Hyvästit talvelle ja talviherkuille

 

Vuosi 2024 on ehtinyt jo maaliskuulle ja päätin, että on korkea aika saada blogiin täytettä! Pohdiskelin hetken, kertoisinko vuoden ensimmäisenä postauksena alkuvuoden reissuista, tilittäisinkö roskaamisesta (yksi kestoärsytyksen aiheista Turkissa) vai jakaisinko sittenkin jonkun reseptin. Lopulta päädyin viimeisen aiheen kannalle.

Pari viikkoa sitten otin osaa Mersinin kiertoajelulle ja ihastelin sen aikana erään kylätien varrella punaisena hehkuvia mansikkapeltoja. Vaikka kyseessä on toki jokin mansikkakauden aikaisista lajikkeista, näky toimi minulle hyvänä muistutuksena: kun mansikat kypsyvät jo avomaalla, talvi on auttamatta jäämässä taakse. Jos siis haluan jakaa blogissani talvisesongin tuotteita sisältäviä reseptejä, nyt olisi viime hetki!

Tänä talvena olen kokannut paljon purjoa, kukkakaalia, punajuuria, porkkanoita ja perunoita. Lisäksi päätin heti talvisesongin alettua, että yritän lisätä valkokaalin, punakaalin ja sellerin käyttöä. Valkokaali-innostus tyssäsi hieman alkuunsa: Ostimme alkutalvesta torilta kaalin, joka täkäläiseen tapaan oli reilusti jalkapalloa suurempi ja painoltaankin sitä luokkaa, että pelkästään vihanneksen kantaminen torikojulta autolle kävi työstä. Koska kaalilla oli kokoa, elimme yhden viikon käytännössä coleslaw-salaatilla, kaalilaatikolla, borssikeitolla sekä keitetyllä ja paistetulla kaalilla. Sanotaanko, että sen viikon jälkeen valkokaalikiintiöni oli jotakuinkin täynnä.

Punakaalin kanssa olen onnistunut paremmin: muodissa oleva etikkasäilykkeeltä maistuva punakaalisalaatti on tänä talvena noussut keittiömme vakioreseptien joukkoon. Myös selleri-lihapataa sekä jogurttista sellerisalaattia on tullut syötyä muutaman viikon välein. Jogurttipohjaiset salaatit ovat muutenkin kiva juttu: sellerin sijaan ujutan jogurtin sekaan välillä porkkanaa, välillä punajuurta ja toisinaan myös kesäkurpitsaa. 

Mor Lahana Salatasi eli punakaalisalaatti

Turkkilaiset ovat innokkaita tekemään erilaisia etikkasäilykkeitä: suolakurkkuja, chilejä, porkkanaa, kaalia, punakaalia. Tämän punakaalisalaatin ideana on, että se syntyy vartissa, mutta maistuu samalta kuin perinteinen aikaa ja vaivaa vievä punakaalisäilyke. 

Salaatin ideaan kuuluu myös se, että sen voi pistää heti tarjolle. Myönnettäköön kuitenkin, että itse tykkään tehdä salaatin jo hyvissä ajoin ennen syömistä, joskus jopa edellisenä päivänä jääkaappiin maustumaan. Lisäksi teen salaattia kerralla isommankin satsin ja syömme sitä muutaman päivän ajan. Punakaalisalaatti sopii ruuan kylkeen pelkältään tai sitä voi sekoittaa tavallisen vihersalaatin sekaan.

1/2 isosta punakaalista tai 1 pieni punakaali

1 tl suolaa

2 rkl etikkaa (omena-, valko- tai punaviinietikkaa)

1/2–1 sitruunan mehu

3 rkl oliiviöljyä

Jos haluat: tuoretta tilliä ja/tai persiljaa silputtuna, 1 rkl granaattiomenasiirappia tai 1 tl balsamicoa

1. Suikaloi kaali ohueksi. Itse käytän veitsen sijaan Tupperwaren yleiskuorijaa ja juustohöylää. Siirrä raaste isohkoon kulhoon.

2. Lisää kaalisuikaleiden joukkoon suola ja etikka. Vaivaa kaalta kolmisen minuuttia käsin (kuten pullataikinaa), jotta suikaleet hieman pehmenevät.  

3. Lisää joukkoon sitruunan mehu ja öljy sekä halutessasi tuoreita yrttejä ja granaattiomenasiirappia tai balsamicoa.

4. Tarjoa heti tai anna vetäytyä jääkaapissa muutaman tunnin / yön yli.

 

Tarator eli jogurttisalaatti

Tarator on jogurttipohjainen salaatti, johon voi sekoittaa joko yhtä tai useampaa juures/kasvisraastetta. Suosituin lienee pelkästä porkkanasta tehty tarator, mutta resepti taipuu helposti oman maun ja jääkaapista löytyvien ainesten mukaan.

4 isoa porkkanaa

3 rkl öljyä

2 rkl majoneesia 

1 valkosipulinkynsi

3 dl turkkilaista jogurttia tai vastaavaa kiinteää, maustamatonta jogurttia

1/2 tl suolaa

1. Raasta porkkana raastimen isolla terällä. 

2. Kuumenna öljy paistinpannulla ja paista porkkanaraastetta miedolla lämmöllä silloin tällöin sekoittaen 10 minuuttia. Siirrä raaste jäähtymään esimerkiksi laakealle lautaselle.

3. Sekoita majoneesi, raastettu valkosipulinkynsi, jogurtti ja suola keskenään kulhossa. Lisää sen jälkeen jäähtynyt porkkanaraaste joukkoon ja sekoita. 

4. Tarjoa heti tai laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi / yön yli.

 

Muunnoksia:

- Korvaa porkkana juurisellerillä. Kuori ja raasta koosta riippuen 1/2–1 juuriselleri ja lisää raaste ilman kypsentämistä jogurtin joukkoon.

- Korvaa porkkana kesäkurpitsalla. Valmista muuten samoin kuin porkkanatarator, mutta puristele kesäkurpitsaraasteesta ylimääräinen neste pois ennen paistamista.

- Korvaa porkkana punajuurella. Keitä punajuuret lohkottuina kypsiksi, jäähdytä ja raasta jogurtin joukkoon.

- Voit myös sekoittaa eri raasteita keskenään, esimerkiksi 50/50 kypsentämätöntä porkkanaa ja juuriselleriä tai 50/50 kypsennettyä porkkanaa ja kesäkurpitsaa.

 

Juuri eilen tein molempia salaatteja isot satsit jääkaappiin heti aamupalan jälkeen. On aika nauttia talvisesongin antimista vielä hetki! Talomme vieressä olevan kukkakaalipellon sesonki loppui jo aikoja sitten ja parhaillaan katselen, kun purjopeltoja nostetaan tyhjiksi. Purjo, joka on ehkä yksi klassisimmista talvituotteista, poistuu siis pian toreilta ja ruokapöydistä useammaksi kuukaudeksi monen muun sesonkikasviksen tavoin.

Matkailua koronan aikaan

 

Tykkään suunnitella lomamatkoja hyvissä ajoin etukäteen, mies on taas astetta enemmän hetkessä eläjä. Kesän 2020 suunnitelmat olivat kuitenkin harvinaisen selkeästi hahmoteltuina jo alkuvuodesta: minä suuntaisin 3–4 viikoksi Suomeen keskikesällä ja loppukesästä voisimme tehdä miehen kanssa noin 10 päivän reissun Fethiyeen ja Izmiriin. Kuten arvata saattaa, suunnitelmat ovat menneet 100 prosenttisesti päin prinkkalaa.

 

Turkin koronakevät sujui vähintään keskinkertaisesti, ja koronarajoitusten purkutalkoot aloitettiin alkukesästä aika samaa tahtia Suomen kanssa. Viikonloppuisista ulkonaliikkumiskielloista luovuttiin, riskiryhmätkin saivat taas elää vapaammin, ravintolat ja kampaamot aukesivat. Koulut eivät tosin enää Turkissa auenneet vaan etäily jatkui kevätlukukauden loppuun. Myös maskipakko on ollut ja pysynyt. Nyt elokuussa jännitetään, aiheuttavatko viikontakaiset juhlapyhien juhlinnat tartuntapiikkiä ja saadaanko kouluja tämän kuun lopussa auki vai ei.

 

Katukuvassa näkyy välillä koronan hiljentämää menoa, välillä täyttä sosiaalisen etäisyyden pitämisen ja kotona pysymisen unohtamista. Samoin jokainen reissaa koronakesässä tavallaan. Osa on matkannut ympäri maata sukuloimassa, rannoilla ja hotelleissa. Osa taas ei aio lähteä kotoa minnekään. Kun omat matkasuunnitelmamme kariutuivat, mietimme muutama viikko sitten päämme puhki vaihtoehtoja. Koronaa ajatellen päätimme matkustaa arkena ja viettää pois kotoa vain yhden yön. Kohde valittiin maakunnan sisältä ja majoittuminen hoitui omassa teltassa leirintäalueella. 

 

Matkasimme siis Mersinin maakunnan sisällä. Lähdimme torstai-aamuna kotoa Tarsuksesta, Mersinin itäkolkasta ja suuntasimme Anamuriin, Mersinin läntisimpään kaupunkiin. Automatka taittui 4,5 tunnissa välillä monikaistaista moottoritietä, pitkien tunneleiden ja merimaisemien siivittämänä, välillä pikkuteillä kiemurrellen ja rekkojen perässä jumittaen.

 

Perille saavuimme puoliltapäivin. Netin perusteella valitsemamme bungalow-leirintäalue oli korona-ajan leimaama, mutta ok niin. Ensitöikseen paikan omistaja toivotti meidät tervetulleeksi, mittasi kuumemittarilla lämmöt ja selvitteli, onko takana ulkomaanmatkoja. Alueen ravintola ei ollut auki, vessoja ja suihkuja siivottiin tehostetusti ja lisäksemme paikalla oli vain kolme bungalow-vuokraajaa, yksi asuntoauto ja viisi henkilöauton ja oman teltan kanssa saapunutta seuruetta. Tilaa siis riitti niin teltan pystyttämiseen kuin alueen rannalla istumiseen ja uimiseen. Viereinen vastaava leirintäalue ei ollut edes avannut oviaan täksi kesäksi.

Leirintäalueen välittömässä läheisyydessä sijaitsi keskiaikainen Mamure Kalesi -linnoitus, jota ovat aikoinaan rakennelleet niin muinaiset roomalaiset, bysanttilaiset kuin ristiretkeläisetkin. Tätä nykyä suurimmaksi osaksi entisöidyssä linnoituksessa voi samoilla torneissa, käytävillä ja sisäpihalla sekä ihmetellä vallihaudan kymmeniä kilpikonnia. Entisöiminen on sisänsä erinomainen juttu, mutta jäljestä päätelleen entisöijät olivat ottaneet aika lailla nykyteknisiä vapauksia. Näin ollen linnoituksen sliipattu ulkokuori sai ajoittain linnoituksen valtavan pitkän iän ja historian unohtumaan.

 

Kävimme katsomassa linnoituksen auringon paahteen alla, mutta muuten keskityimme viettämään laiskaa iltaa mies uiden, minä rannalla lukien ja syöden. Illalla parkkasimme vielä ennen nukkumaanmenoa rannalle kera pähkinöiden ja sipsien katselemaan auringonlaskua ja tähtiä. Leirialue hiljeni jo hyvissä ajoin nukkumaan.

Perjantaiaamuna pistimme teltan kasaan ja suuntasimme kohti Anamurin keskustaa. Kaupunki on kuuluisa banaaneistaan ja mansikoistaan. Itse asiassa kyseessä on ainut kolkka Turkissa, jossa banaaninviljely kannattaa isossa mittakaavassa, joten banaaneita lähti tuliaisiksi useampia terttuja.

Banaani- ja mansikkaostosten jälkeen seuraava pysähdyspaikkamme oli Gilindire Mağarası eli Gilinderen tippukiviluola. Se sijaitsee Aydincikin kunnassa, muutaman kilometrin päässä päätieltä. 555 metriä pitkä luola sisältää lukuisia tippukivisaleja sekä pohjalla olevan kirkasvetisen lammen, ja tarkemmissa tutkimuksissa sen sisältä on löytynyt kivi-, kupari- ja pronssikautisia esineitä. Mennessään nykyvierailija laskeutuu pitkän pätkän portaita alas, mutta varsinainen haaste on takaisin ylös kapuaminen. Jo lipunmyyjä kehotti ottamaan vesipullon mukaan, sillä luolan ilma on saunamaisen hiostuttava. 

Luolanähtävyyden parkkipaikalta avautuivat hienot näköalat merelle. Pohdiskelimme kotiin ajaessa, etteivät Mersinin maisemat kyllä häviä Antalyalle ja Muglalle, mutta ehkä turismiin ei ole vain panostettu yhtä paljon, lentokenttäyhteydet ovat huonommat ja tämä kesäsää astetta liian tuskainen jopa hellettä ja aurinkoa etsiville turisteille. Koronan keskellä ei tosin voi valittaa: Anamur oli hiljainen, rento ja turvallinen kohde, juuri toiveiden mukaisesti.

Vaalikevät

Suomessa vietetään tänä keväänä niin eduskuntavaaleja kuin europarlamenttivaalejakin. Ulkosuomalaisten (ja muiden vaalien aikaan ulkomailla oleskelevien) iloksi käyttöön on otettu kirjeäänestys. Presidentinvaalit skippasin, koska en millään viitsinyt lähteä kuuden tunnin bussimatkan päähän Ankaraan. Nyt sen sijaan kirjeäänestyslaput ovat saapuneet ja enää odottelen postissa äänioikeuslipuketta vaalipiiritietoineen. Sen saapumisen jälkeen voin täyttää äänestyslapun ja kiikuttaa sen yksinkertaisesti postiin.

Koska edelleen seuraan Suomen mediaa, etenkin lehtiä ja televisiota, paljon turkkilaisia vastineita tiiviimmin, eivät Suomen vaalit pääse lipsumaan mielestä. Yhtä lailla ajankohtaisena loistavat kuitenkin myös Turkin maaliskuiset maakunta/kunnallisvaalit. Itselläni ei ole vielä äänioikeutta, joten en joudu miettimään asiaa siinä mielessä, mutta olen kuitenkin yleistiedon nimissä yrittänyt päästä kartalle tulevien vaalien systeemistä ja pointeista.

Turkin suurimmat puolueet ovat AKP (oikealla), MHP (vielä enemmän oikealla), CHP (vasemmalla), HDP (vasemmalla) ja Iyi Parti (keskellä, perustajina entisiä MHP:n jäseniä). Puolueiden kannatus vaihtelee alueittain paljonkin: länsi- ja etelärannikolla CHP on perinteisesti vahvoilla, Kaakkois-Turkissa HDP, maan keski- ja pohjoisosissa MHP ja AKP. Tulevissa vaaleissa valitaan päättäjiä useille tasoille ja päästään jännittämään, kuka juhlii omassa maakunnassa, kunnassa ja jopa omassa asuinkorttelissa.
 

Ensinnäkin valitaan büyüksehir baskani eli maakunnan johtaja Turkin jokaiseen 81 maakuntaan. Meidän alueellamme eli Mersinissä vahvoina vaihtoehtoina ovat Iyi Parti -puolueen Burhanettin Kocamaz (maakunnan nykyinen johtaja) sekä CHP:n ehdokas Vahap Secer. Toisaalta MHP:n ja AKP:n vaaliliiton siivittämänä MHP:n kandidaatillakin on mahdollisuutensa. Toiseksi valitaan johtajat maakuntien piirikuntiin, belediye baskanit. Omassa piirikunnassani vahvoilla tulevat todennäköisesti olemaan CHP:n, MHP:n ja ehkäpä Iyi parti:n ehdokkaat. Vieläkin pienemmiksi valtaapitäviksi valitaan korttelipäälliköt eli muhtarit, joita kertyy kymmenittäin, jopa sadoittain per piirikunta. Kaiken lisäksi valituksi tulevat kunnanvaltuutetut, joita äänestettäessä ei mietitä niinkään henkilöitä vaan puolueita.

Vaaleja ei pääse karkuun monestakaan syystä. Itse en välitä politikoida esimerkiksi kyläpaikoissa, mutta turkkilaiset sen sijaan puhuvat aiheesta innokkaasti ja välillä tulisestikin. Viimeksi sunnuntaina todistin erään anopin ja vävypojan tulikiven katkaistu väittelyä siitä, mitä tarkoittaa puolueuskollisuus. Sen lisäksi, että ihmiset tykkäävät politikoida, pitävät puolueet huolen vaalisloganeiden ja -laulujen (valitettavasti) iskostuttamisesta äänestäjien päähän. Päivittäin kunkin puolueen vaaliautot matelevat kotimme ohitse sen seitsemän kertaa volyymit kaakossa ja vaalilaulut raikaen (videolla vaalimainontaa sunnuntain "ratoksi"). Etenkin nykyinen MHP:läinen kunnanisämme näkyy ja kuuluu, mutta hyvinä kakkosina tulevat myös Iyi parti:n ja CHP:n kampanjoijat. Ulko-oviin ilmestyy lehtisiä, mainoslakanoita on ripustettu sinne tänne (yläkerrosten parvekkeet ovat suuressa suosiossa), autoja ja busseja on päällystetty ehdokkaiden kuvin ja juorutkin kulkevat: kuka puoluepamppu lupasi mitä, kuka toista, kuka petti vaaliliiton kenen kanssa ja kenen selän takana on juonittu. Vaaliähkyn olen saavuttanut jo ajat sitten!

Vaikka on mielenkiintoista nähdä vaalien lopputulokset, täytyy myöntää, että tuloksien ohella innolla odotan myös kampanjamölyn hiljentymistä, rauhaa syödä aamupalaa ilman yhden yhtä vaalislogania ja mukaansa tempaavan vaalikorvamadon vaihtumista mihin tahansa muuhun rallatukseen.

Sadetta ja aurinkoa

Sää, tuo yleismaailmallinen small talkin aihe, on Turkissakin vahvoilla. Tervehdysten jälkeen on yleistä heti kommentoida päivän säätä. Kesällä yleensä tuskastellaan Mersinissä kuumuutta, sillä syytä totisesti on, ja talvella harmitellaan etenkin pilvisten ja sateisten päivien kylmyyttä. Auringolla on lämmittävä voima kyllä ympäri vuoden eikä lunta tarvitse vuoristoa lukuun ottamatta pelätä, mutta hyytävää voi siitä huolimatta olla.

Tyypillistä talven lämpötilaongelmille on se, että kodin sisällä voi olla kalseampaa kuin ulkona. 0-10 asteeseen tippuvat yölämpötilat eivät sinällään hetkauta suomalaisen korvaa, mutta ne totisesti viilentävät kivitalot tehokkaasti! Läheskään kaikissa iäkkäämmissä omakotitaloissa ja kerrostaloissa ei keskuslämmitystä (yleensä kaasua) tunneta ja näin jää kunkin asukkaan itsensä harteille yritys luoda siedettävä/lokoisa sisälämpötila parhaaksi näkemillään menetelmillä.

Ilmalämpöpumput ovat yleisiä, yhdestä kahteen per asunto. Ilmalämpöpumpun eli kliman etuna on helppous ja tietty se, että talvella se lämmittää ja kesällä viilentää. Toisaalta monet valittavat kliman aiheuttavan tukkoisuutta ja päänsärkyä. Tottapa kyllä, ainakin kurkkuni vihaa kliman puhallusta niin kesäisin kuin talvisin, mutta voittaa klima omalla kohdallani kuitenkin soban.

Soba on tyypillisin vanhoissa omakotitaloissa, mutta toki moni virittää sen kerrostaloasuntoonsakin. Sobassa poltetaan pienen kaminan tyyliin puuta ja paperia, pähkinöiden ja siementen kuoretkin voi kipata sekaan. Tänä talvena useassa sobassa palaa myös hiili, jonka hinta on (harmillisesti) poljettu halvimmaksi. Sobassa on tunnelmaa, mutta ikävänä puolena on vääjäämätön pienen pieni musta pölykerros ja pienhiukkaset sisällä ja kaduilla iltaisin leijuva sankka savu ja katku, josta kärsivät muutkin kuin soban omistajat.

Soban ja kliman lisäksi on vielä erilaisia sähköllä toimivia pienlämmittimiä sekä -pattereita. Meiltäkin löytyy olohuoneen kliman lisäksi pieni sähkölämmitin kylpyhuoneesta. Koska muut huoneet ovat oman onnensa nojassa, on viileimpinä päivinä mukavaa esimerkiksi leipoa tai kokata uuniruokaa, mikä lämmittää mukavasti keittiötä.

Kuluva talvi on kiristänyt hermoja kalseuden lisäksi loputtomalta tuntuvalla sateisuudellaan. Yksi Mersinin ilmastoa hallitseva seikka kesäisin ja talvisin on nimittäin korkea ilmankosteus ja sateilla höystettynä siitä on tänä talvena kärvistelty huomattavasti keskiverto talvea enemmän. Pyykin kuivatus sadepäivinä on ulkona mahdotonta ja kodin sisällä tuskaisen hidasta. Kun kotonamme ei ole keskuslämmitystä, ei tietystä vesikään lämpiä tavalliseen tapaan. Esimerkiksi suihkussa käynnit suunnitellaan aurinkoisten päivien mukaan (=vesi lämpiää aurinkopaneeleilla) tai sitten odotellaan kiltisti pari tuntia veden lämpiämistä termostaatin avulla. Ehkä ärsyttävin tämän talven ilmiöistä on ollut se, että ainakin omassa kodissamme ulkoseinien sisäpinnoille tuppaa ilmestymään jonkin sortin hometäpliä, onneksi vain yhteen huoneeseen. Niitä sitten pyyhin seinistä aina viikkosiivouksen yhteydessä.

Tänä viikonloppuna sade on kuitenkin ollut tauolla! Aurinko on lämmittänyt kodin lokoisaksi ja ulkonakin on kelvannut. Tämän innostamana- ja tulevia sateita peläten - ajelimme ja kävelimme miehen kanssa ristiin rastiin pitkin kapeita kyläteitä ja ihastelimme luonnon puhkeamista kirjaimellisesti kukkaan. Helpolla ei ole luontokaan sateilla päässyt: erääseen kylään vievä rinnetie oli sortunut, pienempiä pengermien sortumia näkyi vähän väliä ja paikka paikoin pellot lainehtivat vedestä. Onneksi suunta on kohti kevättä ja uskoakseni yhä aurinkoisempia viikkoja!

Erdemli, Silifke, Tarsus...Mistä koostuu Mersin?

Kirjoitin blogiin jokunen viikko sitten Mersinin kaupungista. Tässä postauksessa kirjoitan vähän lisää Mersinistä maakuntana, sillä ytimen ympäriltäkin löytyy paljon nähtävää. Itse asiassa ydinkeskustassa ollessa turisteihin törmää harvoin ja tunnelmana on lähinnä suurkaupungin eloisuus kaikilla mausteilla. Vähän kauemmaksi mentäessä alkaa historiallisia ja luontonähtävyyksiä, rantoja ja hotelleitakin tulla vastaan entistä enemmän.

Mersinin maakunta koostuu yhteensä 13 erikokoisesta paikkakunnasta ja alueen vaihtelevuudesta + näkymistä saa hyvää makua Mersinin kaupungin virallisesta, turisteja houkuttelevasta videosta:

Videon satama, tornitalot ja ihmisvilinä ovat kuvausta Mersinin ytimestä. Ytimen tai paremminkin metropolialueen muodostavat Akdeniz, Mezitli, Toroslar ja Yenisehir.  Pienin neljästä, joskaan ei pieni, on Mezitli (n. 164 000 asukasta) ja suurin, myös pinta-alaltaan, Toroslar (reilut 280 000). Näiden neljän alueelta löytyy se todellinen suurkaupunkitunnelma ja oikeastaan en itse edes pysty erottamaan, mistä mikäkin alkaa ja mihin loppuu. Asukkaille ja turisteille on tarjolla kaikkea mahdollista museoista kulttuuririentoihin ja ravintoloista ostoskeskuksiin. Toisaalta esimerkiksi Mezitlistä löytää nykyajan lisäksi antiikin havinaakin: Soli-Pompeipolis oli antiikin aikainen satamakaupunki, josta käsin käytiin kauppaa Kyprokselle ja Egyptiin. Jonkin verran pylväitä ja raunioita on säilynyt näihin päiviin ja kiinnostuneet voivat käydä niitä nykyisen Mezitlin alueella ihmettelemässä.

Mersin Marina -ostoskeskuksessa voi käydä ihastelemassa esimerkiksi turkkilaisen Pasabahce-myymälän astioita ja koriste-esineitä. Nämä kahvikupposet noin 100 euroa kappale.

Kun siirrytään kohti maakunnan reunoja, löytyy erikokoisia paikkakuntia. Kokoluokka vaihtelee turkkilaisittain kylämäisen ja luonnonläheisen Çamlıyaylan vajaasta 9000 asukkaasta aina reilun 300 000 asukkaan Tarsukseen. Aydıncık, Bozyazı, Gülnar, Mut, Anamur - näistä kaikki ovat suomalaisin silmin pieniä ja keskikokoisia paikkakuntia. Valokuvissa ne ovat kauniita ja jos Mersinin matkailumainoksiin on uskominen, niissä pääsee tutustumaan muun muassa antiikin aikaisten kaupunkien ja rakennelmien raunioihin, kauniisiin rantoihin, vanhoihin linnoituksiin ja tippukiviluoliin.Valitettavasti itse en ole näillä alueilla vielä käynyt, enkä osaa niitä sen syvällisemmin esitellä.

Itselleni Mersinin paikkakunnista tutuimmat ovat metropolialueen ohella Erdemli, Silifke ja Tarsus, joista jokainen on omalla tavallaan tutustumisen arvoinen.

Erdemli ja Silifke

Reilun 130 000 asukkaan Erdemli ja astetta pienempi Silifke ovat itselleni kohteita, joihin olen matkannut sekä rannan että nähtävyyksien takia. Erdemlissä ja etenkin Silifkessä kohtaa jo välimerellistä rantalomakohteen tunnelmaa, sillä merta reunustavat hotellit ja aurinkotuolit. Silifkessä on paljon myös korkeita kerrostaloja, joissa paikallisten ja turkkilaisten turistien lisäksi on muun muassa saksalaisten kakkosasuntoja.

Aurinko laskee silifkeläisellä uimarannalla.

Koska henk.koht. en ole uimari ja muutun rannoilla lähinnä ravun väriseksi, itselleni suurinta antia turistina ovat luonnon muokkaamat kohteet ja antiikin rauniot. Erdemlin historiatarjontaa ovat esimerkiksi merellä siintävä linnoitus sekä Kanlidivane ja Elauissa-Sebaste lukuisine raunioineen ja kaiverruksineen. Kanlidivanesta löytyy temppeli- ja kirkkoraunioita, muinaisia vesisäiliöitä sekä luonnon syvänne, johon tarinan mukaan heitettiin rikolliset villieläinten armoille. Elauissa-Sebaste taas oli antiikin Rooman aikainen kaupunki, ja yhä tänäkin päivänä kuka tahansa voi kiivetä sen antiikkisen teatterin yläpenkille katselemaan merinäköalaa.

Elauissa-Sebaste henkii antiikkia.

Silifken luontonähtävyyksistä kenties kuuluisin on Cennet-Cehennem eli suomeksi Taivas-Helvetti. Kyse on oikeastaan kahdesta valtavasta kuilusta. Helvetin reilun 100 metrin syvyistä onkaloa voi katsella sen yllä olevalta tasanteelta ja Taivaaseen voi puolestaan kävellä kivisiä rappusia pitkin - alaspäin. Taivaan pohjalta löytyy paitsi vehreyttä myös pienen luostarin rauniot sekä pimeä ja hieman liejuinen luola. Kävely alas ja takaisin ylös on varsinainen urheilusuoritus kesähelteellä (nimim. kokemusta on), mutta elämys sinänsä. Lisäksi paikkaan liittyy kiehtova tarina. Myytin mukaan itse Zeus piti kreikkalaisen mytologian karmeinta hirviötä, Typhonia, vangittuna Helvetti-kuilussa. Taivaan ja Helvetin lähistöltä löytyy myös mukiinmenevä tippukiviluola.

Näkymä Taivas-onkalon pohjalta

Tarsus

 

Itselleni Mersinin tutuin kolkka on Tarsus, josta löytyy myös monia mukavia nähtävyyksiä. Keskustassa on pieniä putiikkeja ja kauppakeskus elokuvateattereineen löytyy, syrjempää myös eläintarha. Pienen vesiputouksen äärellä voi käydä vaikka kahvittelemassa. Myös niin sanottua Vanhaa kaupunkia on palanen jäljellä. Osa siitä on huonossa kunnossa, mutta alue on kuitenkin kävelyn arvoinen. Alue on myös suuressa hääkuvaus-suosiossa ja ennen menoa yritän aina veikata, montako paria onnistun näkemään.

Paavalin asuinaluetta ja Vanhaa kaupunkia samassa kuvassa.

Tarsus on historialtaan mielenkiintoinen paikka. Yksi kaupunkiin liittyvä tarina on niin kutsuttu Sahmeran-myytti. Tarun mukaan Sahmeran, käärmeiden kuningas, asusteli aikoinaan maan päällä. Tarsuslaiset tappoivat hänet, mutta sitä käärmeet eivät vielä tänäkään päivänä tiedä. Myytin mukaan tuomiopäivänä käärmeet saavat selville syyllisen kuninkaan kuolemaan ja tulevat kostamaan kaupungin ihmisille. Nykyään tarusta muistuttaa kaupungista löytyvä patsas.

Uskonnollista nähtävää löytyy myös. Pyhä Paavali piti aikoinaan majaansa Tarsuksessa, joten yhä tänä päivänä voi vierailla katsomasssa hänen kaivoaan (kyllä), talonsa raunioita ja kirkkoa. Myös Pyhän Danielin - tai näin uskotaan - hauta löytyy kaupungin keskustasta. Automatkan päästä löytyy Eshab-i Kehf eli seitsemän nukkujan luola. Tarun mukaan seitsemän esikristittyä pakeni luolaan roomalaisten vainoja ja he nukkuivat luolassa liki 300 vuotta - merkitystä tarinalle antavat sekä muslimit että kristityt. Nykyään paikan lähellä on iso moskeija ja luolaankin voi piipahtaa.

Pyhän Paavalin kirkko.

Aivan kaupungin keskustassa voi nähdä hieman esiinkaivettua Rooman aikaista tienpätkää sekä Kleopatran portin. Itse asiassa aikoinaan kyse oli pääportista, josta saavuttiin sisälle Tarsuksen kaupunkiin. Yhtenä vierailijoista oli Egyptin kuningatar Kleopatra, ja sen ansiosta portilla on nykyinen nimensä.


Kaiken kaikkiaan Mersinin maakunnan luonto on todella kaunis. Osa paikkakunnista sijaitsee Välimeren rannalla ja toisaalta aluetta ympäröivät Taurusvuoret. Ajeltaessa keskustoista kohti vuoristokyliä maisemat ovat usein todella jylhiä:

Istanbul - Bagdad -rautatiesilta, jonka rakensivat aikoinaan saksalaiset.

Lähteinä Mersinin kaupungin kotisivut ja kaupungin tuottama informatiivinen turistikartta + omat asumis- ja reissailukokemukset kuvineen.

Asuinpaikkana Mersin

Mieheni oli tekaissut netissä kartan, johon on merkitty kaikki vierailemani kaupungit. Osassa vierailu tarkoittaa kertaallista, yhden päivän turistikohteissa juoksemista, osassa taas useamman viikon oleskelua. Omin kartan tietysti käyttööni.

Kuten kuvasta näkyy, olen tähän mennessä sahannut lähinnä etelää ja länttä, paria sisämaan piipahdusta edustavat Ankara ja Nevşehir (Kappadokian alue). Kartasta innostuin ja keksin, että muutamista suosikkipaikoista olisi mukava kirjoittaa jotain blogiinkin. Kuviakin niistä kun on tullut otettua vuosien varrella ihan kiitettävästi. Tulevaisuudessa siis tietoa luvassa ainakin Istanbulista, Fethiyestä, Kirklarelısta, Çanakkalesta (+Troijasta) sekä Kappadokiasta.

"Paikkakuntasaagan" päätin kuitenkin aloittaa läheltä eli asuinpaikastani Mersinistä. Mersin on toisaalta kaupunki, toisaalta myös kokonainen maakunta, joka muodostuu keskuksen lisäksi lukuisista pienemmistä ja suuremmista paikkakunnista. Tämän tekstin aiheena olkoon pelkästään Mersinin kaupunki, Mersin merkez (keskus). Maakunnan muista osasista kirjoittelen lisää myöhemmin.

M niin kuin MERI

Mersin sijaitsee Etelä-Turkissa, Välimeren rannalla. Mistään unelmarantakohteesta ei kuitenkaan ole kyse. Joitakin hiekka- ja kivikkorantoja toki löytyy ja uimareita niillä myös näkee, mutta kyse on pienistä rantakaistaleista, joille voi levittää halutessaan piknikmattonsa tai pulahtaa veteen pikaisesti. Meren rantaa reunustavat kävelykadut ovat kyllä mukavia kuljeskeluun ja ulapan katseluun ja se, kalastuksen ohella, taitaakin olla suurimmalle osalle kaupungin asukkaista meren suurin anti.

Viljelyalueen takaa siintävät tornitalot ja niiden takaa avautuu meri.

E niin kuin ELÄMÄNMENO

Mersin on kompakti keskus, jossa elää noin 900 000 asukasta. Yhdessä suunnassa siintää meri, toisessa lumihuippuiset vuoret. Yllättävän läheltä löytyy myös vihreitä viljelyalueita, jopa kylämäistä tunnelmaa, mutta laajaa keskustaa ja lähiöitä luonnehtivat koko ajan lisääntyvät ja yhä korkeammiksi rakennettavat tornitalot.

Keskustassa on hektistä ja liikenne ruuhkaista. Oman auton käyttöä pahimpina ruuhka-aikoina on parasta välttää ihan omien hermojen takia. Sinänsä arki rullaa siinä kuin muuallakin. Isommat ja pienemmät paikallislinjat sahaavat ympäri kaupunkia ja kaikenikäisiä ihmisiä parveilee kaduilla, virastoissa, ostoskeskuksissa, rautatieasemalla.

Kaupungissa elää monia vähemmistöjä, kuten arabeja, kurdeja, armenialaisia, syyrialaisia ja turkin ohella voi kuulla näiden kieliä. Englantia osataan heikosti ja turisteihin törmää harvoin.


R niin kuin RUOKA

Raaka-aineet saadaan läheltä: Mersiniä ympäröivät viljelmät tuottavat laajan valikoiman kasviksia ja hedelmiä. Usein ruuan pohjana on oliiviöljy, tomaatti, paprikapyree, sipuli ja lukuisat kasvikset. Ja kuten yleistä, mersiniläisille oman alueen ruoka on turkkilaisen keittiön helmi. Etnisiä ravintoloita saa yrittää löytää kissojen ja koirien kanssa, ja aina ei löydä silloinkaan. Mersinin ikiomat ruokaerikoisuudet ovat tantuni, şalgam ja cezerye.

Tantuni on hieman kuin wrap, joka on täytetty perinteisin tavoin valmistetulla ja maustetulla lihalla, sipulilla, tomaatilla ja persiljalla. Kun menet ravintolaan, saat yleensä tantunin kylkeen vielä lisää persiljaa, sitruunaviipaleita, chilejä sekä salaattia.

Şalgam on juoma, jonka pääraaka-aineena ovat mustat porkkanat. Parasta şalgamia saa usein pienistä tienvarsikojuista, mutta maistelusta kiinnostunut voi turvautua myös marketti-şalgamiin, jota löytyy kaupoista ympäri maan. Maku on omalaatuinen, muistuttaen jossain määrin etikkapunajuurten lientä, mutta kuumana kesäpäivänä ei omaan makuuni mitenkään hullumpaa. Olen toisaalta todistanut tilannetta, jossa afrikkalainen tuttavani sai trauman - niin järkyttävän makuinen litku oli kuulemma kyseessä.

Cezerye on porkkanapohjainen makeinen, joka on kuorrutettu kookoshiutaleilla. Erittäin makeaa, mutta hyvää. Porkkana on perinteisen cezeryen pohjajuures, mutta joku aika sitten maistoin myös moderneja viritelmiä: granaattiomena- ja kiivipohjaista cezeryeä. Mutta, mutta...Perinteinen porkkana on edelleen ylivoimainen ykkönen!

Salgam tarjoiltuna säilötyn porkkanan kanssa.

S niin kuin SATAMA

Mersinissä ei ole lentokenttää, mikä osaltaan rajoittaa turistien määrää. Lähin lentokenttä on Adanassa, 90 kilometrin päässä. Sieltä matkan Mersiniin saa toki näppärästi taitettua lentokenttäbussilla tai lähijunalla noin tunnissa.

Mersinin satama on Turkin vilkkaimpia. Liikkeellä on lähinnä rahtilaivoja, Pohjois-Kyprokselle ja Libanoniin kulkee lauttaliikennettä myös turisteja ajatellen. Sataman olemassaolon huomaa paitsi merellä seilaavista laivoista, niin myös maanteiltä. Loputon määrä rekkoja vaeltaa ympäri vuorokauden kohti merta ja jos keskustaan mielii omalla autolla tietyistä ilmansuunnista, ei rekkojen kanssa sukkulointia ja hermoilua voi välttää.

I niin kuin ILMASTO

Ensimmäisen vierailun nykyiselle asuinalueelleni tein kesällä 2013. Oli tuskakuuma, hellettä reilusti yli kolmenkymmenen ja ilmankosteus tuntui liimaavan kaikki vaatteet ihoon kiinni. Tämä nimenomaan on Mersinin kesäilmasto, siihen olen oppinut. Kesä-, heinä- ja elokuu on aikamoista hikoilua ja kuumuuden ja ilmankosteuden kanssa eivät välillä tunnu pärjäävän  ihmiset saati ruuat ja kodin esineistö. Kesäisin on syytä tunkea jääkaappiin niin huulipunat, rasvat kuin pitkät kynttilät. Jäätelöpaketti selviää hädintuskin 100 metrin päässä olevasta marketista kotipakastimeen sulamatta. Myös jauhot ja kaurahiutaleet opin säilyttämään jääkaapissa sen jälkeen, kun sekä turkkilainen vehnäjauho että Saksasta tuotu kaurahiutalepussi alkoivat kasvattaa sisässään jauhokoisia pari viikkoa normaalissa kaapissa eleltyään.

Talvellakaan Mersinissä ei tarvitse palella, varsinkaan aurinkoisina päivinä. Vaikka tottumuksesta tulee vedettyä päälle takki, pärjäisi auringossa hyvin vaikkapa tennareissa ja neuletakissa. Illat, yöt, pilviset ja sateiset päivät osaavat toki olla kalseampia ja lämpötila vain hieman plussan puolella. Lunta ei tarvitse pelätä keskustassa, mutta ympäröivillä vuorilla tilanne on toki toinen.

Puu talviasussa.

N niin kuin NÄHTÄVYYDET

Maakunnan kauneimmat maisemat, kiinnostavimmat antiikin aikaiset rauniot ja  nähtävyydet löytyvät kenties pääkaupunki-Mersinin ulkopuolelta. Joka tapauksessa, nähtävää löytyy itse keskuksestakin.

Nykyään Mersinin keskustan ykköskohde on itselleni tylsästi ja arkisesti kauppakeskus. Shoppailusta en suuressa mittakaavassa välitä, mutta ostoskeskus on paikka, josta löytyy suosikki-kaurajauhojani, kattava lemmikkitarvikeliike ja urheilukauppa, josta viimeisimpänä ostoksena mukaan tarttui jumppapallo. Shoppailusta pitävälle turistillekin Forum Mersin -kauppakeskus on erittäin käypä kohde.

Merenrannalla kävelystä pidän kyllä edelleenkin ja sitä kannattaa harrastaa myös ensi kertaa Mersiniin tulevan. Siis käyskentelyä merenrannalla. Rahtilaivojen katselua horisontissa, kalastajien määrän laskeskelua, istuskelua penkeillä ja kesäisin hieman hellettä helpottavasta tuulesta nauttimista. Tutkailen aina myös patsaita ja yritän päättää, ovatko ne kivoja vai mauttomia. Eriteemaisia patsaita Mersinin rantaraitilla nimittäin riittää ja joskus ihmettelen, mihin niiden valinta perustuu.

Hyviä ravintoloita on varmasti pilvin pimein, mutta nimenomaan Mersinissä kannattaa kokeilla paikallisia erikoisuuksia: siis ruoaksi tantunia, juomaksi şalgamia ja vaikka iltapalaksi tai tuliaisiksi cezeryeä.

Mersinin Atatürk Evi.

Muutama museokin Mersinistä löytyy, esimerkiksi arkeologinen- ja merenkulkumuseo sekä niin sanottu Atatürk Evi. Atatürk Evi -rakennuksia löytyy ympäri Turkkia. Ne ovat paikkoja, joissa Turkin tasavallan perustaja eläessään vietti edes yhden yön. Yleensä sisälle pääsee maksutta. Mersinin rakennus on vanha, perinteinen kivirakennus, joka sisältää kauniin kalustuksen lisäksi jonkin verran kuvia ja tietoutta Atatürkin kaupungissa vierailuista.

Rautatieaseman lähellä on mukava, pieni katolinen kirkko (Latin Italyan Katolik Kilisesi). Aukioloajat ovat itselleni hieman mysteeri, useimmiten kirkko on ollut käydessäni auki. Suht lähellä rautatieasemaa löytyy myös muutamia mukavia kävelykatuja, joiden varrella on etenkin juhlavaateliikkeitä. 

Itse tykkään myös käveleksiä Mersinin yliopiston alueella. Yliopisto on kuin oma maailmansa hieman syrjässä keskustasta. Vaikka sisälle rakennuksiin pääsevät vain opiskelijat, ympäröivät viheralueet ovat viikonloppuisin rauhallisia ja kuljeskelun arvoisia. Alueelta löytyy myös kahviloita, joissa voi vallata oman paikkansa terassin kiikusta tai säkkituolista ja rentouttaa silmiään yliopistoa ympäröivillä viljelysalueilla. Tietyistä paikoista horisontista kohoavat keskustaa luonnehtivat loputtomat pilvenpiirtäjät ja Välimeri.

Yllä vanhempaa, alla uudempaa patsasmuotia.

Kirjamessuilla: Mitä Turkki lukee?

Turkin Mersinissä on vietetty jo melkein viikon ajan kirjamessuja. Itse suunnistin paikan päälle menneenä lauantaina toisaalta uteliaisuuttani, toisaalta kirjojen ystävänä. Messuille ei ollut pääsymaksua, vaan sisään sai kävellä ilmaiseksi. Suuri halli oli jaettu kolmeen osaan: Yhdestä salista kaikuivat kirjailijoiden luennot ja haastattelut. Kaksi isoa salia taas täyttyi isojen ja pienten turkkilaisten kustantamojen myyntikojuista. 

Kuten messuilla usein käy, tarjontaa on niin paljon, että iskee ähky. Näin ollen moni ständi tulee katsottua pikaisesti ja osaa ei edes huomaa. Kahden tunnin vaeltelun aikana silmiini osui uutta ja vanhaa turkkilaista kirjallisuutta. Eurooppalaista, amerikkalaista, venäläistä, aasialaista ja australialaista proosaa. Huomattavan paljon lastenkirjallisuudelle pyhitettyjä myyntipisteitä. Yhden manga ja yhden amerikkalaista sarjakuvaa esittelevän pisteen bongasin myös. Kojullinen Turkin tasavallan perustajaan, Atatürkiin, enemmän tai vähemmän liittyvää kirjallisuutta. Eksoottisia sanakirjoja tyyliin turkki-uiguuri. Jonkin verran oheistuotteita: Le Petit Prince -kangaskasseja, Paavo Pesusieni -kirjanmerkkejä, Game of Thrones -muistikirjoja.

Tämä pisti hymyilyttämään: Mitä anoppi teki, mitä miniä kertoi?

Itse katselin kiinnostuneena, josko tarjolla olisi kirjoja englanniksi, mutta en onnistunut löytämään yhtäkään. Kirjakaupoissa olen englannin kielisiä teoksia nähnyt, mutta en osaa sanoa, oliko ne vähäiset jätetty suosiolla kauppojen hyllyihin vai, kuten arvelen, jäivätkö ne huomaamatta kaikessa hulinassa. Ruokakirjojen kanssa kävi sama juttu. Selailin hetkisen libanonilaisia reseptejä esittelevää kirjaa, mutta se olikin ainut genrensä edustaja, johon törmäsin.

 

Turkissa myytävät kirjat ovat lähes aina pokkareita. Klassikon tai uutuuden saa hyvinkin 20–30 liiralla (4–7 e), tyyriimmänkin (kustantamojen erityissarjat, Suomessa esim. Keltainen kirjasto) 50–60 liiralla (11–13 e). Messuilla useimmilla kojuilla alennukset olivat vielä 20–25 prosenttia normaalihinnoista, parilla kojulla Black Fridayn kunniaksi jopa 50 prosenttia. 

Turkissa toki arvostetaan ja luetaan edesmenneitä ja nykyisiä turkkilaisia kirjailijoita: Yasar Kemalia, Nazim Hikmetiä, Orhan Pamukia, Elif Safakia ja monia muita. Yksi asia, johon olen kuitenkin törmännyt sekä antikvariaateissa, kirjakaupoissa että nyt messuilla, on maailmankirjallisuuden klassikoiden huomattava määrä. Kafka, Stendahl, Austen, Dostojevski, Auster, Garcia Marquez – suuret nimet ja heidän teoksensa tuntuvat paikasta riippumatta valtaavan huomattavan osan hyllyistä. Samaan henkeen viime vuoden myydyimpien kirjojen joukossa seikkailivat esimerkiksi Pikku Prinssi ja George Orwellin teokset. Kirjamessuilla klassikkomania vielä konkretisoitui: samaa klassikkoa, vaikkapa Kafkan Oikeusjuttua, löytyi sen seitsemältä eri kustantajalta upouusina painoksina.

Eikä toki tapahtumaa ilman ruokaa! Messuhallille johtavan kävelytien varren olivat kansoittaneet katuruuan myyjät: kastanjoita (kestane), seesamirinkeleitä (simit) ja maissia (misir, ilman i:n pisteitä). Tuliaisina Mersinin kirjamessuilta oli loppujen lopuksi mukava lauantai-iltapäivä, kaksi venäläisklassikkoa, ilmainen turistikartta, ilmainen Atatürk Mersinissä -opus ja kaksi keitettyä ja suolattua maissia välipalaksi.