Puhekulttuurin kiemuroita

Turkkilainen puhekulttuuri, siinäpä vasta pähkinä purtavaksi! Koska maa on niin valtava ja kansaa kutakuinkin 80 miljoonaa, on selvää että puhekulttuurit vaihtelevat paitsi alueittain myös etnisyyden, kouluttautumisen, perhesuhteiden sekä monien muiden nyanssien perusteella. Pelkästään omassa turkkilaisessa suvussani on huomattavissa kaksi erilaista puhekulttuuria. Toinen on hieman hiljaisempi ja puheissaan harkitsevaisempi. Heidän kanssaan tavataan kerran tai pari vuoteen. Toinen puolisko puolestaan rakastaa kokoontua sankoin joukoin: mitä enemmän porukkaa ja mitä useammin nähdään, sitä parempi. Puhe soljuu ja nauramisen päälle voi olla joskus pientä sanaharkkaakin, kun asiat sanotaan suoraan.

Jos lueskelee matkaoppaita tai nettiartikkeleita, blogeja ja keskusteluita, löytää vinkkejä siihen, mistä aiheista Turkissa ei välttämättä kannata virittää keskustelua. Ketään ei yllättäne, että uskontoon ja politiikkaan liittyviä aiheita kannattaa välttää. Sen sijaan kannustetaan puhumaan säästä, ruuasta, paikkakunnista, nähtävyyksistä, historiasta, kulttuurista, perheestä. Voin allekirjoittaa ohjeet, mutta näin mustavalkoinen puhekulttuuri ei toki ole. On ihmisiä, jotka puhuvat ongelmitta ja kiihkotta politiikasta ja ihmisiä, joiden kanssa olisi mahdotonta saada pitkää keskustelua ottomaaniajasta tai museoista.

Löysin Quora-sivustolta kysymyksen mitä aiheita tulisi välttää turkkilaisten kanssa keskusteltaessa ja kysymykseen yhden mainion vastauksen. Vapaasti suomennettuna:

"Ei ole mitään tiettyä aihetta, jota turkkilaisten kanssa tulisi välttää, mutta se, miten puhuu ja tavat ovat tärkeitä. Ihmiset ovat hyvin vakavia. Useimmat ovat konservatiivisia, mutta eivät näe omaa konservatiivisuuttaan. Yksityisyys on ihmisille hyvin tärkeää, mutta toisaalta he ovat hyvin uteliaita. Sinulta kysytään paljon kysymyksiä. 

Kohteliaisuus on myös tärkeää. Ihmiset eivät halua kuulla kirosanaa joka lauseessa. 

Mutta turkkilaiset ovat hyvin rentoja, rehellisiä, vieraanvaraisia, avuliaita. Jos ystävystyt turkkilaisen kanssa, et unohda häntä koskaan."

Kuvaus on täydellinen :) Vakavia, mutta rentoja. Konservatiivisia, mutta eivät myönnä sitä. Yksityisiä, mutta ylen uteliaita. Puhua voi melkein kaikesta, muttei ihan millä tavalla tahansa. Kuvaus on täydellinen, sillä puhekulttuuri on totisesti monimutkainen ja ristiriitainen ilmiö. Itse olen tehnyt seuraavia havaintoja vuosien varrella:

Politiikkaa kannattaa välttää, jos kaipaa leppoisaa ja varmuudella kohteliasta keskustelua tuntemattomien kanssa. Jos puhekumppaneitaan tuntee, kannattaa aihetta edelleen välttää eri linjoilla olevien kanssa. Menneiden paikallisvaalien jälkeen kyläpaikoissa riemuittiin samoin ajattelevien kanssa ja pyrittiin pitämään pahimmat mölyt mahassa, kun paikalla oli eri lailla ajattelevia. Puheenaiheena sinänsä politiikka on superyleinen, mielestäni paljon yleisempi kuin Suomessa. Tiedän esimerkiksi mieheni kaikkien sukulaisten puoluekannat. Jos minulta sen sijaan kysyttäisiin, mitä puolueita suomalaiset sukulaiseni kannattavat, joutuisin monen kohdalla arpomaan vastauksen. 

Joskus tuttavapiirissäni puhutaan uskonnosta ja miehen ystävät ovat kyselleet aika avoimestikin, mihin uskontokuntaan kuulun, uskonko Jeesuksen syntymistarinaan, mitä kristityt ajattelevat aiheesta X. Sukulaiset sen sijaan eivät koskaan ole kysyneet mitään eikä heille eri uskontokuntaan kuulumisella tunnu olevan mitään väliä. Vanhemmat ihmiset uskonnollisuuden asteestaan riippumatta ovat mielestäni melko kunnioittavia uskonnollisia aiheita sivuttaessa, eivätkä halua heittää rankkaa kritiikkiä suuntaan tai toiseen. Nuorempi sukupolvi sen sijaan saattaa tuoda mielipiteitään ilmi avoimemmin ja suht rankastikin vitsailemalla. 

Sää on loistava puheenaihe, johon ei kyllästytä koskaan! Jos englantilaiset ja suomalaiset rakastavat säästä puhumista, niin turkkilaiset ovat ehdottomasti sukulaissielujamme tämän asian suhteen. Ihmiset ovat myös varsin innokkaita puhumaan paikoista, joissa ovat käyneet. Vanhemmat ihmiset selittävät mielellään muistojaan vanhoilta ajoilta. Etenkin naisten kanssa ruuasta voi puhua loputtomiin. Kannattaa kysellä esimerkiksi paikallisia reseptejä, millaisia ruokia ennen vanhaan tehtiin ja ruokien hintoja, niistä syntyy kyllä jutun juurta. 

Tietyssä mielessä ihmiset pitävät tosiaan kiinni yksityisyydestään. Kun alan miettiä, en tiedä joittenkin miehen sukulaisten elämästä melkein mitään. Toisaalta etenkin naiset kokoontuvat mielellään vierailuille ja näinpä jutut lähtevät kulkemaan ja parille tutulle tarkoitettu tieto on saavuttanut pian puoli sukua ja naapuruston. Toisaalta juoruihin kannattaa aina suhtautua varauksella, turkkilainen kun laittaa monesti juttuihin tiedostamattaan hieman värityskynää: perusflunssa saadaan kuulostamaan harvinaiselta sairaudelta, kesäinen sadekuuro myrskyltä ja ylimääräisen kakkupalan syöminen siltä, että vieras olisi lappanut teetarjoiluita kaksin käsin.  

Turkkilainen rehellisyys voi joskus tuntua brutaalilta. Ei ihminen välttämättä haluaisi tietää, että hänen uutta kampaustaan pidetään epäonnistuneena tai ostamiaan verhoja rumina, mutta Turkissa ystäväsi tai sukulaisesi voi hyvinkin tuoda asian ilmi yllättäen ja pyytämättä. Turkkilaiset saattavat arvostella toistensa sisustus-, ulkonäkö-, kodinhoito- ja ruuanlaittoratkaisuja välillä suomalaista hätkähdyttävän suoraan.

Rehellisyyteen liittyy kokemukseni mukaan myös toinen nyanssi. Ennen otin turkkilaisten puheet aina hyvin tosissaan: jos joku sanoi, että tiistaina voisimme mennä jäätelölle ja perjantaina vierailla tädillä X, otin suunnitelmat tosissani. Nykyään tiedän, että suunnitelmat ja sitä kautta puheet eivät ole niin kiveen kirjoitettuja. Ehkä jäätelöä tekeekin mieli jo maanantaina, siis mennään maanantaina. Perjantaina selviää, ettei täti olekaan kotona, joten vierailu siirtyykin hamaan tulevaisuuteen. Puheita pitää siis osata suodattaa, sillä turkkilaiset elävät huomattavasti enemmän hetkessä ja joustavat aina tilanteiden mukaan. Toisaalta ihailtava ja tarpeellinen elämänasenne, toisaalta suunnitelmia ja ennakointia rakastavan kauhu.

Miltä kuulostaisivat seuraavat puheenaiheet: paino ja ulkonäkö. Suomalaisella vilkkuvat varoitusmerkit, mutta täällä - noh, joillakin vilkkuvat, monilla eivät. Painokommentit ovat Turkissa todella yleisiä ikään ja sukupuoleen katsomatta. Ihmiselle voidaan kommentoida heti nähdessä oletpa laihtunut / saanut lisää painoa! Joskus tämä tarkoitetaan kohteliaisuudeksi, joskus moitteeksi. Toisaalta ihmiset kommentoivat myös omaa painoaan ja johtavat huomiota siihen. 

Itse saan aikamoisena kukkakeppinä säännöllisin väliajoin tahtomattani arvion siitä, onko nyt lihottu vai laihduttu ja mitä pitäisi syödä. Eikä siinä mitään, että usein nähtäviltä sukulaisilta joskus tuleekin hyväntahtoisesti ohjetta leivänsyönnin lisäämiseen, mutta kun kommentti tulee kaupan myyjältä , sairaalan sihteeriltä tai muulta tuiki tuntemattomilta, niin en arvosta. Tuntuu uskomattomalta, että jonkun mielestä on ok käydä tuntemattoman kanssa seuraava keskustelu: Voi, et ole muuta kuin luuta ja nahkaa. Syötkö ollenkaan? Syö, syö! Jos söisit enemmän, olisit kaunis. 😬 (Ja kyllä, tämä keskustelu on käyty useammin kuin kerran)

Ulkonäköä kommentoidaan muutenkin ja monesti negatiivisesti: kenellä on (ei paikalla olevalla, suoraan päin naamaa ei sentään sanota) kulmikas pää, iso nenä, pienet silmät tai rupsahtaminen meneillään. Myönnän, että nämä painoon ja ulkonäköön liittyvät kommentit ovat ärsyttäviä. Lisäksi turkkilaista televisiota ja viihdealaa seuratessa näkee niin paljon botoxia ja kauneusleikkauksia (uutistenlukijat, näyttelijät, juontajat ja ihan tavan tallaajatkin), ettei voi olla miettimättä ulkonäkökeskeisen kulttuurin ja ulkonäön rankan kritisoinnin negatiivisia vaikutuksia ja sitä, millaisissa ulkonäköpaineissa ihmiset vellovat.

Niin käsittämättömiltä kuin räikeimmät paino- ja ulkonäkökommentit tuntuvatkin, ei niiden "töksäyttäjiä" kannata suoralta kädeltä tuomita, sillä he eivät oikeasti välttämättä tarkoita sanoa mitään loukkaavaa. Eri kulttuureissa eri aiheisiin suhtaudutaan niin eri tavalla, sen opin vastikään tuttavan esimerkin kautta. Opin, että Turkissa raskaana olevat pohtivat oikein mielellään sukulaisten ja tuttavien kanssa nimivaihtoehtoja ja monet lyövät vauvan nimen lukkoon hyvissä ajoin. Siitä lähtien vielä syntymätön tulokas voi vilistä nimellään niin keskusteluissa kuin sosiaalisen median julkaisuissa. Erään tuttavani ystävä sen sijaan oli epäturkkilaisesti päättänyt salata vauvansa nimen syntymään asti, eikä ollut suostunut aiheesta sen enempää puhumaan. Tälläista käytöstä pidettiin laajalti ei pelkästään outona, vaan suorastaan ylimielisenä ja törkeänä. Enpä olisi arvannut!

Voin sanoa, että Turkin puhekulttuurin keskellä kokee koko tunteiden kirjon. Monesti puhetta täynnä olevat vierailut ovat mukavia, puheenaiheet mielenkiintoisia ja hauskoja, tunnelma rento. Joskus kuitenkin kieltä hiljalleen oppiva (mutta melkein kaiken puheen ymmärtävä, joten se ei vain mene ohi korvien) introvertti suomalainen tuntee olevansa niin vankasti epämukavuusalueellaan, ettei tosikaan. Tällaisina ei-niin-rentouttavina vierailuhetkinä muistan erään turkkilaisen tuttavani sanat.

Vuosia sitten mieheni asuessa vielä luoteis-Turkissa kokoontui eräänä iltana hänen luokseen kuuden hengen ystäväporukka. Illan istuminen aloitettiin jo seitsemän maissa iltaruualla ja siitä se jatkui, jatkui ja jatkui. Puhetta, naurua, lisää puhetta. Uskoakseni pokkani piti ihan hyvin, vaikka sisäisesti aivoni menivät horrostilaan jo puolessa välissä vierailua. Tuohon aikaan en ymmärtänyt turkkia likipitäin lainkaan ja koska paikallaolleista vain kaksi osasi englantia, huomasin välillä jopa kokonaisen tunnin hujahtaneen ilman, että ymmärsin sanaakaan. Puoliltaöin vieraat lopulta alkoivat tehdä lähtöä, jolloin yksi heistä halasi minua ja kiitti ymmärryksestä. Olin vähän hämmentynyt ja kysyin, mistä ymmärryksestä. Hän totesi: Jos olisin sinä, olisin haistattanut pitkät ja lähtenyt jo kolme tuntia sitten. Nykyään tämä lause on itselleni jonkinlainen voimalause, joka huvittaa silloin, kun ylenmääräinen puheen solina nuuduttaa tai puheenaihe hätkähdyttää. Tämä ystävä oli ymmärtänyt, että illassa piisasi puhetta, puhetta ymmärtämättömälle ehkä liikaakin ja tylsyyteen asti, mutta he arvostivat seuraani joka tapauksessa. Puheripulin ja joskus outojenkin puheenaiheiden takana oli tässäkin tapauksessa rento, yltiörehellinen ja lämminsydäminen turkkilainen.