lauantai 27. tammikuuta 2018

Sadepäivän kanaruoka

Kotonamme kokataan pääasiassa turkkilaista kotiruokaa: riisi- ja bulgurpilahveja, salaattia, tsatsikia, purjopataa, linssikeittoa, papuruokia, munakoisopaistoksia, täytettyjä kasviksia. Ruuat ovat siis kasvisvoittoisia. Suomea edustaa ennen kaikkea peruna, jota kuluu niin muussina, uunijuureksena, keitettynä kuin perunarieskassa. Toinen suomalainen piirre on se, että meillä kala kokataan uunissa. Täällä päin Turkkia ihmiset yleensä paistavat tai grillaavat kalansa parvekkeella tai pihalla hajun pelossa.

Turkin eri kolkissa on erilaisia ruokaperinteitä. Osassa ruoka on tuhdimpaa, mutta täällä etelärannikolla kasvikset ovat kovassa kurssissa. Tiedän ihmisiä, jotka irvistelevät pelkästä kerma+ruoka ajatuksesta. Omassa taloudessammekin huomaan lievää ennakkoluuloisuutta kermaa kohtaan. Kesähelteellä voin yhtyä ajatukseen kermaisen ruuan raskaudesta, mutta muulloin se houkuttelee.

Tällä viikolla kävi tuuri. Edelliset viisi päivää olivat koko talven sateisimmat ja koleimmat -tuhti ruoka olisi siis ok. Alkuviikosta tuli leivottua appelsiinitoskapiirakkaa, jota varten tarvittiin kermaa, mutta vain puoli desiä. Muuten vain ostetut herkkusienet olivat liki unohtuneet jääkaappiin. Lisäksi pakastimessa odotti muutama broilerin rintafile syömistä. Asetelma helpolle, kermaiselle liharuualle oli siis valmis.

Kremali ve mantarli tavuk (eli kermaa+herkkusieniä+kanaa)

Kaksi isoa broilerin rintafilettä
Rasia herkkusieniä
1,5 - 2 dl kermaa
2-3 valkosipulin kynttä
oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa

-Leikkaa rintafileet reilunkokoisiksi suikaleiksi. Myös herkkusienet voit paloitella suht paksuiksi viipaleiksi. Raasta, murskaa tai hienonna valkosipulinkynnet pieniksi.

-Ruskista ensin broilerisuikaleita oliiviöljyssä niin, että ne saavat hieman väriä. Lisää mukaan herkkusienet ja valkosipuli. Kun sienet ovat kypsyneet, lisää vielä kerma. Kuumenna ja viimeiseksi mausta suolalla ja runsaalla mustapippurilla.


Koska kyseessä oli nopea arkiruoka, joka syötiin alta aika yksikön, unohtui kuvien otto. Jälkiruuasta sen sijaan kuva tuli otettua. Sateisen viikon ratoksi kävimme naapurikaupungin Ikeassa. Näin ulkosuomalaisena Ikean ruokahylly luo itselleni lämpimän tunteen ja ostoshimon. Hyllyn äärellä nostalgisoidessani harkitsin vakavasti jopa puolukkahillon ostoa - näin siitäkin huolimatta, ettei se Suomessa suinkaan kuulunut keittiöni perustuotteisiin. Lopulta ostospuntarointi kohdistui kuitenkin Maraboun Daim -suklaaseen ja pipareihin. Tällä kertaa Nyåkersin piparit veivät voiton kauniin rasian ansiosta.


maanantai 22. tammikuuta 2018

Asuinpaikkana Mersin

Mieheni oli tekaissut netissä kartan, johon on merkitty kaikki vierailemani kaupungit. Osassa vierailu tarkoittaa kertaallista, yhden päivän turistikohteissa juoksemista, osassa taas useamman viikon oleskelua. Omin kartan tietysti käyttööni.



Kuten kuvasta näkyy, olen tähän mennessä sahannut lähinnä etelää ja länttä, paria sisämaan piipahdusta edustavat Ankara ja Nevşehir (Kappadokian alue). Kartasta innostuin ja keksin, että muutamista suosikkipaikoista olisi mukava kirjoittaa jotain blogiinkin. Kuviakin niistä kun on tullut otettua vuosien varrella ihan kiitettävästi. Tulevaisuudessa siis tietoa luvassa ainakin Istanbulista, Fethiyestä, Kirklarelısta, Çanakkalesta (+Troijasta) sekä Kappadokiasta.

"Paikkakuntasaagan" päätin kuitenkin aloittaa läheltä eli asuinpaikastani Mersinistä. Mersin on toisaalta kaupunki, toisaalta myös kokonainen maakunta, joka muodostuu keskuksen lisäksi lukuisista pienemmistä ja suuremmista paikkakunnista. Tämän tekstin aiheena olkoon pelkästään Mersinin kaupunki, Mersin merkez (keskus). Maakunnan muista osasista kirjoittelen lisää myöhemmin.


M niin kuin MERI

Mersinin kaupunki sijaitsee Etelä-Turkissa, Välimeren rannalla. Mistään unelmarantakohteesta ei kuitenkaan ole kyse. Joitakin hiekka- ja kivikkorantoja toki löytyy ja uimareita niillä myös näkee, mutta kyse on pienistä rantakaistaleista, joille voi levittää halutessaan piknikmattonsa tai pulahtaa veteen pikaisesti. Meren rantaa reunustavat kävelykadut ovat kyllä mukavia kuljeskeluun ja ulapan katseluun ja se, kalastuksen ohella, taitaakin olla suurimmalle osalle kaupungin asukkaista meren suurin anti.

Viljelyalueen takaa siintävät tornitalot ja niiden takaa avautuu meri.

E niin kuin ELÄMÄNMENO

Mersin on kompakti keskus, jossa elää noin 900 000 asukasta. Yhdessä suunnassa siintää meri, toisessa lumihuippuiset vuoret. Yllättävän läheltä löytyy myös vihreitä viljelyalueita, jopa kylämäistä tunnelmaa, mutta laajaa keskustaa ja lähiöitä luonnehtivat koko ajan lisääntyvät ja yhä korkeammiksi rakennettavat tornitalot.

Keskustassa on hektistä ja liikenne ruuhkaista. Oman auton käyttöä pahimpina ruuhka-aikoina on parasta välttää ihan omien hermojen takia. Sinänsä arki rullaa siinä kuin muuallakin. Isommat ja pienemmät paikallislinjat sahaavat ympäri kaupunkia ja kaikenikäisiä ihmisiä parveilee kaduilla, virastoissa, ostoskeskuksissa, rautatieasemalla.

Kaupungissa elää monia vähemmistöjä, kuten arabeja, kurdeja, armenialaisia, syyrialaisia ja turkin ohella voi kuulla näiden kieliä. Englantia osataan heikosti ja turisteihin törmää harvoin.


R niin kuin RUOKA

Raaka-aineet saadaan läheltä: Mersiniä ympäröivät viljelmät tuottavat laajan valikoiman kasviksia ja hedelmiä. Usein ruuan pohjana on oliiviöljy, tomaatti, paprikapyree, sipuli ja lukuisat kasvikset. Ja kuten yleistä, mersiniläisille oman alueen ruoka on turkkilaisen keittiön helmi. Etnisiä ravintoloita saa yrittää löytää kissojen ja koirien kanssa, ja aina ei löydä silloinkaan. Mersinin ikiomat ruokaerikoisuudet ovat tantuni, şalgam ja cezerye.

Tantuni on hieman kuin wrap, joka on täytetty perinteisin tavoin valmistetulla ja maustetulla lihalla, sipulilla, tomaatilla ja persiljalla. Kun menet ravintolaan, saat yleensä tantunin kylkeen vielä lisää persiljaa, sitruunaviipaleita, chilejä sekä salaattia.

Şalgam on juoma, jonka pääraaka-aineena ovat mustat porkkanat. Parasta şalgamia saa usein pienistä tienvarsikojuista, mutta maistelusta kiinnostunut voi turvautua myös marketti-şalgamiin, jota löytyy kaupoista ympäri maan. Maku on omalaatuinen, muistuttaen jossain määrin etikkapunajuurten lientä, mutta kuumana kesäpäivänä ei omaan makuuni mitenkään hullumpaa. Olen toisaalta todistanut tilannetta, jossa afrikkalainen tuttavani sai trauman - niin järkyttävän makuinen litku oli kuulemma kyseessä.

Cezerye on porkkanapohjainen makeinen, joka on kuorrutettu kookoshiutaleilla. Erittäin makeaa, mutta hyvää. Porkkana on perinteisen cezeryen pohjajuures, mutta joku aika sitten maistoin myös moderneja viritelmiä: granaattiomena- ja kiivipohjaista cezeryeä. Mutta, mutta...Perinteinen porkkana on edelleen ylivoimainen ykkönen!


Salgam tarjoiltuna säilötyn porkkanan kanssa.

S niin kuin SATAMA

Mersinissä ei ole lentokenttää, mikä osaltaan rajoittaa turistien määrää. Lähin lentokenttä on Adanassa, 90 kilometrin päässä. Sieltä matkan Mersiniin saa toki näppärästi taitettua lentokenttäbussilla tai lähijunalla noin tunnissa.

Mersinin satama on Turkin vilkkaimpia. Liikkeellä on lähinnä rahtilaivoja, Pohjois-Kyprokselle ja Libanoniin kulkee lauttaliikennettä myös turisteja ajatellen. Sataman olemassaolon huomaa paitsi merellä seilaavista laivoista, niin myös maanteiltä. Loputon määrä rekkoja vaeltaa ympäri vuorokauden kohti merta ja jos keskustaan mielii omalla autolla tietyistä ilmansuunnista, ei rekkojen kanssa sukkulointia ja hermoilua voi välttää.



I niin kuin ILMASTO

Ensimmäisen vierailun nykyiselle asuinalueelleni tein kesällä 2013. Oli tuskakuuma, hellettä reilusti yli kolmenkymmenen ja ilmankosteus tuntui liimaavan kaikki vaatteet ihoon kiinni. Tämä nimenomaan on Mersinin kesäilmasto, siihen olen oppinut. Kesä-, heinä- ja elokuu on aikamoista hikoilua ja kuumuuden ja ilmankosteuden kanssa eivät välillä tunnu pärjäävän  ihmiset saati ruuat ja kodin esineistö. Kesäisin on syytä tunkea jääkaappiin niin huulipunat, rasvat kuin pitkät kynttilät. Jäätelöpaketti selviää hädintuskin 100 metrin päässä olevasta marketista kotipakastimeen sulamatta. Myös jauhot ja kaurahiutaleet opin säilyttämään jääkaapissa sen jälkeen, kun sekä turkkilainen vehnäjauho että Saksasta tuotu kaurahiutalepussi alkoivat kasvattaa sisässään jauhokoisia pari viikkoa normaalissa kaapissa eleltyään.

Talvellakaan Mersinissä ei tarvitse palella, varsinkaan aurinkoisina päivinä. Vaikka tottumuksesta tulee vedettyä päälle takki, pärjäisi auringossa hyvin vaikkapa tennareissa ja neuletakissa. Illat, yöt, pilviset ja sateiset päivät osaavat toki olla kalseampia ja lämpötila vain hieman plussan puolella. Lunta ei tarvitse pelätä keskustassa, mutta ympäröivillä vuorilla tilanne on toki toinen.

Puu talviasussa.

N niin kuin NÄHTÄVYYDET

Maakunnan kauneimmat maisemat, kiinnostavimmat antiikin aikaiset rauniot ja  nähtävyydet löytyvät kenties pääkaupunki-Mersinin ulkopuolelta. Joka tapauksessa, nähtävää löytyy itse keskuksestakin.

Nykyään Mersinin keskustan ykköskohde on itselleni tylsästi ja arkisesti kauppakeskus. Shoppailusta en suuressa mittakaavassa välitä, mutta ostoskeskus on paikka, josta löytyy suosikki-kaurajauhojani, kattava lemmikkitarvikeliike ja urheilukauppa, josta viimeisimpänä ostoksena mukaan tarttui jumppapallo. Shoppailusta pitävälle turistillekin Forum Mersin -kauppakeskus on erittäin käypä kohde.

Merenrannalla kävelystä pidän kyllä edelleenkin ja sitä kannattaa harrastaa myös ensi kertaa Mersiniin tulevan. Siis käyskentelyä merenrannalla. Rahtilaivojen katselua horisontissa, kalastajien määrän laskeskelua, istuskelua penkeillä ja kesäisin hieman hellettä helpottavasta tuulesta nauttimista. Tutkailen aina myös patsaita ja yritän päättää, ovatko ne kivoja vai mauttomia. Eriteemaisia patsaita Mersinin rantaraitilla nimittäin riittää ja joskus ihmettelen, mihin niiden valinta perustuu.

Hyviä ravintoloita on varmasti pilvin pimein, mutta nimenomaan Mersinissä kannattaa kokeilla paikallisia erikoisuuksia: siis ruoaksi tantunia, juomaksi şalgamia ja vaikka iltapalaksi tai tuliaisiksi cezeryeä.

Mersinin Atatürk Evi.
Muutama museokin Mersinistä löytyy, esimerkiksi arkeologinen- ja merenkulkumuseo sekä niin sanottu Atatürk Evi. Atatürk Evi -rakennuksia löytyy ympäri Turkkia. Ne ovat paikkoja, joissa Turkin tasavallan perustaja eläessään vietti edes yhden yön. Yleensä sisälle pääsee maksutta. Mersinin rakennus on vanha, perinteinen kivirakennus, joka sisältää kauniin kalustuksen lisäksi jonkin verran kuvia ja tietoutta Atatürkin kaupungissa vierailuista.

Rautatieaseman lähellä on mukava, pieni katolinen kirkko (Latin Italyan Katolik Kilisesi). Aukioloajat ovat itselleni hieman mysteeri, useimmiten kirkko on ollut käydessäni auki. Suht lähellä rautatieasemaa löytyy myös muutamia mukavia kävelykatuja, joiden varrella on etenkin juhlavaateliikkeitä. 

Itse tykkään myös käveleksiä Mersinin yliopiston alueella. Yliopisto on kuin oma maailmansa hieman syrjässä keskustasta. Vaikka sisälle rakennuksiin pääsevät vain opiskelijat, ympäröivät viheralueet ovat viikonloppuisin rauhallisia ja kuljeskelun arvoisia. Alueelta löytyy myös kahviloita, joissa voi vallata oman paikkansa terassin kiikusta tai säkkituolista ja rentouttaa silmiään yliopistoa ympäröivillä viljelysalueilla. Tietyistä paikoista horisontista kohoavat keskustaa luonnehtivat loputtomat pilvenpiirtäjät ja Välimeri.




Yllä vanhempaa, alla uudempaa patsasmuotia.




sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Suomi mainittu!


Suomen tammikuu 2018...
Usein sanotaan, että suomalaisia kiinnostaa ehkä liikaakin, mitä muu maailma meistä ajattelee. Jos näin on, niin turkkilaiset ymmärtänevät meitä. Ajatuksiani turkkilaisesta ruuasta, säästä, kielestä, liikenteestä ym. ym. kysytään säännöllisesti. Onko turkkilainen vai suomalainen ruoka parempaa? Voittaako Suomen ilmasto Turkin? Onko turkin vai englannin kieli vaikeampaa? 

Kuten varmaan useimmat, en minäkään menetä yöuniani, jos ulkomaalainen poliitikko haukkuu suomalaisen ruuan tai Miss Suomen laimea fantasia-asu Universumeissa kalpenee muiden maiden värikkäille viritelmille. Kuitenkin, myönnetään, luen/katson/kuuntelen suurella mielenkiinnolla, jos huomaan ulkomaisessa mediassa Suomi-jutun.

Lentäessäni Suomesta Turkkiin nyt tammikuun alkupuolella selailin aikani kuluksi Turkish Airlinesin uusinta Skylife-lehteä. Ja mitä pamahtikaan lehden loppupuolelta: aukeaman juttu Suomesta. Ensimmäisellä sivulla hehkutettiin Suomen luontoa, tituleerattiin Helsinkiä maailmankuuluksi musiikki- ja designkaupungiksi ja muistutettiin, että löytyy maasta toki muutakin näkemisen arvoista.

Toisella sivulla opetettiin hieman suomen kieltä. Ensimmäisenä fraasina esiteltiin mitä sinulle kuuluu ja siinä sivussa tervehdyksistä terve. Seuraava fraasi oli saisinko kupin kahvia, syystä että suomalaiset pitävät kärkeä maailman kahvinkulutuksessa (per henkilö). Kolmantena fraasina tarjottiin hieman harvinaisempi onko teillä paikallisia erikoisuuksia, jolla kannustettiin lukijaa tutustumaan Suomen rikkaaseen ruokakulttuuriin. 

Jutun neljäs kohta + fraasi herättivät sekä hyviä tunteita että hämmennystä itsessäni. Kohdassa kerrottiin, että suomalaiset ovat ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Kiitos! sanoin mielessäni, sillä tämä aihe on muodostunut itselleni yllättäen yhdeksi suurimmista totuttelun kohteista täällä Turkissa. Suomessa olen aina kokenut, että esimerkiksi asiakaspalvelu on pääosin kohteliasta ja kyläilyt ovat kaikinpuolin mukavia: mahat täyttyvät, kahvi ja tee porisevat ja tunnelma on ystävällinen. Vieraina emme välttämättä ylitsevuotavasti kehu tarjottavia tai vaikkapa isäntäväen sisustusratkaisuja, mutta emme kritisoikaan. Kyllä turkkilaisetkin osaavat olla sydämellisiä ja kestitseminen on kunnia-asia, mutta monesti olen käynyt kaupassa saamatta kassalta tervehdystä, samoin kylääntulijat ovat pamauttaneet suoraan mielipiteensä esimerkiksi ostamieni verhojen "epäkäytännöllisyydestä", asunnon "väärästä" lämpötilasta ja "rasvaisesta" hajusta (pikkuleivät uunissa). Loppupeleissä molemmat kansat lienevät ystävällisiä ja vieraanvaraisia, mutta eri käsityksin ja käytännöin :)

Joka tapauksessa juttu ohjeistaa Suomen vierailijaa kiittämään kyläpaikassa fraasilla kiitoksia oikein paljon. Ohjeena on myös viedä isäntäväelle pieni lahja, vaikkapa kukkia. Jutun mukaan kukkia täytyy olla pariton määrä (ok) ja kukat eivät saa olla keltaisia, sillä se on hautajaisväri (täh?). Tässä kohtaa hämmennyin hieman, sillä en ole moista värisääntöä koskaan kuullutkaan.

Viimeisenä jutussa esiteltiin sauna, tuo moniin kieliin levinnyt sana ja turkkilaisen hamamin jonkinasteinen sukulainen. 


Skylife-paperilehden jutut löytyvät myös netistä:



                     Turkin tammikuu 2018.

tiistai 9. tammikuuta 2018

Makusiirappeja kotikonstein


Joulu ja Suomen visiitti ovat takana ja paluu Turkkiin ja arkeen tapahtui muutama päivä sitten. Ensimmäisen päivän Turkissa aloitin syömällä salmiakkia vain siitä ilosta, että sitä taas taloudesta löytyi yllin kyllin. Salmiakkiaamiaisen jälkeiset aamut taas ovat alkaneet Ruispaloilla. Ruisleipää kuluu taloudessamme niin suomalaiseen kuin turkkilaiseen suuhun, joten Suomesta raahattu leipävaranto hupenee huimaavaa vauhtia.

Suomessa käsiini eksyi pari vuotta sitten julkaistu Syötävät lahjat -kirja (Taru Vihavainen aka pullahiiri.com 2016). Kirja on monipuolinen ja inspiroiva. Keksit, kakut ja karkit saavat rinnalleen muun muassa jauhosekoitepurnukat, joihin on valmiiksi mitattu leipomuksen ainesosat ja lahjan saaja voi  muutaman raaka-aineen lisäyksellä + mukana tulleen reseptin ohjein loihtia itselleen uunituoretta syötävää. Itse innostuin kokeilemaan kirjan helppoja ja nopeita makusiirappeja.

Makusiirappeja voi lorautella juomiin, leivonnaisiin, jälkiruokiin, jäätelöihin, osaa myös suolaisiin syötäviin. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana. Jos olisi ollut raparperikausi, testiin olisi alta aikayksikön mennyt kirjan raparperisiirappi. Koska ei ollut, päädyin tekemään jouluista omena-kanelisiirappia ja, taas kerran, sitruunaista siirappia.

Kokeilin valmistamiani siirappeja teehen. Siinä ne korvaavat sokerin tai hunajan, sillä siirapit ovat hyvin makeita. Jäätelön kanssa makusiirapit toimivat takuuvarmasti. Pidin myös siirapin ja kivennäisveden yhdistelmästä: 1/4 lasia siirappia ja 3/4 lasia kivennäisvettä. Sokeriahan näin maustetussa kivennäisvedessä toki on, mutta lisä- ja säilöntäaineettomuus ovat plussaa.

Kauniiseen pulloon tai purkkiin  pakattuna itse keitelty siirappi toimii varmasti mukavana lahjan - niin kuin kirjan nimi kertookin. Lisäksi kirjasta löytynee jokaisen makuun oleva siirappi, sillä kokeilemieni lisäksi ohjeet löytyivät (muistista kaivellen) ainakin nektariini- ja vaniljasiirappiin.


Omena-kanelisiirappi (puolitettu alkuperäisestä ohjeesta)

300 g omenoita
2,5 dl vettä
1,5 dl sokeria
kanelitanko

1) Pese omenat ja pilko ne neljään osaan. Halutessasi voit jättää kodat ja kuoret paikoilleen. Jos kuitenkin haluat syödä siirapin ohella syntyvän omenasoseen, kannattaa ainakin siemenkodat poistaa.


2) Laita kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä hiljalleen noin puoli tuntia.


3) Valuta valmis siirappi harson tai tiheän siivilän läpi. HUOM! Siivilään jää noin jälkiruokakulhollisen verran omenasosetta, jonka voi syödä vaikka puuron, jogurtin tai myslin kanssa.

Valokuva vääristää hieman väriä: siirappi on väriltään kauniin punertavaa.

- Säilytä viileässä ja käytä parin viikon sisällä.
- Kirja neuvoo käyttämään omena-kanelisiirappia esimerkiksi jäätelön kanssa sekä iltateen makeuttajana. Itse pidin maustamattoman kivennäisveden ja tämän siirapin yhdistelmästä.


Sitruunasiirappi

2 sitruunaa
2 dl sokeria
1 dl vettä

1) Pese ja kuivaa sitruunat huolellisesti. Raasta kuoret ja purista mehut.


2) Laita kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Jatka keittämistä hiljalleen noin 15 minuuttia.


3) Pullota sellaisenaan tai siivilöitynä.

- Säilytä viileässä. Säilyvyys muutamia viikkoja.
- Kirja vinkkaa käyttämään sitruunasiirappia esimerkiksi jälkiruokakastikkeena, juomien pohjana ja boolin maustajana. Itseäni alkoi kiehtoa vaniljajäätelön, marengin ja sitruunasiirapin yhdistelmä, mutta kokeilemaan en vielä ehtinyt.