keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Sokeriöverit eli turkkilaisia jälkiruokia

Pari viikkoa sitten törmäsin keskustassa kävellessäni jälkiruokakojuun. Vilkkaan kadun kulmassa oli pyörillä liikuteltava pieni lasikoppi ja myytävänä mühallebi-jälkiruokaa kertakäyttöisiin astioihin annosteltuna. Vaikka sisäinen hygieniapassin omistaja -minäni kauhistuu aina näistä kulmakojuista (maitopohjainen jälkiruoka, joka on seisonut lasivitriissä +30 asteen helteessä koko päivän), pitihän perinneherkku nyt testata! Mühallebi osoittautui mukavaksi tuttavuudeksi: maitovanukas, jossa oli toffeeseen vivahtavaa makua ja kanelia päällä. Mieleeni hiipi lapsuuden paahtokiisseli.

Turkkilaisessa tuttavapiirissäni syödään jonkin verran jälkiruokia ja ainakin silloin, jos kyläpaikkana/kyläilijöinä on harvoin nähtäviä ihmisiä. Joskus jälkiruoka syödään heti ruokailun päätyttyä. Joskus keitellään teet ja tarjoillaan jälkiruoka sen kanssa. Osa perinnejälkiruoista on myös niin vaikeita kotona valmistettavaksi tai kotiin kuljetettavaksi, että niiden perässä hakeudutaan ulos. Muun muassa seuraavia jälkiruokia olen syönyt sokerihammasta kolottaessa:

Sütlac


Mieheni lapsuuden perheen "the jälkiruoka", sillä muita he eivät koskaan valmista itse. Periaatteessa riisipuuroa, johon on lisätty muutama desi (tai siis turkkilaisittain tietysti tee/juomalasi) sokeria. Sekaan voi toki laittaa myös vaikkapa sitruunan kuorta. Herkku tarjoillaan usein jälkiruokakulhosta ja päälle on ripoteltu kanelia tai kookoshiutaleita. Sütlac ei ole omaan makuuni hullumpaa, vaikka ensimmäisen kerran maistaessani tuntui hassulta syödä huomattavan sokerista puuroa.

Halka tatlisi

 

 

Muistuttaa jossain määrin rapeakuorista, pursotettua munkkirinkilää, johon on imeytetty uppopaiston jälkeen sokerilientä. Sokeri kirjaimellisesti tihkuu ja ällömakeaa huonosti sietävä ei ehkä pysty kokonaista rinkeliä syömäänkään. Yksi sukulaisistamme myy työkseen halka tatlisi -rinkilöitä ja viime syksynä en pystynyt välttämään hänen myyntikojunsa ohittamista kerran viikossa. Tuloksena oli tietenkin se, että joka torstai poistuin kojulta 2-3 ilmaisrinkeliä kannellen. Neljän viikon jälkeen oli pakko kieltäytyä, sillä taloutemme sokerikiintiö (tämän herkun osalta) tuli auttamatta täyteen.

Künefe



Künefe on juustojälkiruoka, joka syödään lämpimänä. Sisuksena on miedon makuinen, venyvä juusto ja sitä ympäröi voilta ja sokerilta maistuva rapea kuori. Koristeena voi olla pistaasirouhetta ja kyljessä jäätelöäkin. Künefe on valtavan raskas yhdistelmä voita, sokeria ja juustoa, mutta jostain mystisestä syystä noin kerran vuodessa minut valtaa halu syödä sitä. Ähky on aina taattu, etenkin kun tarjoiluannokset ovat yleensä todella isoja.

Baklava



Baklava on tietysti itseoikeutetusti jälkiruokalistalla. Yksi tuttuni ei syö sokerikakkuja, sillä niissä maistuu kuulemma kananmuna. Toinen ei välitä sütlacista. Kolmannen mielestä leipomoiden pikkuleivät ovat liian sokerisia. Baklava on se, johon voi aina luottaa, sillä en ainakaan vielä ole törmännyt turkkilaiseen, joka ei söisi baklavaa. Itselleni baklava on joskus parempi, joskus huonompi makuelämys. Turkissa asuessa oppii, minkä baklavapaikkojen tuotteet ovat omaan makuun ja mitä välttää.

Kadayif



Kadayif on makumaailmaltaan pitkälti baklavan lähisukulainen. Taikinaa, sokerilientä, pistaasipähkinää. Erona on rakenne: baklavassa on suht selvät taikinalevyt ja täytekerrokset. Kadayif on sen sijaan - imartelematta - yhtenäisehköä mössöä, jossa taikina muodostuu levyjen sijaan nauhamaisista säikeistä. Kadayif ei ole oma suosikkini, sillä en jotenkin pidä mössömäisestä koostumuksesta.

Jäätelö eli dondurma



Kuumalla säällä jäätelö ajaa täydellisesti jälkiruuan asemaa. Turkista löytyy tietysti markettijäätelöitä Suomen tapaan tai irtojäätelöä. Minä olen täysin tyytyväinen mussuttaessani marketin laarista poimimaani jäätelöä (tämän kesän suosikki on Magnum Kirsikka), mutta lähipiirini suunnistaa mielummin irtojäätelön syöntiin.

Irtojäätelöä voi paikasta riippuen olla tarjolla eri laatuja ja tietysti makuja. Irtojäätelöistä löytyy ihan suomalaisillekin tuttuja merkkejä, kuten Carte D'or. Joidenkin paikkojen omatekoiset irtojäätelöt, etenkin sitruuna, voivat olla myös hyvin sorbettimaisia. Maraş-jäätelö tehdään vuohenmaidosta ja mausteena on salepia eli orkidean juurista valmistettua jauhetta. Maraş-jäätelö on huomattavasti kiinteämpää ja venyvämpää kuin tavallinen jäätelö ja sulaa hitaasti. Ainesosista johtuen jäätelössä on ominaismaku, joka puskee läpi mausta (maustamaton, kaakao, pistaasi) riippumatta. Omaan makuuni maraş on ihan hyvää (vaikka en kykene syömään vuohenjuustoa ja -maitoa) ja vähemmän makeana hyvä valinta, jos haluaa välttää sokeriöverit. Lusikan sijaan syömisvälineiksi kannattaa valita haarukka ja veitsi.

Karsambaç



Karsambaç-kyltit ja kojut ilmestyvät katukuvaan kesällä etenkin Välimeren rannikolla. Tämä jälkiruoka tehdään jäähileestä tai lumesta, johon sekoitetaan makusiirappeja maun ja makeuden saamiseksi. Parhaimmillaan karsambaç voi olla täydellinen raikas herkku, joka maistuu esimerkiksi kirsikalta tai karhunvatukalta. Kerran itselläni kävi huonompi tuuri, kun käytetty siirappi (hunaja?) oli makuuni niin ällömakeaa, että tunsin lusikoivani lähinnä sokerilientä. 


Mersiniin ovat nyt iskeneet kunnolla kesähelteet, joita höystää korkeahko ilmankosteus. Kun sokeria on tehnyt mieli, olen useimmiten luottanut jäätelön voimaan. Kyläpaikkojen hittijälkiruokana taas on muutaman viikon ajan ollut vesimeloni, mikä sopiikin helteisiin enemmän kuin hyvin!

2 kommenttia:

  1. Pari minulle (lähinnä Izmirin ympäristössä olleena) ihan uutta tatlia.
    Oma lempiherkkuni on kazandibi ja toisena tulumba tatlisi. Jäätelö on tietysti kesällä ihan ykkönen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti heti googlettaa kazandibi. Olen nähnyt myynnissä, mutta en ole tiennyt nimeä tai maistanut. Täytyypä testata :)

      Poista