tiistai 5. helmikuuta 2019

Turkkilaiset häät



Turkkilainen ja suomalainen hääkulttuuri - siinäpä kaksi varsin erilaista maailmaa. Suomessa hääkutsut ja -juhlat olivat itselleni harvinaista herkkua. Kolmessakymmenessä vuodessa kävin Suomessa yhteensä viisissä häissä, Turkissa sen sijaan olen nyt puolessatoista vuodessa vieraillut jo kolmissa häissä ja muutamassa "kohti alttaria" -juhlallisuudessa. Itse asiassa olisin päässyt häihin vaikka joka kuukausi. Viimeksi viime lauantaina mies tarjosi mahdollisuutta (toisin sanoen hän oli vahingossa luvannut meidän menevän kahteen päällekkäiseen tilaisuuteen) mennä joko häihin tai auttamaan erästä sukulaista kvittenihillon teossa. Tiedustelin kenen häät olivat kyseessä: anopin tädin lapsenlapsen. Kysyin nimiä: ei kuulostanut tutulta. Kysyin, olenko edes koskaan nähnyt näitä ihmisiä: mahdollisesti kyllä. Mies lähti hääedustajaksi, minä lupauduin kvitteneiden kuorijaksi.

Anopin ja miehen 50-70-vuotiaitten sukulaisten muisteluita nuoruudestaan, "seurustelustaan" ja häistään on mielenkiintoista kuunnella. Tuleva puoliso oli usein perhetuttujen samanikäinen tyttö tai poika ja vanhemmat keskenään pohtivat, että tulisikohan näistä hyvä pari. Kylässä käytiin puolin ja toisin muutama kerta vuodessa, jolloin nuoret saivat jotain käsitystä tulevasta puolisosta. Kihlaparinakin treffeille lähti aina esiliinaksi vähintään siskoja ja veljiä. Häät, etenkin kylissä, olivat monen päivän juhlakarkelo, joissa ei ruokaa, juomaa ja tanssia säästelty.

Nykyään ovat toiset ajat ja kohti alttaria -prosessin ja itse häät voi hoitaa monin tavoin. Osa pareista yrittää välttää kuukausien juhlakarkelot yhdistämällä esimerkiksi vihkimisen ja hääjuhlan samalle päivälle suomalaiseen tapaan, mutta halutessaan kohti alttarilla voi astella hyvinkin pitkän kaavan kautta. Tälläista juhlaa juhlan perään -perinnettä vaalivaa menoa sain seurata turkkilaisen sukulaisen purjehtiessa avioliiton satamaan reilu vuosi sitten.

Ensimmäiseksi maaliskuussa järjestettiin vanhempien tapaaminen (isteme), jossa sulhanen muodollisesti pyysi lupaa naimisiin menoon. Tässä tilaisuudessa olivat vain vanhemmat, sisarukset ja pari itse mukana. Tästä parin viikon päästä vietettiin sokerijuhlaa (tatli/söz)morsiamen vanhempien kotona baklavaa syöden ja makeata elämää toivoen. Tähän juhlaan kutsuttiin jo ystäviä ja lähisukulaisia vieraiksi.

Kesäkuussa vietettiin kihlajaisia (nisan) suuressa juhlasalissa tanssein, sormusseremonioin ja kakuin. Päällä asiankuuluvat juhla-asut, kampaukset, meikit ja kukat. Etukäteen oli käyty valokuvattavana luonnon helmassa, kuten trendiin tällä hetkellä kuuluu. Kihlajaisia juhlisti parisataa vierasta. Syyskuussa käytiin maistraatissa vihillä (nikah) lähimpien sukulaisten ja ystävien ympäröimänä. Vartissa homma oli paketissa, aviotodistus kädessä ja nuoripari lähti lähimpien ystävien kanssa juhlistamaan liittoa ravintolaan.

Turkkilainen hääkimppu säilyy ja kestää, sillä se tehdään yleensä tekokukista.

Lokakuun alussa vietettiin muuttojuhlaa (ceyiz). Morsiamen vanhempien luo kokoontui ystäviä ja sukulaisia. Myöhemmin ilmestyi sulhanen perheineen. Morsiamen tavaroita ja häälahjoja pakattiin lava-autoon, torvet ja rummut soivat, ihmiset tanssivat muuttoauton perässä ja lopulta muuttoauton johtamana sukulaiset ja lähimmät ystävät ahtautuivat autoihin ja ajoivat letkana tööttäillen uuteen kotiin, tässä tapauksessa vieläpä naapurikaupunkiin asti. Perillä  tavarat kiikutettiin tulevaan asuntoon ja ihmiset kiertelivät arvioiden uutta kotia.

Lokakuun puolessa välissä oli ensin kina gecesin eli hennajuhlan vuoro. Suuri juhlasali, morsiamella upea teetetty puku, noin 100 vierasta, tanssia ja joitain yksittäisiä traditioita (käden maalaamista hennalla, ruukun särkemistä), joiden merkitystä en valitettavasti tarkemmin tiedä. Päivää myöhemmin koitti hääjuhla (dügün), jossa parin sadan ihmisen edessä leikattiin kakkua ja tanssittiin, tanssittiin, tanssittiin. Pari viikkoa häiden jälkeen morsian järjesti lähimmille naissukulaisilleen ja -ystävilleen uudessa kodissaan vielä perinteisen rukousseremonian (duak). Mielenkiintoisia juhlallisuuksia kaikki, mutta niiden määrä - huh!

Vieraat saavat usein kihlajaisista ja vihkiäisistä muistoksi jotain pientä, esimerkiksi vihkiparin hääpäivällä ja nimillä varustetut magneetit. Hääparille taas viedään etukäteen lahjaksi käyttöesineitä, kuten astioita, vuodevaatteita ja pyyhkeitä (ei lahjalistoilta, sillä niitä pidetään epäkohteliaina) tai itse hääjuhlaan rahaa, kultakoruja ja -kolikoita.

Turkkilaisissa häissä erittäin olennaisessa osassa on tanssiminen. Tanssit eivät ole mitenkään kovin vaikeita ja itsekin - kaikkea muuta kuin tanssin ystävä - pysyn kyllä mukana vähän liikuskelemalla ja taputtamalla käsiä yhteen musiikin tahtiin. Kun tietyt askeleet vaativa perinnetanssi pyörähtää käyntiin, vetäydyn istuskelemaan ja katsomaan: nimenomaan perinnetanssit voivat olla hyvin viihdyttävääkin katsottavaa. Jotain kuitenkin kaipaan aina turkkilaisissa häissä...

Jos suomalaisittain odottaa kattavaa ruoka- tai juomatarjoilua, voi pettyä turkkilaishäissä pahemman kerran. Esimerkiksi sukulaisemme juhlakimarassa ainoat ruokatarjoilut olivat sokerijuhlan baklava ja cola, kihlajaisten kakkupala, hennajuhlassa pari lasia limpparia ja muutama kourallinen pähkinöitä ja suuressa hääjuhlassa taas pala kakkua ja lasi fantaa. Tämä on toisaalta ihan ymmärrettävää: kun kutsuja jaetaan hövelisti tyyliin Hei rakas täti, toimme perheellenne kutsun häihimme. Ja tässä on vielä pari ylimääräistä kutsua, antakaa ihmeessä naapureillekin, on oikeastaan mahdotonta mitoittaa ruokatarjoiluja oikein.

Muutama kuukausi sitten pääsin kuin pääsinkin myös turkkilaisiin ruokahäihin. Mies aavisteli tätä jo ennakkoon, sillä kutsun esittänyt opettajakollega oli käskenyt häntä olemaan poikansa häihin suunnatusta kutsusta hys hys. Tapoihin myös kuuluu, että, ainakin kouluissa, omien tai lastensa häiden hääkutsu tuodaan yleisesti tietoon, esimerkiksi laittamalla se kahvihuoneen ilmoitustaululle. Näiden häiden kutsu ilmaantui taululle, mutta tietoisen viime tinkaan.

Lopulta koitti hääjuhlapäivä ja paikalla oli noin sata ihmistä. Ruokaa alkoi virrata pöytiin tasaisesti tarjoiltuna: ensin salaatteja, pikkelssejä, leipää, tulisia tahnoja, kebaplautasia, palat hääkakkua, pähkinöitä ja hedelmiä. Ruokatarjoilujen väleihin oli ujutettu sinne tänne tanssi tai pari, kakunleikkaus ja hääparin tanssi, mutta keskittyminen oli ohjattu ruokaan. Morsiusparin lähisuku vaikutti hyvin tanssi-innottomalta, mikä selitti ruokateeman, mutta omat pöytätoverimme nurisivat hiljaa pöytäkunnalle. He olivat tulleet tanssimaan, eivät syömään! Häät olivat harvinaisen kompaktit, mutta mielestäni mukavat. Kun istuimme autoon, miehen ensiajatus oli tämä: Nyt ymmärrän, miksi turkkilaiset eivät järjestä ruokahäitä. Ihmiset haluavat tanssia ja kokevat ruuan vain häiriötekijäksi. Minä taas olin enemmän kuin tyytyväinen ja vannotin, että jos häistä ikinä tulee kutsujan kanssa puhetta, mies saa kertoa mielipiteeni: parhaat Turkki-häät ikinä 💓

4 kommenttia:

  1. Turkkilaiset häät on mulle usein painajaista :D Tanssin kyllä mutta kaikella on rajansa, ja kakku sekä limppari on jotenkin tylsä ruokatarjoilu suomalaisen näkökulmasta. Täytyy kyllä sanoa, että ihailen sitä miten paikalliset saavat tylsemmänkin puoleisen hääsalongin elämään tanssin ja sujuvan seurustelun voimalla. Monien häärumban ja stressin seuraaminen on saanut kyllä jo vierestä seuratessa hikoilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksissa ensimmäisissä vierailemissani häissä kaikki oli uutta ja mielenkiintoista, mutta sen jälkeen en ole ollut kovin innokas hyödyntämään näitä jonkun sukulaisen kummin kaimojen ja vastaavien, itselleni ihan tuntemattomien parien hääkutsuja: häät kun tosiaan ovat 90 % tanssia ja sitten se pala kakkua. Mutta se on kyllä ihan totta, että turkkilaiset saavat tällä heille sopivalla konseptilla ihaltavasti tunnelman kattoon :)

      Poista
  2. Hih. Oletko itse naimisissa? Olisi kiva kuulla millaiset olivat omat hääsi, tai kenties suunnitteilla olevat hääsi... :) Mukava oli lukea näistä tavoista.
    T. Marsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omat hääni olivat pari vuotta sitten, kuvissa onkin oma hääkimppuni ja meidän häämagneetti. Häät olivat aika eksoottiset turkkilaisittain, kun sekä miehen ja minun ideana oli juhlia niin vähän kuin mahdollista. Tuloksena hennajuhlan, vihkimisen ja ison hääjuhlan yhdistäminen eli tehokas kaksituntinen täynnä tanssia ja väleihin tungettuna itse virallisen aviotodistuksen kirjoittaminen, kakunleikkaus ja käden maalaus hennalla. Ihmiset muistavat tapahtuman onnistuneena juhlien läpijuoksuna...:)

      Poista