Anopit illallisella

Syksy on nyt toden teolla pyörähtänyt käyntiin. Sen näkee paitsi viilevästä säästä myös arjen kiireistä, kun aikataulut pyörivät töiden, koulun ja opintojen ympärillä ja tekemistä tuntuu puskevan ovista ja ikkunoista. Tästä syystä myös blogi on kärsinyt auttamattomasta hiljaiselosta, mutta yritän kirjoittaa kuitenkin silloin tällöin!

Kun luppoaikaa arkena löytyy töiden ja kotitöiden keskeltä, yritän rentoutua. Itselleni yksi rentoutumiskeino on katsella, kieltämättä joskus myös vain kuunnella tiskauksen tai ruuanlaiton ohessa, pahimmanlaatuisia hömppäohjelmia. Höttöä, mutta aivot pääsevät onnellisesti narikkaan!

Useimmiten katson ohjelmani netin kautta Katsomosta tai Ruudusta eli toisin sanoen suomeksi. Mitä kauemmin olen asunut Turkissa, sitä vähemmän katson kotitelevisiotamme ja turkkilaisia ohjelmia. Turkkilaiset saippuaoopperat, joita totisesti riittää, sisältävät mitä lennokkaimpia draamankaaria ja juonenkäänteitä, mutta itseäni ne eivät viehätä tarpeeksi. Ehkä eniten hiertävät jaksojen pituudet, sillä napakan tunnin sijaan jaksot kestävät parista tunnista jopa eteenpäin. Pituus vastaa siis elokuvaa, jonka juoni ei kuitenkaan edisty yhtä rivakasti. Keskusteluohjelmia en jaksa ja kisailuissa puuduttaa monesti hidas tahti ja turha jutustelu. Uutiset seuraan ennemmin lukien kuin katsoen. Mutta löytyy televisiotarjonnasta yksi "helmi", joka huvittaa ja jonka joskus ihan tieten laitan televisiosta pyörimään puuhastelun taustalle.

Zuhal Topal'la sofrada eli Zuhal Topalin kanssa pöydässä -ohjelman ideana on vakuuttaa turkkilaiset kaynanat eli anopit ruuanlaittotaidoilla. Voisin melkein sanoa, että mahdoton tehtävä! Kyseessä on tv-kisailu, jossa on viikoittain vaihtuva viiden hengen pöytäseurue + vakiojuontaja. Ma-pe anopit syövät vuorollaan kunkin kodissa, mutta kokkina ei ole itse anoppi vaan kunkin miniä. Tässä ohjelmassa siis anoppi ja miniä muodostavat tiimin ja kilpailevat toisia tiimejä vastaan. Ruokapöydän antimista nautitaan pitkän kaavan kautta keittoineen, salaatteineen sekä alku-, pää- ja jälkiruokineen ja lopulta kukin vieras paljastaa illallismenulle suomansa pisteet.

Kyseessä on kaikkea muuta kuin leppoisaa jutustelua hyvän ruuan äärellä. Etenkään iäkkäämpiä turkkilaisia ei ole kovin helppoa miellyttää ruualla, sillä aika moni kokeneempi kotikokki on oman elämänsä top chef. Lisäksi, kun kilpailussa on palkintona viikoittain 15 000 liiraa (2500 e) parhaalle eli eniten pisteitä keränneelle tiimille, ei juonitteluilta voi välttyä. Pisteitä jakavat anopit vetävät poikkeuksetta kotiinpäin ja kranttuus sekä yritys selitellä umpisurkeita pisteitä saavat varsin koomisia piirteitä; Alkukeitossa oli jokin outo haju. Salaatissa oli liian vähän suolaa. Pöydässä ei ollut kukkia. Leipää piti pyytää. Pääruualla oli kebabin kanssa bulgurpilahvia, vaikka pitäisi olla riisipilahvia. Jälkiruoka oli palanut, ei pahasti, mutta viisi sekuntia vähemmän uunissa olisi riittänyt. Kebab oli kuitenkin paistunut kypsäksi, joten annan 2/10 pistettä . Yleensä runsaalta illalliselta, jota miniäparat ovat väkertäneet tuntisotalla, jää käteen koomisia kommentteja, kaunoja tuleviin illallisiin ja närpittyjä lautasia.

Ohjelmassa anoppi ja miniä toimivat siis tiiminä, mutta aina suhteet eivät ole näin auvoisia. Mieheni arvion mukaan monet nuorten parisuhteet kaatuvat Turkissa nimenomaan siihen, että appivanhemmat puolin ja/tai toisin sekaantuvat aivan liikaa lastensa suhteisiin. Olipa anopin ja miniän suhde millainen tahansa, siihen on linkitettävissä ruoka muutenkin kuin televisio-ohjelmassa. Perinteen mukaan morsianehdokkaan tulee keittää anoppiehdokkaalle ensitapaamisella kahvia kunnioituksen osoituksena. Miestä ei toden perään kannata provosoida sanomaan, että vaimo tekee jonkun ruuan paremmin kuin äiti. Anopin luona kannattaa syödä ja kehua ruokaa. Kohtelias anoppi syö myös miniän tekeleitä. Pahoja loukkaantumisia on lähipiirissäni syntynyt, kun anopit ovat nirsoilleet miniän ruokapöydän ääressä.

Ulkomaalaisena olen saanut välteltyä joitakin turkkilaistraditioita, kuten mainitun kahvin keittämisen ensitapaamisella. Toisaalta ruuanlaittotaitoni ovat herättäneet huolta anopissa. Turkissa asumiseni ensimmäiset 1,5 vuotta joka kerta, kun sukulaisia tuli illallisvierailulle, kokkina keittiössämme hääri anoppi ja itselläni oli avustava rooli. Tiedostin, että keittiössä hääräsi yhdistelmä anoppia, jota pelottivat miniän mahdollisesti oudot kokkaukset ja miniä, jota pelotti epäonnistua kriittisten sukulaisvieraiden silmien alla. Periaatteessa tiimi toimi siis hyvin. Nyt otettuani turkkilaisia reseptejä parin vuoden ajan haltuun, luottoa alkaa jo olla. Anopin tullessa kylään lyömme miehen kanssa kokkaustaitomme yhteen ja valmistamme salaatit, pilahvit ja köftet (lihapullat) enintään pieniä vinkkejä kysyen. Anoppi päästetään sohvalle viettämään ruuanlaitotonta ja tiskitöntä iltaa ja auki televisioon pistetään Zuhal Topal'la sofrada, yhteinen suosikkimme.