perjantai 2. helmikuuta 2018

Toripäivä, paras päivä


Suomessa kesäisin katukuvaan ilmestyvät mansikka-, kirsikka- ja hernekojut ovat mielestäni arjen luksusta, jota on vaikea vastustaa. Turkissa asumisen parhaita puolia ovatkin itselleni jokaviikkoiset toripäivät notkuvine vihannes- ja hedelmäkojuineen - myös näin talvella.

Ostospaikoista


Turkissa vihanneksia ja hedelmiä voi toki hankkia monista paikoista makunsa mukaan:

1) Marketit. Markettien hedelmä- ja vihannestiskit ovat aikalailla samanlaisia kuin Suomessa. Toiset ostavat hyvillä mielin tuoretuotteet samalla kun täydentävät marketeissa muita ruoka-, juoma- ja siivoustarvikkeitaan. Toisille "kallis" ja "nuupahtanut" markettitarjonta on viimeinen paha.

Marketeissa ei suinkaan aina tunneta itsepalvelua. Usein asiakas lastaa vihannekset ja hedelmät koriinsa ja kassalla myyjä sitten punnitsee tuotteet maksamisen ohessa. Joskus taas hevi-osaston vieressä on vaaka, mutta asiakkaana et suinkaan käyttele sitä itse vaan henkilökunnan edustaja punnitsee ja hinnoittelee valitsemasi tuotteet. En ole varma, perustuuko käytäntö siihen, että asiakasta halutaan palvella vai siihen, ettei hänen punnitsemisrehellisyyteensä luoteta.

2) Toinen mahdollinen ostospaikka ovat vihanneskaupat (manav) eli nimensä mukaisesti pelkkiä vihanneksia ja (ok, ei nimensä mukaisesti) hedelmiä täynnä olevat pikkukaupat. Niitä löytyy täältä etelästä varsin tiheään. Itse olen tässä suhteessa myös onnekas, sillä viiden minuutin kävelymatkan säteella on kolme ihan mukavantasoista vihanneskauppaa. Hintataso voittaa marketit ja kilpailee torien kanssa, sillä vihanneskaupoilla on selvästi painetta polkea hintojaan samalle tasolle kuin toreilla.

Tämä Istanbulissa oleva vihanneskauppa on huomattavasti kalliimpi kuin meidän etelärannikon kauppamme.

Kaiken kaikkiaan vihanneskauppojen tarjonta vaihtelee. Osassa on perustuotteet, osassa laajempaa valikoimaa. Omalla asuinalueellani on yksi vihannestori, jonka olemme nimenneet eliittitoriksi. Sieltä löytyy usein eksoottisempiakin hedelmiä ja toisaalta, jos jotain ei heillä ole, ei sitä muualtakaan lähialueelta löydy. 

Turkkilaiset elävät varsin kiinteästi sesonkien mukaan, mutta monet vihanneskaupat pyrkivät tarjoamaan myös sesongin ulkopuolisia tuotteita. Sesonkiruoka on enemmän kuin kannatettavaa, mutta välillä myönnän, että Suomessa kasvaneena sesongit aiheuttavat päänvaivaa ja hipsin vihanneskauppaan torilta puuttuvan tuotteen ostamiseksi - tosin usein vain pettyäkseni tuotteet sesongin ulkopuoliseen makuun.  Myös alueelliset erot aiheuttavat hieman hampaiden kiristelyä: Koillis-Turkissa tuore basilika kuului perustuotteisiin, mutta täällä etelässä sitä saa toden teolla etsiä.

3) Turkkilaiset pihat ovat tilaihmeitä. Jos turkkilainen on niin onnekas, että omistaa pienen puutarhapläntin talonsa ympärillä, on hän usein onnistut tunkemaan sinne puun jos toisenkin. Näin ollen oman pihan antimia hyödynnetään ja mahdolliset ylimääräiset hedelmät ja vihannekset lahjoitetaan sukulaisille ja naapureille. Me saamme lahjoitettuina enemmän kuin ehdimme kuluttaa sitruunoita, appelsiineja, oliiveita ja granaattiomenoita - toki sesonkiluontoisesti.

Koska itse asumme kerrostalon ylemmissä kerroksissa, ei omaa viljelyä voi oikein yrttejä laajemmalti harrastaa. Näin ollen katselen ihaillen maan tasossa asuvia naapureita, jotka ovat pystyttäneet kunnon ruukkupuutarhoja ja myllänneet ruohikkoalueille pieniä kasvimaita.



4) Hedelmien ja vihannesten ostajan kantapaikkoja ovat torit (pazar) ja toripäivät. Kun Turkin vierailuni keskittyivät aikoinaan talvisin viileään Luoteis-Turkkiin, en vielä oikein tajunnut toripäivien merkitystä. Kirklarelin kaupungissa torikojut rantautuivat parin keskustan kadun varrelle kerran viikossa. Muutaman kerran torilla tuli tällöin piipahdettua, mutta pääasiassa ostokset hoidettiin marketeissa.

Kiitos ilmasto, ympäröivät viljelykset ja loistava toripäiväjärjestelmä. Täällä etelässä toripäivät jäsentävät koko viikon osteluitamme.  Paikkakunnallamme on useita vartavasten torimyyntiä varten rakennettuja, katettuja halleja ja toripäivät kiertävät hallista toiseen. Oman kotini lähiympäristössä on kaksi toripaikkaa, joista toisen myyntipäivä on keskiviikko ja toisen lauantai. Keskiviikkoisin suunnistamme torille poikkeuksetta ja lauantaina tarpeen mukaan. Nyt viimeaikoina on tullut trendiksi kattaa hallien katot aurinkopaneeleilla, joten kylmää vaativat tuotteetkin säilynevät tulevaisuudessa entistä tuoreempina kylmälaitteiden mahdollistamisen ansiosta.


Torille houkuttelevat tuoreet tuotteet, jotka tulevat lähialueilta. Koska torit elävät kiinteästi tuotannon mukaan, myös sesonkien vaihtumisen tajuaa selvästi. Syksyllä yht äkkiä luumut ja persikat muuttuivat granaattiomeniksi ja sitrushedelmiksi. Papujen ja pursuavien munakoisokojujen paikkaa alkoivat vallata purjot ja enenevässä määrin erilaiset kaalit, joiden olemassaolon olin melkein kesällä unohtanut. Nyt tammikuussa alueemme torit pursuavat sitrushedelmiä, perunaa, porkkanaa, punajuurta, retiisiä, sipuleita, kukka-, parsa-, kerä- ja punakaalta, purjoa, yrteistä tilliä, persiljaa ja minttua. Muitakin perusjuttuja toki löytyy, mutta esimerkiksi tomaatit ovat sesonkinsa ulkopuolella paitsi tyyriimpiä myös heikompilaatuisia. Eksoottisten hedelmien, kuten ananaksen ja avokadon löytyminen on tuurissaan, mutta toisaalta esimerkiksi granaattiomenat ovat turkkilaisille perushedelmiä.


Hinnat ovat halvat ja vielä halvemmat, jos torille ei juokse heti aamupäivästä. Turkissa asuessa katson kaupoissa ja toreilla ensin liirahinnan ja sitten muutan sen poikkeuksetta päässäni euroiksi. Bensa ja autot ovat kalliita, elektroniikka on myös yllättävän kallista. Mutta! Etenkin vihannekset ja hedelmät ovat hintavertailuissani todella edullisia. Totuuden nimissä kaikki on tietysti suhteellista (palkkataso - hintataso), mutta tällä hetkellä leijun vielä hintojen kanssa. Monen turkkilaisen suosikkiaiheita on siunailla vihannesten ja hedelmien hintoja, joissa toki on kausittaista vaihtelua: Banaanit olivat 5 liiraa, hyvänen aika! Viime viikolla olivat vielä 4 liiraa. En ostanut myöskään purjoa, oli vielä niin kallista. Tähän päivittelyyn en osaa, ainakaan vielä, ollenkaan yhtyä.

Viikon ostokset


Tällä viikolla kotona oli jo valmiiksi porkkanoita, perunoita, valkosipulia, sitruunoita, appelsiineja ja salaattia. Näin ollen teimme keskiviikkotorilta vain pienet ostokset: nippu tilliä ja vesikrassia, kilo tomaatteja ja punasipuleita sekä iso banaaniterttu. Näihin upposi kolmisen euroa.

Ehkä paremmin tyypillisen torireissumme tulosta kuvaa kuitenkin tämä syyskuun alussa otettu kuva:


Torilla käynnin saaliina oli kahden aikuisen viikon vihannekset ja hedelmät: nippu valkosipulia, pussi punasipuleita, nippu kevätsipuleita, kahdenlaisia suippopaprikoita, kahdenlaisia tomaatteja, perunoita, porkkanoita, niput tuoretta minttua ja persiljaa, sitruunoita, avomaankurkkuja, omenoita, banaaneita ja viinirypäleitä. Hintaa kertyi ylöspäin pyöristettynä seitsemän euroa.



2 kommenttia:

  1. Käyn nykyisin harvoin torilla sillä töiden jälkeen on niin helppo pyörähtää manavissa, jotka on onneksi hyviä täällä. Vihannesten ja hedelmien hinnat on tosiaan nousseet mutta kyllä ne edelleen on edullisia ja kasvisruualla säästää pitkän pennin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Manavit on todellakin hyvä vaihtoehto, vaikka itse elän tällä hetkellä jonkinlaista torihuumaa :) Ensimmäiset kuukaudet, mitä asuin Turkissa, olin niin onnessani ruokien hintatasosta, että ruuaksi ja ruokatarvikkeiksi tuli osteltua vaikka ja mitä sen suuremmin miettimättä. Nyt on tosiaan jo huomannut, ettei kaikki (esim. liha, superfoodit) todellakaan ole halpaa ja kasvispainotteisuus tosiaan kannattaa.

      Poista