Adana on Turkin kuudenneksi suurin kaupunki 2,2 miljoonalla asukkaallaan ja Mersinissä asuva pääsee sinne helposti esimerkiksi junalla. Me käymme Adanassa joskus sukulaisvierailuilla, joskus huonekaluostoksilla, joskus yliopistollisen sairaalan takia ja useimmiten jonkin tapahtuman vuoksi.
Viime viikolla Adanassa vietettiin appelsiininkukkafestivaalia, joka on vuosittainen perinne. Muutama katu täyttyy useamman päivän ajaksi musiikista ja tanssista sekä käsitöitä, ruokia ja ennen kaikkea muovikukkaseppeleitä myyvistä kojuista. Toisaalta juhlitaan kevättä, toisaalta sitruksia ja kukkivia puita, joista alue on kuuluisa. Itse käväisin festivaalihumussa sen viimeisenä päivänä, jolloin väenpaljous oli valtava, mutta ihmiset kävelivät hyväntuulisina seppeleet päässään tungoksessa.
Parhaillaan Adanaan houkuttaa lähialueen ihmisiä myös kansainvälinen teatterifestivaali: 24 turkkilaista teatteria esityksineen ja kansainvälisyyttä tuomassa kaksi espanjalaista teatteria sekä yksittäiset teatterit Kuubasta, Liettuasta, Saksasta ja Sloveniasta. Syksyn aikana kävin mieheni kanssa pari kertaa katsomassa Adanan valtion teatterin esityksiä. Nyt halusimme kuitenkin ehdottomasti liput johonkin ulkomaalaisista esityksistä, joten varasimme paikat tämän viikkoiseen teatteri-iltaan hyvissä ajoin.
Yleensä menemme Adanaan omalla autolla, mutta menneenä tiistaina olimme jonkinlaisella "junassa on tunnelmaa" -tuulella ja matkustimme siis rautateitse. Meidän kolkastamme Mersiniä junamatka vie noin 40 minuuttia, joten ei kestä kauaa olla perillä Adanan rautatieasemalla. Aseman edustalla on ympäri vuoden kovasti itseäni huvittava, jättimäistä joulukuusta muistuttava koriste
Loppumatka teatterille taittui tien vartta pitkin. Teatterin lähituntumassa olisi myös Sabanci Merkez Cami (Adanan keskusmoskeija), joka on Turkin suurimpia. Itse en ole käynyt sisällä, mutta pelkkä ulkokuorikin on kyllä näkemisen arvoinen.
Teatterille saavuttuamme vuorossa oli koko tämän kertaisen Adana-visiitin syy: liettualaisen AURA-tanssiteatterin Godos-esitys. Ennen esitystä jaetun esitteen mukaan Godos on vanha liettualainen sana, joka tarkoittaa haikeita unelmia, tunteita, toiveita, nostalgisia ajatuksia ja täyttymättömiä odotuksia. Mitä godos tarkoittaa tänä päivänä ja miten koemme sen? Edelleen esitteen mukaan esityksessä sekoittuvat mennyt, nykypäivä ja tuleva, feminiinisyys, mytologiset hahmot ja futuristiset näkymät. Tanssijat liikkuvat muodostelmissa, kuvioissa ja rytmissä kutoen nauhaa, joka on värikäs kuin elämä ja täynnä kysymyksiä siitä, mitä olemme ja miksi tulemme.
Esityksen ensimmäinen puolisko oli kaunista modernia tanssia ja muutamia runoja, mutta ainakin omassa päässäni pyöri kovasti ajatus siitä, miten esityksen symboliikkaa pitäisi tulkita. Toinen puolisko esityksestä oli täynnä hengästyttävää musiikkia, liikettä ja kirkkaita valoja, ja välillä jouduin hetken katselemaan muualle kuin lavalle, sillä aistit tuntuivat saavan hieman ylikuormitusta. Enpä ole ennen vastaavaa kokenut elokuvissa saati teatterissa.
Noin tunnin mittainen esitys jätti ehkä hieman hämmentyneeksi, muttei missään nimessä kylmäksi. Voisi sanoa, että esityksen symboliikka ja merkitys olivat kuitenkin sen verran haastavia ymmärtää, että niissä riittää pohdittavaa vaikka unettoman yön tai puuduttavan bussimatkan ajaksi :)
Esityksen loputtua edessä oli sama kävelypyrähdys kuin tullessa, tosin nyt tihkusateessa. Aseman vierestä ostimme simitin (seesamirinkelin) matkaevääksi. Viimeinen juna Adanasta kohti Mersiniä lähti kello 22.30 varsin hiljaiselta asemalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti