keskiviikko 17. lokakuuta 2018

Pastasalaattia Italia-hengessä


Turkkilainen, etenkin iäkkäämpi, ei välttämättä ole kovin avoin vieraille makuelämyksille. Ei ulkomaisille mauille, ei viereisen maakunnan mauille, eikä välttämättä edes sukulaisen ruuille, jos kokkausprosessissa tai ainesosissa tiedetään olevan jotakin "mystistä". Tositarina suvustamme tältä kesältä: parikymppinen nainen oli kutsunut serkkujaan ja tätejään illalliselle. Ruokana oli patlican tavaa. Ruuassa laitetaan kattilaan kerroksittain lihaa, munakoisoa, tomaatteja, valkosipulia ja maun mukaan tulisia paprikoita, suolaa ja mustapippuria. Lisäksi tarvitaan oliiviöljyä; paprikapyre ja laakerinlehti ovat vapaavalintaisia. Parin tunnin päästä illallispöydässä yksi vanhemmista sukulaisista ilmoitti olevansa hieman huonovointinen ja söi pelkästään lisukeriisiä ja salaattia. Kun vierailu oli loppu ja oltiin autossa kotimatkalla, muutamat sukulaiset ihmettelivät pääruuan syömättä jättämistä. Syy: koska ko. sukulainen näki nuoren kokin lisäävän ruokaan lasillinen vettä => reseptiin ei kuulu vesi => ruoka oli sen ansiosta pilalla.

Mieheni haluaisi periaatteessa olla avomielinen ruokaelämyksille. Siksi hän maistaa kaikkea ja on joskus jopa itse ehdottanut eksoottisempia ruoka-annoksia ja ravintoloita. Esimerkiksi mongolialaiseen ravintolaan mies halusi ihan itse ja vieläpä kahdesti, kunnes luovutti. Vaikka kulttuuri kiinnosti, hänen oli pakko myöntää ettei ruoka maistunut ollenkaan. Muutama vuosi sitten ennen Moskovan lomareissuamme hän tutkiskeli hartaasti perinneruokien nimiä ja suunnitteli, mitä kaikkea pitää maistaa. Paikan päällä olimme kuitenkin kroonisesti ruokaongelmissa heti aamuista alkaen. Ensimmäisenä aamuna söimme Subwayssa. Toisena aamiaispaikan munakkaan tomaatilla ja tillillä, sekä vaaleata ja tummaa leipää kera teen. Kolmantena aamuna mies kysyi totisesti: Miksi missään ei ole tarjolla normaalia aamupalaa (=tomaattia, kurkkua, öljyä, oliiveita, juustoja)? Kerroin syyn olevan se, ettei turkkilainen aamupala ole yhtä kuin normaali aamupala. Onneksi nälkäkuolemalta selvittiin kaiken maistelemisen, Subwayn, borssikeiton ja bulgur-linssi-pilahvin (joka oli ihan samanlaista kuin Turkissa) ansiosta.

Itse taas rakastan uusia makuja ja kunnon opettaja-otteella (kaikkea pitää maistaa, vielä yksi lusikka) yritän avartaa miehenkin ruokakulttuurikokemuksia. Joskus testaukset ovat menneet oikein kunnolla metsään. Esimerkiksi intialainen ravintola Suomessa floppasi pahemman kerran. Siinä kun itse nautin täysin rinnoin, mies tuomitsi ruuat ensin ulkonäön ja sitten maun perusteella. Tuomio: mössömäinen ulkomuoto ja makea maku. Riisi kuulemma tunkkaista. Vain naan-leipä meni säädyllisesti alas.

Tähän mennessä olen viisastunut niin, että pohjoismainen ruoka on ok, koska se ei turhia kikkaile: kala on kalaa ja peruna on perunaa. Turvallisin vieras ruokakulttuuri turkkilaissuuhun on Kreikka, koska - yllätys yllätys - naapureiden ruuat ovat nimiä myöten melkein identtisiä. Italiaa yritin ujuttaa keittiöömme viime syksynä mozzarellan muodossa, mutta se sai tuomion mauttomana. Viime viikolla päätin ottaa revanssin ja istutin mozzarellan tällä kertaa suosikkisalaattini sekaan. 

Idea mozzarellaiseen salaattiin lähti oikeastaan basilikasta, raaka-aineesta, jonka olen suurin piirtein etsintäkuuluttanut. Luoteis-Turkissa basilikaa oli tarjolla vuoden ympäri marketissa kuin marketissa, mutta nyt täällä etelässä sen näkeminen tuntuu melkein ihmeeltä. Näin ollen olen vannottanut, että aina kun basilika silmiin osuu, se tulee ostaa. Tällä viikolla vihdoin lykästi! Vastusta reseptin toteuttamisessa kuitenkin riitti: Mozzarella oli isommasta marketista loppu, joten jouduin ostamaan pikkumarketista raastetta kimpaleen sijaan. Kirsikkatomaatit taas oli pakattu järeään muovirasiaan, joka oli päästänyt hieman muovimaista makua myös hempeisiin tomaattiparkoihin. Basilikakaan ei ollut Suomesta tuttua vihreää maustebasilikaa vaan punaista basilikaa, jonka suutuntumalta arvioin totuttua miedomman makuiseksi. Loppu hyvin, kaikki hyvin: salaatti mozzarelloineen päivineen sai mieheltä täyden hyväksynnän. Eläköön italialainen ruoka!


En ole varma, mistä salaatin resepti on alunperin, sillä olen saanut sen siskoltani. Kyseessä on kuitenkin oma suosikkini ja nyt reseptillä on myös lisämeriitti: turkkilaisen hyväksymä. Salaatin voi koota kauniisti isolle tarjoilulautaselle: aluksi salaatti revittynä, sitten pasta liemineen ja päälle mozzarellapallot/siivut, kirsikkatomaatin puolikkaat ja koristeeksi basilikan lehtiä. Oma salaattini kärsi visuaalisesti basilikan violetista väristä ja mozzarellan raastemuodosta, mutta jos ulkonäön ei tarvitse olla just eikä melkein, tumma basilika ja raaste ajavat maullisesti asiansa :)

Pastasalaatti mozzarellalla ja minitomaateilla (3–4 annosta)

3 dl pastaa
(vettä + ½ tl suolaa)

Marinadi:
½ dl rypsi- tai oliiviöljyä
1 rkl balsamiviinietikkaa
2 rkl appelsiinitäysmehua
½–3/4 tl suolaa
2 tl sokeria
½ tl mustapippuria
1 valkosipulinkynsi murskattuna
½ dl basilikan lehtiä hienonnettuna (jos käytössä punaista basilikaa, laita hieman enemmän)

Lisäksi:
125 g mozzarellaa
1 rasia (250 g) kirsikka- tai miniluumutomaatteja
½–1 jääsalaatti
basilikan lehtiä

1. Keitä pasta, huuhtele kylmällä vedellä ja valuta hyvin.
2. Valmista marinadi sekoittamalla kaikki aineet keskenään.
3. Sekoita pasta marinadiin ja anna maustua jääkaapissa ainakin kaksi tuntia. Itse pidän yön yli.

4. Leikkaa mozzarella viipaleiksi ja minitomaatit puoliksi.
5. Vuoraa tarjoiluastia salaatilla. Asettele muut ainekset päälle (myös marinadiliemi) ja viimeistele basilikan lehdillä.


Kun Italian henkeen oli päästy, päätimme sunnuntain kunniaksi käydä myös Mersinin keskuksen alueella. Rantakaistaletta kävellessämme olemme joka kerta katselleet kuuluisan Roma-jäätelöpaikan vilkasta terassia ja pohtineet mennäkö vai eikö mennä. Tällä viikolla vihdoin menimme. Runsaassa jäätelötarjonnassa oli myös italialaisia jäätelöitä ja eksoottisempiakin makuja aina ruusua myöten. Otimme testiin mintun ja mandariinin. Tiedä sitten, oliko kyse makuasioista, liian suurista odotuksista vai mistä, mutta turkkilais-italialainen jäätelö tuotti ainakin näillä mauilla pettymyksen. Mies heltyi antamaan arvosteluasteikolla 2,5/5 tähteä ja tällä kertaa minä sain olla nirsoileva suomalainen kahdella tähdelläni.

6 kommenttia:

  1. Turkkilaisten nirsoilu ruokapöydässä on kyllä joskus aivan uskomatonta! Muistan anopin kerran opettaneen minua, että valkosipuliperunoista olisi saatu parempia, jos ne olisi ladottu uunipellille ilman kermaa ja valkosipulia :D Tai sen turkkilainen tuttu, joka kävi Italia-Ranska-Espanja kiertomatkalla, ja uneksi koko loman että pääsee kotiin syömään! Mies on onneksi ennakkoluuloton kokeilija, ja tykkää jännästi intialaisesta ja aasialaisesta. Hedelmät ja makeus ruuas oli alussa aika outoa, eikä mies kyllä huokaile sushien perään kuten minä. Tuo nyt mä kuolen myrkytykseen, suolisolmuun jonkun muun ruuista on niin monesti nähty, että voi apua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkosipuliperunat ilman valkosipulia joo - välillä touhu menee todellakin ihan komiikan puolella :) Joka toisella kokilla tuntuu olevan kilometrin mittainen lista kirjoittamattomia sääntöjä esim. siitä, mitä ruokia ei saisi syödä yhdessä. Anoppilassa esim. kala ja jogurtti, kesäkurpitsa ja bulgur, linssikeitto ja salaatti - en vaan voi ymmärtää, MIKSI näitä ei saa (/saisi) olla samaan aikaan ruokapöydässä. Olen opettanut miehen syömään kalaa valkosipuli-jogurtti-tilli -kastikkeessa, mutta hän pitää tämän salassa, ettei äitinsä turhaan joudu järkyttymään ja huolestumaan, mikä suolimuttura siitä voisi seurata pitkässä juoksussa :)

      Poista
    2. ahhahaaa joo, muistan ikuisesti kun appiukko vielä eli ja mun äiti teki kalavoileipäkakun. Sen jälkeen sitten oli suolisolmu apella ja kauhea hulabaloo :D Kalaa ja maitotuotetta sotkettu, kamalaa, siitä tulee kuulemma myrkytystila.....hmmmm

      Poista
    3. Apua :D Voin kuvitella härdellin!

      Poista
  2. Heh, kyllähän joka maassa varmaan on omat käsityksensä siitä, mitä ei missään nimessä voi yhdistää toisiinsa :) Musta on niin hauskaa, kun Suomessa sitä pidetään jotenkin ihan kauheana asiana, että ei olla avoimia uusille ruuille ja mauille, mutta eipä sitä välttämättä muualla olla sen avoimempia vaan ajatellaan, että oma ruoka on parasta. Muuten, ostin tässä Pirkka-purkkaa ja huomasin, että se on tehty Turkissa. En muista onko koskaan ollut puhetta aiemmin, mut syödäänkö Turkissa purkkaa? Tai onko siellä jotain vastaavaa, jota sit pureksitaan? Mulle tuli vaan spontaanisti tosi koominen olo, et joo, purkkaa Turkista :) -Tepu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika jännä, ei Turkki mielestäni mitenkään kovin purkkamaalta vaikuta :) Kyllä purkkaa sinänsä täältä saa, ainakin sellaisissa pienissä muutaman pakkauksissa (suomalaisia isoja purkkasäkkejä en ole nähnyt). Mutta ehkä täällä se on enemmän lasten juttu, en ole ihan varma. Kaiken kaikkiaan olen tainnut maistaa purkkaa täällä vain muutaman kerran ja aina se on ollut jotenkin vähän erilaista maulta ja rakenteeltaan niin en ole intoutunut itse ostamaan.

      Poista