Uudiskohde Turkissa - uhka vai mahdollisuus?

Ensimmäinen blogipostaus uudesta kodista! Olemme ehtineet asua nykyisessä osoitteessamme nyt kuutisen kuukautta. Sinä aikana on ehditty kokea kaikenlaista, eikä elo ole ollut aivan yhtä auvoista kuin olin mielessäni maalaillut.

Turkissa uusia kerrostalokoteja rakentavat monet eri tahot. Luonnollisesti yksityiset firmat ovat suuressa roolissa, mutta myös valtiolla (Toki-asunnot) ja kunnilla on omia rakennusprojektejaan. Meidän kerrostaloalueemme on kunnan rakentama, ja se toi alusta asti koko touhuun oman mausteensa. Ensinnäkin koko ajatus oman kodin hankkimisesta syntyi siitä, kun huomasimme kunnan ilmoituksen kahdeksan uuden kerrostalon rakentamisesta. Ilmoitimme nimemme kiinnostuneiden listaan, josta tulevat asunnonomistajat arvottiin. Arpaonnen suosittua aloimme lyhentää asunnon hintaa suoraan kunnalle kuukausierissä, mikä oli taloudellisesti näppärää. Huonona puolena tällaisen asunnon ostossa taas oli se, että meillä ei ollut minkäänlaista valtaa tulevan kotimme ulkonäkö- ja materiaaliratkaisuihin eikä edes siihen, mistä kerroksesta asunnon saimme.

Kerrostaloalueemme rakentaminen alkoi aikataulussa, mutta hyvän startin jälkeen se eteni tuskastuttavan hitaasti. Tuli korona ja melkeinpä käsikynkkää koronan kanssa oikein kunnolla Turkin talouden sakkaaminen (toki se oli alkanut jo aiemmin). Tämä yhdistelmä johti siihen, että ihmiset lyhensivät kuukausieriä nihkeästi ja työt hidastuivat. Lopulta kohde kuitenkin valmistui 1,5 vuotta myöhässä. Tai valmistui ja valmistui…

Muutimme uuteen osoitteeseemme heti kesäkuussa, kun käsissämme olivat avaimet ja sähkö ja vesi toimivat. Muutaman ensimmäisen viikon aikana hissit eivät toimineet. Se ei haitannut muuttoa, sillä ne voi hoitaa täällä nosturilla ulkokautta. Myöntää kuitenkin täytyy, että esimerkiksi ruokaostosten kantamisessa 16. kerrokseen oli oma hommansa. Pikku hiljaa kesän mittaan hissit alkoivat toimia.

 

Syksyllä edessä oli uusia ärsytyksen aiheita. Tuskastelimme liki päivittäin eri mittaisten vesikatkojen kanssa, kun asukkaiden lisäännyttyä kävi ilmi, ettei vesipumppujen teho oikein riitä pumppaamaan vettä yläkerroksiin asti runsaan käytön aikana. Kertaalleen kärvistelimme myös liki vuorokauden sähkökatkon kanssa: rakennusyhtiö oli sekoittanut sähkökytkennät, mistä seurasi sekaannuksia sähkölaskujen maksamisessa. Toisin sanoen asukkaat maksoivat toistensa sähkölaskuja ristiin rastiin, ja lopulta sähköyhtiö kävi varoittamatta katkomassa sähköjä "maksamattomien laskujen" takia.

Nyt vesi ja sähkö toimivat moitteetta, mutta kaasua odottelemme edelleen. Onneksi tulon pitäisi olla enää päivien, ei viikkojen saati kuukausien päässä. Kaasua on kaipailtu, sillä sen varassa ovat lämmitys, lämmin vesi ja kaasuliesi. Kesäkuukausista asti olemme kaasun puuttuessa pärjäilleet suihkussa olevan erillisen lämmittimen kanssa, yhden sähkölevyn kokkailulla ja nyt säiden viiletessä ilmalämpöpumpun lämmitysvoiman turvin. 

 

Välillä uuden kodin laittaminen on ollut edellä kertomieni syiden takia varsin tuskaisaa. On ollut liki käsittämätöntä, miten paljon byrokratiaa, muuttuvia aikatauluja, huonoja rakennusratkaisuja ja kommervenkkejä muutamaan kuukauteen on mahtunut. Pelkästään kaasun saamisen vaikeudesta voisi kirjoittaa eepoksen, Ikean vaatekaapin kokoamispalvelusta romaanin ja internetyhteyden saamisesta novellin. Nyt aletaan olla kuitenkin jo voiton puolella! Mieltä lämmittää erityisesti se, että uusi asunto on enemmän meidän näköisemme kuin entinen sekä ikkunoista avautuvat vuoristomaisemat. Oppiakin on saatu: ei enää koskaan asuntoa uudiskohteesta tai jos sittenkin, niin muuton kanssa ei kannata pitää kiirettä! Näin välttää ensikuukausien uskomattomimmat seikkailut.

Outojen säiden alkuvuosi

Turkissa olen tottunut siihen, että kesällä vettä ei välillä sada useampaan viikkoon ja aurinkoa ja kuumuuttaa piisaa enemmän kuin tarpeeksi. Talvisin viikoilla on monesti säiden puolesta oma teemansa: sateisuus, kylmyys, aurinkoisuus. Mutta osaa Turkinkin sää yllättää ja tämä vuosi jos joku on sen todistanut.

Vuosi 2022 on menossa vasta huhtikuussa. Mitä säihin tulee, Mersinissä ja Turkissa laajemminkin on kuitenkin ehditty kokea niin omituisen kylmä ja luminen talvi kuin yhtäkkiä alkaneet keväthelteet ja -hallat. 

Tammikuussa sää oli jäätävä, ehdottomasti kylmin viisivuotisen Turkissa asumiseni aikana. Pidin toppatakkia päällä myös sisätiloissa ja aurinkoisina päivinä istuin kotona paisteisissa kohdissa kuin kissa lämmön rippeitä keräten. Ilmalämpöpumput lauloivat, sähkö- ja kaasupatterit hohkasivat ja kamiinat hönkivät hiili- ja puusavua, kun itse kukin talous yritti parhaansa mukaan lämmittää kotejaan. 

Tammikuun loppupuolella Istanbul ja moni muu kaupunki kärvisteli lumikaaoksen kourissa. Pahimoilleen koulujen talvilomaviikoille osuneet purut peruuttivat lukuisia lentoja ja sulkivat teitä. Mersinin maakuntaankin saatiin monin paikoin lunta. Meille sitä ei tullut keskustaan asti, mutta lähimmillään lunta oli 15 minuutin ajomatkan päässä kotoamme vuoristoon päin mentäessä. 

Helmikuu sujui samoin kalseaan tapaan, joskin kevät alkoi edetä hitaasti mutta sinnikkäästi. Tämän huomasi esimerkiksi kukista, jotka puskivat pintaan samoihin aikoihin kuin aina ennenkin. Maaliskuussa säihin tuli kuitenkin taas takapakkia: Istanbul sekosi taas vaihteeksi lumesta ja rännästä, etelämpänä sään viileys teki tuhojaan pelloilla ja hedelmätarhoilla.

Maaliskuun viimeisellä viikolla kevät sitten näytti tulevan, ja yhtäkkiä päivälämpötilat pomppasivat yli 25 asteen. Yhden viikon aikana toppatakit vaihtuivat puseroihin ja talvikengät lenkkareihin. Moni vei talvikamiinan varastoon ja innostui ikkunoiden pesuun. Itse pesin pipot, lapaset ja kaulaliinat sekä vaihdoin talvitäkin astetta kevyempään.

 

Nyt huhtikuun ratoksi helteet tuntuvat loppuneen yhtä nopeasti kuin alkoivatkin, ja kevättakille on taas tällä viikolla ollut ulkoillessa käyttöä. Tulevat viikot Mersinissä näyttävät sääennusteissa yhdeltä vuoristoradalta: tarjolla näyttäisi olevan sadetta ja paistetta ja lämpötiloja 12–29 asteen väliltä.

Kapuskaa ja kanaa – talven ruokaviikko

Turkissa sesongit vaikuttavat valtavasti syömisiin. Sesongin ulkopuolella tiettyjä vihanneksia ja hedelmiä on vaikeata tai jopa mahdotonta löytää, ja lisäksi sesongit näkyvät tuotteiden laadussa ja hinnoissa

Meillä ei kesäaikaan syödä ollenkaan purjoa tai punajuuria, harvoin myöskään porkkanoita tai erilaisia kaaleja. Talvella taas kokataan harvoin munakoisoruokia ja hedelmistä puuttuvat luumut, aprikoosit, persikat ja tietty myös mansikat ja kirsikat.

Nyt eli helmikuussa sesongissa ovat seuraavat vihannekset ja hedelmät:

• porkkana
• purjo
• erilaiset kaalit
  
• punajuuri
• retiisi ja selleri
  
• pinaatti ja lehtimangoldi
• kurpitsa
  

• omena
• kvitteni ja päärynä
  
• banaani 
• greippi, appelsiini, kumkvatti ja sitruuna
  
• kastanja
  
• avokado
  

Olen aikoinaan julkaissut blogissa esimerkin turkkilaisesta ruokaviikostani. Silloinen viikko oli lokakuulta, jolloin syödään vielä melko kesäisesti. Tällä kertaa päätinkin kirjoittaa talvisemmasta ruokaviikosta. Eroa kesään on paitsi raaka-aineissa myös ruuan tyylissä. 

Talven koleudessa maistuvat lämmittävät keitot ja lihaisammat ruuat kuin kesällä. Liharuuatkin ovat Turkissa tosin monesti melko vähälihaisia: yhdestä kanan rintafileestä saa tarpeet kokonaiseen keittoon, ja moniin kasvispainotteisiin ruokiin laitetaan vain noin 100 g (jauhe)lihaa makua antamaan.

Maanantai

Lounaat kokoamme useimmiten edellispäivien tähteistä. Maanantaina puoliltapäivin jääkaapista löytyi anoppilasta saatua, heiltä tähteeksi jäänyttä karniyarikia (munakoiso-tomaatti-jauhelihavuokaa), kylkeen jogurttia. Harvinaista herkkua näin talviaikaan!

Iltaruuaksi teimme barbunya-papupataa ja bulgurpilahvia. Barbunyan suomenkielinen nimi on käsittääkseni borlottipapu/pintopapu. Ruokaan tulee niiden lisäksi sipulia, perunaa ja porkkanaa sekä tomaattia ja tomaattipyrettä, koristeeksi persiljaa sekä sitruunamehua. Mies hoitaa kokkauksen painekattilan avulla, minä en siihen keittiövempeleeseen ole edelleenkään innostunut koskemaan.

Tiistai

Papuruokaa niin lounaaksi kuin päivälliseksikin. Taze fasulye on yksi taloutemme vakioruuista kesät talvet. Kesäisin teemme sen tuoreista, talvisin pakastetuista pavuista. Ruuan voi tehdä monella tavalla: kasvis- tai lihaversiona, perunalla tai ilman, paprikatahnalla tai ilman, uunissa tai hellalla, tuoreista tomaateista tai tomaattimurskasta. Tärkeimmät raaka-aineet ovat vihreät pavut (jonkin sortin taitepavut ilmeisesti suomeksi), tomaatti, sipuli ja oliiviöljy.

Lounaalla papujen kyljessä syötiin linssikeittoa. Se on papujen ohella toinen ruoka, jota syömme liki viikoittain ympäri vuoden.

Keskiviikko

Viikon keskellä syötiin taattua talviruokaa, nimittäin kermaista kanakeittoa. Kuvaa en muistanut siitä ottaa, mutta pääraaka-aineista voi kuvitella maun: perunaa, porkkanaa, sipulia, kanaa ja kermaa sekä mausteiksi chiliä, mustapippuria ja currya. Ohje on ihan suomalainen ja Kodin Kuvalehdestä.

Torstai

Torstain kunniaksi tein elämäni ensimmäistä kertaa kapuskaa, jota voisi kutsua turkkilaiseksi kaalilaatikoksi. Itse tykkäsin todella paljon, miehen mielestä maku oli ok. Ilmeisesti kyseessä on ruoka, joka tuppaa jakamaan mielipiteitä.

Kapuska syntyi siten, että paistoin ensin pannulla sipulia, valkosipulia ja jauhelihaa. Joukkoon lisäsin suolaa, mustapippuria ja chiliä, paseerattua tomaattia sekä hieman vettä, ja sitten seos sai jäädä poreilemaan itsekseen.

Tämän jälkeen leikkasin kilon kaalia suikaleiksi ja lisäsin joukkoon runsaasti paprikajauhetta, sitruunamehua ja suolaa. Vaivasin kaalisilppua uunipellillä kuin pullataikinaa muutaman minuutin, tarkemmin sanottuna niin kauan, että kaali pehmeni. Lopuksi sekoitin kaalin ja jauhelihan, heitin komeuden uunivuokaan, pistin päälle voinokareita ja tunniksi paistumaan. 

Perjantai

Makaronipäivä! Taisin jo edellisessä postauksessa sanoa, että meillä syödään vuoden ympäri makaronia kerran viikossa. Yleensä kastikkeena on joku yksinkertainen tomaattipohjainen soossi, niin tälläkin viikolla.

Pastan lisukkeeksi teimme salaattia: tomaattia, kurkkua, salaattia, raastettua porkkanaa ja persiljaa. Lisäksi olen Turkissa oppinut salaatin maustamisen saloja: ripaus suolaa, hieman oliiviöljyä, puolikkaan sitruunan mehu ja pieni valkosipulin kynsi. Kuiva minttu sopii myös hyvin salaatteihin.

Lauantai

Sateisena lauantaina oli hyvin aikaa kokkailla lounasta. Ruokana oli mercimek köftesi eli linssipullat sekä tomaattikeitto. Mercimek köftesi ei ehkä ole kaikkein houkuttelevimman näköinen ruoka, etenkin kun en itse oli kovin lahjakas kyseisten palleroiden muotoilussa, mutta maku on hyvä.

Linssipullien massana toimii punaisten linssien, perunan ja hienon bulgurin seos, joka vaivataan taikinamaiseksi massaksi. Siihen sekoitetaan runsaassa oliiviöljyssä kuullotettua sipulia ja pyreitä sekä mausteita ja lopulta tuoretta persiljaa ja kevätsipulia. Lopulta taikinasta muotoillaan pitkulamaisia pullia.

Sunnuntai

Tammi-helmikuussa meille on tunkenut kukkakaalta ovista ja ikkunoista: sukulaisilta, miehen kollegoilta ja myös itse ostettuna. Yleensä vain keitämme sen lisukkeeksi tai joskus harvemmin teemme siitä jauheliha-porkkana-kukkakaalipataa.

Koska kukkakaali alkoi tällä viikolla pursua jo korvista, hain sen syömiseen intoa kokeilemalla uutta reseptiä. Niinpä tein lounaaksi kukkakaalikeittoa, johon sain ujutettua niin perunaa, porkkanaa kuin uhkaavasti nahistumisen aloittaneen kukkakaalen. Lisäksi tungin keittoon vielä jääkaapissa olleen kermapurkin jämät. 

Iltaruuaksi tehtiin biber dolmasi eli täytettyjä paprikoita. Suomessa tein paprikat yleensä niin, että halkaisin ne kahtia, täytin ja pistin uuniin. Turkissa dolmat kokataan ihan liedellä, ja vaikka sisuksena on molemmissa versioissa muun muassa riisiä, hieman jauhelihaa ja tomaattia, niin maut ovat yllättävän erit. Molemmat kyllä maistuvat. 

Uutta kotia odotellessa

 

Välimeren alueella on varsin yleistä, ettei varsinkaan vanhemmissa rakennuksissa ole keskuslämmitystä. Suurimman osan vuodesta sille ei ole Mersinin alueella tarvettakaan, mutta muutamina talvikuukausina se ei todellakaan olisi pahitteeksi. 

Sateiset viikot ovat keskuslämmityksettömissä taloissa niitä tympeimpiä. Viime viikolla heräsimme arkiaamuisin poikkeuksetta sateen ropinaan ja noin 16 asteiseen sisälämpötilaan. Mies nousi sähäkästi kahvinkeittoon ja valmistautumaan töihin lähtöön, mutta minä ja kissa kääriydyimme herätyskellon soidessa kahta tiukemmin täkin alle ja jatkoimme uniamme ennen kylmän maailman kohtaamista.

Keskimäärin yhdeksän maissa pakotin itseni ylös ja aloittamaan päivän touhut. Vedin jalkaan samansuuntaiset vaatekerrokset päivästä toiseen: fleecekalsarit ja parhaat päivänsä nähneet farkut, kahdet sukat ja pörröiset keinonahkatohvelit, pitkähihaisen aluspaidan, fleecepaidan ja kirsikkana kakun päälle anopin neuloman, turkkilaisnaisten ehdottoman talviklassikon, villaliivin. Tässä varustuksessa linnoittauduin keittiöön, jossa teen keittäminen ja juominen liukuhihnalta lämmittivät jossain määrin tietokoneen ääressä työskentelevää.  

Olemme asuneet vuokralla samassa kodissa pian viisi vuotta. Kyseessä on neljännen kerroksen asunto vuonna 1991 valmistuneessa, hissittömässä kerrostalossa. Turkkilaisittain kotimme on 3+1, suomalaisittain neljä huonetta ja keittiö. Asunto on tarpeettomankin iso, mutta Turkissa on huomattavasti helpompi löytää isoja kuin pieniä asuntoja.

Kodissamme on paljon hyvää:

• Vuokranantajat ovat remontoineet sen kylpyhuonetta lukuun ottamatta alle 10 vuotta sitten, eli asunto on kunnoltaan siisti. 

• Kuntoon nähden vuokra on kohtuullinen. 
• Huoneet ovat mukavan keskikokoisia ja pohjaratkaisu toimiva.
• Keittiössä säilytystilaa on yllin kyllin. 
• Keväisin ja syksyisin asunto on juuri täydellisen lämpöinen, talvellakin aurinkoiset päivät ovat ihan lokoisia.
  
• Kodin sijainti on erinomainen: Miehen työpaikka on viiden minuutin kävelymatkan päässä. Samoin 10 minuutin kävelyetäisyydeltä löytyvät leipomo, kunnan leipäkauppa, baklavakoju, neljä pientä markettia, keskiviikon vihannestori, apteekki ja perhelääkäri. Keskustaankin kävelee alle puolessa tunnissa.

Mutta, mutta...mikä sitten mättää? 

• Keskuslämmitys puuttuu. Kun haluamme lämmittää kotia talvikuukausina, käytämme vuokranantajan jättämää ilmalämpöpumppua. Sillä saa normaalin lämpötilan lähinnä olohuoneeseen ja hieman lämpöä eteiseen ja keittiöön. Kylpyhuoneessa on pieni katossa oleva sähkölämmitin, jota voi käyttää suihkussa käydessään. Koska sähkön hinta huitelee taivaissa, kumpaakaan lämmityskeinoa ei haluta käyttää ympäri vuorokauden.  

• Lämpimän veden puute talvisin. Kesäisin pelkästään ilman lämpimyys takaa kuuman veden, mutta talvella tarvitaan myös auringonpaistetta. Jos on pilvinen tai sateinen päivä, hanoista tulee vain kylmää vettä ja avuksi on otettava erillinen vedenlämmitin. Meidän ei taida olla ihan tehokkainta mallia: puolentoista tunnin lämmityksellä saat kuumat vedet viiden minuutin suihkuun.
• Melu. Asuntomme vieressä on liikenneympyrä ja vilkkaasti liikennöity tie. Liikenteen melu on siis läsnä vuorokaudenajasta riippumatta, eikä siihen ole täysin vuosien saatossakaan tottunut. Ilmanlaatua on parempi olla edes ajattelematta...
• Erilaiset vanhan talon vaivat. Hanat jumittuvat kiinni tai tippasevat. Television kaapelijohto tulee katolta, ja se on vedetty sisään "näppärästi" ikkunankarmiin poratun reiän kautta. Televisiomme toimivuudessa on tällaisella johdotuksella ollut vuosien saatossa lievästi sanottuna toivomisen varaa. Muurahaisia on ympäri vuoden niin paljon, että kaikki kuivakaapin tavarat pitää laittaa pusseihin tai purnukoihin ja pöydälle ei saa mikään unohtua pitkäksi aikaa vahtimatta. Myrkyttämisyrityksistä ei ole ollut apua, sillä seinien sisukset tuntuvat olevan muurahaisten valtakuntaa liian laajalta alueelta. 

• Rakennuksen "heitteilläolo". Kerrostalomme julkisivusta irtoaa silloin tällöin betonilohkareita, jotka alas mätkähtäessään osuvat esimerkiksi parvekkeiden kaiteisiin ja sitten parveke on täynnä betonimurskaa. Rappukäytävämme näyttää kuluneelta ja kulahtaneelta. Ovisummerit ja alaoven avausmekanismi krakaavat muutaman kuukauden välein ja korjauksessa kestää ja kestää... Rakennuksen kuntoa kuvaavaa listaa olisi helppo jatkaa. Talossamme on jonkinlainen asukastoimikunta, joka perii kuukausittain jokaiselta taloudelta muutaman liiran: viiden asuinvuotemme aikana rappukäytävän seinät on kertaalleen maalattu näillä rahoilla. Tällä hetkellä maksamme ilmeisesti siivouksesta, kun joku ulkopuolinen taho käy tekemässä sen noin kerran kuussa. Sen kummempia sopimuksia kiinteistöhuollosta ei ole.  

Jos asiat menevät suunnitelmien mukaan, olemme muuttamassa pois nykyisestä kodistamme kevään aikana. Muuton piti tapahtua jo vuosi sitten, mutta uutta kerrostaloyhtiötämme on rakennettu kuin Iisakinkirkkoa kiitos koronan ja Turkin taloustilanteen. Uuteen kotiin liittyy sekä odotusta että jännitystä: siellä odottavat kauan kaivattu keskuslämmitys ja uutuuttaan hohtavat pinnat, mutta toisaalta myös asuminen 17. kerroksessa (kääk) ja hieman syrjäisempi sijainti.