sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Palvelukulttuurin kasvatit


Kesällä yksi turkkilaistuttavani kävi kahden viikon bussikiertomatkalla Kreikassa ja Balkanin maissa. Hän piti kaikista maista kovasti, eikä suosikkia kysyttäessä pystynyt nimeämään vain yhtä. Ruoka oli maistunut, nähtävyydet olivat olleet mielenkiintoisia ja hintatasokin OK. Palvelukulttuuri oli ainoa jonkin asteisen ihmetyksen aihe: turkkilainen koki, että palvelukulttuuri oli heikkoa, koska ravintoloissa ja kahviloissa ei aina voinut istua vain suoraan pöytään.

Suomalaisia on jo kauan opetettu itsepalvelukulttuuriin, itse en muuta muistakaan. Vaikkapa lounasruokalassa annostelen täysin tyytyväisenä ruuat itse lautaselleni ja vien syötyäni tarjottimen telineeseen. Hyvän palvelukokemuksen luovat itselleni asiakkaan tervehtiminen ja hymy. Turkissa palvelukulttuuri on aivan erilainen; ehkä syynä ovat kulttuuriperinteet, ehkä se, että turkkilaiset asiakkaat osaavat mielestäni olla aika vaativia.

Mieheni sanoi huomaavansa Suomen vierailuillaan, että suomalaiskaupoissa asiakas ja myyjä tervehtivät lämpimämmin ja katsovat silmiin. Turkissa palvelu vaihtelee erittäin lämpimästä siihen, että asiakas on kuin ilmaa. Kuitenkin, koska mieheni on kasvanut turkkilaiseen palvelukulttuuriin, jossa tervehdykset ja hymyt eivät ole ykkösprioriteetti, ei hän niitä arjessaan kaipaa. Tärkeintä on, että elämä tehdään miellyttäväksi ja asioita hoidetaan asiakkaan puolesta. Ja siitä ei pääse yli eikä ympäri, etteikö juuri tälläistä palvelukulttuuria Turkista löydy! Suomessa autottomana löytää itsensä helposti matkustelemasta mitä painavimpien kantamuksien kanssa paikallisbusseissa tai kotoaan odottelemasta viikon sisällä tulevaa korjausmiestä, mutta Turkissa tilanne on toinen.


Palvelut lähtevät yksinkertaisista arkisista tarpeista: moneen turkkilaiseen kotiin toimitetaan vettä ja kaasua. Jos kotitalous suosii pullovettä hanaveden juomisen sijaan, monissa kaupungeissa voit kilauttaa jollekin lukuisista vedentoimittajista ja he tuovat suuren vesitonkan sisälle asti. Lisäksi kaasuhella tarvitsee kaasupullon vaihtoa muutaman kuukauden välein. Tämäkin hoituu kätevästi soittamalla haluamaansa yritykseen, jonka työntekijä tuo uuden kaasupullon ja kytkee sen niin, että kokkailu voi taas jatkua.

Kodinkoneiden korjauspalvelut ovat yleensä myös ripeitä. Meilläkin useamman kuukauden rikki ollutta ilmalämpöpumppua tultiin korjaamaan kuin akuuttitapausta lauantai aamupäivällä ja kolmen huoltajan voimin. Uudet kodinkoneet ja huonekalut saapuvat yleensä myös pikavauhtia kotiinkuljetuksena. Ostettuamme kaksi isoa mattoa, ne tuotiin ilmaiseksi meille kotiin tunnin sisällä. Mattoja ei myöskään kannata pestä itse, sillä pesula järjestää edullisen nouto- ja kuljetuspalvelun.


Pikaruokapaikoissa turkkilainen on jo voinut tottua siihen, että oma tarjotin pitää kannella itse pöytään ennen syömistä. Suurimmassa osassa paikkoja kaikki kuitenkin tuodaan asiakkaan puolesta pöytään enkä ole tainnut vielä kertaakaan asioida ravintolassa tai kahvilassa, jossa omat jälkensä pitäisi siivota ja astiat palauttaa keräystelineeseen.

Pitkän matkan linja-autot ovat myös palvelukulttuurin keskittymiä. Suomessa yksi kuski hoitaa kaiken laukuista rahastamiseen, Turkissa henkilökuntaa tarvitaan useampia. Lipun voi ostaa netistä tai linja-autoasemalta - yksi henkilö. Kuskin tehtävä on ajaa - toinen. Lisäksi bussissa on yhdestä kolmeen matkaemäntää/isäntää, jotka tarjoilevat teetä ja keksejä ja tarkistavat matkustajien lippuja ja määränpäitä. Palveluun kannattaa panostaa, sillä Turkissa bussifirmoja riittää ja yksi ylimääräinen kahvitarjoilu tai huono keksivalikoima voi olla ratkaisevassa asemassa seuraavia bussilippuja ostettaessa. Jos oma auto löytyy, siihenkin palvelua on tarjolla: huoltoasemilla turkkilaiskuskin ei tarvitse tankata itse vaan maksaminen riittää.


Toisaalta monipuoliset palvelut (joissa tosin varmasti on alueittaista vaihtelua!), ovat ihana asia. Joskus taas mietin, että voisinhan asian x hoitaa itsekin ja vieläpä nopeammin. Joskus tämä tottumus palveluun saa myös huvittavia piirteitä. Viimeksi eilen kävimme marketissa ruokaostoksilla ja mies halusi ehdottomasti ostaa ananaksen. Markettien hedelmäosastolta löytyy laite, jolla myyjä poistaa ananaksesta kuoret ja kannan ja asiakas saa muovirasiaan syöntivalmiita ananasrenkaita. Mies viipyili laitteen vierellä, mutta kun henkilökuntaa ei alkanut näkyä eikä kuulua, totesin, että voimmehan me leikata ja paloitella ananaksen kotonakin. Voiko sen tehdä itse? Oletko varma? Vakuutin, että olen elämässäni leikannut useammankin ananaksen ja suuntasimme kassalle. Illallakin mies vielä ananasoperaatiota katsellessaan oli aluksi skeptinen, mutta myönnettävä se oli: ananaksen leikkauspalvelua ilmankin ihminen voi elää.

2 kommenttia:

  1. Tykkään palvelusta kahviloissa ja ravintoloissa, Suomessa oli ikävää kun yhdellä henkilöllä on aika kiire kahvilassa palvella ja siivota pöytiä, aika monessa pöydässä seisookin likaiset astiat ja kupit ellei ole periaate, että ne itse korjataan pois. Palvelun taso vaihtelee kyllä todella paljon ja itse kannatan mielelläni sellaisia paikkoja, joissa on henkilökohtainen palvelu kuten vaikka meidän oma minimarketti. Mulla on aina aikaa jutustella omistajan kanssa, samoin kalakauppiaan kanssa, jolta saa varmasti tuoretta kalaa ja parhaat vinkit resepteistä kun käy aina samassa paikassa. Monissa isoissa vaatekaupoissa myyjät on niin ynseitä, että monesti mietin että olisi parempi kun niitä ei olisi ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minäkin tykkään käydä paikoissa, joissa olen oppinut saamaan henk.koht. palvelua. Mies ei esim. tykkää meidän lähiminimarketista, mutta minä käyn ihan vaan kannattaakseni, koska henkilökunta on siellä tosi mukavaa ja avuliasta. Täällä vaatekaupat on pääosin ihan ok, mutta kahdella edellisellä vierailulla elektroniikkaliikkeissä on ollut kyllä niin palveluhaluttomia myyjiä, että se on jo melkein huvittanut.

      Poista