sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Istanbul neljässä päivässä

Aiemmin olen kirjoittanut blogiin Mersinistä eli Turkin asuinkaupungistani. Asuinpaikkana se on erittäin toimiva, mutta lomilla suuntaan mieluusti maan muihinkin kolkkiin. Istanbul on suosikkikaupunkini Turkissa, sillä se on kaunis, värikäs, monipuolinen, mystinen ja nähtävyyksien suhteen ehtymätön. Pientä hehkutusta en siis malta olla blogiin kirjoittamatta :)

Mietin, miten kirjoittaisin Istanbulista. Olen tehnyt kaupunkiin eripituisia reissuja vuosien varrella, mutta moni näkemisen arvoinen paikka odottaa edelleen. Koska en ole kaupungissa asunut, en pysty antamaan mitään yllättäviä käyntikohteita saati kertomaan arjesta kaupungissa, jossa yksistään elää asukkaita kolme kertaa enemmän kuin koko Suomessa. Lopulta päätin kuvailla ensimmäisen Istanbulin reissuni vuoden 2012 tammikuulta. Esimerkiksi näin voi siis viettää neljä päivää Istanbulissa:

Saapuminen

Elämäni ensimmäinen saapuminen Istanbuliin tapahtui iltapäivästä ja minä, jota ei vihlaise mahasta villeimmissä huvipuistolaitteissakaan, saavuin Turkin kamaralle karmaisevan matkapahoinvoinnin ryydyttämänä. Olin pihiyksissäni saapunut Helsinki-Vantaalle Suomen läpi huristelleella yöbussilla ja muistan istuskelleeni jo lähtöportilla unettomana, kalmankalpeana ja alati valppaana ryntäämään vessaan. Istanbulin sisällä metroilin ja raitiovaunuilin viimeisillä voimillani kohti Sultanahmetin alueella sijainnutta hotellia ja illan vietin sängyn pohjalla take away -ruokaa näykkien. Hyvin nukutun yön jälkeen seuraavaksi neljäksi päiväksi energiaa riittikin jo hyvin.

1. päivä

Ensimmäisen kokonaisen päivän aloitin hotellin lähistöltä eli Sultanahmetin alueen nähtävyyksistä. Ensin käväisin Sinisessä moskeijassa (Sultan Ahmet Camii), jossa toki ihmiset käyvät rukoilemassa ja muissa uskonnollisissa tilaisuuksissa, mutta toisaalta moni myös vain täysin turistina. Moskeija on etenkin sisältä kaunis, joten kengät vain pussiin, huivin tai hupun voi varmuuden vuoksi laittaa päähän (joskus vaaditaan, joskus ei) ja ei kun tutustumaan.


Toisena nähtävyytenä oli luontevasti Hagia Sofia (Ayasofya Müzesi), sillä se sijaitsee aika lailla Sinisen moskeijan naapurissa. Liki 1500-vuotias rakennus on alunperin toiminut ortodoksisena kirkkona, sittemmin satoja vuosia moskeijana ja nykyiseen tapaan reilut 80 vuotta museona. Rakennus on ulkoapäin varsin massiivinen ilmestys ja kauneus - ainakin omasta mielestäni - löytyy sisältä. Rakennus on täynnä mielenkiintoista kulttuurien ja uskontojen symbioosia, taidetta ja tunnelmaa.



Kävelymatkan päässä oli myös päivän kolmas kohde Yerebatan Sarayı eli Upotettu palatsi. Kyseessä on 500-luvulla rakennettu vesisäiliö, mutta nimensä mukaisesti se ei suinkaan muistuta tunkkaista vesiallasta vaan maanalaista vesipalatsia. Vaikka vesisäiliö ei ehkä kuulosta kiinnostavimmalta käyntikohteelta, on paikka näkemisen arvoinen historiansa ja hienon arkkitehtuurinsa tähden. Käynnistä on myös pyritty luomaan elämys musiikin ja kauniin valaistuksen keinoin.


Ensimmäinen päivä ei ollut turhan täyteen tupattu, vaan kolmen edellä mainitun nähtävyyden lisäksi loppupäivä kului kaupungin kaduilla käveleksiessä ja syödessä.


2. päivä

Toinen Istanbul-päivä alkoi vierailulla valtavaan arkeologiseen museoon (Istanbul Arkeoloji Müzeleri) tai oikeastaan museoalueeseen. Yli miljoonassa esineessä, muun muassa lukematon määrä patsaita, sarkofageja ja islamilaista taidetta, on katsottavaa tuntikausiksi.

Muutoin päivä kului kävellessä Istanbulin tunnettujen alueiden ja maamerkkien halki:

Kapalı Çarsı on valtava basaari täynnä ostosmahdollisuuksia.
Sultanahmetin alue edustaa klassista ottomaanista arkkitehtuuria kun taas Taksim aukion (Taksim Meydanı, kuvassa) ympäriltä löytyy erityylinen Istanbul. Aukiossa itsessään ei ole hurjasti nähtävää, mutta sitä ympäröivät hotellit, ravintolat, ostoskadut ja esimerkiksi kaunis ortodoksinen kirkko.
Taksim aukiolta voi suunnata Istiklal-kadulle, jota kävelevät päivittäin miljoonat ihmiset. Kadun varrella on runsaasti ostos-ja syömistarjontaa kuin myös kulttuuririentoja. Kävelyn lisäksi voi ajella vanhalla ratikalla.
Ikivanha torni, Galata Tower, on palvellut muun muassa vankilana ja observatoriona, mutta tänä päivänä se on pyhitetty ihmisille, jotka haluavat joko ruokailla tai katsoa maisemia.
Näkymä Galata Towerin näköalatasanteelta.


3. päivä

Kolmantena päivänä oli vuorossa loistoa, kun vierailukohteina oli kaksi kuuluisaa istanbulilaista palatsia. Aamupäivä kului Topkapın palatsissa (Topkapı Sarayı). Jo 1400-luvulla rakennettu palatsialue lukuisine rakennuksineen toimi aikoinaan ottomaanisulttaanien asuin- ja hallintopaikkana. Palatsissa on värikkyyttä - nimenomaan värikästä kauneutta, ei mitään barokkiöveriä tai kimallusta - kauniit ympäröivät maisemat ja runsaasti historiatietoutta.




Päivän toisena kohteena oli Dolmabahçe palatsi. Sulttaanit vaihtoivat kortteerinsa Topkapista Dolmabahçeen 1800-luvun puolivälissä. Tässä palatsissa onkin täysin erilainen, mutta yhtä lailla vaikuttava tyyli, johon kuuluu kimallusta, kultaa ja ylellisyyttä itämaisella twistillä. Dolmabaçhessa osallistuin noin tunnin mittaiselle opastetulle kierrokselle, sillä yksinään palatsiin ei päässyt harhailemaan.


Kaupungissa kuin kaupungissa, myös ihan Helsingissä, minulla on tapana hyödyntää Hop on/hop off tai Panorama Sightseeing -bussiajeluita. Istanbulissa valitsin iltakierroksen, jolloin kaupunkia näki kattavasti iltavalaistuksessaan. Huonona puolena olivat ajoittaiset ruuhkat, joilta ehkä (?) välttyisi paremmin päiväkiertoajeluilla.

 

4. päivä

Istanbulin ympäristössä riittää saaria, joille voi tehdä veneillä helposti päiväretkiä. Omaksi saarikohteekseni valikoitui Büyükada. Kesäisin alue on varmasti ihanan vehreä, mutta toisaalta talviaikaan tunnelma oli mukavan rauhallinen ja hiljainen. Saarella söin hyvin ja vuokrasin pyörän, jonka selässä ajelin pitkin saaren katuja kauniita huviloita ihastellen ja hiki päässä mäkisen maaston ansiosta. Vaivattomampi tapa kiertää saarta olisi hevosvaunujen kyyti.





2 kommenttia:

  1. Istanbul on ihana ja tekisi sinne mieli lomalle, edellisestä on ihan liian pitkä aika. En taitaisi kuitenkaan sinne muuttaa, varsinkaan lapsen kanssa, joskus tuntuu että Izmirkin on liian isoja ja kiireinen, puhumattakaan Istabulista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu! Rakastan Istanbulissa reissaamista, mutta asumista ajatellen se tuntuu hurjan isolta.

      Poista