Kotoamme pääsee noin puolessatoista tunnissa suositulle piknikpaikalle, joka on luonnon helmassa turkoosin joen rannalla. Itse alue on kaunis ja se on rakennettu täyteen istumapaikkoja ja katoksia piknik-retkeilijöitä ajatellen. Harmillisesti muutama sata ihmistä oli meidän tapaamme keksinyt ajatuksen vappupiknikistä, joten alue oli tupaten täynnä paitsi ihmisiä myös ääntä ja grillaamissavua. Päädyimme istuskelemaan hetken, söimme muutaman hedelmän ja suuntasimme hieman kotiin päin Varda-sillalle.
Vardan rautatiesilta on paitsi näyttävä myös historialtaan mielenkiintoinen kohde. 1800-luvun loppupuolella ottomaani sulttaani ja Saksan keisari tekivät sopimuksen rautatien rakentamisesta halki nykyisen Turkin maan. Syynä oli sujuvampi öljyn kuljettaminen saksalaisille tehtaille akselilla Berliini-Bagdad-Hijaz ja ei parempi kuljetusyhteys toki turkkilaisiakaan haitannut.
Koska Turkki on paikoin erittäin vuoristoinen, oli tarpeen louhia lukuisia tunneleita ja rakentaa siltoja. Liki 100 metriä korkean, laaksosta nousevan Varda-sillan rakennustyöt alkoivat vuonna 1907 ja kestivät viisi vuotta. Valtavista kivistä rakennettu silta on edelleen vaikuttava näky. Toisaalta siltaa katsoessa voi vain kuvitella rakentamisen työturvallisuuden tason ja tästä muistuttaa myös Tarsuksen syrjäseudulta löytyvä Alman mezarligi (saksalaisten hautausmaa), jonne rakennustöissä menehtyneet saksalaiset on haudattu.
Sillalla on monta nimeä: Varda, Koca Köpru, Alman Köprüsu. Varda nimen alkuperäksi on ehdotettu ainakin kahdenlaista tarinaa. Yhden version mukaan Varda olisi ollut erään töissä mukana olleen saksalaisinsinöörin vaimo, joka menehtyi sillan rakennusaikana. Toisen teorian mukaan nimi tulee turkin sanoista var daha eli on vielä. Kun siltaa rakennettiin, testattiin yhä uudestaan ja uudestaan, joko korkeutta olisi riittävästi. Yhä uudelleen ja uudelleen todettiin, että vielä oli tarvetta lisäkiville eli tekemistä var daha.
Suurempaa turistien huomiota silta on nauttinut siitä lähtien, kun se näkyi James Bond Skyfall-elokuvassa. Liian ryysis paikalla ei ole vieläkään: ei turistikrääsää myyviä kojuja tai jonottamisia. Suosion ansiosta sillan kupeessa on kuitenkin pari kyläläisten teetä, kahvia ja muita virvokkeita myyvää kojua sekä syötäväksi esimerkiksi paistotuoreita sikma-rullia (turkkilaisia wrappeja, jotka on täytetty juustolla tai perunalla). Turistit nauttivat paitsi syömisestä myös hienoista ympäröivistä vuorimaisemista sekä tietysti sillasta. Sillalle pääsee myös kävelemään ja ottamaan kuvia.
Kun ensimmäinen "rauhallinen piknik luonnon helmassa" -suunnitelmamme meni pieleen, teimme suunnitelma B:n. Suunnistimme sillalle, ostimme sikmat ja ajoimme pois sillan parkkialueelta. Sitten pari minuuttia kiipeilyä ylös kivikkorinnettä niin, että siltaa sai katseltua yläpuolelta ja varsin rauhallinen paikka oli löytynyt. Pieni tuuri potkaisi myös siinä, että näin ensimmäistä kertaa junan sillalla. Silta on siis edelleen myös rautatiekäytössä ja silloin tällöin turistien iloksi ohi kulkee verkkaisesti mutta äänekkäästi tavara- ja matkustajajunia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti