Erilainen jälkiruoka mannasuurimoista

Marraskuussa mies tuli kotiin ja kertoi syöneensä töissä jälkiruokaa nimeltä hira tatlisi. Toiveena oli, että tekisin sitä joskus myös kotona.

Tutustuin netissä hira tatlisi -ohjeisiin enkä ollut heti myyty kiitos resepteissä esiintyvien mannasuurimoiden. Leipävanukas, riisivanukas - manna kuuluu itselläni hieman samaan epäilyttävään sarjaan, jos jälkiruuista puhutaan. En myöskään ole mannan suurkuluttaja: lapsena mannapuuroon sai sekoittaa kaakaojauhetta, jotta sain sen alas. Aikuisena olen siitä oppinut jopa pitämään, mutten siinä määrin, että olisin koskaan tehnyt mannapuuroa -tai velliä kotikeittiössäni.

Toinen syy nyrpeälle reaktiolle oli se, että Turkissa on muitakin mannajälkiruokia ja niistä yksi, irmik helvasi, on ollut kokeilussa useampaan kertaan. Koskaan lopputulos ei ole ollut sitä mitä pitäisi, mikä on tietysti luonut itselleni mielleyhtymän hankalasta raaka-aineesta.

Kolmas syy vitkasteluun reseptin kanssa oli sokeriliemi, tuo turkkilaisista jälkiruuista ah niin tuttu elementti. On todella tyypillistä, että turkkilainen jälkiruoka on kostea ja tihkuu sokerilientä. Usein se ei ole ongelma, mutta joskus kaipaa ihan peruskuivakakkua tai munkkia ilman sokeriliemi- ja ällömakeustwistiä.

Lopulta ohje meni kuitenkin kokeiluun helppoutensa takia ja hyvä niin. Tekeminen on nopeaa: ensin leivotaan simppelit "pikkuleivät", niiden paistuessa sekoitellaan sokeriliemi ja lopuksi pikkuleivät saavat omin päin imeä sokerilientä kolmisen tuntia. Tekopäivänä maku ei vielä ole parhaimmillaan, vaan mielestäni parin, kolmen päivän päästä. Turkin sukulaisemme tykkäsivät mausta erittäin paljon ja Suomestakin resepti sai vihreää valoa - kiitokset äidille, joka testasi reseptin toimivaksi suomalaisilla aineksilla ja otti vielä kuviakin - itse unohdin, taas kerran, ikuistaa omat leipomukseni. Toki suomalaiseen makuun resepti on hieman erikoisempi tuttavuus, muttei liian erikoinen ja hyvä vaihtoehto, jos haluaa kokeilla turkkilaisen jälkiruuan tekemistä. Mannapuuro on lopputuloksesta kaukana :)


Hira tatlisi (n. 15 kpl)

Taikina:

  

1 dl rypsiöljyä tai auringonkukkaöljyä

1 dl jogurttia

1 kananmuna

1 pussi eli 5 g (kukkura tl) vaniljasokeria

1 pussi eli 10 g (2 tl) leivinjauhetta

2 dl mannasuurimoita (Turkissa "irmik", Suomessa testattu Nalle mannasuurimoilla)

3 dl vehnäjauhoja

Sokeriliuos:

4 dl vettä 

4 dl sokeria

1) Laita taikina-ainekset kulhoon ja sekoita ne käsin taikinaksi. 

 

2) Pyörittele taikinasta (tarvittaessa öljytyin käsin) ison lihapullan kokoisia palloja (noin 13-15 kpl), kierittele pallot mannasuurimoissa ja laita leivinpaperin päälle.

3) Paista 170 C, 25 min/kunnes pallot saavat hieman väriä.

4) Paistumista odotellessa tee sokeriliuos: yhdistä hanakylmä vesi ja sokeri ja sekoita, kunnes sokeri on liuennut.

5) Siirrä uunikuumat pallot esim. uunivuokaan ja kauho sokeriliemi päälle. Pallojen ei tarvitse olla liemen peitossa, vaan noin puoliväliin saakka liemessä. Pidä pöydällä huoneenlämmössä kolmisen tuntia, jolloin suurimman osan nesteestä pitäisi olla imeytynyt.

6) Laita pallot jääkaappiin (vaihda astiaa tai valuta ylijäänyt liemi pois ennen säilömistä). Hira tatlisi säilyy jääkaapissa useamman päivän. Koristele esimerkiksi pistaasirouheella tai kookoshiutaleilla ennen syöntiä.

Alla vielä selkeä video ja ohjeen lähde:

Sokeriöverit eli turkkilaisia jälkiruokia

Pari viikkoa sitten törmäsin keskustassa kävellessäni jälkiruokakojuun. Vilkkaan kadun kulmassa oli pyörillä liikuteltava pieni lasikoppi ja myytävänä mühallebi-jälkiruokaa kertakäyttöisiin astioihin annosteltuna. Vaikka sisäinen hygieniapassin omistaja -minäni kauhistuu aina näistä kulmakojuista (maitopohjainen jälkiruoka, joka on seisonut lasivitriissä +30 asteen helteessä koko päivän), pitihän perinneherkku nyt testata! Mühallebi osoittautui mukavaksi tuttavuudeksi: maitovanukas, jossa oli toffeeseen vivahtavaa makua ja kanelia päällä. Mieleeni hiipi lapsuuden paahtokiisseli.

Turkkilaisessa tuttavapiirissäni syödään jonkin verran jälkiruokia ja ainakin silloin, jos kyläpaikkana/kyläilijöinä on harvoin nähtäviä ihmisiä. Joskus jälkiruoka syödään heti ruokailun päätyttyä. Joskus keitellään teet ja tarjoillaan jälkiruoka sen kanssa. Osa perinnejälkiruoista on myös niin vaikeita kotona valmistettavaksi tai kotiin kuljetettavaksi, että niiden perässä hakeudutaan ulos. Muun muassa seuraavia jälkiruokia olen syönyt sokerihammasta kolottaessa:

Sütlac

Mieheni lapsuuden perheen "the jälkiruoka". Periaatteessa riisipuuroa, johon on lisätty muutama desi (tai siis turkkilaisittain tietysti tee/juomalasi) sokeria. Sekaan voi toki laittaa myös vaikkapa sitruunan kuorta. Herkku tarjoillaan usein jälkiruokakulhosta ja päälle on ripoteltu kanelia tai kookoshiutaleita. Sütlac ei ole omaan makuuni hullumpaa, vaikka ensimmäisen kerran maistaessani tuntui hassulta syödä huomattavan sokerista puuroa.

Halka tatlisi

 

 

Muistuttaa jossain määrin rapeakuorista, pursotettua munkkirinkilää, johon on imeytetty uppopaiston jälkeen sokerilientä. Sokeri kirjaimellisesti tihkuu ja ällömakeaa huonosti sietävä ei ehkä pysty kokonaista rinkeliä syömäänkään. Yksi sukulaisistamme myy työkseen halka tatlisi -rinkilöitä ja viime syksynä en pystynyt välttämään hänen myyntikojunsa ohittamista kerran viikossa. Tuloksena oli tietenkin se, että joka torstai poistuin kojulta 2-3 ilmaisrinkeliä kannellen. Neljän viikon jälkeen oli pakko kieltäytyä, sillä taloutemme sokerikiintiö (tämän herkun osalta) tuli auttamatta täyteen.

Künefe

Künefe on juustojälkiruoka, joka syödään lämpimänä. Sisuksena on miedon makuinen, venyvä juusto ja sitä ympäröi voilta ja sokerilta maistuva rapea kuori. Koristeena voi olla pistaasirouhetta ja kyljessä jäätelöäkin. Künefe on valtavan raskas yhdistelmä voita, sokeria ja juustoa, mutta jostain mystisestä syystä noin kerran vuodessa minut valtaa halu syödä sitä. Ähky on aina taattu, etenkin kun tarjoiluannokset ovat yleensä todella isoja.

Baklava

Baklava on tietysti itseoikeutetusti jälkiruokalistalla. Yksi tuttuni ei syö sokerikakkuja, sillä niissä maistuu kuulemma kananmuna. Toinen ei välitä sütlacista. Kolmannen mielestä leipomoiden pikkuleivät ovat liian sokerisia. Baklava on se, johon voi aina luottaa, sillä en ainakaan vielä ole törmännyt turkkilaiseen, joka ei söisi baklavaa. Itselleni baklava on joskus parempi, joskus huonompi makuelämys. Turkissa asuessa oppii, minkä baklavapaikkojen tuotteet ovat omaan makuun ja mitä välttää.

Kadayif

Kadayif on makumaailmaltaan pitkälti baklavan lähisukulainen. Taikinaa, sokerilientä, pistaasipähkinää. Erona on rakenne: baklavassa on suht selvät taikinalevyt ja täytekerrokset. Kadayif on sen sijaan - imartelematta - yhtenäisehköä mössöä, jossa taikina muodostuu levyjen sijaan nauhamaisista säikeistä. Kadayif ei ole oma suosikkini, sillä en jotenkin pidä mössömäisestä koostumuksesta.

Jäätelö eli dondurma

Kuumalla säällä jäätelö ajaa täydellisesti jälkiruuan asemaa. Turkista löytyy tietysti markettijäätelöitä Suomen tapaan tai irtojäätelöä. Minä olen täysin tyytyväinen mussuttaessani marketin laarista poimimaani jäätelöä (tämän kesän suosikki on Magnum Kirsikka), mutta lähipiirini suunnistaa mielummin irtojäätelön syöntiin.

Irtojäätelöä voi paikasta riippuen olla tarjolla eri laatuja ja tietysti makuja. Irtojäätelöistä löytyy ihan suomalaisillekin tuttuja merkkejä, kuten Carte D'or. Joidenkin paikkojen omatekoiset irtojäätelöt, etenkin sitruuna, voivat olla myös hyvin sorbettimaisia. Maraş-jäätelö tehdään vuohenmaidosta ja mausteena on salepia eli orkidean juurista valmistettua jauhetta. Maraş-jäätelö on huomattavasti kiinteämpää ja venyvämpää kuin tavallinen jäätelö ja sulaa hitaasti. Ainesosista johtuen jäätelössä on ominaismaku, joka puskee läpi mausta (maustamaton, kaakao, pistaasi) riippumatta. Omaan makuuni maraş on ihan hyvää (vaikka en kykene syömään vuohenjuustoa ja -maitoa) ja vähemmän makeana hyvä valinta, jos haluaa välttää sokeriöverit. Lusikan sijaan syömisvälineiksi kannattaa valita haarukka ja veitsi.

Karsambaç

Karsambaç-kyltit ja kojut ilmestyvät katukuvaan kesällä etenkin Välimeren rannikolla. Tämä jälkiruoka tehdään jäähileestä tai lumesta, johon sekoitetaan makusiirappeja maun ja makeuden saamiseksi. Parhaimmillaan karsambaç voi olla täydellinen raikas herkku, joka maistuu esimerkiksi kirsikalta tai karhunvatukalta. Kerran itselläni kävi huonompi tuuri, kun käytetty siirappi (hunaja?) oli makuuni niin ällömakeaa, että tunsin lusikoivani lähinnä sokerilientä. 

Mersiniin ovat nyt iskeneet kunnolla kesähelteet, joita höystää korkeahko ilmankosteus. Kun sokeria on tehnyt mieli, olen useimmiten luottanut jäätelön voimaan. Kyläpaikkojen hittijälkiruokana taas on muutaman viikon ajan ollut vesimeloni, mikä sopiikin helteisiin enemmän kuin hyvin!

Kolme jouluista jälkiruokaa

Koska en vietä joulunpyhiä Turkissa, minulla ei ole tarvetta kokata joulupöytää laatikoineen, salaatteineen, lihoineen ja kastikkeineen. Joulukoristeita ripottelin kuitenkin asuntoon pitkin joulukuuta, viimeisimpänä pienen pöytäkuusen. Fiilistelin eritoten itsenäisyyspäivää ja Lucianpäivää ja päätin pitää ruokapikkujoulut.

Pikkujoulupöydässä yhdistyivät perjantaille tyypillinen "pikaruoka" ja pari, arvioideni mukaan ei turkkilaiseen makuun liian eksoottista, jouluruokaa. Tarjolla oli siis uunissa paistettuja lohkoperunoita pienten kalkkunanakkien, ketsupin ja majoneesin kanssa, rosollia, perunasalaattia ja tuikiturkkilaista granaattiomenansiemenillä höystettyä vihersalaattia.

Jälkiruokia väkersin kolme. Yritin miettiä joulun makuja + mitä aineksia kotosalla olisi jo valmiiksi ja niillä perustein valitsin taateli-omenakakun, suklaatäytteiset luumut ja taatelisnickersit.

Pikkujoulut olivat onnistuneet, sillä lopputulemana oli jouluun erittäin kiinteästi liittyvä tunne: ruokaähky.


Pieni omena-taatelikakku

Tiikerikakkua olin tehnyt vastikään. Maustekakkuun olisi pitänyt ostaa mausteita, joiden tiesin jäävän pyörimään kaappeihin. Hedelmäkakkuun en löytänyt säilöttyjä kirsikoita. Taateli-kahvikakku kaatui siihen, että kotimme turkkilainen ei pidä kahvin mausta leivonnaisissa. Niinpä kokeilin uutta kakkua, johon kaikki ainekset löytyivät jo kaapista. Meiltä löytyi ohjeen mukaisesti tuoreita taateleita, mutta uskon vakaasti, että ns. taatelikuutiostakin onnistuu. Hyvää ja jouluista!

Alkuperäinen resepti on K-Ruoka -sivustolta ja sillä saa leivottua ison kakun. Koska tein useampaa jälkiruokaa, en halunnut tehdä isoa, normaalikokoista kuivakakkua. Kaapistani onneksi löytyy pieni, kuitenkin suht korkeareunainen kuivakakkuvuoka, josta saa noin 14 pientä kakkupalaa. Niinpä puolitin alkuperäisen ohjeen ja leivoin pienen kakun alla olevilla määrillä:

100 g (tuoreita) taateleita
1 dl vettä
1 omena
100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 3/4 dl vehnäjauhoja
1 kukkura tl vanilja- tai vanilliinisokeria
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa

1. Hienonna taatelit ja keitä niitä kattilassa veden kanssa. Kun taatelit ovat pehmenneet (n. 5 - 10 min), laita seos syrjään jäähtymään.
 
2. Raasta kuorittu omena. Sekoita jauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja sooda keskenään.

3. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna vatkaten.
4. Lisää taikinaan jäähtynyt taateliseos ja omena ja sekoita käsin.
5. Siivilöi mukaan jauhoseos ja sekoita varovasti.

6. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Kypsennä 175 asteisessa uunissa reilu puolisen tuntia. Paistumista kannattaa vahtia!
7. Anna jäähtyä hetki ja kumoa vuoasta. Kuumana kakku on hajoavaa, mutta jäähtyneenä aivan normaalin kuivakakun tyyppistä.

 

Taustalla iso, edessä käyttämäni pieni vuoka. Valmis kakku jälkiruokalautasella.


"Suklaatäytteiset" luumut

Sain aikoinaan joululahjaksi Trish Deseinen kirjan Haluan suklaata (2003). Miettiessäni joulumakuja mieleeni tulivat suklaa ja luumu ja sitten tämä resepti, jossa saisin lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Reseptistä syntyy nimensä mukaisesti suklaalla täytettyjä luumuja - tai syntyy ja syntyy. Ehdin ostoskiireissäni katsoa kuivattuja luumuja vain yhdestä marketista ja jouduin tyytymään siihen mitä oli: pieneen rasiaan sullottuja, toisiinsa lytättyjä luumuja, joita ei olisi täyttänyt millään ilveellä. Siksi reseptissä alkuperäinen ja nyt toteuttamani kuppiin rakenneltu tarjoilumuoto.

150  g tummaa suklaata
1,5 dl kuohukermaa
12-18 kuivattua, kivetöntä luumua

1. Palastele suklaa suht pieneksi rouheeksi. Kaada päälle kiehuvaksi kuumennettu kerma. Sekoita tasaiseksi.
2. Vatkaa seos sähkövatkaimella kuohkeaksi. Ole kärsivällinen, tässä kestää aikansa.

VAIHTOEHTO 1:
- Leikkaa luumut varovasti halki niin, että puolikkaat jäävät kuitenkin vielä kiinni toisiinsa.
- Raota luumua ja pursota hieman suklaaseosta luumunpuolikkaiden väliin.

VAIHTOEHTO 2:
- Leikkaa luumuja pieniksi kuutioiksi.
- Laita pieniin annoskuppeihin (esim. desin espressokuppi käy mainiosti, sillä pieni annos riittää) kerroksittain suklaavaahtoa ja luumunpaloja.
- Jos viitsit, pursota päällimmäiseksi kermanokare ja/tai viimeistele esimerkiksi suklaarouheella.
- Jos haluat tarjota heti, OK! Jos et, laita odottamaan jääkaappiin. Tällöin suklaavaahto kovettuu, mutta säilyy hyvin lusikoitavana.


Taatelisnickersit

Simppeli ohje, johon olen törmännyt usein. Koska olin jo tehnyt taatelia sisältävän kakun, jälkiruokiin tuli pieni yliedustus taatelista. Kun taateleita kuitenkin kotoa löytyi mielin määrin (tänä syksynä olen kehittänyt riippuvuuden tuoreisiin taateleihin) ja kaikkia muitakin ainesosia, en malttanut olla tekemättä.


- tuoreita taateleita
- suolattuja tai suolaamattomia pähkinöitä maun mukaan (itse käytin suolattuja maapähkinöitä)
- suklaata maun mukaan (itsellä tummaa)

1. Halkaise taatelia sen verran, että saat kiven ulos (jos siis eivät ole kivettömiä).
2. Laita sisälle 1-2 pähkinää ja paina kiinni = näyttää avaamattomalta.
3. Dippaa osittain tai kauttaaltaan suklaaseen + koristele halutessasi lisää :)