tiistai 29. elokuuta 2023

Huh hellettä

 

Mersinissä asuvan ei koskaan tarvitse aprikoida, millaisia kesäsäitä on luvassa: vuodesta toiseen on varmaa, että ainakin heinä- ja elokuu ovat kuumia ja kuivia. Tänä vuonna kesä on kuitenkin tuntunut olevan vielä normaaliakin kuumempi, ja lämpötilat ovat kohonneet viikosta toiseen yli 35 asteen.

Vietin kesäkuun Suomessa. Lähtiessäni kuun alkupuolella Turkista kohti pohjolaa, sää oli vielä jokseenkin siedettävä yli 30 asteen lämpötiloista huolimatta. Kuun lopulla palatessani ja astuessani ulos koneesta Adanan lentokentälle kasvoille pamahti heti Adanan ja Mersinin alueen kesäklassikko: hyörysaunamainen kuumuus.

Heinäkuu kului pitkälti kotosalla. Mitään ei oikein jaksanut tehdä, ja keskityin yksinkertaisesti viettämään aikaa parhaaksi ystäväkseni ristimäni ilmalämpöpumpun lähietäisyydellä. Koko kaupunki tuntui olevan samalla mielialalla. Jos joku ehdotti, pitäisikö lähteä rannalle tai vaikka piknikille, useampi vastasi ykskantaan, ettei kiinnosta: helle oli vienyt mehut. Valoisan aikana keskustan kadut kumisivat tyhjyyttään, ja ihmiset uskaltautuivat ulos kävelyille ja kahviloihin vasta pikkutunneilla. Ainut paikka, jossa oli ruuhkaa, oli ilmastoitu ostoskeskus. 

 

Elokuussa heräsin hellekoomasta, ja lähdimme miehen ja kissan kanssa reissuun, jonka olimme buukanneet jo hyvissä ajoin keväällä. Ajoimme omalla autolla rapsakat 12 tuntia Muglan maakuntaan, josta olimme vuokranneet Airbnb-majoituksen 10 päiväksi. Onneksi menimme! Muglassakin päivät olivat paahtavan kuumia, mutta viileät yöt takasivat sen, että öisin nukutti paremmin ja aamupalat ja iltateet pystyi nauttimaan terassilla vilvoittavassa tuulenvireessä.  

Näkymä Kaunoksen amfiteatterin huipulta kohti Dalyanin jokisuistoa

Köycegiz-järven rantakatu
 

Syyskuussa yölämpötilat alkavat yleensä tippua koti-Mersinissäkin, joten voiton puolella ollaan. Lisäksi kesästä ja sen helteistä on loppujen lopuksi selvitty ihan kunnialla ja jopa opittu seuraavia kesiä ajatellen ainakin seuraavat asiat:

Ei ole ilmalämpöpumpun voittanutta

Olemme vuosikausia olleet miehen kanssa säästeliäitä ilmalämpöpumpun käyttäjiä. Olemme pyrkineet kärvistelemään kuumassa kodissa, käyttäneet pumppua enintään muutaman tunnin päivässä ja nukkuneet lattiatuulettimen pyöriessä.

Tänä kesänä asiaan tuli kuitenkin muutos. Helle oli niin painostava, etten pystynyt nukkumaan edes tuulettimen turvin. Lisäksi päätimme lopultakin uskoa asiantuntijoita, joiden mukaan suuri sähkölasku ei kerry pumpun päällä pitämisestä, vaan siitä, että se laitetaan vähän väliä viilentämään lämmennyttä kotia. Pumppu on saanut viilentää kotiamme nyt päivin ja öin, ja olemme sammuttaneet sen ainoastaan silloin, kun lähdemme pois kotoa. 28 asteen viilennyslämpötila on riittänyt: jo se saa osan kodista tuntumaan viileältä paratiisilta ulkoilmaan verrattuna. 

Hellepäivän aamupala kotona

Parempaa auringolta suojautumista

Suomessa en palanut koskaan, vaikka käytin aurinkorasvaa erittäin harvoin. Turkin aurinko on kuitenkin eri juttu: ilman aurinkorasvaa iho alkaa punoittaa aika nopeasti ja UV-indeksikin huitelee esimerkiksi tällä viikolla 68 välillä.

Olen käyttänyt aurinkorasvaa kiltisti kaikkien Turkissa asumieni vuosien ajan. Kotosalla laitan aurinkorasvaa aina, kun lähden ulos, ihan lyhyelle kauppareissullekin. Lomalla ja rannalla taas lisäilen rasvaa uskollisesti vähintään kahden tunnin välein kello 19 asti. Jo vuosia luottoaurinkorasvani on ollut La Roche Posayn 50+ rasva, joka kuumassa säässä on pahuksen nestemäistä, mutta suojaa ihoa hyvin eikä tee siitä valkoista. Tänä vuonna ostin sen rinnalle ensi kertaa myös Avenen 50+ aurinkorasvaa ja olin tyytyväinen siihenkin. 

Viime vuonna huomasin, että pelkkä aurinkorasvakaan ei enää oikein riittänyt omalle iholleni. Niinpä otin tänä kesänä itseäni niskasta kiinni aurinkolasien ja hatun käytön suhteen. En tykkää kummastakaan, mutta oikeasti niitä kannattaa käyttää. Tänä kesänä en ole kärsinyt aiempaan tapaan rantapäivien jälkeen punaisista silmistä, ja  lisäksi kasvoihin on tullut huomattavasti vähemmän ruskeita pigmenttimuutoksia. Pigmenttimuutoksiin ostin myös Mossan anti-pigmentation-rasvaa. Rasva ei tuoksu erityisen hyvälle, mutta muuten olen ollut tyytyväinen.

Kylmiä juomia ja simppeleitä ruokia

Uunin käyttökerrat kesän aikana voi hyvinkin laskea yhden käden sormin. Hellalla ruokaa on tullut toki laitettua osin tavalliseen tapaan, mutta työläimmät ruuat on tänä kesänä syöty joko ulkona tai jätetty odottamaan syksyä.  

 

Suosikkikesäjuomamme ovat olleet kivennäisvesi, piimä ja mehut sekä jonkinsortin jääkahvi. Veden sijaan olemme täyttäneet jääpalamuottimme suodatinkahvilla ja kahvihampaan kolottaessa laittaneet pari palaa kylmän maidon joukkoon.

 

Rennompaa lomailua

Kokeilimme tänä kesänä ensimmäistä kertaa Airbnb-majoitusta. Vuokrasimme Muglasta vanhan omakotitalon, jossa oli iso oma piha ja johon kissakin oli helppo ottaa mukaan. Kylä, jossa talo sijaitsi, oli aivan valtatien varressa ja sieltä käsin oli helppo käydä eri paikkakunnilla, rannoilla ja historiallisissa kohteissa. 

Karaot Plaji on varsin rauhallinen kivikkoranta Muglan maakunnassa.
 

Itsellemme tuttuja ja siinä mielessä nostalgisia käyntikohteita olivat Fethiyen keskusta, Kayaköy ja Karaot. Uusia käyntipaikkoja taas olivat Köycegiz järvenrantoineen, Sarigermen ranta ja keskuskatu kauppoineen ja urheilubaareineen, Akyakan jääkylmät uintivedet, Dalyanin jokiristeily ja Mugla Merkez eli Muglan keskusta, jonka torstaitorilta hankimme viikon vihannekset ja hedelmät.

Akyaka
 

Parasta lomassa oli kuitenkin se, että osasimme myös vain olla. Parina viimeisenä päivänä olimme vain vuokrakodissamme, luimme kirjoja, joimme teetä, katselimme tähtiä ja kävelimme illalla kyläkauppaan ostamaan jäätelöä. Iso suositus Magnum Double Sunlover -jäätelöpuikolle, josta tuli loman aikana tämän kesän suosikkijäätelöni.

lauantai 13. toukokuuta 2023

Kevään kuulumiset

Kevät on lopuillaan, ja kesäkuukaudet ovat aivan nurkan takana! Mersinissä se tarkoittaa sitä, että päivälämpötilat kieppuvat välillä jo yli 30 asteessa. Vaatekaappiin on vaihdettu t-paidat ja sortsit talvineuleiden tilalle, paksut matot on rullattu pois lattioilta ja mansikkakausi on korkattu.

Mutta miten sujui kevät? Maanjäristysten jälkeen tunnelma oli reilun kuukauden ajan todella omituinen. Keho tuntui olevan jatkuvassa hälytystilassa ja valmiina havaitsemaan pienimmätkin äänet ja liikkeet. Myös maanjäristyksiin liittyviä uutisia ja artikkeleita tuli mielenrauhan näkökulmasta katsottua ja luettua liikaakin. Lopulta arki ja mieli ovat kuitenkin normalisoituneet: kevääseen on mahtunut sekä iloisia että tympeitä juttuja, sekä arkea että juhlaa.

Aloitetaan tylsyyksillä. Maaliskuussa sairastelimme miehen kanssa urakalla ja vuorottelimme niin nuhat kuin mahatauditkin. Lisäksi ensimmäinen järistys laukaisi itselläni lievän asentohuimauksen. Koin (ja koen aika paljon edelleen) päivien mittaan erilaisia tärinöitä, nykäyksiä ja ennen kaikkea pienen pientä keinuntaa. Välillä olo on normaali, mutta esimerkiksi hiusten pesu tai roskan noukkiminen lattialta voivat laukaista hienoisen keinunnan tunteen useammaksi päiväksi. Olen kuullut, että todella moni on järistysten jälkeen kärsinyt samasta vaivasta ja ajan mittaan sen pitäisi kyllä helpottaa.

Turkin siitepölykausi on iskenyt nyt toukokuussa. Suomessa minulla ei koskaan ollut allergioireita, ja niinpä niiden puhkeaminen Turkissa oli aikoinaan tympeä yllätys. Aiempina vuosina ovat oireilleet silmät kutisemalla ja joskus myös turpoamalla. Tänä vuonna ongelmia taas on ollut suun ympäristössä ja huulissa. Kun mieskin vielä reagoi erilaisiin ärsykkeisiin, allergialääkkeitä kuluu taloudessamme kiitettävästi.

Iloisempia kevään tapahtumia ovat olleet erilaiset juhlat. Huhtikuun lopussa oli pääsiäinen, jonka juhlinta ei Turkissa toki näy kovin isosti. Lueskelin kuitenkin joitakin juttuja Turkin ortodoksien pääsiäisjuhlinnoista ja leivoin elämäni ensimmäistä kertaa rahkapullia.

Huhtikuun loppupuolella taas juhlittiin Ramadanin päättymistä eli Ramazan bayramia. Se tarkoitti tuttuun tapaan lukuisia vierailuita, kahvikupposia ja karkkia. Vappuna mies juhli ensin turkkilaisittain vappumarssilla, jonka jälkeen suunnattiin suomalaisittain piknikille.

Kuten kuvista voi nähdä, erilaisiin juhliin kuuluu meillä olennaisesti ruoka. Kyseessä on tosin mielestäni enemmän suomalainen kuin turkkilainen juttu. Arkiruuissa Turkin sesongit sen sijaan näyttelevät pääosaa: toreille ilmestyy keväällä laaja kattaus hedelmiä ja vihanneksia, ja se inspiroi talven papuihin ja purjoihin kypsynyttä ruoanlaittajaa. Esimerkiksi tällä viikolla meillä on kokattu pitkästä aikaa vuonankaalipataa sekä karniyarikia eli jauhelihalla täytettyjä munakoisoja.


Juuri nyt käynnissä on varsinainen jännitysviikonloppu. Olen seurannut Euroviisuja lähes vuosittain vuodesta 2002 asti, ja niinpä aion tänä iltanakin liimautua ruudun ääreen. Turkki ei ole mukana, mutta Suomelta toivoisin sijoitusta kärkipäähän.

Huomenna 14.5. Turkissa taas on parlamentti- ja presidentinvaalit. Suomen keväisissä vaaleissa en pystynyt äänestämään, sillä kiitos surkean postinkulun kirjeäänestyslappuni saapuivat minulle aivan liian myöhään. Turkin vaaleissa taas en pääse uurnille, sillä en ole vielä hankkinut kaksoiskansalaisuutta. Kampanjointia olen kuitenkin seurannut tiiviisti, ja huominen ilta tulee ehdottomasti sujumaan pitkälle yöhön tuloksia jännittäen ja parasta toivoen.

torstai 16. maaliskuuta 2023

Maanjäristysten jälkeen

Turkki julistettiin tasavallaksi 29.10.1923, joten tänä vuonna maa juhlii 100-vuotista taivaltaan. Valitettavasti juhlamieli on ollut koko alkuvuoden erittäin kaukana. 


Kun muutin Turkkiin vuonna 2017, tein asiasta matkustusilmoituksen ja olen pitänyt sen voimassa kaikki nämä vuodet. Ilmoituksen ansiosta Suomen ulkoministeriöllä on yhteystietoni, ja he voivat lähettää minulle sähköpostia ja/tai tekstiviestejä, jos Turkissa tapahtuu heidän mielestään jotakin informoimisen arvoista. Vuosien varrella muistan saaneeni viestin esimerkiksi toisella puolella Turkkia roihunneista metsäpaloista sekä koronan alkumetreillä tiedusteluja, tarvitsenko apua maasta poistumiseen. 

28. tammikuuta 2023 sain ulkoministeriöltä sähköpostiviestin alkusanoilla: "Koraanin polttamiseen liittyvien levottomuuksien johdosta ulkoministeriö kehottaa Turkissa oleskelevia välttämään mielenosoituksia ja suuria väkijoukkoja." Ilmoitus ei itsessäni herättynyt suuriakaan tunteita, sillä Mersinissä mitään levottomuuksia ei ollut. 5. helmikuuta sähköpostiin kilahti viesti, jossa kerrottiin Istanbuliin annetusta lumivaroituksesta ja lentojen peruuntumisesta. Tämäkään ei hetkauttanut arkeani suuntaan tai toiseen, sillä en ollut matkustamassa mihinkään. 

6. helmikuuta kello 05.10 saapui viesti "Keski-Turkissa maanjäristys", kello 10.30 "Maanjäristyksen jälkeen jälkijäristykset ovat mahdollisia" ja seuraavana päivänä vielä uudestaan muistutus jälkijäristyksistä. Näistä tapahtumista olin kuitenkin jo valitettavan tietoinen ennen ulkoministeriön varoituksia.

 

Maanantaina 6.2. noin kello 04.20 heräsin jonkinlaiseen tärinän tunteeseen, mutta ajattelin miehen liikuttavan jalkoja unissaan. Käänsin kylkeä ja samassa mieheni sanoi sanan deprem eli maanjäristys. Hän oli herännyt samaan tyyliin kuin minäkin, mutta kattolamppuun katsahdettuaan ymmärtänyt, että liikkeen tunne johtui itse asiassa sängyn ja koko talon keinumisesta. Aluksi kärvistelimme makuuhuoneessa epäuskoisina ja odottaen loputtomalta tuntuneen järistyksen loppumista. Jonkin ajan päästä kuulimme seinänaapureiden oven käyvän ja päätimme suunnata pikavauhtia eteiseen. Vaikka kenkiä laittaessani tunsin rakennuksen viimeinkin olevan paikoillaan, kiiruhdimme 16. kerrosta portaita ennätysvauhtia alas ja siirsimme itsemme ja auton pois rakennusten lähettyviltä.

Aamun edetessä uskaltauduimme menemään takaisin kotiin, sillä Mersinistä ei oltu raportoitu tuhoja eikä kuntamme myöskään kehottanut välttämään sisätiloihin menemistä. Muutama julkinen tila avattiin sellaisia asukkaita varten, jotka eivät uskaltaneet palata koteihinsa. 

Liimauduimme television ääreen. Opimme, että järistyskeskus oli meistä reilun 200 kilometrin päässä Kahramanmarasin maakunnassa. Opimme myös, että järistys ei vain tuntunut kestävän ikuisuutta, vaan se todellakin oli poikkeuksellinen: 7,8 Richterin järistys tuntui yli minuutin ajan. Lähin uhreja vaatinut alue oli heti naapurissamme Adanassa, ja siitä tuhot jatkuivat meistä katsoen pitkälle koilliseen, itään ja kaakkoon päin sekä jo muutenkin surkeassa tilanteessa olevan Syyrian puolelle. Tuntui käsittämättömältä ajatella, miten juuri 10 päivää ennen järistystä olimme mieheni kanssa käyneet kävelemässä Adanan kaduilla ja kirjakaupassa naapurustosta, josta iäkäs tornitalo oli nyt luhistunut maan tasalle.

Heti ensihetkistä lähtien oli selvää, että vaikka avustustyöt käynnistettiin välittömästi ja apua virtasi ulkomaita myöten, uhriluvut tulisivat olemaan karut. Turkilla on toki kokemusta maanjäristyskatastrofien hoitamisesta, mutta näin laajamittaiseen tuhoon ei todellakaan oltu varauduttu: maanjäristykset romahduttivat rakennuksia ja vaativat uhreja kymmenen maakunnan alueella. Nämä maakunnat muodostavat yhdessä noin Portugalin kokoisen alueen, ja niissä asuu 13,5 miljoonaa ihmistä.

Yleinen tunnelma maanjäristyksen jälkeen oli sekoitus pelkoa, järkytystä, surua ja vihaa. Useilla  turkkilaisilla ei ole ollut helppoa ennen järistystäkään, sillä esimerkiksi taloushuolet ovat monille arkipäivää. Yksi tuttavani jakoikin Facebookissa järistyksen jälkeen Charles Bukowskin mietelauseen, joka lienee summasi monen tuntemukset: "Mutluluk bile istemiyoruz, sadece biraz daha az aci. / We don't even ask happiness, just a little bit less pain."

 

Nyt ensimmäisistä järistyksistä on kulunut reilut viisi viikkoa. Mersinissä palaillaan pikku hiljaa normaalimpaan tunnelmaan, joskin jonkinasteinen pelko uusista/voimakkaista jälkijäristyksistä on toki monilla alati läsnä. Tähän asti meillä on ollut illuusio, että koska oman maakuntamme alla ei ole siirroksia, mersiniläisille maanjäristykset ovat muutaman kerran elämässä tunnettavia muutaman sekunnin tärinöitä. Esimerkiksi mieheni aina Mersinissä asuneet 6070-vuotiaat sukulaiset pystyivät ennen viimekuisia järistyksiä muistamaan elämänsä varrelta vain yhden mainitsemisen arvoisen: vuonna 1998 reilun 100 kilometrin päässä Adanassa tapahtui Mersinissäkin tuntunut järistys, joka oli magnitudiltaan 6,2 ja kestoltaan 20 sekuntia. Toinen muutos, jonka viimeisimmät järistykset ovat Mersinissä aiheuttaneet on se, että esimerkiksi vanhoja ja huonokuntoisia virastotaloja ja kouluja on määrätty purettavaksi varmuuden vuoksi.

Pahiten kärsineillä järistysalueilla tilanne on edelleen erittäin hankala. Valtava määrä ihmisiä on jäänyt kodittomaksi, joten lisää telttoja ja kontteja kaivataan kipeästi. Joillakin paikkakunnilla on huutava pula vedestä, sillä hanavettä ei ole turvallista käyttää, ja joillakin paikkakunnilla ruoka-avustuksia joutuu jonottamaan kohtuuttoman kauan. Yksi pahimmista ongelmista on myös vessojen ja suihkujen puute, mikä heikentää hygieniatasoa. Paljon auttamistyötä on käynnissä, mutta valtavasti on myös vielä edessä. Uudelleenrakentaminen ei vielä ole edes ajankohtaista, sillä ensin täytyy odottaa jatkuvien jälkijäristysten laantumista.

-----

Mietin kauan, mitä kuvia laittaisin tähän blogipostaukseen. Lopulta päädyin tutkimaan kännykkäni galleriaa ja sen kuvia toukokuulta 2022. Kävin silloin päiväretkellä Hatayn maakunnassa, Antakyan kaupungissa. Kyseessä on reilun 200 000 ihmisen koti ja historialtaan äärimmäisen kiehtova kaupunki. Turistikohteisiin kuuluvat muun muassa valtava arkeologinen museo mosaiikkikokoelmineen sekä Pyhän Pietarin luolakirkko, joka on yksi maailman vanhimmista kristillisistä kirkoista. Näistä nähtävyyksistä molemmat selvisivät järistyksistä, mutta muuten kaupunki ei ole entisellään: noin 80 % rakennuskannasta on joko kokonaan romahtanut tai purkukunnossa.