tiistai 5. kesäkuuta 2018

Ensivaikutelmia Turkista

Oma ensikosketukseni Turkkiin tapahtui aikoinaan Fethiyen ja maatilamajoituksessa vietetyn lomaviikon kautta. Mieleen käynnistä jäi vahvasti kuuma ja aurinkoinen sää, turkoosi meri, hyvä ruoka, pienet paikallisbussit, pari historiallista nähtävyyttä, upea tähtitaivas ja suihku, josta en koko viikon aikana onnistunut saamaan kuumaa vettä.

Menneiksi pariksi viikoksi kotiimme saatiin vieras Suomesta. Luonnollisesti ohjelmaan kuului hieman asuinkaupunkimme ja lähiseutujen nähtävyyksiä: vanhoja rakennuksia Tarsuksessa, vielä suht hiljaisella uimarannalla lekottelua ja antiikin havinaa Erdemlissä, merenranta käyskentelyä Mersinissä, suurkaupunkitunnelmaa Adanassa. Toisaalta elettiin myös tuiki tavallista turkkilaista arkea, jossa ilahduttivat muun muassa pyykkien nopea kuivuminen parvekkeella, söpöt teepannut ja leipomoiden notkuvat pikkuleipävalikoimat. Pikanttina lisänä toimi sattumalta se, että parhaillaan käynnissä on ramadan ja kiivas vaalikampanjointi.

Kokonaisuudessaan Turkki tarjosi paljon positiivisia kokemuksia ja nähtävää, mutta joissakin asioissa pohdittavaa riitti niin hyvässä kuin pahassa. Oli mielenkiintoista huomata, mitkä seikat pistivät ensi kertaa maassa olevan silmään tai Turkista puhuttaessa korvaan:

"Turkki on sekoitus kaikkea." Luksusta ja ränsistynyttä vieretysten, länttä ja itää, vanhanaikaista ja modernia, uskontoa ja maallisuutta. Turkista löytyy kaikkea.



"Roskaamista pitäisi vähentää, kierrättämistä lisätä." Turkissa on - toki alueittain ja paikkakunnittain vaihtelevasti - ikävä tapa heitellä roskia varsin huolettomasti teiden varsille, puistoihin, omille pihoillekin. Kierrättäminen - sekin on monilla heikoissa jos missään kantimissa ja se ottaa hieman suomalaiseen silmään. Pohdimme, että Suomessa emme arvota kaupunkeja sen mukaan, missä määrin näemme roskia tien varressa. Turkissa tilanne on toinen: totesimme pitävämme Adanasta, koska se on tosi siisti ja puhdas kaupunki

"Turkissa kaikki tapahtuu äänekkäästi :)" Turkissa esimerkiksi häitä, uuteen kotiin muuttoa ja armeijaan lähtöä voivat säestää autojen tööttäykset, rummut ja musiikki. Jalkapallofanien lauluja todistimme hymyssä suin keskellä ostoskeskusta. Nyt parina viime viikkona käynnissä on ollut ramadan (paastokuukausi) ja sen lopussa häämöttävät juhlinnat. Äänimaailma ramadanina ei todellakaan kalpene arjelle, päinvastoin: keskellä unista aamuyötä kaduilla ajelee ahkera rummuttaja ja lisäksi moskeijoiden rukouskutsun kuulee normiarkea useammin.

Ramadanin lisäksi vaalikampanjat tuovat väriä ja ääntä. Pian lähestyvien vaalien kannustamana puolueet kampanjoivat muun muassa vaaliautoilla, jotka ajelevat ympäri katuja ja suoltavat huomion kiinnittämiseksi kovaäänisistä musiikkia ja puolueiden vaalilauseita. Öistä suomalainen selvisi onneksi korvatulpilla ja muutoin ylitsevuotava äänimaailma huvittikin pontevuudessaan.

 

"Liikenne on 'melko' kamala." Suomalaisiin silmiin liikenne keskustoissa ja maanteillä oli varsin kaoottista ja säännötöntä. Autojen seassa sukkuloivat pyörät (moottoreilla ja ilman) kruunasivat autokaaoksen. Lennot sen sijaan sujuivat mukavasti ja ramadanin ansiosta maan sisäisellä iltalennolla odotti iloinen yllätys: tavallisen lämmin leipä ja tee -välipalan sijaan tarjoiltiin ruhtinaallisesti täytetty leipä+oliiveja+taateli+linssikeittoa+pala baklavaa.

"En kyllä tiedä miten selviäisin, jos tuota ilmalämpöpumppua ei olisi!" Suomen toukokuu tarjosi tänä vuonna erinomaisia lämpötiloja ja sitä kautta harjoitusta Turkin kuumuuteen. Kaikesta huolimatta, kuten kommentti kertoo, Mersinin sää veti kuitenkin pidemmän korren :) Sisätiloissa alkaakin jo ilman viilentäviä vippaskonsteja olla tukalaa, mutta onneksi esimerkiksi merenrannat ja terassit tuulineen sekä pimenevät illat olivat mitä parhaimpia paikkoja rentoutumiseen, käyskentelyyn ja Turkista nauttimiseen niin täällä asuvalle kuin vierailevalle 💓




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti