lauantai 27. lokakuuta 2018

Linssikeittoa lihattomaan lokakuuhun


Havahduin tällä viikolla siihen, että meneillään on lihaton lokakuu. Arvatenkin se on kohdallani jäänyt toteuttamatta, koska muistin sen kuun lähetessä loppuaan. Toisaalta kotonamme syödään pitkälti kasvisvoittoista, Mersinin alueen perinteistä kotiruokaa ja sen ansiosta kasviksia on kertynyt runsain mitain. Viikon mittaan lautaselta on löytynyt muun muassa pinaattihöystöä, kesäkurpitsa-kikhernepataa, okra-tomaattipataa ja linssikeittoa.

Linssikeitto on Turkissa erittäin yleistä tarjottavaa. Se on luultavasti ravintoloiden useimmin listalla oleva keitto ja myyvätpä sitä jopa monet ostoskeskusten pikaruokapaikatkin - jälkimmäisten linssikeiton makua en kertakokeilun jälkeen tosin voi kovin lämpimästi ylistää.

Myös kodeissa linssikeitto porisee varsin usein ja se kelpaa hyvin vieraillekin etenkin alkukeittona. Linssikeitto on ihanan vaivaton. Suurin työ on melkein siinä, jos linssit pääsevät kiehumaan hellalle ja joutuu siivouspuuhiin. Tästä taloutemme normikattilallisesta riittää keittoa noin kolmelle hengelle. Kaksistaan on varaa myös santsata tai kuten aina ruokaa laittaessani laiskuuttani toivon, ruokaa riittää kahdelle kerralle. Ensimmäinen resepti on miehen sukuresepti. Jälkimmäisen olen napannut netistä, sillä jossain vaiheessa kaipasin keittoon hieman muuntelua. Näitä meillä siis vuorotellaan.

Linssikeitto eli mercimek corbasi (kiehuvaan veteen)

1 peruna
1 porkkana (onnistuu ilmankin!)
1 (puna)sipuli
1 tuore tomaatti tai vastaava määrä tomaattimurskaa (onnistuu ilmankin!)
2 pientä valkosipulinkynttä
hiukan vajaa juomalasi (1 3/4 dl) punaisia linssejä
n. 1/4 dl riisiä
n. 6 lasia (1,2 l) vettä
mausteita maun mukaan (taloutemme kombo on noin teelusikallinen suolaa, jeeraa ja mietoja chilihiutaleita (pul biber), joskus myös teelusikan kärjellinen currya)

1. Laita vesi kiehumaan.
2. Pilko ainekset. Porkkana kannattaa paloitella ohueksi kypsymisajan takia, muuten voi olla erittäin suurpiirteinen.
3. Huuhtele linssit.


4. Laita kaikki ainekset - lukuun ottamatta mausteita - kiehumaan veteen. Tarkkaile, ettei keitos kiehu yli, sillä linssit ovat tässä mestareita.
5. Keitä, kunnes kaikki ainekset ovat kypsiä, porkkanoista asia on hyvä tarkistaa. Lisää vettä, jos se vaikuttaa tarpeelliselta. Vastaavasti, jos keitto vaikuttaa hyvin vetiseltä, ota hieman lientä sivuun vaikkapa juomalasiin.
6. Surauta keitto sileäksi sauvasekoittimella ja lisää viimeiseksi mausteet.
HUOM!  Jos kotoasi löytyy  paprikapyreetä, kuumenna tilkka öljyä ja sekoita 1 tl pyrettä siihen. Kaada seos vielä viimeisenä "mausteena" keittoon.


Linssikeitto (kuullottamalla) 

2 dl punaisia linssejä
1 (puna)sipuli
1 rkl vehnäjauhoja
1 porkkana
½ rkl paprika- tai tomaattipyrettä
1 tl suolaa, mustapippuria ja jeeraa
n. 1,2 l vettä
+ öljyä kuullottamiseen

1. Kuullota sipuli öljyssä.
2. Lisää jauhot ja kuullota vielä hetki. Lisää pyre ja jatka edelleen hetki.
3. Lisää joukkoon pilkottu porkkana, huuhdellut linssit ja vesi.
4. Keitä kypsäksi ja soseuta lopuksi sauvasekoittimella. Lisää vielä mausteita maun mukaan.


Keiton kanssa voi syödä toki mitä vain. Meillä turkkilainen syö leipää sekä puristaa keiton joukkoon hieman sitruunamehua. Itse syön keiton kyljessä salaattia ja tungen (kotioloissa, en halua järkyttää ihmisiä laajemmin) sitruunamehun lisäksi keiton päälle muun muassa seesamin- ja mustakuminansiemeniä sekä turkkilaisversiota fetasta eli beyaz peyniriä.

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Pastasalaattia Italia-hengessä


Turkkilainen, etenkin iäkkäämpi, ei välttämättä ole kovin avoin vieraille makuelämyksille. Ei ulkomaisille mauille, ei viereisen maakunnan mauille, eikä välttämättä edes sukulaisen ruuille, jos kokkausprosessissa tai ainesosissa tiedetään olevan jotakin "mystistä". Tositarina suvustamme tältä kesältä: parikymppinen nainen oli kutsunut serkkujaan ja tätejään illalliselle. Ruokana oli patlican tavaa. Ruuassa laitetaan kattilaan kerroksittain lihaa, munakoisoa, tomaatteja, valkosipulia ja maun mukaan tulisia paprikoita, suolaa ja mustapippuria. Lisäksi tarvitaan oliiviöljyä; paprikapyre ja laakerinlehti ovat vapaavalintaisia. Parin tunnin päästä illallispöydässä yksi vanhemmista sukulaisista ilmoitti olevansa hieman huonovointinen ja söi pelkästään lisukeriisiä ja salaattia. Kun vierailu oli loppu ja oltiin autossa kotimatkalla, muutamat sukulaiset ihmettelivät pääruuan syömättä jättämistä. Syy: koska ko. sukulainen näki nuoren kokin lisäävän ruokaan lasillinen vettä => reseptiin ei kuulu vesi => ruoka oli sen ansiosta pilalla.

Mieheni haluaisi periaatteessa olla avomielinen ruokaelämyksille. Siksi hän maistaa kaikkea ja on joskus jopa itse ehdottanut eksoottisempia ruoka-annoksia ja ravintoloita. Esimerkiksi mongolialaiseen ravintolaan mies halusi ihan itse ja vieläpä kahdesti, kunnes luovutti. Vaikka kulttuuri kiinnosti, hänen oli pakko myöntää ettei ruoka maistunut ollenkaan. Muutama vuosi sitten ennen Moskovan lomareissuamme hän tutkiskeli hartaasti perinneruokien nimiä ja suunnitteli, mitä kaikkea pitää maistaa. Paikan päällä olimme kuitenkin kroonisesti ruokaongelmissa heti aamuista alkaen. Ensimmäisenä aamuna söimme Subwayssa. Toisena aamiaispaikan munakkaan tomaatilla ja tillillä, sekä vaaleata ja tummaa leipää kera teen. Kolmantena aamuna mies kysyi totisesti: Miksi missään ei ole tarjolla normaalia aamupalaa (=tomaattia, kurkkua, öljyä, oliiveita, juustoja)? Kerroin syyn olevan se, ettei turkkilainen aamupala ole yhtä kuin normaali aamupala. Onneksi nälkäkuolemalta selvittiin kaiken maistelemisen, Subwayn, borssikeiton ja bulgur-linssi-pilahvin (joka oli ihan samanlaista kuin Turkissa) ansiosta.

Itse taas rakastan uusia makuja ja kunnon opettaja-otteella (kaikkea pitää maistaa, vielä yksi lusikka) yritän avartaa miehenkin ruokakulttuurikokemuksia. Joskus testaukset ovat menneet oikein kunnolla metsään. Esimerkiksi intialainen ravintola Suomessa floppasi pahemman kerran. Siinä kun itse nautin täysin rinnoin, mies tuomitsi ruuat ensin ulkonäön ja sitten maun perusteella. Tuomio: mössömäinen ulkomuoto ja makea maku. Riisi kuulemma tunkkaista. Vain naan-leipä meni säädyllisesti alas.

Tähän mennessä olen viisastunut niin, että pohjoismainen ruoka on ok, koska se ei turhia kikkaile: kala on kalaa ja peruna on perunaa. Turvallisin vieras ruokakulttuuri turkkilaissuuhun on Kreikka, koska - yllätys yllätys - naapureiden ruuat ovat nimiä myöten melkein identtisiä. Italiaa yritin ujuttaa keittiöömme viime syksynä mozzarellan muodossa, mutta se sai tuomion mauttomana. Viime viikolla päätin ottaa revanssin ja istutin mozzarellan tällä kertaa suosikkisalaattini sekaan. 

Idea mozzarellaiseen salaattiin lähti oikeastaan basilikasta, raaka-aineesta, jonka olen suurin piirtein etsintäkuuluttanut. Luoteis-Turkissa basilikaa oli tarjolla vuoden ympäri marketissa kuin marketissa, mutta nyt täällä etelässä sen näkeminen tuntuu melkein ihmeeltä. Näin ollen olen vannottanut, että aina kun basilika silmiin osuu, se tulee ostaa. Tällä viikolla vihdoin lykästi! Vastusta reseptin toteuttamisessa kuitenkin riitti: Mozzarella oli isommasta marketista loppu, joten jouduin ostamaan pikkumarketista raastetta kimpaleen sijaan. Kirsikkatomaatit taas oli pakattu järeään muovirasiaan, joka oli päästänyt hieman muovimaista makua myös hempeisiin tomaattiparkoihin. Basilikakaan ei ollut Suomesta tuttua vihreää maustebasilikaa vaan punaista basilikaa, jonka suutuntumalta arvioin totuttua miedomman makuiseksi. Loppu hyvin, kaikki hyvin: salaatti mozzarelloineen päivineen sai mieheltä täyden hyväksynnän. Eläköön italialainen ruoka!


En ole varma, mistä salaatin resepti on alunperin, sillä olen saanut sen siskoltani. Kyseessä on kuitenkin oma suosikkini ja nyt reseptillä on myös lisämeriitti: turkkilaisen hyväksymä. Salaatin voi koota kauniisti isolle tarjoilulautaselle: aluksi salaatti revittynä, sitten pasta liemineen ja päälle mozzarellapallot/siivut, kirsikkatomaatin puolikkaat ja koristeeksi basilikan lehtiä. Oma salaattini kärsi visuaalisesti basilikan violetista väristä ja mozzarellan raastemuodosta, mutta jos ulkonäön ei tarvitse olla just eikä melkein, tumma basilika ja raaste ajavat maullisesti asiansa :)

Pastasalaatti mozzarellalla ja minitomaateilla (3–4 annosta)

3 dl pastaa
(vettä + ½ tl suolaa)

Marinadi:
½ dl rypsi- tai oliiviöljyä
1 rkl balsamiviinietikkaa
2 rkl appelsiinitäysmehua
½–3/4 tl suolaa
2 tl sokeria
½ tl mustapippuria
1 valkosipulinkynsi murskattuna
½ dl basilikan lehtiä hienonnettuna (jos käytössä punaista basilikaa, laita hieman enemmän)

Lisäksi:
125 g mozzarellaa
1 rasia (250 g) kirsikka- tai miniluumutomaatteja
½–1 jääsalaatti
basilikan lehtiä

1. Keitä pasta, huuhtele kylmällä vedellä ja valuta hyvin.
2. Valmista marinadi sekoittamalla kaikki aineet keskenään.
3. Sekoita pasta marinadiin ja anna maustua jääkaapissa ainakin kaksi tuntia. Itse pidän yön yli.

4. Leikkaa mozzarella viipaleiksi ja minitomaatit puoliksi.
5. Vuoraa tarjoiluastia salaatilla. Asettele muut ainekset päälle (myös marinadiliemi) ja viimeistele basilikan lehdillä.


Kun Italian henkeen oli päästy, päätimme sunnuntain kunniaksi käydä myös Mersinin keskuksen alueella. Rantakaistaletta kävellessämme olemme joka kerta katselleet kuuluisan Roma-jäätelöpaikan vilkasta terassia ja pohtineet mennäkö vai eikö mennä. Tällä viikolla vihdoin menimme. Runsaassa jäätelötarjonnassa oli myös italialaisia jäätelöitä ja eksoottisempiakin makuja aina ruusua myöten. Otimme testiin mintun ja mandariinin. Tiedä sitten, oliko kyse makuasioista, liian suurista odotuksista vai mistä, mutta turkkilais-italialainen jäätelö tuotti ainakin näillä mauilla pettymyksen. Mies heltyi antamaan arvosteluasteikolla 2,5/5 tähteä ja tällä kertaa minä sain olla nirsoileva suomalainen kahdella tähdelläni.

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Palvelukulttuurin kasvatit


Kesällä yksi turkkilaistuttavani kävi kahden viikon bussikiertomatkalla Kreikassa ja Balkanin maissa. Hän piti kaikista maista kovasti, eikä suosikkia kysyttäessä pystynyt nimeämään vain yhtä. Ruoka oli maistunut, nähtävyydet olivat olleet mielenkiintoisia ja hintatasokin OK. Palvelukulttuuri oli ainoa jonkin asteisen ihmetyksen aihe: turkkilainen koki, että palvelukulttuuri oli heikkoa, koska ravintoloissa ja kahviloissa ei aina voinut istua vain suoraan pöytään.

Suomalaisia on jo kauan opetettu itsepalvelukulttuuriin, itse en muuta muistakaan. Vaikkapa lounasruokalassa annostelen täysin tyytyväisenä ruuat itse lautaselleni ja vien syötyäni tarjottimen telineeseen. Hyvän palvelukokemuksen luovat itselleni asiakkaan tervehtiminen ja hymy. Turkissa palvelukulttuuri on aivan erilainen; ehkä syynä ovat kulttuuriperinteet, ehkä se, että turkkilaiset asiakkaat osaavat mielestäni olla aika vaativia.

Mieheni sanoi huomaavansa Suomen vierailuillaan, että suomalaiskaupoissa asiakas ja myyjä tervehtivät lämpimämmin ja katsovat silmiin. Turkissa palvelu vaihtelee erittäin lämpimästä siihen, että asiakas on kuin ilmaa. Kuitenkin, koska mieheni on kasvanut turkkilaiseen palvelukulttuuriin, jossa tervehdykset ja hymyt eivät ole ykkösprioriteetti, ei hän niitä arjessaan kaipaa. Tärkeintä on, että elämä tehdään miellyttäväksi ja asioita hoidetaan asiakkaan puolesta. Ja siitä ei pääse yli eikä ympäri, etteikö juuri tälläistä palvelukulttuuria Turkista löydy! Suomessa autottomana löytää itsensä helposti matkustelemasta mitä painavimpien kantamuksien kanssa paikallisbusseissa tai kotoaan odottelemasta viikon sisällä tulevaa korjausmiestä, mutta Turkissa tilanne on toinen.


Palvelut lähtevät yksinkertaisista arkisista tarpeista: moneen turkkilaiseen kotiin toimitetaan vettä ja kaasua. Jos kotitalous suosii pullovettä hanaveden juomisen sijaan, monissa kaupungeissa voit kilauttaa jollekin lukuisista vedentoimittajista ja he tuovat suuren vesitonkan sisälle asti. Lisäksi kaasuhella tarvitsee kaasupullon vaihtoa muutaman kuukauden välein. Tämäkin hoituu kätevästi soittamalla haluamaansa yritykseen, jonka työntekijä tuo uuden kaasupullon ja kytkee sen niin, että kokkailu voi taas jatkua.

Kodinkoneiden korjauspalvelut ovat yleensä myös ripeitä. Meilläkin useamman kuukauden rikki ollutta ilmalämpöpumppua tultiin korjaamaan kuin akuuttitapausta lauantai aamupäivällä ja kolmen huoltajan voimin. Uudet kodinkoneet ja huonekalut saapuvat yleensä myös pikavauhtia kotiinkuljetuksena. Ostettuamme kaksi isoa mattoa, ne tuotiin ilmaiseksi meille kotiin tunnin sisällä. Mattoja ei myöskään kannata pestä itse, sillä pesula järjestää edullisen nouto- ja kuljetuspalvelun.


Pikaruokapaikoissa turkkilainen on jo voinut tottua siihen, että oma tarjotin pitää kannella itse pöytään ennen syömistä. Suurimmassa osassa paikkoja kaikki kuitenkin tuodaan asiakkaan puolesta pöytään enkä ole tainnut vielä kertaakaan asioida ravintolassa tai kahvilassa, jossa omat jälkensä pitäisi siivota ja astiat palauttaa keräystelineeseen.

Pitkän matkan linja-autot ovat myös palvelukulttuurin keskittymiä. Suomessa yksi kuski hoitaa kaiken laukuista rahastamiseen, Turkissa henkilökuntaa tarvitaan useampia. Lipun voi ostaa netistä tai linja-autoasemalta - yksi henkilö. Kuskin tehtävä on ajaa - toinen. Lisäksi bussissa on yhdestä kolmeen matkaemäntää/isäntää, jotka tarjoilevat teetä ja keksejä ja tarkistavat matkustajien lippuja ja määränpäitä. Palveluun kannattaa panostaa, sillä Turkissa bussifirmoja riittää ja yksi ylimääräinen kahvitarjoilu tai huono keksivalikoima voi olla ratkaisevassa asemassa seuraavia bussilippuja ostettaessa. Jos oma auto löytyy, siihenkin palvelua on tarjolla: huoltoasemilla turkkilaiskuskin ei tarvitse tankata itse vaan maksaminen riittää.


Toisaalta monipuoliset palvelut (joissa tosin varmasti on alueittaista vaihtelua!), ovat ihana asia. Joskus taas mietin, että voisinhan asian x hoitaa itsekin ja vieläpä nopeammin. Joskus tämä tottumus palveluun saa myös huvittavia piirteitä. Viimeksi eilen kävimme marketissa ruokaostoksilla ja mies halusi ehdottomasti ostaa ananaksen. Markettien hedelmäosastolta löytyy laite, jolla myyjä poistaa ananaksesta kuoret ja kannan ja asiakas saa muovirasiaan syöntivalmiita ananasrenkaita. Mies viipyili laitteen vierellä, mutta kun henkilökuntaa ei alkanut näkyä eikä kuulua, totesin, että voimmehan me leikata ja paloitella ananaksen kotonakin. Voiko sen tehdä itse? Oletko varma? Vakuutin, että olen elämässäni leikannut useammankin ananaksen ja suuntasimme kassalle. Illallakin mies vielä ananasoperaatiota katsellessaan oli aluksi skeptinen, mutta myönnettävä se oli: ananaksen leikkauspalvelua ilmankin ihminen voi elää.