Kolme jouluista jälkiruokaa

Koska en vietä joulunpyhiä Turkissa, minulla ei ole tarvetta kokata joulupöytää laatikoineen, salaatteineen, lihoineen ja kastikkeineen. Joulukoristeita ripottelin kuitenkin asuntoon pitkin joulukuuta, viimeisimpänä pienen pöytäkuusen. Fiilistelin eritoten itsenäisyyspäivää ja Lucianpäivää ja päätin pitää ruokapikkujoulut.

Pikkujoulupöydässä yhdistyivät perjantaille tyypillinen "pikaruoka" ja pari, arvioideni mukaan ei turkkilaiseen makuun liian eksoottista, jouluruokaa. Tarjolla oli siis uunissa paistettuja lohkoperunoita pienten kalkkunanakkien, ketsupin ja majoneesin kanssa, rosollia, perunasalaattia ja tuikiturkkilaista granaattiomenansiemenillä höystettyä vihersalaattia.

Jälkiruokia väkersin kolme. Yritin miettiä joulun makuja + mitä aineksia kotosalla olisi jo valmiiksi ja niillä perustein valitsin taateli-omenakakun, suklaatäytteiset luumut ja taatelisnickersit.

Pikkujoulut olivat onnistuneet, sillä lopputulemana oli jouluun erittäin kiinteästi liittyvä tunne: ruokaähky.


Pieni omena-taatelikakku

Tiikerikakkua olin tehnyt vastikään. Maustekakkuun olisi pitänyt ostaa mausteita, joiden tiesin jäävän pyörimään kaappeihin. Hedelmäkakkuun en löytänyt säilöttyjä kirsikoita. Taateli-kahvikakku kaatui siihen, että kotimme turkkilainen ei pidä kahvin mausta leivonnaisissa. Niinpä kokeilin uutta kakkua, johon kaikki ainekset löytyivät jo kaapista. Meiltä löytyi ohjeen mukaisesti tuoreita taateleita, mutta uskon vakaasti, että ns. taatelikuutiostakin onnistuu. Hyvää ja jouluista!

Alkuperäinen resepti on K-Ruoka -sivustolta ja sillä saa leivottua ison kakun. Koska tein useampaa jälkiruokaa, en halunnut tehdä isoa, normaalikokoista kuivakakkua. Kaapistani onneksi löytyy pieni, kuitenkin suht korkeareunainen kuivakakkuvuoka, josta saa noin 14 pientä kakkupalaa. Niinpä puolitin alkuperäisen ohjeen ja leivoin pienen kakun alla olevilla määrillä:

100 g (tuoreita) taateleita
1 dl vettä
1 omena
100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 3/4 dl vehnäjauhoja
1 kukkura tl vanilja- tai vanilliinisokeria
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa

1. Hienonna taatelit ja keitä niitä kattilassa veden kanssa. Kun taatelit ovat pehmenneet (n. 5 - 10 min), laita seos syrjään jäähtymään.
 
2. Raasta kuorittu omena. Sekoita jauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja sooda keskenään.

3. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna vatkaten.
4. Lisää taikinaan jäähtynyt taateliseos ja omena ja sekoita käsin.
5. Siivilöi mukaan jauhoseos ja sekoita varovasti.

6. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Kypsennä 175 asteisessa uunissa reilu puolisen tuntia. Paistumista kannattaa vahtia!
7. Anna jäähtyä hetki ja kumoa vuoasta. Kuumana kakku on hajoavaa, mutta jäähtyneenä aivan normaalin kuivakakun tyyppistä.

 

Taustalla iso, edessä käyttämäni pieni vuoka. Valmis kakku jälkiruokalautasella.


"Suklaatäytteiset" luumut

Sain aikoinaan joululahjaksi Trish Deseinen kirjan Haluan suklaata (2003). Miettiessäni joulumakuja mieleeni tulivat suklaa ja luumu ja sitten tämä resepti, jossa saisin lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Reseptistä syntyy nimensä mukaisesti suklaalla täytettyjä luumuja - tai syntyy ja syntyy. Ehdin ostoskiireissäni katsoa kuivattuja luumuja vain yhdestä marketista ja jouduin tyytymään siihen mitä oli: pieneen rasiaan sullottuja, toisiinsa lytättyjä luumuja, joita ei olisi täyttänyt millään ilveellä. Siksi reseptissä alkuperäinen ja nyt toteuttamani kuppiin rakenneltu tarjoilumuoto.

150  g tummaa suklaata
1,5 dl kuohukermaa
12-18 kuivattua, kivetöntä luumua

1. Palastele suklaa suht pieneksi rouheeksi. Kaada päälle kiehuvaksi kuumennettu kerma. Sekoita tasaiseksi.
2. Vatkaa seos sähkövatkaimella kuohkeaksi. Ole kärsivällinen, tässä kestää aikansa.

VAIHTOEHTO 1:
- Leikkaa luumut varovasti halki niin, että puolikkaat jäävät kuitenkin vielä kiinni toisiinsa.
- Raota luumua ja pursota hieman suklaaseosta luumunpuolikkaiden väliin.

VAIHTOEHTO 2:
- Leikkaa luumuja pieniksi kuutioiksi.
- Laita pieniin annoskuppeihin (esim. desin espressokuppi käy mainiosti, sillä pieni annos riittää) kerroksittain suklaavaahtoa ja luumunpaloja.
- Jos viitsit, pursota päällimmäiseksi kermanokare ja/tai viimeistele esimerkiksi suklaarouheella.
- Jos haluat tarjota heti, OK! Jos et, laita odottamaan jääkaappiin. Tällöin suklaavaahto kovettuu, mutta säilyy hyvin lusikoitavana.


Taatelisnickersit

Simppeli ohje, johon olen törmännyt usein. Koska olin jo tehnyt taatelia sisältävän kakun, jälkiruokiin tuli pieni yliedustus taatelista. Kun taateleita kuitenkin kotoa löytyi mielin määrin (tänä syksynä olen kehittänyt riippuvuuden tuoreisiin taateleihin) ja kaikkia muitakin ainesosia, en malttanut olla tekemättä.


- tuoreita taateleita
- suolattuja tai suolaamattomia pähkinöitä maun mukaan (itse käytin suolattuja maapähkinöitä)
- suklaata maun mukaan (itsellä tummaa)

1. Halkaise taatelia sen verran, että saat kiven ulos (jos siis eivät ole kivettömiä).
2. Laita sisälle 1-2 pähkinää ja paina kiinni = näyttää avaamattomalta.
3. Dippaa osittain tai kauttaaltaan suklaaseen + koristele halutessasi lisää :)

Turkin tuliaisia top 5

Kävin ensimmäisen kerran Turkissa, Fethiyessä, vuonna 2011. Siltä reissulta muistelen tuoneeni Suomeen tuliaisiksi pienen kankaisen kukkaron ja koristeellisissa peltirasioissa olevia oliiviöljysaippuoita.

Fethiyen jälkeen vuorossa olivat Istanbul, Kusadasi, Izmir ja Efesos. Kaikissa näissä houkuttelivat turisteille suunnatut kojut ja basaarit, ja niistä tuli hankittua jotain pientä niin itselle kuin tuliaisiksi.

Viime vuosina olen vieraillut edelleen turistikohteissakin, mutta yhä useammin löydän itseni lahjatavakauppojen tavoittamattomista syrjäisiltä ranta-alueilta, paikallisten suosimilta kaduilta tai maatilamatkoilta. Näin tuliaisetkin ovat muodostuneet hieman erilaisiksi.

Oman lisänsä tuo nyt Turkissa asuminen ja perusarjen eläminen. Silloin oppii, mistä katsotaan uusia sukkia, mistä siivousluuttuja, mistä pähkinäsekoitusta - ja taas tuliaiset muuttuvat. Nyt kun Suomen visiitti on ajankohtainen ja laukku pullollaan tuliaisia, pohdiskelin mitä kaikkea sitä onkaan vuosien saatossa tullut tuotua ja miksi. Tässä siis omat top 5 tuliaiseni:

5. Turkkilaiset ruokatarvikkeet

Suomesta rahtaan Turkkiin päin ennen kaikkea ruisleipää ja salmiakkia. Vastaavasti Turkista löytyy tuotteita, joita toin aikoinaan Suomeen melkeinpä joka visiitillä ennen kaikkea itselleni, mutta silloin tällöin myös muille kokeiltavaksi. Tärkein näistä oli paprikapyree (biber salçası).  Sitä löytyy marketeista enemmän ja vähemmän tulisena, ja osa ihmisistä tekee sitä myös itse. Pyreetä kannattaa ehdottomasti hankkia, jos turkkilaisen ruuan kokkailu Suomessa kiinnostaa, sillä sitä sujautetaan moneen reseptiin, omalla asuinalueellani (Çukurovan alue) oikeastaan kaikkeen.

Toinen ikisuosikkini on granaattiomenasiirappi (nar ekşisi), jota käytetään ennen kaikkea salaateissa. Suomessa voi noudattaa joko löytämäänsä reseptiä tai maustaa haluamanlaisensa salaatin sitruunamehulla, ripauksella suolaa ja runsaalla lorauksella granaattiomenasiirappia.

Sumakki-maustetta (sumak) löytyy käsittääkseni nykyään enenevässä määrin myös Suomesta, mutta itse toin sitä aikoinaan Turkin reissuilta. Salaatti on klassinen käyttökohde, mutta itse käytän sitä letkeästi myös jogurttipohjaisissa dipeissä, kanan marinadissa ja lohkoperunoissakin - melko miedolla mausteella en ole onnistunut mitään pilaamaan. Sumakin lisäksi pidän turkkilaisista chilihiutaleista (kırmızı pul biber), sillä ne eivät ole liian tujuja. Viime kesänä toin perinteisten mausteitten lisäksi maatilamatkan tuliaisina omin käsin kuivattamaani ja käsittelemääni timjamia.

Yksi kestohoukutus ovat myös Halley-keksit (Ülker Çikolatalı Halley), joita löytyy marketista kuin marketista. Mikään varsinaisesti turkkilainen keksi-innovaatio tuskin on kyseessä, mutta Suomessa en ole vastaaviin onnistunut törmäämään. Kahden keksipohjan välissä on vaahtokarkkitäyte ja koko komeus kuorrutettu suklaalla - järkkymakeaa ja samalla vastustamatonta. Ehkä suomalaisissa Suukko-karkeissa on jotain yhtäläistä ja kiintymykseni niihin selittää myös kiintymykseni näihin kekseihin.

4. Saippuat

Etenkin turistialueilla, museokaupoissa ja lentokentillä olen törmännyt pieniin, pyöreisiin peltirasioihin tai muuten kauniisti pakattuihin saippuoihin. Keskustojen ja ostoskeskusten sisustukseen ja tekstiileihin keskittyvistä ketjuliikkeistä (esim. Özdilek, English Home, Madame Coco) löytyy myös usein suloisesti pakattuja tuoksusaippuoita. Kesällä sorruin juuri näiden kielo- ja granaattiomenasaippuoihin (Made in Italy, tosin). Nyt joulutuliaisiksi pakkasin mukaan melko hajutonta markettitavaraa: oliiviöljy-laakerisaippuaa, joka on tarkoitettu niin vartalolle kuin hiuksille. Omat hiukseni pitävät siitä huomattavasti enemmän kuin shampoosta.


3. Vaatteet

Turkissa vaatteiden edullinen hinta houkuttaa ostajaa. Halpa ja kestävä tai halpa ja parin pesun jälkeen kulahtanut. Ihan niin kuin Suomessakin, joskus halvalla saa hyvää, joskus ei.

Itselleni ostin vuosien saatossa muutaman paidan ja sukkia, nyt muutettuani toki kaikkea farkuista juhlamekkoihin. Tuliaiseksi olen ostanut ennen kaikkea huiveja, joissa ei tarvitse miettiä, onko vaate kooltaan oikea. Kauniita huiveja löytyy ketjuliikkeistä (esim. LC Waikiki, Koton, Mavi, De Facto) - samantyyppisiä saa Suomestakin hieman kalliimpina. Joskus käy tuuri: toreilta, markkinoilta, pieniltä käsityökojuilta tai ihan kadunvarteen pystytetystä myyntipöydästä voi löytyä hyvin edullisesti perinteisiä turkkilaisia huiveja. Ne ovat melko pieniä, ohuesta kankaasta ja niissä on usein kauniit virkatut reunukset helmikoristein tai ilman.

Näin talviaikaan Turkin kaupat ovat täynnä hyvin Suomen ilmastoonkin sopivia neuleita, tunikoja ja villatakkeja. Näinpä ensimmäistä kertaa Suomeen tulee tuliaisena myös pari paitaa ja toivossa elän, että koko olisi sopiva. Turkissa vaatteet tuntuvat välillä olevan pienempiä kuin Suomessa, mutta eivät järjestelmällisesti.


2. Muiden antamat tuliaiset

Mitä enemmän turkkilaisia tuttavia ympärilleni on tullut, sitä täydempi Suomeen lähtevä matkalaukkuni on ollut - ilman, että olisin itse ostanut kovin paljoa mitään. Olen saanut useita perinteisiä huiveja virkattuine reunuksineen. Pyyhkeen, tyynyliinoja, pöytäliinoja, kudotun shaalin ja liivin sekä tietysti runsaasti syötävää kotiin viemisiksi.

Lisäksi turkkilaiset pyrkivät huomioimaan läheiseni laajemminkin ennen kaikkea syötävillä. Yksi on leiponut valtavan rasiallisen pikkuleipiä juuri ennen lähtöä, toinen laittaa omatoimisesti laukkuun hillo-, -oliivi- ja hunajapurkkeja. Täksi jouluksi Suomeen lähtee lahjoitettuna pari huivia, oliiveja, kotitekoista paprikapyreetä ja, kun kassissa nyt sattuu olemaan tilaa ja sitruskausi on parhaimmillaan, pari kiloa sitruunoita.


1. Makeiset

Suklaakääreet on kuvitettu Turkin kuuluisilla nähtävyyksillä.

Turkish delight (lokum) ja suklaa - siinä suurimmat suosikkini. Lokumit ovat sitkeitä, hieman marmeladimaisia makeiskuutioita, jotka on usein kieritelty tomusokerissa tai kookoshiutaleissa. Makuvaihtoehtoja löytyy hurjasti. Käsi sydämellä, lokumit ovat itselleni, salmiakkia rakastavalle, maultaan lähinnä "OK". Toisaalta ne ovat kuitenkin niin turkkilaiselle makeiskulttuurille ominaisia, että tuliaiseksi tuonti tuntuu loogiselta. Oman kokemukseni mukaan jotkut suomalaiset pitävät, toiset eivät, joten suosin tuliaisina pieniä rasioita varmuuden vuoksi.

Turkkilaisesta suklaasta ihmiset yleisesti ovat pitäneet; turkkilaisesta ja "turkkilaisesta" - myynnissä on paljon esimerkiksi belgialaista suklaata. Oma vakiolentokenttäni, Istanbulin Atatürk, on mainio ja kesäisin myös käytännöllisin ostospaikka sulamisvaaran takia. Hinnat toki ovat taattua lentokenttää, mutta erilaiset suklaarasiat ovat niin kauniita, että hinnasta viis! (Jos suklaa ei innosta, kuivahedelmä-, pähkinä- ja lokumvalikoimat ovat myös kohdillaan! Ja tietysti kansainväliset makeismerkit.)

Tällä kertaa Suomeen pakkasin poikkeuksellisesti cezerye-makeisia. Ne ovat omalle asuinalueelleni tyypillisiä, porkkanapohjaisia marmeladimakeisia, joissa jouluun sopivasti maistuvat myös pähkinä, kaneli ja kookoshiutaleet. Tykkään! Ruusunterälehdillä kuorrutettuja lokumeja ostin myös tuliaiseksi pienen rasian, en ehkä niinkään maun, vaan eksotiikan vuoksi. Suklaaostoksissa luotin taas matkustuspäivään ja lentokentän suklaavalikoimaan.

Kohteliaita fraaseja turkiksi x7

Turkkilaiset viljelevät puheessaan paljon fraaseja ja sanontoja. Toisaalta tämä tietysti helpottaa kielenoppijaa: perusfraasit, kuten merhaba (hei), teşekkür ederim (kiitos), nasılsın (mitä kuuluu) ja iyiyim (hyvää kuuluu), saa otettua haltuun nopeasti.

Kun opiskelu jatkuu hieman pidemmälle, törmää kuitenkin auttamatta siihen, ettei merhabaa ja teşekküriä voikaan tunkea joka paikkaan. Suomalaisena ylikäytin kauan esimerkiksi yksinkertaista kiitos-sanaa. Kun sain lahjan, sanoin teşekkür ederim (OIKEIN). Kun minut toivotettiin tervetulleeksi, vastasin teşekkür ederim (VÄÄRIN). Kun nousin ruokapöydästä, sanoin taasen tesekkür ederim (VÄÄRIN). Pikku hiljaa opin, että suomen kiitosta vastaa turkissa sen seitsemän eri ilmausta, ja kiitostilanteesta ja aiheesta riippuen suosimani tesekkür ederim on joko hyvä, ok tai outo ilmaus.

Fraaseihin kannattaa panostaa sekä huvikseen että hyödyksi. Niiden merkitykset ovat mielenkiintoisia, ja käytännön näkökulmasta jo kourallinen fraaseja tarjoaa aloittelijallekin hyvää ensiapua esimerkiksi kyläilytilanteisiin. Pysyt paremmin kartalla tapahtumista ja turkkilaiset ilahtuvat silmin nähden. 

Voin antaa tarpeellisuustakuun ja lämpimän suosituksen muun muassa seuraavien ilmausten opettelulle:

1) Hoş geldiniz - hoş bulduk

Näitä tarvitset, kun olet vieraana tai otat omia vieraitasi vastaan: tervetuloa - kiitos. Kirjaimellisesti käännettynä tulitte mukavasti, johon vastataan löysimme mukavasti. Jos sinulla on mahdollisuus/riski vierailuun turkkilaisessa kodissa, suosittelen opettelemaan tämän fraasiparin. Isäntäväkeä ilahduttaa kovasti, kun vastaat heidän hoş geldiniz -tervetulotoivotukseensa oikealla fraasilla.

2) Hoşçakalın - güle güle

Suomennettuna hei hei/moikka/hyvästi/näkemiin. Aivan kuten suomessakin, turkin kielessä on monia hyvästelyyn sopivia sanoja. Omaan suuhuni sopii parhaiten görüşürüz eli nähdään. Hoşçakalın (jääkää hyvin)- güle güle (hymyile, hymyile) -fraasipari on kuitenkin hyvä tiedostaa. Jos lähtevä ihminen hyvästelee sanalla hoşçakalın, oikea fraasivastaus jäävältä (esim. kotiin jäävältä) on nimenomaan güle güle.

3) Buyurun

=ole hyvä ja … Tätä joka tilanteen fraasia on vaikea olla kuulematta, sillä sitä käytetään muun muassa seuraavissa tilanteissa:

- Kun joku tiedustelee, voisiko tulla käymään, todetaan tervetulokehotukseksi buyurun.

- Kun oven taakse ilmestyy kutsuttu tai yllätysvieras, todetaan buyurun (ole hyvä, tule sisään/astu peremmälle).

- Kun vierasta kehotetaan istumaan, todetaan taasen buyurun (istu (tähän), ole hyvä)

- Kun tarjoilija, isäntä tai emäntä tarjoilee ruokaa ja/tai juomaa, hän toteaa buyurun (ota tästä, ole hyvä).

- Kaupassa tai ravintolassa asiakaspalvelija saattaa sanoa/kysyä buyurun. Tällöin merkityksenä on tervetuloa, olkaa hyvä, miten voin auttaa?

- Kun huomaat, otaksut tai odotat, että joku (ei-läheinen eli henkilö jonka kanssa puhutaan muodollisesti ja tavallista kohteliaammin) haluaa sanoa sinulle jotain, voit antaa puheenvuoron sanomalla buyurun (ole hyvä, kerro vain).

4) Eline sağlık/ellerine sağlık

Tätä fraasia on hieman kimuranttia suomentaa. Kirjaimellisena viestinä on terveyttä käsillesi, piiloviestinä toivon, että kätesi pysyvät terveenä, jotta voit laittaa meille ruokaa uudelleenkin. Suomennokseksi kävisi ehkä kiitos ruuasta tai kiitos, oli oikein hyvää. Tätä fraasia ihmiset toistelevat kiitoksen sijaan maistellessaan toisten tekemää ruokaa tai viimeistään silloin, kun lopettavat ruokailun.

5) Geçmiş olsun

Suomeksi pikaista paranemista. Olipa kyseessä sitten flunssa tai vakavampi sairastapaus, sinulle ehdottomastı toistellaan tätä fraasia. On myös korrektia toivottaa geçmiş olsun, jos joku kertoo sinulle terveysvaivastaan (vaikka pienestäkin) tai olet aiemmin kuullut hänen olleen kipeänä. Kirjaimellinen merkitys on toivottavasti jätit sen taaksesi/ se meni jo.

6) Kolay gelsin

Vastaa suomalaista työniloa-toivotusta. Sanontaa käytetään huomattavan paljon. Ihmiselle toivotellaan työniloa, kirjaimellisesti urakan sujumista helposti, niin päivätöihin kuin perunoiden kuorimiseen ja tiskien tiskaamiseenkin.

7) Lütfen

Tarkoittaa samaa kuin englannin please. MUTTA! Toisin kuin englannissa, turkissa fraasia käytetään hyvin harvoin. Lütfen kuuluu muodollisiin tilanteisiin, joissa halutaan olla erittäin kohteliaita. Monesti turkin oppikirjoissa kannustetaan lütfen-sanan käyttöön, mutta arjessa kuulen sitä harvoin jos koskaan. Esimerkiksi sukulaisvierailuilla ja normaaleissa ravintoloissa ja kahviloissa on tarpeetonta sanoa Bir kahve lütfen (yksi kahvi, kiitos), pelkkä bir kahve (yksi kahvi) riittää.

Helpot sitruunakeksit

Turkkilaiset tuttavani ovat toinen toistaan parempia kokkeja. Heiltä syntyvät niin nopeat arkiset keitot, salaatit ja pilahvit kuin tuntikausia väkerrettävät sıkmat (eräänlaiset wrapit) ja mantıt (pienen pienet raviolimaiset taikinanyytit). 

Leivontaa ympärilläni sen sijaan harrastetaan vähän. Monella on yksi tai kaksi leivontabravuuria eikä innostusta sen laajempaan reseptien haltuunottoon edes ole. Energia keskitetään ruuanvalmistukseen, jälkiruuan voi korvata teellä, hedelmillä tai hillolla ja konditoriat notkuvat pasteijoita, kakkuja ja pikkuleipiä niitä haluaville. Kauppa ja leipomo eivät kaupungeissa ole koskaan kaukana ja niihin kipaistaan jopa useamman kerran päivässä mahdollisimman tuoreen leivän kiilto silmissä. 

Itselleni tulvii reseptejä, esimerkkiä ja opetustarjouksia turkkilaisille tutuista ruuista ja mielelläni otankin ohjeita vastaan kuunteluoppilaana tai apukokkina. Leipomisessa sen sijaan olen pitkälti television, kirjojen ja netin varassa. Mutta ei valittamista! Ensinnäkin yksi suosikkiharrastuksistani on notkua reseptisivustoilla ja poimia kokeiluun meneviä ohjeita. Toisekseen, kun pitäydyn turkin kielisissä resepteissä, voin vakuuttaa itselleni, että kyseessä on oikeastaan tuiki tarpeellinen kielen opiskeluhetki.

En ole tietoisesti hakeutunut sitruunareseptien pariin, mutta niin vain kävi, että sitruunakakun jälkeen seuraavaksi testattavaksi osuivat sattumalta sitruunakeksit. Resepti löytyi tällä kertaa YouTuben syövereistä. 

Keksit valmistuvat muutamasta raaka-aineesta rennolla aikataululla: taikina vaatii useamman tunnin jääkaapituksen ennen leipomista, mutta on aivan sama, ehditkö paistaa sen neljän vai 24 tunnin päästä. Itse paistoin puolet taikinasta tekopäivänä ja toisen puolen kahta päivää myöhemmin. Lopputuloksena on mukavia sitruunanmakuisia keksejä, jotka maistuvat sellaisenaan tai pikaisella kuorrutuksella kruunattuna (suosittelen!).

Sitruunakeksit (Limonlu kurabiye)

200 g huoneenlämpöistä voita

135 g sokeria

kahden sitruunan kuoriraaste

2 keltuaista

260 g vehnäjauhoja

ripaus suolaa

Koristeluun: ¼ sitruunan mehu + pari-kolme ruokalusikallista tomusokeria

1) Vatkaa huoneenlämpöistä voita pari minuuttia sähkövatkaimella tai monitoimikoneella.

2) Sekoita sokeri ja kuoriraaste ensin keskenään ja lisää ne sitten voin joukkoon. Vatkaa vaahdoksi muutaman minuutin ajan.

3) Lisää keltuaiset yksitellen vatkaten.

4) Sekoita jauhoihin ripaus suolaa ja lisää vaahdon joukkoon. Sekoittamisessa voit käyttää vatkaimen pienintä tehoa tai käsiä. Itse pistän kädet jauhoihin, sillä vatkaimestani löytyvät vain nopeudet nopea ja turbo.

5) Laita pöydälle kaksi palaa kelmua. Muotoile taikinasta kelmujen päällä kaksi suorakulmaista tankoa (pituus noin 17 cm ja leveys 5 cm). Kääräise kelmut tankojen ympärille ja laita jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi.

6) Tuntien päästä taikina on kovettunut. Leikkaa reilun puolen sentin paksuisia keksejä terävällä veitsellä. Yhdestä tangosta syntyy pellillinen, noin 20 keksiä. Jos et halua paistaa kaikkia kerralla, voi toinen tanko odottaa jääkaapissa parikin päivää.

7) Paista 180 asteessa noin 10-15 minuuttia. Keksien reunat saavat saada hieman väriä.

8) Keksien jäähdyttyä koristele kukin keksi muutamalla tipalla sitruunamehu-tomusokeri seosta.

Alla vielä reseptin alkuperäinen lähde, Idil Yazarin video, kiinnostuneille:

Kirjamessuilla: Mitä Turkki lukee?

Turkin Mersinissä on vietetty jo melkein viikon ajan kirjamessuja. Itse suunnistin paikan päälle menneenä lauantaina toisaalta uteliaisuuttani, toisaalta kirjojen ystävänä. Messuille ei ollut pääsymaksua, vaan sisään sai kävellä ilmaiseksi. Suuri halli oli jaettu kolmeen osaan: Yhdestä salista kaikuivat kirjailijoiden luennot ja haastattelut. Kaksi isoa salia taas täyttyi isojen ja pienten turkkilaisten kustantamojen myyntikojuista. 

Kuten messuilla usein käy, tarjontaa on niin paljon, että iskee ähky. Näin ollen moni ständi tulee katsottua pikaisesti ja osaa ei edes huomaa. Kahden tunnin vaeltelun aikana silmiini osui uutta ja vanhaa turkkilaista kirjallisuutta. Eurooppalaista, amerikkalaista, venäläistä, aasialaista ja australialaista proosaa. Huomattavan paljon lastenkirjallisuudelle pyhitettyjä myyntipisteitä. Yhden manga ja yhden amerikkalaista sarjakuvaa esittelevän pisteen bongasin myös. Kojullinen Turkin tasavallan perustajaan, Atatürkiin, enemmän tai vähemmän liittyvää kirjallisuutta. Eksoottisia sanakirjoja tyyliin turkki-uiguuri. Jonkin verran oheistuotteita: Le Petit Prince -kangaskasseja, Paavo Pesusieni -kirjanmerkkejä, Game of Thrones -muistikirjoja.

Tämä pisti hymyilyttämään: Mitä anoppi teki, mitä miniä kertoi?

Itse katselin kiinnostuneena, josko tarjolla olisi kirjoja englanniksi, mutta en onnistunut löytämään yhtäkään. Kirjakaupoissa olen englannin kielisiä teoksia nähnyt, mutta en osaa sanoa, oliko ne vähäiset jätetty suosiolla kauppojen hyllyihin vai, kuten arvelen, jäivätkö ne huomaamatta kaikessa hulinassa. Ruokakirjojen kanssa kävi sama juttu. Selailin hetkisen libanonilaisia reseptejä esittelevää kirjaa, mutta se olikin ainut genrensä edustaja, johon törmäsin.

 

Turkissa myytävät kirjat ovat lähes aina pokkareita. Klassikon tai uutuuden saa hyvinkin 20–30 liiralla (4–7 e), tyyriimmänkin (kustantamojen erityissarjat, Suomessa esim. Keltainen kirjasto) 50–60 liiralla (11–13 e). Messuilla useimmilla kojuilla alennukset olivat vielä 20–25 prosenttia normaalihinnoista, parilla kojulla Black Fridayn kunniaksi jopa 50 prosenttia. 

Turkissa toki arvostetaan ja luetaan edesmenneitä ja nykyisiä turkkilaisia kirjailijoita: Yasar Kemalia, Nazim Hikmetiä, Orhan Pamukia, Elif Safakia ja monia muita. Yksi asia, johon olen kuitenkin törmännyt sekä antikvariaateissa, kirjakaupoissa että nyt messuilla, on maailmankirjallisuuden klassikoiden huomattava määrä. Kafka, Stendahl, Austen, Dostojevski, Auster, Garcia Marquez – suuret nimet ja heidän teoksensa tuntuvat paikasta riippumatta valtaavan huomattavan osan hyllyistä. Samaan henkeen viime vuoden myydyimpien kirjojen joukossa seikkailivat esimerkiksi Pikku Prinssi ja George Orwellin teokset. Kirjamessuilla klassikkomania vielä konkretisoitui: samaa klassikkoa, vaikkapa Kafkan Oikeusjuttua, löytyi sen seitsemältä eri kustantajalta upouusina painoksina.

Eikä toki tapahtumaa ilman ruokaa! Messuhallille johtavan kävelytien varren olivat kansoittaneet katuruuan myyjät: kastanjoita (kestane), seesamirinkeleitä (simit) ja maissia (misir, ilman i:n pisteitä). Tuliaisina Mersinin kirjamessuilta oli loppujen lopuksi mukava lauantai-iltapäivä, kaksi venäläisklassikkoa, ilmainen turistikartta, ilmainen Atatürk Mersinissä -opus ja kaksi keitettyä ja suolattua maissia välipalaksi.

             

 

Helppo ja hyvä sitruunakakku

 Miettiessäni aihetta “sitruunakakku” Suomesta tulevat mieleeni huoltamoilla myytävät pienet sitruunakakkuset/-leivokset/-pullat (en muista täsmällistä nimeä) ja Pågenin sitruunakreemitäytteiset muffinsit. Ensiksi mainitut muistan jo lapsuudestani ja viimeksi mainittuja päädyin kerran ahmimaan liukuhihnalta, kun en kerta kaikkiaan pystynyt vastustamaan niiden makua. 

Ensimmäinen sitruunakakku (stereotyyppinen, kuivakakku muotoinen) muistoni on kuitenkin Turkista. Eräällä Turkin reissulla naapurin teyze (täti) tarjoili teen ohessa sitruunakuivakakkua, joka oli mielettömän hyvää. En ollut varma, oliko kakku turkkilaista vai saksalaista reseptiä, sillä tekijä hyödynsi aika ajoin molempia. Kielimuurisyistä en myöskään tullut pyytäneeksi reseptiä ja näin ollen ensimmäistä kertaa leipoessani olin umpimähkää valitun ohjeen varassa. 

Ensimmäinen sitruunakakun leipomisyritys ei ollut menestys. Taikina oli normaali, mutta lopputulos kaukana kakkumaisesta: kitkerääkin kitkerämpi kakku, joka ei vaikuttanut sokeria nähneenkään. Söin happamana pari palaa ja roskitin leijonanosan. Leivonta tapahtui, suureksi harmikseni, kyläillessä ja turkkilainen isäntäväki oli keittiössä puuhailuistani tietoinen, joten tuskissani jouduin leikkaamaan myös muutaman muodollisen kakkupalan heille tarjoamista varten. En ole tänäkään päivänä varma, olivatko kakun saamat kehut silkkaa kohteliaisuutta vai olivatko makumieltymyksemme todellakin niin kaukana toisistaan.

Pari kuukautta sitten katselin Planet Mutfak -kokkikanavaa ja ruutuun pyörähti "perinteinen turkkilainen sitruunakakku". Ohje vaikutti simppeliltä ja hieman erilaiselta kuin aiempi kokeiluni, joten innostuin kuin innostuinkin leipomaan kakun saman tien – ja hyvä niin!

Kakku valmistuu ilman sähkövatkainta, mutta, jos olet kiintynyt vatkaimella vaahdottamiseen (kuten allekirjoittanut), voit käyttää sitä. Kakku maistuu erilaiselta mutta aina hyvältä niin lämpimänä kuin kylmänä, niin leivontapäivänä kuin muutaman päivän jääkaapissa seisoneena. Kakun voi myös pakastaa maun kärsimättä.

Limonlu kek (sitruunakakku)

3 munaa

175 g sokeria

ripaus suolaa (ei välttämätön!)

1-2 sitruunan kuori raastettuna

140 g vehnäjauhoja

50 g voita sulatettuna

1 rkl leivinjauhetta

75 ml kermaa

Päälle: yhden sitruunan mehu + 80 g tomusokeria

1) Vatkaa munat, sokeri ja ripaus suolaa. HUOM! Taikinaa ei tarvitse vatkata täysin vaahdoksi (tyyliin sokerikakkupohja) vaan vaaleahko, hieman ilmava vaahto riittää.

2) Lisää kuoriraaste ja sekoita kunnolla (heitä kuitenkin sähkövatkain nurkkaan tässä vaiheessa).

3) Lisää vehnäjauhot ja sekoita hyvin.

4) Lisää voisula nauhana samalla sekoittaen.

5) Lisää ja sekoita joukkoon leivinjauhe.

6) Lisää viimeisenä kerma ja hämmennä. Tässä vaiheessa on hyvä myös maistella taikinaa ja lisätä sitruunan kuorta, jos siltä tuntuu.

7)Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun kuivakakkuvuokaan. Paista 190 asteessa puolisen tuntia. Tarkkaile tummumista, reunojen irtoamista ja testaa kypsyys tikulla tai vaikka teelusikan varrella.

8) Ota kakku uunista ja kumoa lautaselle. Sekoita sitruunamehu ja tomusokeri keskenään ja kaatele/lusikalla nakkele siirappi kakun päälle. Kakku toimii toki ilman siirappiakin...jos esimerkiksi tomusokeri on loppu ja tien toisella puolella oleva kauppa tuntuu olevan liian kaukana…:)

Pasta Canavarı -ohjelman sitruunakakku-jakso:

 

Sohvaperunana Turkissa: Kokkiohjelmia ja saippuaoopperaa

Turkkilainen televisio on itselleni pohjaton suo, sillä kanavien määrä tuntuu loputtomalta. Osa kanavista on pyhitetty kokonaan uutisille ja asiaohjelmille. Useampi lastenkanava suoltaa piirrettyjä kellon ympäri. Löytyy musiikkikanavaa, urheilukanavaa, japanilainen kanava ja kaikkea mahdollista. Luonnollisesti suurin osa kanavista tarjoaa hieman sitä sun tätä.

Omat turkkilaiset tuttuni katselevat uutisia, lyhyitä dokumentteja ja piirrettyjä, joskus komediaa. Etenkin (vanhemmat) naiset pitävät myös saippuasarjoista ja keskusteluohjelmista. Saippuasarjat ovat pääsääntöisesti turkkilaisia ja pääni on pyörällä niiden määrästä. Tuttuun tyyliin sisältönä ovat ihmissuhdesotkut, mitä erikoisimmat juonenkäänteet ja kohtalokkaat katseet. Keskusteluohjelmat taas eivät ole mitään Arto Nyberg-tyyppisiä, vaan ohjelmia, joihin tavikset tulevat setvimään henkilökohtaisia ongelmiaan yleisön ja studioemännän ja/tai -isännän eteen. Jaksot sisältävät usein kinastelua studiossa tai puhelimitse, näkökulmien kysymistä sukulaisilta ja ketä-lie-studiovierailta, juontajan tiukkoja kysymyksiä ja dramaattisia ilmeitä. Suomalaisen silmiin ohjelmat ovat joskus hämmentäviä ja korneja, eivätkä kaikki turkkilaisetkaan ota niitä kovin tosissaan.

Kodeissa televisio pysyy päällä monesti myös vieraiden läsnäollessa, saatetaanpa se jopa napauttaa päälle nimenomaan vieraiden viihdykkeeksi. Tuloksena television kuva ja ääni soljuvat keskustelun ja teen juomisen taustalla ja ohjelmia seurataan lähinnä sivusilmällä. Erään kerran uppouduin itse vierailulla televisiossa pyörineeseen, dramatisoituun maanjäristysdokumenttiin, jossa taloja sortui ja ihmiset pakenivat evakuointipaikoille. Vartin päästä havahduin, kun itseäni lähinnä istuva turkkilainen kysyi: - Ukkostako he pakenevat?

Televisiota suositellaan usein myös kielen opettelun apuvälineeksi. Turkissa oppimateriaalia riittää, sillä televisio suoltaa liki tauotta pelkkää turkkia, kiitos kotimaisen tuotannon ja dubbauksen.  Esimerkiksi Suomessa näkyvä TLC tv-kanava näkyy Turkissakin sillä erotuksella, että kaikki puhuvat dubattuna turkkia. Pari vuotta sitten meinasin saada aamupalan väärään kurkkuun, kun turkiksi dubattu Kirsi ja himoshoppaajat pamahti ruutuun.

Tiedän, että Suomessa esimerkiksi Pikku Kakkosella on kielenoppimisarvoakin. Turkkilaiset tai turkiksi dubatut lastenohjelmat ovat kuitenkin itselleni haastavia, sillä nopea puhe, lapsenomaisen puheen tavoittelu ja puhekieli väsyttävät nopeasti sisäisen kielenkääntäjäni. Itselleni parhaimmaksi oppimateriaaliksi ovat osoittautuneet kokkiohjelmat, joiden ääreen huomaan useimmiten hakeutuvani. Kuten aiemmin olen kirjoittanut, ruuanlaitto on turkkilaisille sen verran rakasta puuhaa, että ruokasanastosta on arjessa myös kiitettävästi hyötyä.

Turkissa kokkiohjelmiin törmääminen on vielä Suomeakin helpompaa. Planet Mutfak on muutama vuosi sitten startannut turkkilainen kanava, josta pystyy seuraamaan kokkiohjelmia vuorokauden ympäri. Viime aikoina olen myös aamuisin törmännyt jonkinlaisiin kokkaus- ja keskusteluohjelmien risteytyksiin useammallakin kanavalla. Pari ihmistä kokkaa, yksi saattaa istuskella ja samalla jutellaan enemmän tai vähemmän syvällisiä. Itse suosin kuitenkin pääsääntöisesti Planet Mutfak -kanavaa. Sen tarjonta koostuu muutamasta erityyppisestä ohjelmasta: osa kokeista keskittyy melko perinteiseen turkkilaiseen ruokaan, osa moderniin, osa pelkästään leipoo. Yksi laittaa terveellistä ruokaa käyttäen joskus Turkkiinkin pikku hiljaa rantautuvia superfoodeja. Löytyypä joukosta myös yksi maahanmuuttaja, joka juurilleen uskollisesti kokkaa italialaisia aterioita.

Jos mahdollista, suosittelen eritoten ruokaohjelmien katsomista turkkilaisten kanssa. Itse kiinnostun monen suomalaisen tavoin helposti uusista mauista ja resepteistä ja harvoin järkytyn tai lyttään mitään ruokaa maanrakoon. Turkissa kaikki on toisin: poikkeuksia toki löytyy, mutta moni turkkilainen rakastaa erittäin syvästi kotinsa ja kotiseutunsa ruokia - niitä ja vain niitä tuttuja ja turvallisia, joita he ovat syöneet koko ikänsä. Kotiseudulla tarkoitan maakunnan, en suinkaan maan laajuista aluetta, sillä myös maan sisäisiin ruokaeroihin suhtaudutaan joskus nuivasti. Myönnän kerran jos toisenkin hymyilleeni järkytykselle, jonka turkkilainen katsoja kokee kokkiohjelman pyöriessä: Kun keitossa on selleriä ja kaalta, kun munakoison päälle laitetaan juustoa, kun piiras pilataan naudanjauhelihalla. Puhumattakaan siitä kerrasta, kun turkkilaisten tuttavieni usko eurooppalaiseen ruokakulttuuriin meni lopullisesti: italialainen kokki erehtyi laittamaan tomaattikastikkeeseen ripauksen sokeria :)

Turkkilaisesta teekulttuurista

Jos Turkkiin pitäisi liittää yksi juoma, se olisi ehdottomasti tee (çay). Tee näkyy paitsi arkipäivässä myös tilastoissa: turkkilaiset kuluttavat juomaa eniten maailmassa. Maultaan tee ei eroa suomalaiselle tutusta mustasta perusteestä merkittävästi, mutta teenjuontiin liittyvät tavat ovat erilaisia.

Tällaiseen teekulttuuriin olen itse törmännyt Turkissa:

• Kaikki juovat teetä. Suomessa voi törmätä ihmisiin, jotka juovat teetä harvoin jos koskaan, mutta Turkissa se olisi täysi mahdottomuus. Vierailuilla aniharvoin kysytään, haluaisitko kenties teetä, kahvia tai jotakin muuta, vaan isäntäväki valitsee tarjottavan juoman vierailun ajankohdan, syyn, tarjoilujen ja vieraiden tuttuuden mukaan. Erittäin usein huomaat juomaksi valikoituneen juuri teen.
  
  
• Teetä juodaan aina ympäri vuoden ja vuorokauden. Aamut ja kyläilyt ovat teen kulutuksen kohokohdat, mutta moni turkkilainen hörppii teetä sulavasti pitkin päivää kotona ja töissä. Naapuriin saatetaan poiketa teelle, yllätysvieraille tarjotaan teetä (pelkkä tee ilman makeaa tai suolaista kahvileipää on täysin OK) ja ystävien kanssa voidaan mennä ulos juomaan teetä. Pitkänmatkan busseissa on ilmainen teetarjoilu vähintään kerran matkan aikana.
  
  

  

  Turkkilainen pakkaa teelasit ja -kannun sekä  kaasukeittimen jopa luontoretkelle ja piknikille.

  
  
• Helpon ja nopean pussiteen (poşet çay) ystävän ei tarvitse kriisiytyä Turkissa, sillä kaupasta löytyy kiitettävä valikoima sekä omia turkkilaisia merkkejä että perus Liptoneita ja Twiningsseja. Älä kuitenkaan mainosta juovasi pussiteetä, äläkä koskaan erehdy tarjoamaan teepussia vieraallesi. Suurin osa turkkilaisista juo aina, AINA, irtoteetä. 
   
• Musta tee (siyah çay) on nro 1. Ihmettely on taattu, kun kaapistasi löytyy vihreää teetä (löytyy isommista turkkilaisista marketeista), sitruuna-inkivääri(pussi!)teetä ja maustettua mustaa teetä (tuotu Suomesta). Turkkilaiselle säkillinen/sankollinen tuttua mustaa irtoteetä on kaikki, mitä tarvitaan. Turkkiin liitetään usein omenatee (elma çayı), mutta se on ennen kaikkea turistikohteiden teekulttuuria. Turistikaupunkien ulkopuolella asuva turkkilainen ei välttämättä ole kyseisestä teestä edes kuullut.
  
  
• Tee valmistetaan liki poikkeuksetta kaksiosaisessa pannussa (çaydanlık) kaasuliedellä, joskin enenevässä määrin näkee myös sähkökeittimiä. Alla oleva pannu on täynnä kiehuvaa vettä ja pienempi yläpannu sisältää itse teehaudukkeen. Näitä voidaan sitten helposti lantrailla kunkin juojan maun mukaan.
  
• Tee tarjoillaan tulppaanilaseista (çay bardak). Lasi vetää noin desin nestettä ja on ymmärrettävästi kuuma juuri kaadetusta teestä. Vieraillessa istutaan useimmiten ympäri olohuonetta ja emäntä tarjoilee teet kullekin yksitellen. Voit rauhassa odotella hetken teen jäähtymistä, joskin kuuman teelasin kanssa taiteilua on vaikea täysin välttää. Etenkin nuoremmat ihmiset käyttävät mukeja kotioloissa, mutta vieraille ja vieraillessa, ravintoloissa ja kahviloissa perinteiset lasit ovat sääntö.
  
  
• Useimmat lisäävät teehensä sokeria (şeker), pakollista se ei kuitenkaan ole. Maidon (süt) lisääminen on harvinaista eikä sitä ole teen kanssa tarjolla. Kylissä ihmiset saattavat kuitenkin lorauttaa teehensä myös tipan maitoa, joten täysin ennenkuulumaton asia ei ole. Hunajaa (bal) on silloin tällöin tarjolla etenkin aamupalalla ja sen lisääminen teehen on tällöin täysin hyväksyttävää. Joskus harvoin, lähinnä jos olet sairaana, eteesi ilmestyy sitruuna-, timjami-, minttu- tai muuta yrttiteetä.
  
  

  

  "Fuusiokeittiö" - jotain molempien kulttuurien tavoista.

Kotitekoista baklavaa - tai jotain sinnepäin

Baklava on Välimeren, Balkanin, Lähi-idän ja Etelä-Aasian alueella syötävä perinneleivonnainen, johon ei Turkissa voi olla törmäämättä. Baklavaa saa ostettua leipomoista ympäri maan ja lisäksi Gaziantepin kaupunki on todellinen turkkilaisen baklavan kehto. Nimenomaan gaziantepiläinen baklava (Antep baklava) löytyy myös EU:n suojaamien ruokaerikoisuuksien listalta yhdessä fetan, karjalanpiirakan, Parman kinkun ja muiden alueellisesti huomattavien perinneruokien kanssa.

Leipomon tekemää baklavaa Luoteis-Turkista.

Turkkilaiset syövät baklavaa juhliessaan ja vieraillessaan, harvemmin arjen keskellä. Itse olen syönyt pari kertaa baklavaa baklava-kahvilassa ja muutaman kerran kyläpaikassa. Lisäksi gaziantepiläinen ystäväni on tuonut tuliaiseksi sitä ”aitoa ja oikeaa” baklavaa. Maultaan leivonnainen on aina äärimmäisen makea, mutta muuten valmistuspaikasta riippuen maussa on hienoisia eroja. Olen syönyt sekä hyvää (todella, todella hyvää) että pahaa baklavaa (mietin tosissani, onko leivonnainen pilaantunut).

Vahvin baklavamuistoni on parin vuoden takaa. Olin huomannut, että olipa kyse vierastarjoiluista tai tuliaisista, baklava ei koskaan ollut kotitekoista. Tämä tietysti herätti mielenkiinnon siitä, miksei baklavaa voisi tehdä ihan itsekin. Baklavan rakennusaineethan ovat selkeät: ohuen ohuita taikinakerroksia, voita, pähkinärouhetta ja sokeri-vesisiirappia. Lisäksi luottamus leivontataitoihini oli sen verran korkealla, että päätin tarttua haasteeseen. Internetin lukuisissa baklavaohjeissa vilisi valmiita filotaikinalevyjä, mutta sekin tuntui vielä teolliselta. Niinpä päädyin baklava from the scratch -resepteihin.

 

Puolen päivän baklavaurakka 

Vaikka YouTube-videot saavat baklavan teon näyttämään varsin helpolta, aavistin, että kyseessä lienee varsin aikaavievä urakka. Näin ollen olin varautunut ajan kanssa ja prepannut itseni netistä luetuin ohjein ja videoin.

Valmistin filotaikinan kananmunista, öljystä, vedestä, maidosta, jauhoista ja ripauksesta suolaa. Tämän jälkeen jaoin taikinan 48 osaan.

Filotaikinalevyjen kaulitsemisessa kaikki apuvälineet ovat tarpeen.

Taikinasta oli tarkoitus kaulita 48 uunipellinkokoista, ohutta taikinalevyä. Tässä en ihan onnistunut: noin kolmen tunnin kaulitsemisurakasta huolimatta taikinalevyt olivat parhaimmillaankin ison lautasen kokoisia.

Lopulta kokosin baklavan vuokaan: pohjalle 16 taikinalevyä, pistaasipähkinärouhetta, 16 taikinalevyä, pistaasirouhetta, viimeiset 16 taikinalevyä ja kaiken päälle voisulaa. Uunissa paiston jälkeen kaatelin valmistamani sokeri-vesisiirapin koko komeuden päälle. Valmis leipomobaklava tihkuu sokerisiirappia olematta silti vetinen, mutta omani ei sen sijaan imenyt siirappia nimeksikään.

Lopulta puolen päivän ahertamisen jälkeen pöydässä oli valmista baklavaa. Tai oikeammin jotain sinne päin. Alimmat 16 taikinalevyä olivat yhdistyneet yhdeksi kiinteäksi, pohjasta aavistuksen palaneeksi levyksi. Keskiväli maistui hieman raa'alta ja päällimmäiset levyt taas olivat palamisen rajamailla.

Itsetehtyä baklavaa Itä-Suomesta.

  

Kannattiko? Kannattaako?

Summa summarum: En tiedä kannattiko, mutta tulipa tehtyä :) Suomalaiset (tein siis baklavan Suomessa asuessani) söivät urhoollisesti ja turkkilaiset pitivät edes baklavan teon yrittämistä kunnioitettavana. En ole vielä tavannut yhtään tavisturkkilaista, joka olisi yrittänyt samaa. Kunnianhimoiselle leipurille sisälläni jäi houkutus revanssista, mutta toisaalta nyt Turkissa baklavaa myyvät leipomot tekevät ostamisen houkuttelevan helpoksi. 

Sinä, jota puraisi baklavakärpänen ja pidät leipomisesta, tässäpä sinulle haastetta vaikka sadepäivän iloksi. Voit googlettaa esimerkiksi Easy Turkish baklava recipe from Scratch (jos nimessä olisi vielä sana ”fast”, ironia olisi täydellinen) ja viettää haasteellisen leivontapäivän. Lisäksi annan kolme jälkiviisasta vinkkiä: Kaulitse filotaikinalevyt oikeasti, oikeasti todella isoiksi ja ohuiksi – itselläni ei lihasvoima ja/tai tekniikka riittänyt yllättävän kovan taikinan kaulitsemiseen ja "jotain sinnepäin" kaulitut levyt eivät kerta kaikkiaan toimineet. Paista baklavasi ohuessa vuoassa tai pellillä. Minä erehdyin käyttämään lasista vuokaa. Lisäksi tarkkaile haukkana paistamista. Itse en varsinaisesti käräyttänyt leipomustani, mutta kaukana se ei ollut.

Jos taas et halua viettää koko päivääsi baklavan kimpussa, suosittelen filotaikinan ostoa. Niin aion itsekin revanssia odotellessa tehdä. :)

Tervetuloa - Hoşgeldin!

Kipinä tämän blogin pystyttämiseen syttyi hiljalleen. Alkusysäyksenä toimi totuttelu elämiseen ja olemiseen uudessa asuinmaassani Turkissa. Törmäilin harva se päivä erilaisiin kulttuurikiemuroihin: joskus ihastuttaviin, joskus turhauttaviin mutta aina tavalla tai toisella mielenkiintoisiin tapoihin, ajatuksiin ja ilmiöihin. Syksyn kuluessa tuli tunne, että näistä huomioista ja kokemuksista olisi mukava myös kirjoittaa.


Muutama aihealue tullee olemaan blogissani vahvoilla: Ruokailu ja leivonta tapoineen ja resepteineen, koska itse pidän ja turkkilaiset suorastaan rakastavat em. aiheita. Lisäksi kielen ja muunkin kuin ruokakulttuurin opiskelu on itselläni jatkuvasti käynnissä ja toivon, että jakamalla oppimaani voin auttaa/ innostaa/ huvittaa muitakin kuin itseäni. 

Kommentteja otetaan ilolla vastaan, kuten myös juttuideoita :)