tiistai 9. tammikuuta 2018

Makusiirappeja kotikonstein


Joulu ja Suomen visiitti ovat takana ja paluu Turkkiin ja arkeen tapahtui muutama päivä sitten. Ensimmäisen päivän Turkissa aloitin syömällä salmiakkia vain siitä ilosta, että sitä taas taloudesta löytyi yllin kyllin. Salmiakkiaamiaisen jälkeiset aamut taas ovat alkaneet Ruispaloilla. Ruisleipää kuluu taloudessamme niin suomalaiseen kuin turkkilaiseen suuhun, joten Suomesta raahattu leipävaranto hupenee huimaavaa vauhtia.

Suomessa käsiini eksyi pari vuotta sitten julkaistu Syötävät lahjat -kirja (Taru Vihavainen aka pullahiiri.com 2016). Kirja on monipuolinen ja inspiroiva. Keksit, kakut ja karkit saavat rinnalleen muun muassa jauhosekoitepurnukat, joihin on valmiiksi mitattu leipomuksen ainesosat ja lahjan saaja voi  muutaman raaka-aineen lisäyksellä + mukana tulleen reseptin ohjein loihtia itselleen uunituoretta syötävää. Itse innostuin kokeilemaan kirjan helppoja ja nopeita makusiirappeja.

Makusiirappeja voi lorautella juomiin, leivonnaisiin, jälkiruokiin, jäätelöihin, osaa myös suolaisiin syötäviin. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana. Jos olisi ollut raparperikausi, testiin olisi alta aikayksikön mennyt kirjan raparperisiirappi. Koska ei ollut, päädyin tekemään jouluista omena-kanelisiirappia ja, taas kerran, sitruunaista siirappia.

Kokeilin valmistamiani siirappeja teehen. Siinä ne korvaavat sokerin tai hunajan, sillä siirapit ovat hyvin makeita. Jäätelön kanssa makusiirapit toimivat takuuvarmasti. Pidin myös siirapin ja kivennäisveden yhdistelmästä: 1/4 lasia siirappia ja 3/4 lasia kivennäisvettä. Sokeriahan näin maustetussa kivennäisvedessä toki on, mutta lisä- ja säilöntäaineettomuus ovat plussaa.

Kauniiseen pulloon tai purkkiin  pakattuna itse keitelty siirappi toimii varmasti mukavana lahjan - niin kuin kirjan nimi kertookin. Lisäksi kirjasta löytynee jokaisen makuun oleva siirappi, sillä kokeilemieni lisäksi ohjeet löytyivät (muistista kaivellen) ainakin nektariini- ja vaniljasiirappiin.


Omena-kanelisiirappi (puolitettu alkuperäisestä ohjeesta)

300 g omenoita
2,5 dl vettä
1,5 dl sokeria
kanelitanko

1) Pese omenat ja pilko ne neljään osaan. Halutessasi voit jättää kodat ja kuoret paikoilleen. Jos kuitenkin haluat syödä siirapin ohella syntyvän omenasoseen, kannattaa ainakin siemenkodat poistaa.


2) Laita kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä hiljalleen noin puoli tuntia.


3) Valuta valmis siirappi harson tai tiheän siivilän läpi. HUOM! Siivilään jää noin jälkiruokakulhollisen verran omenasosetta, jonka voi syödä vaikka puuron, jogurtin tai myslin kanssa.

Valokuva vääristää hieman väriä: siirappi on väriltään kauniin punertavaa.

- Säilytä viileässä ja käytä parin viikon sisällä.
- Kirja neuvoo käyttämään omena-kanelisiirappia esimerkiksi jäätelön kanssa sekä iltateen makeuttajana. Itse pidin maustamattoman kivennäisveden ja tämän siirapin yhdistelmästä.


Sitruunasiirappi

2 sitruunaa
2 dl sokeria
1 dl vettä

1) Pese ja kuivaa sitruunat huolellisesti. Raasta kuoret ja purista mehut.


2) Laita kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Jatka keittämistä hiljalleen noin 15 minuuttia.


3) Pullota sellaisenaan tai siivilöitynä.

- Säilytä viileässä. Säilyvyys muutamia viikkoja.
- Kirja vinkkaa käyttämään sitruunasiirappia esimerkiksi jälkiruokakastikkeena, juomien pohjana ja boolin maustajana. Itseäni alkoi kiehtoa vaniljajäätelön, marengin ja sitruunasiirapin yhdistelmä, mutta kokeilemaan en vielä ehtinyt.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti