Turkki julistettiin tasavallaksi 29.10.1923, joten tänä vuonna maa juhlii 100-vuotista taivaltaan. Valitettavasti juhlamieli on ollut koko alkuvuoden erittäin kaukana.
 |
Kun muutin Turkkiin vuonna 2017, tein asiasta matkustusilmoituksen ja olen pitänyt sen voimassa kaikki nämä vuodet. Ilmoituksen ansiosta Suomen ulkoministeriöllä on yhteystietoni, ja he voivat lähettää minulle sähköpostia ja/tai tekstiviestejä, jos Turkissa tapahtuu heidän mielestään jotakin informoimisen arvoista. Vuosien varrella muistan saaneeni viestin esimerkiksi toisella puolella Turkkia roihunneista metsäpaloista sekä koronan alkumetreillä tiedusteluja, tarvitsenko apua maasta poistumiseen.
28. tammikuuta 2023 sain ulkoministeriöltä sähköpostiviestin alkusanoilla: "Koraanin polttamiseen liittyvien levottomuuksien johdosta ulkoministeriö kehottaa Turkissa oleskelevia välttämään mielenosoituksia ja suuria väkijoukkoja." Ilmoitus ei itsessäni herättynyt suuriakaan tunteita, sillä Mersinissä mitään levottomuuksia ei ollut. 5. helmikuuta sähköpostiin kilahti viesti, jossa kerrottiin Istanbuliin annetusta lumivaroituksesta ja lentojen peruuntumisesta. Tämäkään ei hetkauttanut arkeani suuntaan tai toiseen, sillä en ollut matkustamassa mihinkään.
6. helmikuuta kello 05.10 saapui viesti "Keski-Turkissa maanjäristys", kello 10.30 "Maanjäristyksen jälkeen jälkijäristykset ovat mahdollisia" ja seuraavana päivänä vielä uudestaan muistutus jälkijäristyksistä. Näistä tapahtumista olin kuitenkin jo valitettavan tietoinen ennen ulkoministeriön varoituksia.
Maanantaina 6.2. noin kello 04.20 heräsin jonkinlaiseen tärinän tunteeseen, mutta ajattelin miehen liikuttavan jalkoja unissaan. Käänsin kylkeä ja samassa mieheni sanoi sanan deprem eli maanjäristys. Hän oli herännyt samaan tyyliin kuin minäkin, mutta kattolamppuun katsahdettuaan ymmärtänyt, että liikkeen tunne johtui itse asiassa sängyn ja koko talon keinumisesta. Aluksi kärvistelimme makuuhuoneessa epäuskoisina ja odottaen loputtomalta tuntuneen järistyksen loppumista. Jonkin ajan päästä kuulimme seinänaapureiden oven käyvän ja päätimme suunnata pikavauhtia eteiseen. Vaikka kenkiä laittaessani tunsin rakennuksen viimeinkin olevan paikoillaan, kiiruhdimme 16. kerrosta portaita ennätysvauhtia alas ja siirsimme itsemme ja auton pois rakennusten lähettyviltä.
Aamun edetessä uskaltauduimme menemään takaisin kotiin, sillä Mersinistä ei oltu raportoitu tuhoja eikä kuntamme myöskään kehottanut välttämään sisätiloihin menemistä. Muutama julkinen tila avattiin sellaisia asukkaita varten, jotka eivät uskaltaneet palata koteihinsa.
Liimauduimme television ääreen. Opimme, että järistyskeskus oli meistä reilun 200 kilometrin päässä Kahramanmarasin maakunnassa. Opimme myös, että järistys ei vain tuntunut kestävän ikuisuutta, vaan se todellakin oli poikkeuksellinen: 7,8 Richterin järistys tuntui yli minuutin ajan. Lähin uhreja vaatinut alue oli heti naapurissamme Adanassa, ja siitä tuhot jatkuivat meistä katsoen pitkälle koilliseen, itään ja kaakkoon päin sekä jo muutenkin surkeassa tilanteessa olevan Syyrian puolelle. Tuntui käsittämättömältä ajatella, miten juuri 10 päivää ennen järistystä olimme mieheni kanssa käyneet kävelemässä Adanan kaduilla ja kirjakaupassa naapurustosta, josta iäkäs tornitalo oli nyt luhistunut maan tasalle.
Heti ensihetkistä lähtien oli selvää, että vaikka avustustyöt käynnistettiin välittömästi ja apua virtasi ulkomaita myöten, uhriluvut tulisivat olemaan karut. Turkilla on toki kokemusta maanjäristyskatastrofien hoitamisesta, mutta näin laajamittaiseen tuhoon ei todellakaan oltu varauduttu: maanjäristykset romahduttivat rakennuksia ja vaativat uhreja kymmenen maakunnan alueella. Nämä maakunnat muodostavat yhdessä noin Portugalin kokoisen alueen, ja niissä asuu 13,5 miljoonaa ihmistä.
Yleinen tunnelma maanjäristyksen jälkeen oli sekoitus pelkoa, järkytystä, surua ja vihaa. Useilla turkkilaisilla ei ole ollut helppoa ennen järistystäkään, sillä esimerkiksi taloushuolet ovat monille arkipäivää. Yksi tuttavani jakoikin Facebookissa järistyksen jälkeen Charles Bukowskin mietelauseen, joka lienee summasi monen tuntemukset: "Mutluluk bile istemiyoruz, sadece biraz daha az aci. / We don't even ask happiness, just a little bit less pain."
Nyt ensimmäisistä järistyksistä on kulunut reilut viisi viikkoa. Mersinissä palaillaan pikku hiljaa normaalimpaan tunnelmaan, joskin jonkinasteinen pelko uusista/voimakkaista jälkijäristyksistä on toki monilla alati läsnä. Tähän asti meillä on ollut illuusio, että koska oman maakuntamme alla ei ole siirroksia, mersiniläisille maanjäristykset ovat muutaman kerran elämässä tunnettavia muutaman sekunnin tärinöitä. Esimerkiksi mieheni aina Mersinissä asuneet 60–70-vuotiaat sukulaiset pystyivät ennen viimekuisia järistyksiä muistamaan elämänsä varrelta vain yhden mainitsemisen arvoisen: vuonna 1998 reilun 100
kilometrin päässä Adanassa tapahtui Mersinissäkin tuntunut järistys, joka oli magnitudiltaan 6,2 ja kestoltaan 20
sekuntia. Toinen muutos, jonka viimeisimmät järistykset ovat Mersinissä aiheuttaneet on se, että esimerkiksi vanhoja ja huonokuntoisia virastotaloja ja kouluja on määrätty purettavaksi varmuuden vuoksi.
Pahiten kärsineillä järistysalueilla tilanne on edelleen erittäin hankala. Valtava määrä ihmisiä on jäänyt kodittomaksi, joten lisää telttoja ja kontteja kaivataan kipeästi. Joillakin paikkakunnilla on huutava pula vedestä, sillä hanavettä ei ole turvallista käyttää, ja joillakin paikkakunnilla ruoka-avustuksia joutuu jonottamaan kohtuuttoman kauan. Yksi pahimmista ongelmista on myös vessojen ja suihkujen puute, mikä heikentää hygieniatasoa. Paljon auttamistyötä on käynnissä, mutta valtavasti on myös vielä edessä. Uudelleenrakentaminen ei vielä ole edes ajankohtaista, sillä ensin täytyy odottaa jatkuvien jälkijäristysten laantumista.
-----
Mietin kauan, mitä kuvia laittaisin tähän blogipostaukseen. Lopulta päädyin tutkimaan kännykkäni galleriaa ja sen kuvia toukokuulta 2022. Kävin silloin päiväretkellä Hatayn maakunnassa, Antakyan kaupungissa. Kyseessä on reilun 200 000 ihmisen koti ja historialtaan äärimmäisen kiehtova kaupunki. Turistikohteisiin kuuluvat muun muassa valtava arkeologinen museo mosaiikkikokoelmineen sekä Pyhän Pietarin luolakirkko, joka on yksi maailman vanhimmista kristillisistä kirkoista. Näistä nähtävyyksistä molemmat selvisivät järistyksistä, mutta muuten kaupunki ei ole entisellään: noin 80 % rakennuskannasta on joko kokonaan romahtanut tai purkukunnossa.
