sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Sairastelua Turkissa

En tiedä, onko se erilainen bakteerikanta, sattuma vai mikä, mutta onnistun Turkissa haalimaan flunssia varsin tehokkaasti. Astma kyllä voi Välimeren ilmastossa paremmin kuin Suomessa, mutta perusflunssat ovat tulleet vähän turhankin tutuiksi vieraiksi, viimeksi edellisviikolla.


Suomessa, kun sairaus iski ja siitä ilmoitti sukulaisille ja tuttaville, viesti oli selvä: Olet sairas, olet väsynyt. Lepää ja parantele itseäsi rauhassa. Turkissa tarina on vähän toinen. Ensinnäkin sairaus ei välttämättä ole validi syy sille, ettet jaksaisi sosialiseerata. Esimerkiksi vieraat saattavat tulla kylään odottaen tarjoiluja ja siistiä ympäristöä. Arvuuttelut siitä, mistä kulloinenkin tauti on aiheutunut ja miten siitä päästään eroon ovat yhdistelmä kokeilemisen arvoisia niksejä ja villin mielikuvituksellia teorioita.

Sitten on vielä sairaan tukeminen. Kun olin reilu vuosi sitten hirveässä vatsataudissa ja 39 asteen kuumeessa, kaksi vierasta tuli tautia uhmaten/siitä välittämättä meille kylään, sillä eihän sairas saa tuntea jäävänsä yksin. Itse muistelen asiaa ristiriitaisin tuntein, sillä sosiaaliseeraus siinä kunnossa ei ollut hirveän mieltä ylentävää. Turkkilaiset sen sijaan tuntuvat muistavan tasan tarkkaan - ja ei todellakaan hyvällä - kuka ei sairauden kohdatessa käynyt sairaalassa tai kotona tai edes soittanut ja kysellyt toipumisen etenemistä.

Kun joku sairastuu pahemminkin ja hänet kiidätetään päivystykseen tai leikkaukseen, kynnelle kykenevät sukulaiset seuraavat. Eivätkä vain miehet, vaimot, lapset ja vanhemmat vaan serkut perheineen, sedät ja tädit, ystävät, läheiset naapuritkin. Kun miehen sukulainen joutui leikkauksen takia viikoksi sairaalaan, sukulaisten ja ystävien vierailuletka oli loputon. Samoin kun toinen sukulainen oli sydänleikkauksessa ja vielä aivan uupunut toipilas sairaalassa, häntä lähdettiin katsomaan kolmen autolastillisen voimin: sisarukset, sisarusten lapset ja lapsenlapset, potilaan oma perhe miehestä lapsenlapsiin. Sairaalaan henkilökunta repi pelihousujaan valtavasta vierailujoukosta ja itseäni hävetti väsyttää potilasta.


Useimmat turkkilaiset menevät herkästi lääkärille, mikä on toisaalta ihan hyvä asia. Tässä auttaa varmasti se, että kynnys päästä lääkärin pakeille on matala. Itseäni perusflunssa ei kovin hevillä aja lääkäriin, mutta syy siihen ei todellakaan ole siinä, että se olisi kallista tai joutuisin odottamaan tuntikausia päivystysjonossa. Ei - nuo asiat olivat terveydenhuoltoarkea Suomesta. Itse asiassa yksi asia, johon olen Turkissa älyttömän tyytyväinen, on juuri julkinen terveydenhuolto. Koko Turkin terveydenhoitojärjestelmää en tunne, mutta näin meillä päin sujuvat asiat, kun terveyden kanssa tarvitaan apua:

-Kun kyseessä on joku simppeli ja selkeä asia, kuten käsi-ihottuma, korvatulehdusepäily, tarve saada sairaslomatodistus tai uusituttaa resepti, suuntaamme perhelääkärille. Niitä on ympäri kaupunkia ja ainakin täällä meillä voit valita, mitä perhelääkäriä käytät. Emme käytä lähintä, sillä olemme mieltyneet hieman kauempana sijaitsevan lääkärin näkemyksiin ja apuun. Asiat hoituvat näppärästi ja ilman ajanvarausta arkisin päiväsaikaan ja jos oma perhelääkäri ei ole paikalla, voi mennä viereisen huoneen lääkärille.

-Jos kyseessä on ilta tai viikonloppu tai jo lähtökohtaisesti hieman mutkikkaampi tai erityislääkäriä vaativa asia, suuntaamme kaupunginsairaalalle joko spesialistin oven taakse tai yhteispäivystykseen. Tähän mennessä näissä vierailuissa on mennyt pisimmillään kaksi tuntia ja asioihin on aina ottauduttu verikokein, jutteluin ja ohjaamalla erityislääkärille, jos vain sellainen on paikalla.

-Jos kyseessä on kontrollia vaativa vaiva, joka edellyttää erityisempiä hoitoja, toistuvia näytteitä, kuvauksia ja ultrauksia, meille vinkataan osoitteeksi yliopistollista sairaalaa. Sinne voi ensimmäisellä kerralla painella ilman lähetettä jonon jatkoksi ja tällöin käynti myös maksaa. Kontrolleihin varataan sitten ajat ja ne ovat ilmaisia. Yliopistollisessa sairaalassa vuoroaan saa odotella kyllä helposti pari, kolme tuntia, mutta sen kestää, sillä asioihin oikeasti ottaudutaan ja lisätutkimuksiin pääsee rivakasti viikon sisään tai jopa samana päivänä.


Ainoat huvittavuudet/ ärsyttävyydet Turkin terveydenhuollossa ovat hieman hövelit lääkereseptit ja laboratoriot/näytteet. Yleensä esimerkiksi antibiooteista lääkäri on valinnut ne tujuimmat (en yhtään ihmettele, jos seuraava antibioottiresistantti bakteeri syntyy Turkissa) ja kun Suomessa lähtisin yksi lääke kourassa, Turkissa huomaan kantelevani kolmea lääkettä samaan vaivaan. Kukkaro ei välttämättä rasitu kohtuuttomasti (esimerkiksi sama astmalääke Suomessa Kela-korvattuna 15 e, Turkissa 1 e), mutta olen oppinut kyselemään apteekissa, millaisia lääkkeitä reseptillä on ja karsimaan.

Toinen mysteeri ovat laboratorianäytteet, sillä ainakin meillä päin me potilaat kiikutamme näyteputkilot ja purkit lääkäriltä laboratorioon, joskus rakennuksesta toiseen tai jopa kotijääkaapin kautta. Kontrollit pitää muistaa itse, kun taas tekstiviestit ja nettipalvelut muistuttavat esimerkiksi valmistuneista tuloksista. Välillä sairaalan käytävillä juoksee paikasta a paikkoihin c, d ja e milloin näytepurkki, milloin tulospaperit kourassa. Kaiken kaikkiaan asiakas saa siis olla vähän aktiivinen, mutta ainakin Mersinissä palvelut toimivat enemmän kuin kiitettävästi.

4 kommenttia:

  1. Aikoinaan suurinpiirtein pakotin anopin takaisin kotia, kun olimme kotiutuneet tytön kanssa synnytyksen jälkeen sairaalasta. En kestänyt sitä jatkuvaa auttamista, mutta täytyy sanoa että vuosien varrella sitä apua onkin sitten kalasteltu lastenhoidon suhteen joka kolosta. Muistan kerran ollessani yksityissairaalassa, kun naapurihuoneissa pyöri porukkaa ja itselläni ei ollut ketään kuin mies ja tyttö käymässä. Henkilökunta oli puolestani surullinen ja itse taas olin aivan onnessani kun sain katsoa telkkarisarjat rauhassa, syödä ilman keskeytyksiä ja lukea rauhassa kirjaa vaikka koko yön :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo turkkilaisten auttamisvimma herättää tosiaan ristiriitaisia tunteita, kun toisaalta se on ihailtavaa ja kullan arvoista, ja sit joskus puolestaan uuvuttavaa ja mielummin sairastaisi/viettäisi aikaa ihan omin päin. En ole vielä itse joutunut Turkissa kertaakaan yön yli sairaalaan, mutta olen näitä sukulaisten sairaalavierailuja nähdessäni vähän vinkannut miehelle, että jos joku päivä olen potilaana, niin yritäthän please (!!!) rajoittaa vierasmäärää.

      Poista
  2. Nuo mahatautivieraat kuulostaa kyllä aika kamalalta. Itse en kyllä menisi, kuin pakosta taloon, missä on/ on ollut mahatautia.
    Hyvää uutta vuotta teille!
    T. Marsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin oikein hyvää uutta vuotta! Turkkilaisilla tuntuu olevan kova luotto omaan vastustuskykyyn kyllä :D

      Poista