Sairastelua Turkissa

En tiedä, onko se erilainen bakteerikanta, sattuma vai mikä, mutta onnistun Turkissa haalimaan flunssia varsin tehokkaasti. Astma kyllä voi Välimeren ilmastossa paremmin kuin Suomessa, mutta perusflunssat ovat tulleet vähän turhankin tutuiksi vieraiksi, viimeksi edellisviikolla.

Suomessa, kun sairaus iski ja siitä ilmoitti sukulaisille ja tuttaville, viesti oli selvä: Olet sairas, olet väsynyt. Lepää ja parantele itseäsi rauhassa. Turkissa tarina on vähän toinen. Ensinnäkin sairaus ei välttämättä ole validi syy sille, ettet jaksaisi sosialiseerata. Esimerkiksi vieraat saattavat tulla kylään odottaen tarjoiluja ja siistiä ympäristöä. Arvuuttelut siitä, mistä kulloinenkin tauti on aiheutunut ja miten siitä päästään eroon ovat yhdistelmä kokeilemisen arvoisia niksejä ja villin mielikuvituksellia teorioita.

Sitten on vielä sairaan tukeminen. Kun olin reilu vuosi sitten hirveässä vatsataudissa ja 39 asteen kuumeessa, kaksi vierasta tuli tautia uhmaten/siitä välittämättä meille kylään, sillä eihän sairas saa tuntea jäävänsä yksin. Itse muistelen asiaa ristiriitaisin tuntein, sillä sosiaaliseeraus siinä kunnossa ei ollut hirveän mieltä ylentävää. Turkkilaiset sen sijaan tuntuvat muistavan tasan tarkkaan - ja ei todellakaan hyvällä - kuka ei sairauden kohdatessa käynyt sairaalassa tai kotona tai edes soittanut ja kysellyt toipumisen etenemistä.

Kun joku sairastuu pahemminkin ja hänet kiidätetään päivystykseen tai leikkaukseen, kynnelle kykenevät sukulaiset seuraavat. Eivätkä vain miehet, vaimot, lapset ja vanhemmat vaan serkut perheineen, sedät ja tädit, ystävät, läheiset naapuritkin. Kun miehen sukulainen joutui leikkauksen takia viikoksi sairaalaan, sukulaisten ja ystävien vierailuletka oli loputon. Samoin kun toinen sukulainen oli sydänleikkauksessa ja vielä aivan uupunut toipilas sairaalassa, häntä lähdettiin katsomaan kolmen autolastillisen voimin: sisarukset, sisarusten lapset ja lapsenlapset, potilaan oma perhe miehestä lapsenlapsiin. Sairaalaan henkilökunta repi pelihousujaan valtavasta vierailujoukosta ja itseäni hävetti väsyttää potilasta.

Useimmat turkkilaiset menevät herkästi lääkärille, mikä on toisaalta ihan hyvä asia. Tässä auttaa varmasti se, että kynnys päästä lääkärin pakeille on matala. Itseäni perusflunssa ei kovin hevillä aja lääkäriin, mutta syy siihen ei todellakaan ole siinä, että se olisi kallista tai joutuisin odottamaan tuntikausia päivystysjonossa. Ei - nuo asiat olivat terveydenhuoltoarkea Suomesta. Itse asiassa yksi asia, johon olen Turkissa älyttömän tyytyväinen, on juuri julkinen terveydenhuolto. Koko Turkin terveydenhoitojärjestelmää en tunne, mutta näin meillä päin sujuvat asiat, kun terveyden kanssa tarvitaan apua:

-Kun kyseessä on joku simppeli ja selkeä asia, kuten käsi-ihottuma, korvatulehdusepäily, tarve saada sairaslomatodistus tai uusituttaa resepti, suuntaamme perhelääkärille. Niitä on ympäri kaupunkia ja ainakin täällä meillä voit valita, mitä perhelääkäriä käytät. Emme käytä lähintä, sillä olemme mieltyneet hieman kauempana sijaitsevan lääkärin näkemyksiin ja apuun. Asiat hoituvat näppärästi ja ilman ajanvarausta arkisin päiväsaikaan ja jos oma perhelääkäri ei ole paikalla, voi mennä viereisen huoneen lääkärille.

-Jos kyseessä on ilta tai viikonloppu tai jo lähtökohtaisesti hieman mutkikkaampi tai erityislääkäriä vaativa asia, suuntaamme kaupunginsairaalalle joko spesialistin oven taakse tai yhteispäivystykseen. Tähän mennessä näissä vierailuissa on mennyt pisimmillään kaksi tuntia ja asioihin on aina ottauduttu verikokein, jutteluin ja ohjaamalla erityislääkärille, jos vain sellainen on paikalla.

-Jos kyseessä on kontrollia vaativa vaiva, joka edellyttää erityisempiä hoitoja, toistuvia näytteitä, kuvauksia ja ultrauksia, meille vinkataan osoitteeksi yliopistollista sairaalaa. Sinne voi ensimmäisellä kerralla painella ilman lähetettä jonon jatkoksi ja tällöin käynti myös maksaa. Kontrolleihin varataan sitten ajat ja ne ovat ilmaisia. Yliopistollisessa sairaalassa vuoroaan saa odotella kyllä helposti pari, kolme tuntia, mutta sen kestää, sillä asioihin oikeasti ottaudutaan ja lisätutkimuksiin pääsee rivakasti viikon sisään tai jopa samana päivänä.

Ainoat huvittavuudet/ ärsyttävyydet Turkin terveydenhuollossa ovat hieman hövelit lääkereseptit ja laboratoriot/näytteet. Yleensä esimerkiksi antibiooteista lääkäri on valinnut ne tujuimmat (en yhtään ihmettele, jos seuraava antibioottiresistantti bakteeri syntyy Turkissa) ja kun Suomessa lähtisin yksi lääke kourassa, Turkissa huomaan kantelevani kolmea lääkettä samaan vaivaan. Kukkaro ei välttämättä rasitu kohtuuttomasti (esimerkiksi sama astmalääke Suomessa Kela-korvattuna 15 e, Turkissa 1 e), mutta olen oppinut kyselemään apteekissa, millaisia lääkkeitä reseptillä on ja karsimaan.

Toinen mysteeri ovat laboratorianäytteet, sillä ainakin meillä päin me potilaat kiikutamme näyteputkilot ja purkit lääkäriltä laboratorioon, joskus rakennuksesta toiseen tai jopa kotijääkaapin kautta. Kontrollit pitää muistaa itse, kun taas tekstiviestit ja nettipalvelut muistuttavat esimerkiksi valmistuneista tuloksista. Välillä sairaalan käytävillä juoksee paikasta a paikkoihin c, d ja e milloin näytepurkki, milloin tulospaperit kourassa. Kaiken kaikkiaan asiakas saa siis olla vähän aktiivinen, mutta ainakin Mersinissä palvelut toimivat enemmän kuin kiitettävästi.

Turkin TOP 10 -turistikohteeni

Viime viikolla sain muistutuksen sähköisten tekstien ja kuvien katoavaisuudesta, kun tietokone pimeni. Omat tärkeimmät kuva- ja tekstitiedostoni olin pari viikkoa aiemmin tallentanut ulkoiselle laitteelle (tuuri, koska saan tämän aikaiseksi vain pari kertaa vuodessa), mutta miehen keskeneräisen gradun palasia oli koneellani ja niiden kohtaloa saatiin jännätä yön yli. Loppu hyvin, kaikki hyvin: korjausliike sai koneen syövereistä kaivettua melkein kaiken siellä olleen ja laitekin herätettiin henkiin.

Jo ennen koneen häikkäilyä olin viettänyt aikaa kuvatiedostojani järjestellen ja saanut idean kompaktin listan tekemiseen Turkin paikkakunnista. Itselleni esimerkiksi Kirklarelilla ja Mersinillä on toki merkitystä siinä mielessä, että olen elänyt arkea molemmissa, mutta tämän listan kokosin turistimielessä: missä olen tykännyt käydä, käynyt useasti tai mihin haluaisin tutustua paremminkin. Tässä siis omat Turkin kohdesuosikkini lyhyine perusteluineen ja kuvineen, joita en malttanut olla filtteröimättä mustavalkoisiksi.


1. Istanbul

Istanbulia olen hehkuttanut blogissa ennenkin, mutta hehkutetaan nyt vielä hieman lisää. Itselleni paras kohde Turkissa. Täynnä värejä, kulttuureja, historiaa, nykypäivää, nähtävyyksiä, ruokaelämyksiä, aktiviteetteja ja suurkaupungin tunnelmaa. Istanbulissa voi vain sulautua joukkoon ja käveleksiä samalla ihmetellen. Itselleni plussaa ovat myös selkeästi vaihtelevat vuodenajat, jolloin koko kaupungin ilme ja tunnelma muuttuvat vuodenkierron mukaan. Kuvassa aamu Bosporinsalmen rannalla.


2. Fethiye

Ei suurkaupunkitunnelmaa, mutta hyvä paikka, kun haluaa yhdistää ranta-, kaupunki- ja luontomatkailun. Kuvassa kävelyä fethiyeläisellä kylätiellä.


3. Kappadokia

Kappadokia vilahtelee usein Turkin matkailumainoksissa kuumailmapalloineen ja auringonlaskuineen. Kyse on isommasta alueesta sisämaassa. Itse majoituin Göremen pikkukaupungissa ja tein sieltä käsin visiitit myös Urgüpiin, Avanokseen ja Hacibektasiin. Alue on maisemiltaan ainutlaatuinen muinaisten tulivuoren purkausten synnyttämien tuhkakivimuodostelmien ansiosta. Alueelta löytyy myös yllin kyllin historiallista nähtävää, muun muassa ikivanhoja kirkkoja. Superrentouttava ja mielenkiintoinen paikka, hieman luminenkin ja ihanan hiljainen tammikuussa turistikauden ulkopuolella.


4. Antalya

Yksi niistä kaupungeista, joka oli nimeltä tuttu jo ennen ensimmäistäkään Turkin vierailua. Ennakko-odotuksia kaupungin suhteen ei ollut, mutta tykkäsin kovasti. Löytyi kaupunkitunnelmaa ruuhkaisine katuineen, vanhan kaupungin pikkukujia (kuvassa yksityiskohta tälläiselta), ranta, tosi kiva arkeologinen museo ja lähialueelta hienoja historiallisia nähtävyyksiä. Vietin kolme vuotta sitten kolme päivää Antalyassa ja menisin mielellään uudelleenkin näkemään enemmän.


5. Datca

Datcassa kävin aikoinaan omalla autolla. Koska Mersinin ja Datcan väliin mahtui reissulla muitakin kaupunkikohteita, kymmeniä nähtävyyksiä, noin kymmenen päivää ja 1000+ ajokilometriä kesähelteessä, oli puhti jo hieman pois Datcaan saavuttaessa. Ehkä juuri siksi paikka tuntui niin ihanalta: se oli hiljainen, pieni ja sympaattinen. Leppoisaa rantaa reunustivat kalaravintolat. Hieman syrjemmässä oleva vanha kaupunki oli hiljainen yhtälailla (kuvassa käsityömyymälän seinustaa vanhasta kaupungista). Kauempaa löytyi myös kaunista luontoa ja antiikin havinaa muinaisen Knidoksen kaupungin raunioiden muodossa. Datcasta voisi lauttailla Bodrumiin ja vuodesta riippuen myös Kreikkaan, mikä kuulostaisi omaan korvaan houkuttelevalta. Jos Mersinistä ei olisi niin harmillisen iso välimatka Datcaan, olisin varmasti käynyt kaupungissa jo toistamiseen!


6. Igneada

Igneada on pikkuruinen paikka Mustanmeren rannalla. Hotelleja ja turisteja on jonkin verran, mutta kaiken kaikkiaan kyseessä on hiljainen ja vaatimaton paikka. Itse kävin täällä muutaman kerran mieheni asuessa Kirklarelissa. Otimme pikkubussin, joka kiemurteli mäkisiä ja metsien reunustamia teitä kohti Igneadan hiljaista rantaa. En ole ihan varma, montako päivää paikassa saisi kulutettua (ehkä vaeltaen ja leirintäalueella), mutta jotenkin paikka on supersympaattinen yhden päivän rantakohde, jos lähialueelle eksyy.


7. Kusadasi

Olen blogissa aiemminkin todennut, etten oikein sovellu pelkkään rantalomailuun, sillä sekä uiminen että auringonotto tökkivät. Pari päivää loikoilua ja lueskelua rantatuolissa kuitenkin sopii hyvin etenkin, jos samaan lomaan saa ämpättyä myös nähtävyyksiä. Kusadasi toimi tässä mielessä erittäin hyvin: päivä 1 rannalla, päivä 2 lähellä olevassa Izmirissä, päivä 3 Efesoksen antiikin aikaisilla raunioilla (kuvassa), Sirincen kylän kapeilla kaduilla ja Neitsyt Marian talolla (kuvassa talon pihapiirissä sijaitseva seinä, johon ihmiset ripustivat toiveitaan ja rukouksiaan) ja päivä 4 taas rannalla.


8. Olympos

Kemerin kupeessa sijaitsee hieman erikoisempi majoittumisympäristö, Olympos. Täällä ei käväistä ostoskaduilla tai museossa, vaan kyseessä on laakson pohja täynnä luonnonhelmaan rakennettuja majoituspaikkoja bungaloweineen. Ranta on kivinen ja vesi viileää. Meininki rentoa ja reppureissaustyylistä. Erilainen kokemus! Mieleeni jäi hyvin myös lähialueen nähtävyys Yanartas: vuoren uumenista maan pinnalle nousee kaasua, joka ilman kanssa reagoidessaan palaa ja synnyttää vuoren rinteella luonnon omia, alati roihuavia pikku nuotioita. Ehdottomasti pienen kiipeilyn arvoinen nähtävyys!


9. Canakkale

Canakkale on kohde, josta toisaalta tykkäsin ja joka toisaalta jäi kaivertamaan. Ihana satamakaupunki, joka tuntui siistiltä, kompaktilta, kivoja vanhoja kivitaloja, mahdollisuus matkustaa lautalla saarille ja helmenä eepoksistakin tunnetun Troijan rauniot. Troijan hevosesta ei ole jouhtakaan jäljellä, mutta raunioiden keskelle rakennettu moderni versio saa turistin tunnelmaan. Hampaan koloon jäi yksi saarivierailu: Canakkalesta voi ottaa lautan Turkin isoimmalle saarelle, Gökceadalle, joka kuulemma on kaunis kuin mikä ja tekemistä riittää. Tein kahden turkkilaisen kanssa retken tänne ja käteen jäi kävely muutamalla kadulla ja keiton syönti ravintolassa. Missä ne kaikki mahtavuudet olivat, ne haluaisin vielä joku päivä nähdä ja kokea!


10. Kas

Kasissa vietin vain kaksi päivää, mutta paikasta jäi mukava kuva. Toki keskusta notkui turisteja, joten niin sanottua tavallista turkkilaista arkea siellä ei ollut, mutta ympäristö oli kaunis, värikäs ja kompakti, pienet ostoskadut miellyttäviä. Lisäksi Kasista pystyi tekemään päiväretkiä merelle lounasbuffetin, uimistaukojen ja saarivierailun kera. Sijainti on myös hyvä, sillä esimerkiksi Kasin ja Fethiyen väliin jää vain päiväretket mahdollistavat 100 kilometriä.