maanantai 26. marraskuuta 2018

Kesäkurpitsaa uudella tavalla


Turkissa olen oppinut käyttämään joitakin kasviksia aivan eri tavalla kuin Suomessa ja toki muutamia uusiakin tuttavuuksia on löytynyt. Esimerkiksi purjo oli Suomessa jotain, jota tuli muutama sentti perunasalaattiin ja yksi varsi uunisein päälle. Turkissa taas olen opetellut kokkaamaan perinteistä purjo-kikhernepataa (nohutlu pirasa), johon tulee pikkaisen porkkanaa, kikherneitä ja riisiä sekä julmetusti purjoa pääraaka-aineeksi. Hyvää! Porkkanasta olen oppinut sen, että talviaikaan, kun hedelmien valikoima on hieman heikompi, voi vieraille tarjottaville hedelmälautasille laittaa myös porkkanoita sopuisasti sitrusten ja omenien joukkoon. Pavuissa olen saanut uusia tuttavuuksia, esimerkiksi kuvan taze fasulyet. Tosi hyviä ja helppoja laittaa ruuaksi. Ainut souvi on papujen pilkkomisessa. Se on puuhaa, johon varaan yleensä jotain radio- tai televisioviihdettä kylkeen.

Kesäkurpitsa on myös niiden kasvisten joukossa, joiden reseptiikka on kasvanut. Suosikki kesäkurpitsaruokani on eksili kabak eli hapan kesäkurpitsa. Oikeastaan olen ajatellut laittaa tämän (ja muutaman muun) reseptin jo aiemminkin, mutta sittemmin olen aina alkanut empimään ainesosaluetteloita. Turkissa esimerkiksi kesäkurpitsat ja munakoisot näyttävät joskus aikalailla erilaisilta kuin Suomessa. Vielä haastavampana koen sen, että omalla Turkin asuinalueellani melkein ruokaan kuin ruokaan kuuluu paprikapyre, joka ei Suomessa notku joka marketin hyllyllä. Nyt lopultakin päätin kuitenkin pähkäillä reseptin parissa, sillä eihän kyse ole sentään kvanttifysiikasta. Ennen ainesosia siis pieniä huom! huom! huom! -huomautuksia ja vinkkejä reseptin suomalaistamiseen tarvittaessa:

1) Kesäkurpitsat: Suomessa markettien kesäkurpitsat ovat usein varsin suuria, Turkissa taas löytyy pieniä, suuria ja eri värejä. Tähän reseptiin käytän vaaleanvihreäkuorisia kurpitsoja, mutta Suomessa menisin sillä, mitä lähimarketissa on tarjolla.


2) Tomaattipyreellä tarkoitan markettien pienen pieniä pyrepurkkeja tai -tuubia. Paprikapyre (biber salcasi) taas on hankalampi juttu. Käytännössä itsetehdyssä pyreessä on vain suolaa ja aurinkokuivattuja suippopaprikoita soseusettuna. Ainakin meillä vahvin maku pelkältään syötynä on suolaisuus, mutta ruokaan pyreestä tulee ihan omanlainen vivahde. Marketeissa tarjolla on eri tulisuusasteilla mainostettuja pyreitä. Jostakin luin myös, että kotikonstein makua voisi tavoitella lisäämällä tomaattipyreen joukkoon hieman vahvaa paprikajauhetta.

Jos papripyrettä ei löydy, menisin tämän reseptin kohdalla tomaattipyreen ja suolan voimin. Itse asiassa jossain kolkissa Turkkia resepti varmasti onkin paprikapyreetön, täällä Cukurovan alueella vain tottuu siihen, että jos ruokaan voi maullisesti laittaa biber salcaa, sitä varmasti laitetaan. Suolaa voi laittaa maun mukaan. Itse en lisää ollenkaan, sillä meidän pyreemme ovat itsessään niin suolaisia ettei lisätarvetta ole.

3) Vihreistä linsseistä kannattaa tutkia paketti, lähinnä keittoaika. Itselläni on linssejä, jotka kypsyvät ilman liotuksia tai esikeittoja 20 minuutissa. Suomessa käytin yleensä GoGreenin linssejä ja liotin niitä tunnin tai pari kylmässä vedessä ennen ruokaan pistämistä.

4) Kikherneissä käytin Suomessa asuessani ja joitain Turkki-ruokia harjoitellessani sekä Pirkan että GoGreenin tetroissa olevia kikherneitä, jotka tarvitsee vain nakata ruokaan. Joskus ostin myös GoGreenin kuivattuja kikherneitä, mutta jotenkin ne eivät itselläni maullisesti toimineet oikein missään. Turkissa ostamme aina kasan kikherneitä, keitämme ison satsin al denteksi ja laitamme pakkaseen, josta niitä sitten lisäämme milloin mihinkin ruokiin.


Eksili kabak eli kesäkurpitsapata (kolmelle)

1 (puna)sipuli
2 jälkiruokalusikallista (jrkl) tomaattipyrettä
1 jrkl paprikapyrettä
1 kg kesäkurpitsaa
2 tomaattia
2 dl vettä
6 tl vihreitä linssejä
pari kourallista kikherneitä
1/2 - 1 sitruunan mehu
4 pientä valkosipulin kynttä
1 jrkl kuivattua minttua
suolaa maun mukaan

1) Silppua sipuli ja pilko kesäkurpitsat ja tomaatit. 
2) Kuullota sipuli oliiviöljyssä. Lisää hetken päästä pyreet ja kuullota hieman lisää.
3) Lisää kattilaan kesäkurpitsa ja kuumenna niin kauan, että se pehmenee jonkin verran ja päästää hieman nestettä. Tähän menee aikansa, hämmennä välillä.
4) Lisää pilkotut tomaatit ja vesi. Kun ruoka alkaa kiehua, lisää linssit ja kikherneet. Keitä noin 20 minuuttia kannen alla välillä sekoittaen.
5) Testaa kesäkurpitsojen ja linssien pehmeys. Jos valmista, sekoita joukkoon sitruunanmehu, murskaamasi/pilkkomasi valkosipuli ja minttu. Anna poreilla vielä 5 minuuttia.



Ruoka on parhaimmillaan hieman jäähtyneenä.

6 kommenttia:

  1. Teillä on varmasti siellä kulmilla erilaisia ruokia kuin täällä, tämäkin ruoka on mulla vain etäisesti tuttu, enkä ole törmännyt siihen vuosiin. Taidankin tehdä kun sain nyt ohjeenkin, kiitos! Tuo kikherneiden talletus al dentena pakkaseen on muuten tosi hyvä kikka, teenkin saman koska niitä ei koskaan ole kun tarviisi. Mulla on ihan sama, että kasvisten käyttö on mullistunut Turkissa, ja itseasiassa täälläkin alueelta toiselle muuttaessa. Ankarassa kokkailimme enemmin liharuokaa (lihan kilohinta oli tosin silloin paljon halvempi), kyläkanaa ja dolmia kun taas Izmirissä on tullut tehtyä enemmin mezeitä ja oliiviöljypohjaisia kasvisruokia sekä olen oppinut käyttämään ennestään ihan outoja heiniä ruuissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Turkissa tuntuu olevan aika isoja alueellisia ruokakulttuurieroja. Täällä päin kokkaus alkaa melkein poikkeuksetta oliiviöljy+sipuli+paprikapyre -yhdistelmällä ja sekaan sitten nakataan milloin minkäkin kasvis- ja liharuuan ainekset. Itsekin söin tänään joitain heiniä, jotka mies torilta kantoi :D Muistutti ulkonäöllisesti kasvia, jota olen mielestäni nähnyt Suomessakin tien varsilla, nimestä ei mitään tietoa, mutta hyvin maistui!

      Poista
    2. Olisiko peltoretikka, se on aika yleinen juuri nyt meidän kulmilla :)

      Poista
    3. Googletin peltoretikan ja sitäkin on tietämättään tullut syötyä täällä Turkissa :) Pienen tutkimuksen jälkeen veikkaan, että tämä menneen viikon heinä oli poimulehti.

      Poista
  2. Jos äkkiä kattoo, niin ekassa kuvassa näyttää kuin kisulla olisi korkea kokkihattu päässä xD -Tepu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :) Yrittikin se kyllä avustaa ja jopa syödä noita papuja.

      Poista