Vaalikevät

Suomessa vietetään tänä keväänä niin eduskuntavaaleja kuin europarlamenttivaalejakin. Ulkosuomalaisten (ja muiden vaalien aikaan ulkomailla oleskelevien) iloksi käyttöön on otettu kirjeäänestys. Presidentinvaalit skippasin, koska en millään viitsinyt lähteä kuuden tunnin bussimatkan päähän Ankaraan. Nyt sen sijaan kirjeäänestyslaput ovat saapuneet ja enää odottelen postissa äänioikeuslipuketta vaalipiiritietoineen. Sen saapumisen jälkeen voin täyttää äänestyslapun ja kiikuttaa sen yksinkertaisesti postiin.

Koska edelleen seuraan Suomen mediaa, etenkin lehtiä ja televisiota, paljon turkkilaisia vastineita tiiviimmin, eivät Suomen vaalit pääse lipsumaan mielestä. Yhtä lailla ajankohtaisena loistavat kuitenkin myös Turkin maaliskuiset maakunta/kunnallisvaalit. Itselläni ei ole vielä äänioikeutta, joten en joudu miettimään asiaa siinä mielessä, mutta olen kuitenkin yleistiedon nimissä yrittänyt päästä kartalle tulevien vaalien systeemistä ja pointeista.

Turkin suurimmat puolueet ovat AKP (oikealla), MHP (vielä enemmän oikealla), CHP (vasemmalla), HDP (vasemmalla) ja Iyi Parti (keskellä, perustajina entisiä MHP:n jäseniä). Puolueiden kannatus vaihtelee alueittain paljonkin: länsi- ja etelärannikolla CHP on perinteisesti vahvoilla, Kaakkois-Turkissa HDP, maan keski- ja pohjoisosissa MHP ja AKP. Tulevissa vaaleissa valitaan päättäjiä useille tasoille ja päästään jännittämään, kuka juhlii omassa maakunnassa, kunnassa ja jopa omassa asuinkorttelissa.
 

Ensinnäkin valitaan büyüksehir baskani eli maakunnan johtaja Turkin jokaiseen 81 maakuntaan. Meidän alueellamme eli Mersinissä vahvoina vaihtoehtoina ovat Iyi Parti -puolueen Burhanettin Kocamaz (maakunnan nykyinen johtaja) sekä CHP:n ehdokas Vahap Secer. Toisaalta MHP:n ja AKP:n vaaliliiton siivittämänä MHP:n kandidaatillakin on mahdollisuutensa. Toiseksi valitaan johtajat maakuntien piirikuntiin, belediye baskanit. Omassa piirikunnassani vahvoilla tulevat todennäköisesti olemaan CHP:n, MHP:n ja ehkäpä Iyi parti:n ehdokkaat. Vieläkin pienemmiksi valtaapitäviksi valitaan korttelipäälliköt eli muhtarit, joita kertyy kymmenittäin, jopa sadoittain per piirikunta. Kaiken lisäksi valituksi tulevat kunnanvaltuutetut, joita äänestettäessä ei mietitä niinkään henkilöitä vaan puolueita.

Vaaleja ei pääse karkuun monestakaan syystä. Itse en välitä politikoida esimerkiksi kyläpaikoissa, mutta turkkilaiset sen sijaan puhuvat aiheesta innokkaasti ja välillä tulisestikin. Viimeksi sunnuntaina todistin erään anopin ja vävypojan tulikiven katkaistu väittelyä siitä, mitä tarkoittaa puolueuskollisuus. Sen lisäksi, että ihmiset tykkäävät politikoida, pitävät puolueet huolen vaalisloganeiden ja -laulujen (valitettavasti) iskostuttamisesta äänestäjien päähän. Päivittäin kunkin puolueen vaaliautot matelevat kotimme ohitse sen seitsemän kertaa volyymit kaakossa ja vaalilaulut raikaen (videolla vaalimainontaa sunnuntain "ratoksi"). Etenkin nykyinen MHP:läinen kunnanisämme näkyy ja kuuluu, mutta hyvinä kakkosina tulevat myös Iyi parti:n ja CHP:n kampanjoijat. Ulko-oviin ilmestyy lehtisiä, mainoslakanoita on ripustettu sinne tänne (yläkerrosten parvekkeet ovat suuressa suosiossa), autoja ja busseja on päällystetty ehdokkaiden kuvin ja juorutkin kulkevat: kuka puoluepamppu lupasi mitä, kuka toista, kuka petti vaaliliiton kenen kanssa ja kenen selän takana on juonittu. Vaaliähkyn olen saavuttanut jo ajat sitten!

Vaikka on mielenkiintoista nähdä vaalien lopputulokset, täytyy myöntää, että tuloksien ohella innolla odotan myös kampanjamölyn hiljentymistä, rauhaa syödä aamupalaa ilman yhden yhtä vaalislogania ja mukaansa tempaavan vaalikorvamadon vaihtumista mihin tahansa muuhun rallatukseen.