Liikkeellä

Blogi heräilee taas pikku hiljaa kesälomalta! Sitten edellisen kesäkuisen postauksen on ehditty aloittaa kesälomat, olla kotosalla, tehdä pikavisiittejä naapurikaupunkeihin, viettää kolme viikkoa Suomessa ja kotiutua takaisin Turkkiin. Etenkin Suomen loma oli mielelle ilmeisen hyvä irtiotto arjesta ja työstä, sillä kotiin palattua oli unohtunut tietokoneen salasanakin.

Turkin ja Suomen väliset reissut olen aina tehnyt lentämällä. Ihan ensimmäisen Turkin lentoni varasin matkanjärjestäjältä ja se tuli kätevästi suoraan Helsingistä Etelä-Turkkiin. Tämän jälkeen käytin pari vuotta Air Baltic -yhtiön Oulu–Turku–Riika–Istanbul -lentoyhteyttä. Näyttää kirjoitettuna hieman monimutkaiselta, mutta sitä se ei oikeastaan ollut. Lento lähti suoraan silloisesta kotikaupungistani aamu yhdeksän maissa, Turussa laskeuduttiin vain ottamaan lisämatkaajia kyytiin, näppärän kokoisella Riian lentokentällä koneen vaihto sujui nopeasti ja alkuillasta oltiin jo Istanbulissa. Nykyisin tämä yhteys taitaa olla jo historiaa.

Viime vuodet olen lentänyt lentoni Turkish Airlinesilla. Ei halvin yhtiö varsinkaan Turkin sisällä, mutta jos Mersinistä halajaa Suomeen, vaihtoehdot ovat hieman rajalliset. Ensinnäkään Mersinissä ei ole lentokenttää, vaan on suunnattava Adanaan autolla, junalla tai ehkä kätevimmin lentokenttäbussilla. Suoria lentoja Suomeen ei ole: Adanasta lennetään vain Turkin kaupunkeihin, kouralliseen Saksan kaupunkeja, Pohjois-Kyprokselle ja Libanonin pääkaupunkiin, Beirutiin. Näinpä ensimmäisenä tehtävänä on vain matkustaa Suomeen suuntaavien lentojen äärelle. Periaatteessa voisi alkaa kikkailemaan eri lentoyhtiöillä, välilaskupaikoilla ja niiden määrällä, kahden Istanbulin lentokentän välillä tai miksei Euroopan kentilläkin, mutta itse olen päätynyt helpoimpaan vaihtoehtoon: Turkish Airlinesin Adana–Istanbul–Helsinki -lentoon Istanbulissa konetta vaihtaen.

Aika lailla tasan kuukausi sitten lensimme mieheni kanssa kohti Helsinkiä. Tutulla lentoyhtiöllä ja reitillä oli tällä kertaa yksi jännitysmomentti: Istanbulin uusi lentokenttä vanhan ja tutuksi tulleen Atatürkin lentokentän sijaan. Atatürkin lentokenttää arvosteltiin pienuudesta ja vanhanaikaisuudesta. Uunituoretta lentokenttää taas on aina rakentamispäätöksestä näihin päiviin saakka kritisoitu muun muassa rakentajien työoloista- ja oikeuksista sekä ympäristön- ja vesistön turmelemisesta (syystäkin, epäilemättä). Lisäksi on nostettu esiin turvallisuusnäkökulmia, kuten merituulten vaikutukset alueella sekä ilmatilan osuminen muuttolintujen reitille. Istanbulista matkansa aloittavat taas tuskailevat lentokentän kaukaista sijaintia keskustaan nähden. Nykyisellään uusi kenttä on kahdeksan kertaa entistä suurempi ja kunhan kenttä pikku hiljaa valmistuu täyteen uljauteensa on Istanbulissa yksi maailman suurimmista - ellei suurin - lentokenttä. Näin mahtailevaa kokoluokkaa eivät kaikki pidä perusteltuna.

Omin silmin nähtynä kenttä oli totisesti varsin suuri, joskaan ei ehkä niin suuri tällä hetkellä kuin olin pelännyt. Sisätiloissa opasteet olivat lisäksi erinomaiset, joten paikasta A paikkaan B päätyi ilahduttavan sulavasti. Kävelyä ja sitä kautta aikaa tämä sulavuus tosin edellytti entistä kenttää enemmän eli olimme miehen kanssa hyvillämme, että meillä oli runsaasti vaihtoaikaa lentojen välillä. Koneen sisällä rullailtiin pitkin kenttää niin ennen nousuja kuin laskujen jälkeen huomattavan kauan. Periaatteessa kaikki toimi, oli uutta ja siistiä eikä muusta kuin kentän koosta paistanut pröystäily, mutta toki kritiikki ja liioitellun leveät käytävät hieman mietityttivät.

Koska pelkään lentämistä vuosi vuodelta enemmän ja ilmastoseikatkin painavat, yritän suosia maiden sisäisessä liikkumisessa ennemminkin busseja ja junia, omaa autoammekin toki. Turkissa paikallisbussien reitit yltävät niin moninaisiin niemiin, notkoihin ja mitä hiljaisimpiin kyliinkin, että auton käyttöä olisi perheessämme varmasti hyvä punnita aika ajoin tarkemminkin.

Turkissa on valtavan kattava yöbussi systeemi. Toki bussissa nukkumisessa on haasteensa ja esimerkiksi 12 tunnin istuminen puuduttaa, mutta jos perillä on aikaa levätä, yöbussi on aina harkitsemisen arvoinen vaihtoehto. Pitkän matkan junaverkosto ei taas ole kovin kattava saati junat nopeita, mutta lähijunien verkosto omalla lähialueellamme on sitäkin parempi. Lähirautatieasemaltamme pääsee kello 6–23 välillä lähialueen metropoleihin vaivatta: Mersinin keskustaan puolessa tunnissa ja Adanaan 40 minuutissa. Molempiin suuntiin menee 27 junavuoroa päivässä.

Tänä kesänä emme ole tehneet suuren suuria retkiä Turkin sisällä. Matkat ovat mahtuneet 100 kilometrin säteelle, kunnes nyt pari päivää sitten päätimme suunnata automme nokan kohti itsellemme uusia alueita. Olimme kartasta katselleet mielenkiinnolla parin tunnin päässä Nigdessä olevaa kansallispuistoa ja suuntasimme sinne kylmälaukun ja eväiden kanssa. Suuntamme oli siis pois päin Välimeren rannikolta kohti sisä-Turkkia, vuorenhuippuja, niiden välisiä laajoja tasankoja ja kellertäviä peltomaisemia.

Parin tunnin päässä meitä odottikin jylhä vuori, mutta harmillisesti ei yhtään piknikpaikkaa tai helppoa vaellusreittiä. Ilmeisesti onnistuimme navigoimaan itsemme sellaiseen kohtaan kansallispuistoa, joka oli tarkoitettu ennemminkin vuorikiipeilyä osaaville kuin sunnuntairetkeilijöille. Netin mukaan 2,5 tunnin lisäajamisella olisi voinut saavuttaa puiston toisen puolen ja jonkinlaisen vesiputouksen, mutta siihen ei kummallakaan riittänyt intoa. Päätimme kuitenkin ajaa tunnin eteenpäin paikkaan, jossa kartan mukaan sijaitsi soidensuojelualue.

Suojelualue, jota myös lintujen paratiisiksi mainostettiin, osoittautui ihan mukavaksi elämykseksi. Soiden keskelle oli tehty jonkin verran kävelysiltoja ja äärimmäisen vetinen, ihmisen kokoisia ruokoja kasvava suo oli mielenkiintoinen kontrasti suomalaiselle suolle. Bongasin muutaman itselleni tuntemattoman lintulajin, kilpikonnan ja sammakoita.

Kotiin menimme suosiolla kyläteillä kiemurtelun sijaan moottoritietä pitkin. Mies yritti huomioida ajaessaan, minkä kaikkien eri maiden rekisterikilpiä tulisi vastaan. Päivän saldo: Saksa, Hollanti, Serbia, Kypros sekä tarkemmin määrittelemätön arabiaa sisältävä kilpi. Minä taas jatkoin omaa autoiluun liittyvää harrastustani. Turkki jaetaan 81 maakuntaan. 01 auton rekisterikilvessä tarkoittaa, että auto on rekisteröity Adanaan, 02 Adiyamaniin, 03 Afyoniin ja niin edelleen aina numeroon 81 asti. Viime syksynä listasin kaikki numerot ja maakunnat paperille ja pian vuodenpäivät olen aina automatkoillamme ympyröinyt nähdyn maakunnan ajoneuvon. Nopeiten bongasin tietenkin oman lähialueen autokantaa, kuten 01 Adana ja 33 Mersin sekä isoimpia maakuntia, kuten 06 Ankara ja 34 Istanbul. Parina alkukuukautena lappu tuntui täyttyvän suorastaan naurettavan helposti, mutta nyt 11 kuukautta harrastuksen aloittamisesta vieläkään ei ole tullut valmista (12/81 uupuu) ja uusia numeroita tulee vastaan enää hyvällä tuurilla. Positiivisen kautta: jos Nigden reissun kansallispuisto oli pieni pettymys, lintusuo ok ja maisemat yleisesti hyvät, niin autobongauksen suhteen päivä oli tuloksekkain aikoihin neljän uuden maakunnan ansiosta.