tiistai 11. syyskuuta 2018

Vankissan elämää


Kotonamme asustaa lisäkseni kaksi turkkilaista: mies ja kissa.  Nyt viikonloppuna kissalle iski silmätulehdus. Normaalisti sujuneen aamun jälkeen päiväunilta heräsi katti, joka siristi silmiään, piilotteli sängyn alla ja täysin persoonansa vastaisesti ei halunnut syödä, leikkiä eikä saada rapsutuksia. Kiikutimme kissan eläinlääkärille ja reilun vuorokauden silmätippojen tiputtelun jälkeen tuntemamme persoona alkoi taas palailla.

Tietojemme mukaan Irma-kissassamme olisi 75 % turkkilaista van-kissarotua ja loput maatiaista. Ulkonäöllisesti se onkin selkeä sekoitus näitä molempia, kun taas luonteesta löytyy paljon vanimaista sielunelämää. Tämmöistä kissaystävää meillä on pian vuosi ihmetelty:

Runsas äänimaailma. Pari ensimmäistä viikkoa kissan kanssa olivat täynnä naukumista. Kirjaimellisesti kissa tuntui puhua pälättävän jatkuvasti ja me ihmiset olimme kuin puulla päähän lyötyjä: mehän otimme hiljaisen eläinlajin, vai? Lukemalla selvisi, että turkkilaiset vanit ovat varsin kovaäänisiä ja monipuolisia ääntelijöitä vastapainoksi kissamaailman hiljaisille eläjille, kuten maine cooneille, joista minulla lähinnä oli aiempaa kokemusta.

Kissan volyymitason laskemisessa on auttanut koulutus ja ikä. Kun pennun kanssa ei alkanut jutella =sen ääneen ei kiinnittänyt huomiota, alkoivat kissan kieli ja omistajien hermot vähitellen rauhoittua. Nykyään kissa naukuu lähinnä tervehdykseksi, ruuan pyytämiseksi ja halutessaan pois sylistä tai syliin. Toki joskus myös tylsistymisestä tiedotetaan pontevalla naukaisulla. Viime viikkoina epäilen myös kissalle ilmenneen jonkinlaisen teini-ikä nau'un: jos yllätän verhon takana tai peiton alla piileskelevän kissan, MENE POIS -tyylinen kimakka nauku on taattu. Öisin kissa on hiljaa, mutta aamulla makuuhuoneen oven avautuessa mau'utaan asiaankuuluvalla volyymilla aamutervehdys.


Mahtava saalistaja. Kissat rakastavat saalistamista ja luin, että vanit olisivat asian suhteen vieläpä erityisen intohimoisia. Totta tai ei, joka tapauksessa leikit, joissa saa jahdata ja saalistaa ovat ykkösiä ja elämän suuriin riemuihin kuuluvat hämähäkit ja kärpäset, joita kissamme jaksaa vaania loputtomiin.

Vieraita, hyi. Vanien kerrotaan olevan erittäin kiintyneitä omistajiinsa. Meillä itsenäisen käytöksen lisäksi ilmenee kyllä omistajarakkautta, kun kissa tulee poikkeuksetta meitä ovelle vastaan kotiin tullessa, vaatii rapsutusta ja tykkää viettää aikaa jos nyt ei ylenpalttisesti sylissä niin ainakin samassa huoneessa ja touhujamme seuraten. Sen sijaan, kun ovikello soi, kissa tuntuu suorittavan laskutoimituksen: Jos kotona on yksi henkilö, kissa menee ovelle vastaan. Jos kotona on kaksi henkilöä, kissa ryntää piiloon vierashuoneen sängyn alle, sillä arvatenkin kylään on tunkemassa ylimääräisiä ihmisiä. Koko vierailu kuluu vieraita vältellen ja kyräillen. Yön yli viipyvän kanssa voi jo vähän alkaa kaveeratakin...ehkä.

Vesi kiinnostaa. Vankissat ovat kuuluisia mieltymyksestään veteen, uimiseen, täydessä lavuaarissa köllöttelyyn. En ole vielä aivan varma, mikä on kissamme mielipide vesiasiaan. Pentuna, kun jouduimme pesemään kissan sotkuisia tassuja, katti huusi kuin riivattu. Nyt isompana kiinnostus veteen on selvästi kasvamaan päin. En edelleenkään voi kuvitella kissaamme kroolaamassa pitkin luonnon vesistöjä esi-isiensä hengessä, mutta esimerkiksi vesilasien kanssa hääriminen on tuttu näky. Lisäksi kissa on alkanut tulla seuraksi kylpyhuoneeseen eikä välitä suihkusta tulevista pärskeistä tuijotellessaan lumoutuneena lattiakaivoon kieppuvaa vettä.


Ruoka kelpaa. Kun taloomme saapui kissa, olin varautunut nirsoiluun. Siitä meillä ei kuitenkaan ole tarvinnut huolta kantaa, päinvastoin. Markettiruuista kelpaavat kaikki ja ihmisten myös, jos kaikkea annettaisiin maistaa. Välillä olimme suorastaan ongelmissa, kun kissan maha tuntui olevan pohjaton kaivo ja katti meni vähän väliä jääkaapin eteen pitämään naukukonserttoja ylimääräisen ruokakipon toivossa. Keittiöön ei pystynyt astumaan jalallakaan ilman seuraajaa. Nyt tilanne on rauhoittunut ja ruoka tuntuu vievän hieman pienemmän lohkon kissan ajatuksista. Edelleenkään ei toki ole puhettakaan, että kissalle voisi jättää valvomatta isoa ruoka-annosta, josta se voisi halutessaan käydä ottamassa muutaman raksun kerrallaan. Kaikki maistuu ja annos, koosta riippumatta, menee kertaheitolla.

Älyä ja leikkisyyttä. Irma-kissan kanssa ei koskaan ole ollut ongelmia paikkojen opettelussa, vaan se tietää tasan tarkkaan missä on ruokintapaikka, mistä ruoka tulee, missä hoidetaan vessa-asiat. Myös ei-sana on hallussa, mutta kissamaisesti sen totteluun suhtaudutaan rennosti.

Vankissoille ominaisen eloisuuden voin allekirjoittaa 100 prosenttisesti, sillä kissa mennä kaahottaa päivittäin ympäri asuntoa päästellen samalla leijonamaisia karjahteluita. Verhoissa on kiivetty, sohvia kynsitty, vaatteita jyrsitty uuteen uskoon ja kirjahyllyissä päästy yllättävän korkealle (eli niille tasoille jonne ei saisi päästä). Kun kissalle annetaan uusi lelu, se saattaa leikittää sillä itseään tuntikausia ja joinain päivinä virta ei tunnu loppuvan edes pikaisten nokosten vertaa.

Vaikka riekunta joskus pingottaa meidän omistajien hermoja, ei mikään ollut ihanampaa kuin nähdä vuorokauden flegmaattisena kyhjöttäneen kissan alkavan taas osoittaa riehumismerkkejä: ensi merkkinä paranemisesta toimi keittiön seinän sotkeminen piimällä. Se onnistuu niin, että kissa hyppää keittiön pöydälle (kiellettyä), iskee tassunsa piimälasiin (kiellettyä) ja sen jälkeen ravistelee (lähmätassulla kiellettyä) piimät tarmokkaasti ympäristöön. Näin kissa on luonut itselleen myös seuraavan päiväaktiviteetin: ihminen siivomassa sotkua ja kissa hyökkäilemässä siivousluutun kimppuun. Jotain älykkyyttä kai tämäkin...


4 kommenttia:

  1. Ihana nappisilmä. Onko tuo ihan sisäkissa?
    T. Marsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan sisäkissa. Valjaat on kyllä olemassa ja muutaman kerran elämässään kissa on päässyt niissä puistoon. Erityisen innokasta ulkoilijaa siitä ei kuitenkaan ole (ainakaan vielä) kuoriutunut.

      Poista
  2. Aivan ihana! Meidän pihakissat on todella äänekkäitä, Suomessa totuin lapsena maatiaisiin kotona mutta nämä paikalliset ovat ihan toista maata. Mieheni on hoitanut vuosikausia katukissojen silmätulehduksia teellä ja jopa paikallinen eläinlääkäri sanoi teessä olevan paljon aineosia tulehduksia vastaan eli keittyyn teehen viilentyneenä tupsutellaan pumpulia ja pyyhitään silmiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan uusi tieto minulle tuo tee, kiitos vinkistä! Jos silmätulehdusoireita taas pukkaa, niin käyttöön ehdottomasti. Kieltämättä turkkilaiset kissat niin kaduilla kuin tämä meidän myös sisällä tuntuvat rakastavan omaa ääntään :)

      Poista