On huhtikuun ensimmäinen viikko. Aurinko paistaa ja ulkona on yhtäkkiä liki 30 astetta lämmintä. Ilma on täynnä siitepölyä ja voimakasta kukkien tuoksua. Into seikkailuihin kodin ulkopuolella laskee kummasti, kun seurauksena siitä voivat olla sietämättömästi kutisevat silmät tai vuotava nokka ja olo on ylipäänsä jotenkin nuupahtanut kiitos kuumuuden ja allergioireiden. Näissä merkeissä on lähtenyt käyntiin Mersinin huhtikuu.
Alkuvuoden aikana ja ennen siitepölykauden alkamista ehdin tehdä muutamia pieniä reissuja lähialueille. Tammikuussa kävin päiväseltään Nigden maakunnassa, helmikuussa osallistuimme miehen kollegoiden kanssa Mersinin kiertoajelulle ja maaliskuussa hyödynsin kotikuntamme tapahtumia.
Tammikuun viimeisenä torstaina ostimme miehen kanssa liput Toros Express -junaan. Turkissa on joitakin junia, jotka ovat kuuluisia komeista maisemareiteistään, ja yksi niistä on Adanasta Konyaan liikennöivä Toros Express. Koko reitin matkustamiseen kuluisi 6,5 tuntia, mutta me taitoimme siitä vain 1,5 tunnin siivun.
Lähdimme aamulla aikaisin kotoa ja istuimme puolisen tuntia Mersinin ja Adanan väliä liikennöivässä lähijunassa. Lähijunan vaihdoimme Toros Expressiin Yenicessä. Alkumatkasta ihailimme Adanan vehreitä peltoja, mutta edetessämme kohti sisämaata ja Nigden maakuntaa maisemat muuttuivat jylhemmiksi ja viileämmiksi. Lunta emme tosin nähneet kuin vuorten huipuilla, sillä tämä talvi oli kokonaisuudessaan äärimmäisen lämmin.
Jäimme pois junasta Ciftehanissa. Syy, miksi suuntasimme piskuiseen, noin tuhannen asukkaan Ciftehaniin, ovat kylän kylpylät. Termaalisten kylpylöiden vesistä ovat nauttineet jo muinaiset roomalaiset, ja yhä edelleen mineraalipitoisten vesialtaiden luvataan tuovan apua vaivaan kuin vaivaan.
Suurin osa Ciftehanin kylpylöistä on hotellien yhteydessä, mutta myös pelkkä kylpylävierailu onnistuu paikka paikoin. Ensitöiksemme suuntasimme kylpylään, jossa maksoimme 300 liiraa (noin 9 euroa) per henkilö viiden tunnin oikeudesta käyttää yhtä isoa allasta, kahta poreallasta, saunaa ja hamamia. Toimme kotoa mukanamme uimapuvut, sandaalit, pyyhkeet sekä uimalakin (käyttämämme kylpylä vaati pitkähiuksisilta uimalakin käyttöä), ja myös kotoa otettu vesipullo osoittautui erittäin tarpeelliseksi. Ilman lämpötila kylpylässä vastasi kunnon tropiikkia ja veden lämpötila oli 37 astetta, joten nestetasapainosta täytyi pitää huolta.
Lähdettyämme kylpylästä meillä oli vielä viitisen tuntia aikaa tuhlattavana ennen kotiin päin suuntaavan junan saapumista. Ciftehan, jonka kylpylöiden ulkopuoliset palvelut kirjaimellisesti keskittyvät yhden kadun varrelle, ei tarjoa hirveästi näkemistä ja tekemistä, mutta teimme parhaamme saadaksemme ajan kulumaan ja vältelläksemme ulkona talvisäässä seisoskelua. Ensin kävimme syömässä linssikeitot yhdessä ravintolassa. Tämän jälkeen joimme pari teelasillista perinteisessä teehuoneessa. Kylän ainoassa leipomo-konditoriassa kävimme juomassa lisää teetä sekä syömässä sämpylät ja pikkuleipiä. Kiersimme hylly hyllyltä isoimman marketin ja lopuksi vielä ostimme leipäkaupasta tahinilla täytetyn leivän ennen paluujunaan suuntaamista.
Helmikuussa oli aika olla kirjaimellisesti turistina omassa maakunnassa. Mieheni oli opettajakollegoineen varannut käyttöömme linja-auton+kuskin, jonka avulla pääsimme kiertelemään päiväseltään muutamia Mersinin nähtävyyksiä. Vaikka osa nähtävyyksistä oli itselleni jo ennestään tuttuja, ei se haitannut.
Päivän ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Erdemlissä sijaitseva Kanli Divane. Kanli Divane on muinainen, noin 300 eaa. perustettu kaupunki, jonka raunioihin voi tänä päivänä käydä tutustumassa maksamalla pääsylipun tai käyttämällä museokorttia. Muinaisesta loistosta on jäljellä muun muassa eriasteisesti säilyneitä kirkkorakennuksia, hautoja ja mausoleumeja sekä oliiviöljyn valmistamiseen käytettyä välineistöä. Kompaktiin alueeseen on helppo tutustua hyvien opasteiden ja polkujen ansiosta.
Päivän toinen kohde oli Adamkayalar. Kyseessä on joukko parituhatta vuotta vanhoja kalliokaiverruksia, jotka esittävät miehiä, naisia, lapsia ja eläimiä. Nähtävyyden ongelmana on kuitenkin se, että kaiverrusten luokse pääseminen edellyttää laskeutumista alas kallioita pitkin ja luonnollisesti myös työlästä kiipeämistä takaisin ylös. Laskeutumisreittiä on merkattu jossain määrin eli turistin ei tarvitse lähteä kohti rotkon pohjaa umpimähkää, mutta muuta apua, kuten portaita, ei ole tarjolla.
Nähdessäni, kuinka kivinen, jyrkkä ja suoraan sanottuna vaaralliselta näyttävä reitti minun pitäisi kulkea nähdäkseni kalliokaiverrukset, jätin tämän nähtävyyden monen muun retkeilijän tavoin suosiolla väliin. Sillä aikaa kun rohkeammat kiertoajelijamme laskeutuivat alas kanjoniin, me pelkurit keskityimme ihailemaan merimaisemia, ja myöhemmin katsoin miehen puhelimesta kuvia itse historiallisesta nähtävyydestä.
Kolmas kohteemme oli Aya Tekla Yeralti Kilisesi eli Pyhän Teklan maanalainen kirkko, joka sijaitsee Silifkessä. Pyhä Tekla oli Paavalin seuraaja ja pyhimys, jonka on arveltu syntyneen Turkissa noin 30 jaa. Joidenkin tietojen mukaan hän olisi elänyt kymmeniä vuosia Silifkessä ja levittänyt sieltä käsin kristinuskoa lähialueille.
Aya Teklan maanalainen kirkko on käytännössä varsin pieni ja vaatimaton maanalainen luola, jonka yhteen kolkkaan on pystytetty pyhimystä esittävä ikoni. Varsinaisesti luolan päällä sijainnut iso kirkkorakennus on tuhoutunut jo aikoja sitten. Luola on edelleen tärkeä pyhiinvaelluskohde ja aina, kun olen itse käynyt paikan päällä, luolassa sijaitsevan ikonin edestä löytyy palavia kynttilöitä ja tuoreita kukkia.
Mersinin turistiajelun viimeinen kohteemme oli Göksü Deltasi. Kyseessä on valtava luonnonsuojelualue, jonka eri kolkkiin voi päätyä montaa tietä pitkin. Riippuen siitä, minnepäin aluetta suuntaa, voi nähdä suomaisemaa, laguuneita tai merta ja erilaisia lintuja ja muita eläimiä.
Meidän bussimme ajoi kohteeseen pitkin pieniä kyläteitä ja päädyimme paikkaan, jossa Göksu-joki yhdistyy Välimereen. Tähtäsimme saapumisemme auringonlaskuun, sillä paikkaa mainostetaan nimenomaan niillä. Itselleni auringonlaskua unohtumattomampana jäivät mieleen kuitenkin flamingot. En ollut tiennyt, että Turkissa elää flamingoja luonnonvaraisena, joten se itsessään oli hauska yllätys. Vaikuttavaa sen sijaan oli nähdä lentävä flamingoparvi, joka muistutti erehdyttävästi vaaleanpunaista liekkiä taivaalla.
Kaiken kaikkiaan saimme nähtävyyksineen, syömisineen ja bussissa istumisineen uppoamaan oman maakunnan kiertelyyn 14 tuntia. Päivä oli pitkä, mutta hyvä muistutus siitä, mitä kaikkea nähtävää läheltäkin löytyy.
Maaliskuussa pysyimme kotikunnan rajojen sisäpuolella. Maaliskuu on nimittäin se kuukausi, kun Turkin kevät tuppaa olemaan arvaamaton. Koskaan ei tiedä, milloin paistaa aurinko ja milloin ukkoskuuro iskee rajusti päälle, joten esimerkiksi pikniksuunnitelmat eivät innosta. Onneksi ohjelmaa löytyi läheltä.
Omassa asuinkunnassani, Tarsuksessa, on paljon nähtävyyksiä, jotka linkittyvät kristinuskon historiaan. Kuuluisin tarsuslainen kautta aikojen on eittämättä Pyhä Paavali, ja esimerkiksi häneen liittyviä nähtävyyksiä löytyy täältä useampiakin. Paavalin synnyintalon rauniot ja pihapiiri kaivoineen ovat nähtävyys itsessään, ja lisäksi nyt maaliskuussa nähtävyyden kupeessa järjestettiin erilaisia konsertteja ja luentoja.
Yksi Tarsuksen nähtävyyksistä on myös Pyhän Paavalin kirkko, joka tosin nykyään toimii museona. Kirkossa/museossa voi käydä arkena maksamalla pääsylipun, mutta lisäksi paikassa järjestetään silloin tällöin myös maksuttomia tapahtumia, joiden varjolla kirkkoon pääsee ihan ilmaiseksikin. Esimerkiksi maaliskuun loppupuolella kirkossa järjestettiin Asik Veysel -nimisen runoilija/lauluntekijä/perinnemuusikon muistoilta ja -konsertti. Itselleni nimi oli tuntematon, mutta tilaisuudessa tajusin, että olen kyllä törmännyt vuosien varrella hänen runoihinsa ja lauluihinsa.
