maanantai 21. toukokuuta 2018

Tekstiilikaapin arvoitus


Kun Turkissa mennään naimisiin ja muutetaan uuteen kotiin, sukulaiset voivat luovuttaa valtavan määrän liinavaatteita, täkkejä, vilttejä, pesukintaita, pannulappuja, pieniä mattoja, liinoja, tyynyjä ja vastaavia tekstiilejä ja käsitöitä pariskunnan käyttöön. Eikä pelkästään käyttöön: osa tekstiileistä on ikivanhoja ja niiden funktio ei suinkaan ole olla käytössä vaan lähinnä joko koristeena tai ylipäänsä vain säilössä vaikka sitten kaapin uumenissa.

Viitenä päivänä viikossa Turkin televisiossa pyörii Gelin Evi -sarja, jossa viisi tuoretta vaimoa vierailee vuorotellen toistensa kodeissa pisteyttäen kodin sisustuksen, tarjottavat ja videoiden ja valokuvien perusteella myös menneet kihlajaiset, häät ja muut proseduuriin kuuluneet juhlinnat. Yhtenä osiona arvioidaan myös sukulaisten lahjoittamat tekstiilivarastot. Videoklipistä saa hyvin kuvan, miten valtavasti tavaraa uuteen kotiin voi tulla.


Tv-ohjelman kaltaista tekstiilivyöryä ei taloudestamme löydy, mutta enemmän kuin tarpeeksi niitä kuitenkin on. Kun muutin Turkkiin ja nykyiseen asuntoomme, tein pikatutustumisen kotimme tekstiileihin, jotka kirjaimellisesti ilmestyivät kaappiin yllättäen ja pyytämättä muuttopäivänä. Tutustuminen eteni lähinnä seuraavasti: Valtavat täkit ja viltit saivat viedä melkein kaiken tilan. Kaapin alaosan laatikot pyhitin sinne valmiiksi laitetuille käyttötekstiileille ja isomman alapuoliskon jätin säilytettäville/ tulevaisuudessa käytettäville tekstiileille. Koska halusin Suomesta tuodut Finlaysonin norsupyyhkeet, Vallilan patalaput ja IKEAn tyynyliinat ehdottomasti käyttöön, vähensin käyttölaatikoihin laitettuja turkkilaisia tekstiileitä ja siirsin niitä säilytettävien tekstiilien puolelle ko. kaapin sisältöä kummemmin tutkimatta. Vasta nyt kevätsiivouksen yhteydessä kävin vihdoin tämän arvoituksellisen kaapin läpi tekstiili tekstiililtä.


Kaapin pohjalta löytyi ohuita mattoja. Tiedän, että ne on tarkoitettu levitettäväksi varsinaisten mattojen päälle, etteivät ne sotkeentuisi etenkään syödessä. Monessa perinteisessä taloudessa ruoka tarjoillaan nimittäin lattiatasolla ja hienompia ja työläästi pestäviä mattoja ei toki haluta sotkea. Me harrastamme lattialla syömistä ("sisäpiknik") kerran tai pari viikossa esimerkiksi viikonloppuaamuina, jos haluamme aamupalan ohessa katsoa televisiota. Käytämme kuitenkin alustana ohutta puuvillaliinaa, joten nämä paksummat matot ovat saaneet olla rauhassa kaapin uumenissa.


Yllätyksenä kaapista löytyi rukousmatto, jonka uskon kuuluvan sarjaan perintökalleuksia. Joskus mattoa on kyllä käytetty, sen huomaa rispaantuneista kulmista, muttei taatusti vuosikausiin.


En ole aivan varma, mutta luullakseni ensimmäistä kertaa elämässäni vastaani tuli neonvärinen virkattu esiliina.


Käsipyyhkeitä löytyy sen seitsemää sorttia, mutta hyvä niin. Pyyhevarastomme on turvattu myös tulevaisuudessa. Kotoamme löytyy nyt suomalaista kuosia, turkkilaista bling-bling-pitsi -kuosia sekä käytännöllisiä ja suht simppeliä kuosia olevia pyyhkeitä.


Yläkuvan valikoima edustaa pesusieniä siinä mielessä, että niiden tehtävänä on pesusienten tavoin toimia suihkussa pesuapuna. Itse en ole tätä tapaa omaksunut, mutta kokoelma on sinänsä kaunis ja ehkäpä vaihtoehtoisia käyttötapojakin voisi kehitellä.

Kuvattujen lisäksi arvoituskaapista löytyi lisää pyyhkeitä, patalappuja, kylpytakkeja, tyynyliinoja, puuvillaisia isoja huiveja, ristipistoin kirjailtu pöytäliina sekä muhkea tipunkeltainen shaali.

maanantai 14. toukokuuta 2018

Kevätsiivous suomalais-turkkilaisiin keittiönkaappeihin

Viime syksynä tein turkkilaiseen tyyliin massiivisen siivousurakan, jonka tarkoituksena oli putsata pois kesän aikana avoimista ikkunoista kantautunut pöly ja toisaalta laittaa kodin talvivarustus paikoilleen. Keittiön puunasin lattiasta kattoon sisältä ja ulkoa. Ikkunat, lattiat, kylpyhuone, vessa, parvekkeet - kaikki siivottiin sentti sentiltä. Verhot pestiin ja silitettiin. Muutamat kesämatot siirrettiin vähän käytettyyn vierashuoneeseen ja paksut talvimatot levitettiin paikoilleen. Sänkyyn vaihdettiin paksumpi peite.

Syksyn näännyttävien siivouspäivien vastaisesti kevätsiivousta edistin pienissä paloissa. Tällä viikolla urakka vihdoin valmistui, kun sain käytyä läpi myös keittiön kaapit. Mitä suomalais-turkkilaisesta symbioosikeittiöstä sitten löytyy?

Yhdestä kaapistamme löytyy perusturkkilaista mustaa teetä, sillä vieraat eivät muuta juo. Kotiväen käyttöön löytyy viittä erilaista vihreää irtoteetä - perustee ostettu Turkista, maustetut Suomesta. Turkkilaista kahvijauhetta on sekä itsemme että vieraiden takia. Makeutukseen löytyy sokeria ja hunajaa, naposteluhimoon popcornia.

Kaapissa pyörii myös purkki rypälesiirappia (pekmez), jota ei syö oikein kukaan. Itse asiassa itsellemmekin tuntemattomasta syystä ostimme Fethiyen lomareissultamme purkin siirappia. Kun se ei kulunut, lahjoitimme purkin miehen vanhemmille, jotka muutaman viikon purkkia pyöriteltyään lahjoittivat sen takaisin. Kukahan söisi? Sukulaisilta ostimme talvella kaksi viiden litran tonkkaa oliiviöljyä ja lisäksi kaapissa on aamupalakäyttöön vähän extra virgin -markettiöljyä. Lähinnä salaattien maustamista varten löytyy luumuetikkaa ja granaattiomenasiirappia (nar eksisi). Timjamivesi (kekik suyu) on hätävara flunssalääke.

Isompi kuiva-ainekaappi syö sisälleen seuraavaa: Kahdenlaista bulguria, riisiä, punaisia ja vihreitä linssejä, valkoisia papuja ja kikherneitä (jotka pitää viitsiä liottaa ja esikeittää ennen ruokaan pistämistä), korppujauhoja. Kaurahiutaleetkin pärjäävät tällä hetkellä tässä kaapissa, mutta kuumina ja kosteina kesäkuukausina ne täytyy muistaa siirtää jääkaappiin. Lisäksi löytyy pussi arpa sehriye -makaroonia. Kyseessä on siis täysin makaronilta maistuva, mutta muodoltaan ennemminkin riisin näköinen tuote. Jos mielessäni ei ole mitään lounaskokkausideoita, turvaudun aina tuliseen tomaattipohjaiseen arpa sehriye -keittoon. Irmik-mannaryynejä löytyy myös. Irmik helvasi on perinteinen turkkilainen jälkiruoka, joka kypsytellään mannasta, maidosta, vedestä, voista ja sokerista. Jostain syystä talouttamme riivaa kirous tämän reseptin suhteen: sitä on yritetty jo neljästi kuitenkaan täydellisesti onnistumatta; aina joko liian paljon tai vähän mannan "ruskistamista" pannulla.


Makaroonia löytyy myös montaa sorttia. Turkkilaiseen makuun täytyy tietysti olla ihan perus valkoista makaroonia/spagettia. Yksin syödessäni sen sijaan käytän gluteenitonta pastaa, sillä minun täytyy säännöstellä vehnän määrää ruokavaliossa. Gluteenitonta (muttei välttämättä vehnätärkkelyksetöntä) löytyy kaupoista, mutta kokonaisuudessaan bulguria, valkoista "höttöleipää" ja makaroonia rakastavassa maassa vehnän välttely on huomattavasti hankalampi homma kuin Suomessa!


Maustekaappimme ei ole järin runsas, mutta käsittääkseni ainakin turkkilaiset perusmausteet ovat edustettuina. Suola, mustapippuri, jeera (kimyon), kaneli, minttu, timjami, sumakki (sumak), curry ja jauhettu inkivääri.


Pähkinöitä ja siemeniä olla pitää. Siemenistä löytyy mustakuminaa (cörek otu), seesamia ja chiaa, pähkinöitä on vaihtelevasti. Pyrimme suosimaan irtopähkinöitä, mutta myönnän joskus hätätilassa turvautuvani markettien valmiisiin pähkinäsekoitus pusseihin - etenkin, jos pussin kyljessä komeilee halpa hinta. Viimeksi eilen sain kuitenkin muistutuksen, että pähkinöissä laatu tuppaa maksamaan, kun höyrähdin ostamaan viidellä liiralla (1 e) ison pussin suolattua pähkinäsekoitusta. Rahaa sekin, joten syön nyt happamasti mutta sinnikkäästi pussin kuivahtaneet maapähkinät ja käräytetyt maissinjyvät.

Jauhoja löytyy myös montaa sorttia, kuten vehnää, kauraa ja ruista (luomu täysjyväruista sanoo pussi, mutta maku on kyllä jotain aivan muuta), mutta ne ovat ilmastossamme jääkaappitavaraa. Se, selviääkö kissan kuivaruoka kesällä normikaapissa, jää nähtäväksi.

Jääkaappia en vaihtelevan sisällön vuoksi erittele tarkemmin. Sen verran voin kuitenkin paljastaa, että tällä hetkellä leijonanosan jääkaapista vievät aprikoosit ja nektariinit, joita meille viikonloppuna lahjoitettiin vähän joka tuttavan ja sukulaisen suunnalta. Nyt kun siivousrumba on kasassa, taitaa seuraava suuri kysymys (ja positiivinen ongelma :)) olla, mihin käytettäisiin sankollinen nektariineja.

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Vappu Varda-sillalla

Viikolla vietettiin vappua ja erilaista ohjelmaa olisi ollut tarjolla. Kaupungin keskustassa olisi esimerkiksi voinut osallistua kulkueeseen ja kuunnella puheita. Politiikan sijaan kokosimme kuitenkin mieheni kanssa eväät vappupiknikkiä varten ja ajoimme naapurikaupunki Adanan syrjäseudulle.


Kotoamme pääsee noin puolessatoista tunnissa suositulle piknikpaikalle, joka on luonnon helmassa turkoosin joen rannalla. Itse alue on kaunis ja se on rakennettu täyteen istumapaikkoja ja katoksia piknik-retkeilijöitä ajatellen. Harmillisesti muutama sata ihmistä oli meidän tapaamme keksinyt ajatuksen vappupiknikistä, joten alue oli tupaten täynnä paitsi ihmisiä myös ääntä ja grillaamissavua. Päädyimme istuskelemaan hetken, söimme muutaman hedelmän ja suuntasimme hieman kotiin päin Varda-sillalle.


Vardan rautatiesilta on paitsi näyttävä myös historialtaan mielenkiintoinen kohde. 1800-luvun loppupuolella ottomaani sulttaani ja Saksan keisari tekivät sopimuksen rautatien rakentamisesta halki nykyisen Turkin maan. Syynä oli sujuvampi öljyn kuljettaminen saksalaisille tehtaille akselilla Berliini-Bagdad-Hijaz ja ei parempi kuljetusyhteys toki turkkilaisiakaan haitannut.

Koska Turkki on paikoin erittäin vuoristoinen, oli tarpeen louhia lukuisia tunneleita ja rakentaa siltoja. Liki 100 metriä korkean, laaksosta nousevan Varda-sillan rakennustyöt alkoivat vuonna 1907 ja kestivät viisi vuotta. Valtavista kivistä rakennettu silta on edelleen vaikuttava näky. Toisaalta siltaa katsoessa voi vain kuvitella rakentamisen työturvallisuuden tason ja tästä muistuttaa myös Tarsuksen syrjäseudulta löytyvä Alman mezarligi (saksalaisten hautausmaa), jonne rakennustöissä menehtyneet saksalaiset on haudattu.


Sillalla on monta nimeä: Varda, Koca Köpru, Alman Köprüsu. Varda nimen alkuperäksi on ehdotettu ainakin kahdenlaista tarinaa. Yhden version mukaan Varda olisi ollut erään töissä mukana olleen saksalaisinsinöörin vaimo, joka menehtyi sillan rakennusaikana. Toisen teorian mukaan nimi tulee turkin sanoista var daha eli on vielä. Kun siltaa rakennettiin, testattiin yhä uudestaan ja uudestaan, joko korkeutta olisi riittävästi. Yhä uudelleen ja uudelleen todettiin, että vielä oli tarvetta lisäkiville eli tekemistä var daha.

Suurempaa turistien huomiota silta on nauttinut siitä lähtien, kun se näkyi James Bond Skyfall-elokuvassa. Liian ryysis paikalla ei ole vieläkään: ei turistikrääsää myyviä kojuja tai jonottamisia. Suosion ansiosta sillan kupeessa on kuitenkin pari kyläläisten teetä, kahvia ja muita virvokkeita myyvää kojua sekä syötäväksi esimerkiksi paistotuoreita sikma-rullia (turkkilaisia wrappeja, jotka on täytetty juustolla tai perunalla). Turistit nauttivat paitsi syömisestä myös hienoista ympäröivistä vuorimaisemista sekä tietysti sillasta. Sillalle pääsee myös kävelemään ja ottamaan kuvia.

Kun ensimmäinen "rauhallinen piknik luonnon helmassa" -suunnitelmamme meni pieleen, teimme suunnitelma B:n. Suunnistimme sillalle, ostimme sikmat ja ajoimme pois sillan parkkialueelta. Sitten pari minuuttia kiipeilyä ylös kivikkorinnettä niin, että siltaa sai katseltua yläpuolelta ja varsin rauhallinen paikka oli löytynyt. Pieni tuuri potkaisi myös siinä, että näin ensimmäistä kertaa junan sillalla. Silta on siis edelleen myös rautatiekäytössä ja silloin tällöin turistien iloksi ohi kulkee verkkaisesti mutta äänekkäästi tavara- ja matkustajajunia.