sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Syksyn merkkejä


Kuun alussa säätila tuntui yhtäkkiä syksyiseltä. Etenkin yöt olivat jo selvästi viileämpiä ja pystyin jopa nukkumaan ilman jatkuvaa tuulettimen päälläoloa. Tämän pienen lämpötilanotkahduksen jälkeen helteet kuitenkin palasivat, tuuletin hyrrää taas ja mittari kohoaa päivittäin kolmeenkymmeneen asteeseen. Jos lämpötilat eivät vielä tajuakaan lokakuun olevan nurkan takana, muita syksyn merkkejä on sentään alkanut ilmaantua:


Osa lehtipuista, sitruspuut esimerkiksi, säilyy Mersinissä läpi vuoden vihreänä ja lehtevänä. Osa kuitenkin kellertyy, ruskehtuu ja tiputtaa lehtensä. Pari viikkoa sitten kävimme syömässä aamupalan puistossa ja vaahterat tiputtelivat lehtiä kunnon syystyyliin.


Pari viikkoa sitten tienpäällä pääsin todistamaan myös haikaroiden lentoa vielä Turkkiakin lämpimämmille talvehtimisalueille. Keväällä näin haikaraparvia jonkinlaisella lepotauolla turkkilaisessa vuoristokylässä. Ne kaartelivat valtavia ympyröitä ja keräsivät joukkojaan parin tunnin ajan ennen pohjoiseen jatkamista. Nyt lintujen nokka sen sijaan osoitti auramaisissa muodostelmissa kohti Välimerta ja etelää. Koska Turkki osuu monien lintulajien muuttoreitille, mahdollisuudet myös muiden lajien bongaamiseen ovat hyvät näinä päivinä.


Hedelmissä ja kasviksissa huomaa sesongin muuttumisen. Kesätuotteita, kuten vihreitä papuja ja munakoisoja, on vielä tarjolla, mutta sesonkin vedellessä viimeisiään hinnat alkavat nousta ja laatu kärsiä. Kun Suomessa tuskailin talvisin mauttomia ja hailakoita talvitomaatteja, viime vuodesta oppineena tiedän, että samasta ongelmasta kärsitään pian myös täällä Mersinissä.

Toreille ja marketteihin ovat ilmestyneet pitkän tauon jälkeen syksyinen granaattiomena ja talviset sitrushedelmä. Tällä viikolla korkkasin purjokauden purjo-kikhernepadalla. Lisäksi nyt on kova säilykkeiden tekemisbuumi ja marketit ja torit notkuvat säilykeaineksia avomaankurkuista porkkanoihin ja pikkuchileihin. Mekin teimme viiden kilon purkin täyteen etikkasäilykettä, nyt vain odotellaan sen valmistumista.


Ruokapöytiin on ilmestynyt ashure eli Nooan vanukas. Ashure-aika itse asiassa liikkuu vuosittain aikaisemmaksi ja aikaisemmaksi, sillä se on yhteydessä Ramazan ja Kurban bayramin päivämääriin. Muutaman vuoden päästä ashure on siis kesäruokaa, mutta nyt se kuuluu vielä syksyyn. Viime vuonna elin lokakuussa varmasti viikonpäivät  tällä erikoisella jälkiruoalla, ja samoin se on leimannut nyt syyskuun loppua.

Toisaalta ashure on melko lähellä sekahedelmäkiisseliä. Toisaalta, kokista riippuen, kiisselistä löytyy tuoreiden ja kuivahedelmien lisäksi bulguria, riisiä, papuja, siemeniä, pähkinöitä ja/tai kikherneitä - siis vähän vaikka mitä. Päälle ripotellaan useimmiten kanelia. Joidenkin tekemänä kyseessä on erittäin sokerinen herkku, toisten resepteillä syntyy enemmänkin puuromainen elämys.


Ashure on vähän erilainen juttu kuin vaikkapa joulupiparit tai pääsiäispasha. Ashuren ideana nimittäin on rauhan ja rakkauden hengessä jakaa sitä muillekin kuin omalle perheelle. Me saimme sitä ensin yhdeltä sukulaiselta, sitten toiselta ja kyläillessä kolmannelta. Lisäksi eräänä iltana puoli yhdeksän maissa ovikello soi. Ajattelin miehen tulleen takaisin pyörälenkiltä ja suuntasin ovisilmää katselematta yöpuvussa, kuulokkeet korvilla ja läppäri sylissä avaamaan. Yllätyksekseni oven takana olikin kahden ashure-kulhon kanssa iäkkäämpi naapuri. Läppäri lattialle, kulhot käteen ja kiittelin sen minkä turkiksi osasin.

Kerrostalomme henki on 364 päivänä vuodessa oikea epäsosiaalisuuden huipentuma, sillä naapurit harvoin edes tervehtivät toisiaan. Kengänkärkien katselu ja tuppisuisuus rappukäytävässä eivät todellakaan ole vain suomalainen hyve/pahe! Vaikka en mitään yltiösosialiseerausta kaipaakaan, itsestäni on ihanaa, että edes kerran vuodessa kanssaeläjiin kiinnitetään huomiota - vaikka sitten näin Nooan arkki -kertomuksen muistamisen ja jälkiruuan merkeissä.




4 kommenttia:

  1. Meille asurea tulee jo jatkuvana vanana naapureilta, mutta kukaan meillä ei ole oikein asuren ystävä. Pitäisi varmaan kertoa, että monta kippoa kaatuu roskiin, mutten voi pahoittaa naapurien mieltä? Teillähän on kovin suomalaistyyppinen kerrostalo, usein siteissä missä on paljon asukkaita ei tunneta naapureita mutta pienkerrostaloissa ainakin oman kokemuksen mukaan sitten toisinaan hieman liikaakin tunnetaan ja tuppaudutaan :)

    VastaaPoista
  2. Auts, ymmärrän kyllä että asure on vähän omalaatuisen makuista :) Meillä itseasiassa appivanhemmat ja käly ei kans erityisemmin tykkää koko kiisselistä, joten he täyttävät jääkaappia naapureiden tuomilla kulhoilla ja sit syöttävät ne mulle ja miehelle kun käydään kylässä + loput vaivihkaa roskiin. Meillä on tosiaan aika suomalaistyyppinen meininki, miehen vanhempien luona nään sitä toista ääripäätä supersosiaalisesta naapurikulttuurista ja se kyläilyjen määrä on kyllä aika hurjaa.

    VastaaPoista
  3. Syksy saapuu sinnekin, mutta ei ehkä ainakaan vielä räntäsade, niinkuin tänään tänne Suomeen...
    Terv. Marsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiljalleen :) Lämpötilat eivät täällä vaan millään meinaa hellittää, tänäänkin päivällä +33 C.

      Poista