Vaalikevät

Suomessa vietetään tänä keväänä niin eduskuntavaaleja kuin europarlamenttivaalejakin. Ulkosuomalaisten (ja muiden vaalien aikaan ulkomailla oleskelevien) iloksi käyttöön on otettu kirjeäänestys. Presidentinvaalit skippasin, koska en millään viitsinyt lähteä kuuden tunnin bussimatkan päähän Ankaraan. Nyt sen sijaan kirjeäänestyslaput ovat saapuneet ja enää odottelen postissa äänioikeuslipuketta vaalipiiritietoineen. Sen saapumisen jälkeen voin täyttää äänestyslapun ja kiikuttaa sen yksinkertaisesti postiin.

Koska edelleen seuraan Suomen mediaa, etenkin lehtiä ja televisiota, paljon turkkilaisia vastineita tiiviimmin, eivät Suomen vaalit pääse lipsumaan mielestä. Yhtä lailla ajankohtaisena loistavat kuitenkin myös Turkin maaliskuiset maakunta/kunnallisvaalit. Itselläni ei ole vielä äänioikeutta, joten en joudu miettimään asiaa siinä mielessä, mutta olen kuitenkin yleistiedon nimissä yrittänyt päästä kartalle tulevien vaalien systeemistä ja pointeista.

Turkin suurimmat puolueet ovat AKP (oikealla), MHP (vielä enemmän oikealla), CHP (vasemmalla), HDP (vasemmalla) ja Iyi Parti (keskellä, perustajina entisiä MHP:n jäseniä). Puolueiden kannatus vaihtelee alueittain paljonkin: länsi- ja etelärannikolla CHP on perinteisesti vahvoilla, Kaakkois-Turkissa HDP, maan keski- ja pohjoisosissa MHP ja AKP. Tulevissa vaaleissa valitaan päättäjiä useille tasoille ja päästään jännittämään, kuka juhlii omassa maakunnassa, kunnassa ja jopa omassa asuinkorttelissa.
 

Ensinnäkin valitaan büyüksehir baskani eli maakunnan johtaja Turkin jokaiseen 81 maakuntaan. Meidän alueellamme eli Mersinissä vahvoina vaihtoehtoina ovat Iyi Parti -puolueen Burhanettin Kocamaz (maakunnan nykyinen johtaja) sekä CHP:n ehdokas Vahap Secer. Toisaalta MHP:n ja AKP:n vaaliliiton siivittämänä MHP:n kandidaatillakin on mahdollisuutensa. Toiseksi valitaan johtajat maakuntien piirikuntiin, belediye baskanit. Omassa piirikunnassani vahvoilla tulevat todennäköisesti olemaan CHP:n, MHP:n ja ehkäpä Iyi parti:n ehdokkaat. Vieläkin pienemmiksi valtaapitäviksi valitaan korttelipäälliköt eli muhtarit, joita kertyy kymmenittäin, jopa sadoittain per piirikunta. Kaiken lisäksi valituksi tulevat kunnanvaltuutetut, joita äänestettäessä ei mietitä niinkään henkilöitä vaan puolueita.

Vaaleja ei pääse karkuun monestakaan syystä. Itse en välitä politikoida esimerkiksi kyläpaikoissa, mutta turkkilaiset sen sijaan puhuvat aiheesta innokkaasti ja välillä tulisestikin. Viimeksi sunnuntaina todistin erään anopin ja vävypojan tulikiven katkaistu väittelyä siitä, mitä tarkoittaa puolueuskollisuus. Sen lisäksi, että ihmiset tykkäävät politikoida, pitävät puolueet huolen vaalisloganeiden ja -laulujen (valitettavasti) iskostuttamisesta äänestäjien päähän. Päivittäin kunkin puolueen vaaliautot matelevat kotimme ohitse sen seitsemän kertaa volyymit kaakossa ja vaalilaulut raikaen (videolla vaalimainontaa sunnuntain "ratoksi"). Etenkin nykyinen MHP:läinen kunnanisämme näkyy ja kuuluu, mutta hyvinä kakkosina tulevat myös Iyi parti:n ja CHP:n kampanjoijat. Ulko-oviin ilmestyy lehtisiä, mainoslakanoita on ripustettu sinne tänne (yläkerrosten parvekkeet ovat suuressa suosiossa), autoja ja busseja on päällystetty ehdokkaiden kuvin ja juorutkin kulkevat: kuka puoluepamppu lupasi mitä, kuka toista, kuka petti vaaliliiton kenen kanssa ja kenen selän takana on juonittu. Vaaliähkyn olen saavuttanut jo ajat sitten!

Vaikka on mielenkiintoista nähdä vaalien lopputulokset, täytyy myöntää, että tuloksien ohella innolla odotan myös kampanjamölyn hiljentymistä, rauhaa syödä aamupalaa ilman yhden yhtä vaalislogania ja mukaansa tempaavan vaalikorvamadon vaihtumista mihin tahansa muuhun rallatukseen.

Sadetta ja aurinkoa

Sää, tuo yleismaailmallinen small talkin aihe, on Turkissakin vahvoilla. Tervehdysten jälkeen on yleistä heti kommentoida päivän säätä. Kesällä yleensä tuskastellaan Mersinissä kuumuutta, sillä syytä totisesti on, ja talvella harmitellaan etenkin pilvisten ja sateisten päivien kylmyyttä. Auringolla on lämmittävä voima kyllä ympäri vuoden eikä lunta tarvitse vuoristoa lukuun ottamatta pelätä, mutta hyytävää voi siitä huolimatta olla.

Tyypillistä talven lämpötilaongelmille on se, että kodin sisällä voi olla kalseampaa kuin ulkona. 0-10 asteeseen tippuvat yölämpötilat eivät sinällään hetkauta suomalaisen korvaa, mutta ne totisesti viilentävät kivitalot tehokkaasti! Läheskään kaikissa iäkkäämmissä omakotitaloissa ja kerrostaloissa ei keskuslämmitystä (yleensä kaasua) tunneta ja näin jää kunkin asukkaan itsensä harteille yritys luoda siedettävä/lokoisa sisälämpötila parhaaksi näkemillään menetelmillä.

Ilmalämpöpumput ovat yleisiä, yhdestä kahteen per asunto. Ilmalämpöpumpun eli kliman etuna on helppous ja tietty se, että talvella se lämmittää ja kesällä viilentää. Toisaalta monet valittavat kliman aiheuttavan tukkoisuutta ja päänsärkyä. Tottapa kyllä, ainakin kurkkuni vihaa kliman puhallusta niin kesäisin kuin talvisin, mutta voittaa klima omalla kohdallani kuitenkin soban.

Soba on tyypillisin vanhoissa omakotitaloissa, mutta toki moni virittää sen kerrostaloasuntoonsakin. Sobassa poltetaan pienen kaminan tyyliin puuta ja paperia, pähkinöiden ja siementen kuoretkin voi kipata sekaan. Tänä talvena useassa sobassa palaa myös hiili, jonka hinta on (harmillisesti) poljettu halvimmaksi. Sobassa on tunnelmaa, mutta ikävänä puolena on vääjäämätön pienen pieni musta pölykerros ja pienhiukkaset sisällä ja kaduilla iltaisin leijuva sankka savu ja katku, josta kärsivät muutkin kuin soban omistajat.

Soban ja kliman lisäksi on vielä erilaisia sähköllä toimivia pienlämmittimiä sekä -pattereita. Meiltäkin löytyy olohuoneen kliman lisäksi pieni sähkölämmitin kylpyhuoneesta. Koska muut huoneet ovat oman onnensa nojassa, on viileimpinä päivinä mukavaa esimerkiksi leipoa tai kokata uuniruokaa, mikä lämmittää mukavasti keittiötä.

Kuluva talvi on kiristänyt hermoja kalseuden lisäksi loputtomalta tuntuvalla sateisuudellaan. Yksi Mersinin ilmastoa hallitseva seikka kesäisin ja talvisin on nimittäin korkea ilmankosteus ja sateilla höystettynä siitä on tänä talvena kärvistelty huomattavasti keskiverto talvea enemmän. Pyykin kuivatus sadepäivinä on ulkona mahdotonta ja kodin sisällä tuskaisen hidasta. Kun kotonamme ei ole keskuslämmitystä, ei tietystä vesikään lämpiä tavalliseen tapaan. Esimerkiksi suihkussa käynnit suunnitellaan aurinkoisten päivien mukaan (=vesi lämpiää aurinkopaneeleilla) tai sitten odotellaan kiltisti pari tuntia veden lämpiämistä termostaatin avulla. Ehkä ärsyttävin tämän talven ilmiöistä on ollut se, että ainakin omassa kodissamme ulkoseinien sisäpinnoille tuppaa ilmestymään jonkin sortin hometäpliä, onneksi vain yhteen huoneeseen. Niitä sitten pyyhin seinistä aina viikkosiivouksen yhteydessä.

Tänä viikonloppuna sade on kuitenkin ollut tauolla! Aurinko on lämmittänyt kodin lokoisaksi ja ulkonakin on kelvannut. Tämän innostamana- ja tulevia sateita peläten - ajelimme ja kävelimme miehen kanssa ristiin rastiin pitkin kapeita kyläteitä ja ihastelimme luonnon puhkeamista kirjaimellisesti kukkaan. Helpolla ei ole luontokaan sateilla päässyt: erääseen kylään vievä rinnetie oli sortunut, pienempiä pengermien sortumia näkyi vähän väliä ja paikka paikoin pellot lainehtivat vedestä. Onneksi suunta on kohti kevättä ja uskoakseni yhä aurinkoisempia viikkoja!