sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Turkkilaisuuksia päivässäni

Joku aika sitten tapasin Turkissa asuvan ja maahan ihastuneen puolalaisen. Olimme molemmat sitä mieltä, että Turkki on meille eurooppalaisille erilainen, muttei liian erilainen "kulttuurielämys". Toki löytyy tapoja ja ajatuksia, joita ei kenties koskaan ota osaksi omaa arkeaan ja käytöstään eikä tarvitsekaan. Ennen kaikkea arkea täyttävät kuitenkin pienet, eivät liian eriskummalliset piirteet ja käytännöt, joita ei enää ihmettele. Tässä muutamia poimintoja vähän erilaisesta turkkilaisesta arjestani:

 

Aamupala turkkilaisittain: Syön aamulla tomaattia, kurkkua, pari oliivia, hunajaa, tahinia, öljyä, kananmunan, hieman leipää ja viikonloppuaamuina vielä jotain ekstraa, kuten keksejä ja lohkoperunoita. Juusto on ainut, joka ei uppoa itseeni, vaikka sitäkin aamupalapöydästämme löytyy.

Kuulutuksia, kuulutuksia: Meidän kolkassamme Mersiniä ovat käytössä kaduille asetetut keskusradiot/kovaääniset, joista tulee kuulutuksia sellaisella volyymilla, että sisälle asuntoihinkin kuuluu. Yhdeksältä aamulla tulee ensimmäinen kuulutus, jossa infotaan päivämäärä ja kerrotaan kaupunginisän toivottelevan hyvää ja rauhaisaa päivää meille rakkaille kaupunkilaisille. Muuten päivän mittaan tulee infoa esimerkiksi kaupungin tai asuinalueen tapahtumista ja lisäksi hautajaisista. Aluksi nämä hautajaisilmoitukset karmivat: en halunnut kuulla arkipäiväni keskellä, miten XX, Elifin, Yusufin ja Alin äiti, Mehmetin vaimo, haudataan tänään kello kolme keskushautausmaalle. Syy tiedottamiseen on kuitenkin käytännöllinen, sillä hautajaiset pidetään usein heti menehtymispäivänä.

Mausteita ja teetä irtomyynnissä Istanbulissa.
Ihan liikaa muovipusseja: Marketteja löytyy joka lähtöön, mutta tarvittavat yksittäiset ostokset ja unohdukset käyn tien toisella puolella olevista lähimarketeista. Niissä olen joutunut oppimaan irto-ostamisen salat, mikä ei onneksi vaadi hirveästi turkin taitoa. Joskus riisiä, sokeria tai vaikkapa punaisia linssejä on turha etsiä pakattuina kaupan hyllyiltä, vaan niitä myydään marketissa pelkästään irtotavarana. Saan siis pussiin juuri haluamani grammamäärän.
Turkissa laitetaanko jogurtit pieneen pussiin -tyyppiset, suomalaisia tuskastuttavat muovintuputus kysymykset pääsevät ihan uudelle tasolle. Kaupoissa muovipussit ovat ilmaisia ja kassalla oleva myyjä lahjoittaa niitä pyytämättä niin paljon, että halutessaan vaikka jokaisen ostoksen saisi laitettua omaan pussiinsa. Tietyt tuotteet myös sujahtavat kysymättä pussiin ennen kuin ehdit kissaa sanoa. Pussivyöryyn on toisaalta tottunut, toisaalta yritän pelastaa maailman kangaskassi kerrallaan.

Keittiön tavaroita: Uuni on pöytämallia ja muistuttaa kooltaan mikroa. Ruoan kokkaan ja lämmitän kaasuhellalla ja käsitiskit laitan kuivamaan pöydällä olevaan metallitelineeseen.
Ruoanlaitossa kattilat ja pannut ovat tietysti niinkuin Suomessakin. Lisäksi omistamme painekattilan, joka onkin omiaan esimerkiksi papuruokien tekemisessä lyhentäen kypsymisaikaa. Suomessa en koskaan ollut käyttänyt painekattilaa, mutta tuumailin ettei kyseessä voi olla ylivoimainen vempain ja suunnittelin käytön opettelu. Ennen kuin ehdin harjoittelemaan, satuin näkemään televisiosta ohjelman, jossa ihmiset onnistuivat räjäyttämään keiton ympäri keittiötä, joskus koko keittiön ja olipa painekattilaa käytetty jopa terrori-iskussa. Silloin päätin, että tuollaisen hengenvaarallisen kapistuksen käyttö saa jäädä turkkilaisen harteille. Kerran pari kuussa keittiössämme pihisee painekattilassa papuja ja lihaa, muttei minun kokkauskertanani.

Ei ole astiakaapin voittanutta, mutta tällä pärjäillään.
Siivousmania: Siivoan tarpeettoman paljon, sillä turkkilaisnaisten ylenpalttinen mieltymys siisteyteen ja ennen kaikkea päivittäinen siivouspuuhastelu on tarttuvaa lajia. Suomessa ikkunoiden pesu oli aina harvinainen saavutus. Turkissa sen sijaan laskujeni mukaan pesen ikkunat vähintään kahden kuukauden välein. Siivoustyylini on kuitenkin vielä erilainen kuin turkkilaisilla, sillä en ole hurahtanut puhdistusaineisiin: Meidän tiskipöydällämme on Fairy-pullo, sukulaisten tiskipöydällä Fairya, Hypoa (jotain antibakteerista litkua, jota sekoitetaan Fairyn kanssa tiskiveteen) ja Cif-ainetta, jolla puunataan hellan lisäksi kattilat.

Hyvästi Suomi-kahvi: Juon kahvia desin kokoisesta miniatyyrikupista ja keitän kahvini jauhomaisesta turkkilaisesta kahvijauheesta.


Posti palvelee silloin tällöin: Ulkomailta tuleva posti saapuu luoksemme vaihtelevalla menestyksellä ja vauhdilla. Nopeusennätys on viikko ja hitausennätyksen teki liki puoli vuotta matkannut postikortti. Posti ei tule isoon laatikkoon tai tipahda oviluukusta. Se jätetään joskus aniharvoin alakerrassa oleviin pikkulootiin, mutta useimmiten postimies koputtaa ovea ja kuuluu POSTA-huuto. Meille tuleva posti tulee 99 prosenttisesti minulle ja Suomesta, sillä Turkissa ei ole tapana lähetellä kortteja, tilata sanomalehteä ja laskuista tiedotetaan joko tekstiviestillä tai jättämällä laskukuitti vaikkapa ovenkahvaan.

Linnunlaulua, mutta ei herätyksenä: Ovikellomme ei sano plim plom vaan muistuttaa linnun viserrystä. Ja sama juttu melkein kaikilla tuntemillani ihmisillä.
Aamuisin sen sijaan en herää lintujen sirkutukseen. Jos en ole syvässä unessa, herään kello viiden kieppeillä täysin joko kissan ruokinta vaatimuksiin tai moskeijan rukouskutsuun.

Ei tietoakaan lepopäivästä: Sunnuntain äänimaailma on luku sinänsä, sillä se on perinteinen juhlintapäivä. Turkkilainen ei juhli hiljaa vaan rummut paukkuvat, musiikki soi ja autot tööttäävät. Asuntomme ohi kulkee sunnuntaisin letkoittain hääauton johtamia tööttääviä hääseurueita. Toinen ryhmittymä ovat uuteen kotiin muuttavat nuoret parit, joiden muuttoautoa seuraavat sukulaisautojen letkat. Nämäkään eivät jää huomaamatta, sillä joskus muuttoauton lavalta raikaa musiikki, onpa avolavalla jopa ihmisiä tanssimassa samalla kun auto kiitää pitkin katua ja sukulaiset seuraavat autoineen, joihin on ripustettu esimerkiksi huiveja juhlan merkiksi. Viikolla samanlaisesta äänivyörystä vastaavat jalkapallofanit ja rummun pauke ja korttelissa pauhaava musiikki saattavat kieliä myös armeijaan lähtemisen juhlistamisesta tai häitä edeltävästä henna-juhlasta.

2 kommenttia:

  1. Meillä ei ole kovaäänistiedotuksia mutta nyt kun mietin, niin anopilla taitaa olla Konyassa. Jos en ihan väärin muista niin aikoinaan niistä kuulutettiin paljon enemmin ihmisten yksityisasioita kuten maksamattomia laskuja! Turkkilaista kahvia juon harvakseltaan mutten ole oppinut keittämään kotona. Turkkilainen kahvalti on meillä aina viikonloppuna, söisin muulloinkin mutta kohonneiden kolestroliarvojen takia oli siirryttävä viikolla kaurapuuroon. Tutulta kuulostaa nuo arkeen luikerrelleet turkkilaiset touhut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksityisasioista kuuluttelu kuulostaa vähintäänkin mielenkiintoiselta! :) Täällä kerran kuulutettiin kadulta löytyneestä avainnipusta, muuten toistuvat nuo huomenta, tapahtumat ja hautajaisaiheet.

      Poista