Kirklareli - tuntemattomampaa Turkkia

Olen aiemmin kirjoittanut blogiin asuinpaikastani Mersinistä ja suosikkikohteestani Turkissa eli Istanbulista. Tällä kertaa ajattelin kirjoitella hieman Kirklarelista, joka ei totuuden nimissä ole kappale kauneinta Turkkia, mutta itselleni nostalgiaa täynnä oleva paikkakunta. Ensimmäisen Turkin vierailuni kohde oli Fethiye, mutta sen jälkeen lukuisten matkojen määränpää oli Kirklareli, mieheni silloinen asuinpaikka.

Kirklareli sijaitsee Turkin Euroopan puoleisessa osassa. Kaupungissa asuu noin 70 000 asukasta, mikä ei ole turkkilaisittain luku eikä mikään. Kaupunkiin ei voi lentää, eikä mennä junalla. Sen sijaan seuraava reitti tuli itselleni hyvin tutuksi: saapuminen Suomesta Istanbuliin Atatürkin lentokentälle. Kentän alta pääsi kätevästi bussiasemalle vievään metroon ja bussiasemalta Kirklareliin vievään bussiin. Linja-automatka taittui 2-3 tunnissa Istanbulin ruuhkista riippuen.

Kirklarelissa on neljä vuodenaikaa.

Kirklareli oli turvallinen laskeutuminen Turkkiin. Kaupungin pienen ja näppärän koon vuoksi opin bussireitit ja kaupungin kadut kertakäynnillä, joten pystyin samoilemaan keskustassa vaivatta. Käynneilläni minua ympäröi pieni turkkilainen tuttavapiiri ja meitä kaikkia yhdisti opetustyö. Kiinnostuksen kohteina olivat ruoka, kirjallisuus, politiikka, matkustelu. Kaiken kaikkiaan siis erottavana tekijänä toimi lähinnä kieli.

Tuttaviani yhdisti se, että kaikki olivat ajautuneet kaupunkiin vastavalmistuneina työn perässä ja he suurkaupunkien kasvatteina halusivat sieltä pois ja takaisin "ihmisten ilmoille", kuten Istanbuliin ja Izmiriin. Vaikka itse pidän pienistä paikkakunnista, pystyin kyllä ymmärtämään lähtöhaluja. Kirklareli oli/on luvalla sanottuna omalaatuisen jämähtänyt.

Kaupunki elää arkea siinä kuin muukin maailma ja ihmiset ympärilläni olivat kaikkea muuta kuin vanhanaikaisia. Ns. perinteisiin turkkilaisiin (perinteiden korostus ruuissa, taloudenhoidossa, juhlissa jne.) törmäsin vasta täällä etelämmässä. Jämähtäneellä tarkoitan sitä, että kaupunkia katsoessa päässä huokui ajatus "mitä sitä nyt turhaan panostamaan tai kouhottamaan" viihtyvyyteen, turismiin, liikenneyhteyksiin... Kaupungissa on esimerkiksi rautatieasema, mutta rautatietä ei ole viitsitty ylläpitää. Kaupungin ilmeessä alati huvittava asia taas olivat kaupunkia "kaunistavat" patsaat ja liikenneympyrät: keskusaukiolla komeili hävittäjä ja epämääräisistä kivenlohkareista keottu vesielementti, keskeisessä liikenneympyrässä pari valtavaa värjättyä saviruukkua - eivät varsinaisesti silmäniloja yksikään. Lisäksi löytyisi niin sanottu vanhakaupunki, jossa on todella kauniita mutta täysin ränsistymään päässeita puu- ja kivitaloja. Elokuvateatterikin oli suljettuna kannattamattomana viimeisimmällä käynnilläni.

Seitsemän Kirklarelin visiitin jälkeen mieheni asuinkaupunki muuttui ja viimeksi olen nähnyt paikan neljä vuotta sitten. Jäljellä on kuitenkin nostalgia. Elin kaupungissa käydessäni ihan tavallista kotielämää, joten muistissa ovat kävelyt, ruuanlaitot, kissan ulkoilutukset, iltakahvittelut ja kauppareissut. Suunnittelen säännöllisen epäsäännöllisesti nostalgiareissua kaupunkiin ja ohjelmaan kuuluisi perinteitä vaalien ainakin seuraavaa:

- Päämäärätöntä kävelyä keskustan kaduilla.
- Bussi TOKI-asuinalueelle ja sitä ympäröivillä pelloilla kävelyä + vuohilaumojen bongausta (pelkään tosin, että täällä kehitys on kehittynyt ja uusia taloja on noussut). Tällä alueella asuu myös edelleen yksi vanhoista tutuista - ainut, jonka unelma muualle muuttamisesta ei vielä ole toteutunut - eli hänellä kahvittelu (tarjolla pikakahvia ja itse leivottua kakkua).

- Jäätelökojulla piipahdus keskusaukion ja rautatieaseman välisellä kävelytiellä.
- Bussi kohti Igneadaa (yksi Kirklareli-maakunnan kunnista) ja siellä meripäivä uneliaalla rannalla.

En tiedä, olisiko Kirklareli jatkuvana asuinpaikkana paratiisi, mutta täällä etelässä, kun katson uusien tornitalojen nousua kuin sieniä sateella, kaupungin intoa uusia liikenneympyröiden habitusta harva se vuosi ja sitä, miten alueesta rakennetaan jatkuvasti suurempaa (lentokenttä, uusia yliopistorakennuksia, hotelleja, golf-alueita...), on muistikuva Kirklarelista mielenrauhaa parhaimmillaan. Kirklarelin virallinen esittelyvideokin (Onnellisten ihmisten kaupunki Kirklareli) sen todistaa: ei pilvilinnoja ja bling blingiä vaan arkea ja juhlaa verkkaisesti 😊

Bayram tulee ja tällä kertaa siihen on varauduttu!

Islamin pyhä kuukausi ramadan, joka osalle muslimeista tarkoittaa myös paastoamista, lähestyy loppuaan. Osa turkkilaisista ei ole syönyt eikä juonut valoisana aikana. Esimerkiksi täällä Mersinissä paastoaja on voinut ruokailla ensimmäistä kertaa vasta kahdeksan aikaan illalla auringon laskettua. Osa taas on toteuttanut kevyempää paastoa ja osalla kuukausi on sujunut täysin normaaliin tapaan.

Onpa mennyttä kuukautta viettänyt miten tahansa, tämän viikon lopulla vietettävä ramadanin loppujuhla şeker bayram (sokerijuhla) koskettaa aikalailla kaikkia. Silloin laitetaan ykköset ylle, moni kipaisee kampaajalle ja meikkiin, vieraillaan sukulaisten ja tuttavien luona ja syödään karkkia ja runsaita illallisia.

Tärkeimmät bayramit eli pyhät Turkissa ovat juuri şeker bayram ja uhrijuhla eli kurban bayram. Näiden välissä on aina kaksi kuukautta eroa. Kurban bayramin olen nähnyt, mutta şeker bayramin koen nyt mielenkiinnolla ensi kertaa. Vaikka juhlallisuudet eivät kuulosta liian kimuranteilta, olen kiitollinen siitä, että tällä kertaa olen saanut varautua tulevaan.

Viime syksynä ajattelin vain kulkevani virran mukana läpi uhribayramin. Tiesin juhlan tarkoittavan sitä, että miehen perheessä uhrataan vuohi juhlan kunniaksi ja kieltäydyin hyvissä ajoin olemasta paikalla tämän tapahtuessa. Tiesin myös edessä olevan vierailujen ja grillijuhlien loputon jono muutaman päivän ajan.

Kaksi päivää ennen uhrijuhlaa mies kysäisi kasuaalisti iltamyöhällä, mitä ajattelin laittaa päälleni. Entäs kampaaja, meikki? Olin kuin puulla päähän lyöty. Tokihan olin varautunut laittamaan kyläilylle farkut ja jonkun siistimmän paidan, mutta täysin puun takaa tuli tieto, että minun oletettiin koreilevan uusissa vaatteissa ja kengissä, tukka kuosissa ja muutenkin laittautuneena. Seuraava päivä sujui raivokkaasti shoppaillessa. Noh, lopulta kävi ironisesti niin, että uhrijuhlan vietin liki kokonaan vatsataudissa ja vaatteet jäivät käyttämättä.

Kolonya-pulloja. Pullon nestettä kaadetaan käsille ja se sekä desinfioi että antaa hyvää tuoksua. Tuoksuja on tarjolla monia erilaisia, mutta pääsääntöisesti ne ovat varsin voimakkaita raikkaan pistävästä sitruunasta hajuvesimäisiin "valtameri" ja "ilta Pariisissa" -tuoksuihin.

Syksystä ja viime hetken paniikkivalmistautumisesta viisastuneena olen nyt bayram-valmiudessa:

Kaksi eri vaatekertaa on hankittuna (en tiedä, onko juhlavuusastetta tarpeeksi, sillä ajattelin käytännöllisesti voivani hyödyntää osaa vaatteista myöhemmin töissä). Jos lähikampaaja ehtii föönata tukan tikkusuoraksi ensimmäisenä juhla-aamuna niin hyvä, jos ei, kehitän itse jotakin lainetta hiuksiin - tässä asiassa en jaksa stressata.

Siltä varalta, että joku eksyy meille kylään (oletus on, että me nuoremmuuttamme käymme kylässä muilla), kotiin on ostettu kulhollinen karkkia kauppojen notkuvista karamellivalikoimista. Lisäksi kotiin on ostettu sitruuna kolonyaa eli sitruunalta tuoksuvaa käsidesiä, sitäkin vieraiden varalle. Lisäksi olemme antaneet perinteen mukaan rahaa hyväntekeväisyyteen.

Enää täytyisi pyyhkiä pölyt ja luututa lattiat. Viimeisenä iltana ennen juhlia löydän myös todennäköisesti itseni vaatekaupasta makutuomarina, kun mies etsii uutta juhlapaitaa bayram-vierailuja varten. Edellisen kahden viikon päivittäinen muistutus juhlapaidan tarpeesta on tähän asti saanut turkkilaisen rennon vastauksen bayramiinhan on vielä rutkasti aikaa. Näiden viime hetken valmistelujen jälkeen tervetuloa şeker bayram! 

Iyi bayramlar 🌸

Ensivaikutelmia Turkista

Oma ensikosketukseni Turkkiin tapahtui aikoinaan Fethiyen ja maatilamajoituksessa vietetyn lomaviikon kautta. Mieleen käynnistä jäi vahvasti kuuma ja aurinkoinen sää, turkoosi meri, hyvä ruoka, pienet paikallisbussit, pari historiallista nähtävyyttä, upea tähtitaivas ja suihku, josta en koko viikon aikana onnistunut saamaan kuumaa vettä.

Menneiksi pariksi viikoksi kotiimme saatiin vieras Suomesta. Luonnollisesti ohjelmaan kuului hieman asuinkaupunkimme ja lähiseutujen nähtävyyksiä: vanhoja rakennuksia Tarsuksessa, vielä suht hiljaisella uimarannalla lekottelua ja antiikin havinaa Erdemlissä, merenranta käyskentelyä Mersinissä, suurkaupunkitunnelmaa Adanassa. Toisaalta elettiin myös tuiki tavallista turkkilaista arkea, jossa ilahduttivat muun muassa pyykkien nopea kuivuminen parvekkeella, söpöt teepannut ja leipomoiden notkuvat pikkuleipävalikoimat. Pikanttina lisänä toimi sattumalta se, että parhaillaan käynnissä on ramadan ja kiivas vaalikampanjointi.

Kokonaisuudessaan Turkki tarjosi paljon positiivisia kokemuksia ja nähtävää, mutta joissakin asioissa pohdittavaa riitti niin hyvässä kuin pahassa. Oli mielenkiintoista huomata, mitkä seikat pistivät ensi kertaa maassa olevan silmään tai Turkista puhuttaessa korvaan:

"Turkki on sekoitus kaikkea." Luksusta ja ränsistynyttä vieretysten, länttä ja itää, vanhanaikaista ja modernia, uskontoa ja maallisuutta. Turkista löytyy kaikkea.

"Roskaamista pitäisi vähentää, kierrättämistä lisätä." Turkissa on - toki alueittain ja paikkakunnittain vaihtelevasti - ikävä tapa heitellä roskia varsin huolettomasti teiden varsille, puistoihin, omille pihoillekin. Kierrättäminen - sekin on monilla heikoissa jos missään kantimissa ja se ottaa hieman suomalaiseen silmään. Pohdimme, että Suomessa emme arvota kaupunkeja sen mukaan, missä määrin näemme roskia tien varressa. Turkissa tilanne on toinen: totesimme pitävämme Adanasta, koska se on tosi siisti ja puhdas kaupunki. 

"Turkissa kaikki tapahtuu äänekkäästi :)" Turkissa esimerkiksi häitä, uuteen kotiin muuttoa ja armeijaan lähtöä voivat säestää autojen tööttäykset, rummut ja musiikki. Jalkapallofanien lauluja todistimme hymyssä suin keskellä ostoskeskusta. Nyt parina viime viikkona käynnissä on ollut ramadan (paastokuukausi) ja sen lopussa häämöttävät juhlinnat. Äänimaailma ramadanina ei todellakaan kalpene arjelle, päinvastoin: keskellä unista aamuyötä kaduilla ajelee ahkera rummuttaja ja lisäksi moskeijoiden rukouskutsun kuulee normiarkea useammin.

Ramadanin lisäksi vaalikampanjat tuovat väriä ja ääntä. Pian lähestyvien vaalien kannustamana puolueet kampanjoivat muun muassa vaaliautoilla, jotka ajelevat ympäri katuja ja suoltavat huomion kiinnittämiseksi kovaäänisistä musiikkia ja puolueiden vaalilauseita. Öistä suomalainen selvisi onneksi korvatulpilla ja muutoin ylitsevuotava äänimaailma huvittikin pontevuudessaan.

 

"Liikenne on 'melko' kamala." Suomalaisiin silmiin liikenne keskustoissa ja maanteillä oli varsin kaoottista ja säännötöntä. Autojen seassa sukkuloivat pyörät (moottoreilla ja ilman) kruunasivat autokaaoksen. Lennot sen sijaan sujuivat mukavasti ja ramadanin ansiosta maan sisäisellä iltalennolla odotti iloinen yllätys: tavallisen lämmin leipä ja tee -välipalan sijaan tarjoiltiin ruhtinaallisesti täytetty leipä+oliiveja+taateli+linssikeittoa+pala baklavaa.

"En kyllä tiedä miten selviäisin, jos tuota ilmalämpöpumppua ei olisi!" Suomen toukokuu tarjosi tänä vuonna erinomaisia lämpötiloja ja sitä kautta harjoitusta Turkin kuumuuteen. Kaikesta huolimatta, kuten kommentti kertoo, Mersinin sää veti kuitenkin pidemmän korren :) Sisätiloissa alkaakin jo ilman viilentäviä vippaskonsteja olla tukalaa, mutta onneksi esimerkiksi merenrannat ja terassit tuulineen sekä pimenevät illat olivat mitä parhaimpia paikkoja rentoutumiseen, käyskentelyyn ja Turkista nauttimiseen niin täällä asuvalle kuin vierailevalle 💓