Taloudessamme asuu kaksi sokerihiirtä. Viime vuoden puolella sokerinsyönti oli vielä suht kuosissa, mutta kevään mittaan makeansyönti alkoi lipsua enemmän ja enemmän. Joka kauppa- ja bensanhakureissulta tuli ostettua suklaapatukka + jäätelöllä käynnit + bayram karkkeineen + omat leivonnat + kyläpaikkojen tarjoilut. Iltakävelyllä koukattiin parhaimmillaan baklavaleipomon kautta.
Menneisyydessä olen terveyssyistä pystynyt olemaan jopa kokonaisen vuoden syömättä sokeria. Ja vehnää. Ja hiivaa. Säilykkeitä, etikkaa, sieniä, kahvia. Siis kaikki pannassa samaan aikaan. Ruokavalio oli tiukka ja hankalakin, mutta toimiva hoitokeino. Kun vuoden päivät oli pinnistelty, sain luvan höllentää ja tärkeintä on kontrolloida eniten oireita aiheuttavien ruoka-aineiden, vehnän ja sokerin, määrää.
Turkissa erityisruokavalion noudattaminen tuntuu paljon hankalammalta kuin Suomessa. Yksi syy on ruokaperinteissä: esimerkiksi bulgurvehnäpohjaisia ruokia on paljon, vaalea hiivalla kohotettu leipä dominoi leipätarjontaa ja sitä syödään p-a-l-j-o-n. Toinen hankaluus on se, että ainakaan omat turkkilaisläheiseni eivät käsitä erityisruokavalioita. Jos jotakin ei syö, se ymmärretään joko laihdutuksena tai hän ei pidä tästä ruuasta -tavalla. Kertoessani liiallisen leivänsyönnin aiheuttavan minulle vatsakipua sain ohjeen se johtuu siitä, että syöt liian vähän leipää. Sinun tulee totuttaa kehosi syömällä sitä enemmän. Eihhh! Kyse ei ole siitä, etteivätkö monet turkkilaisetkin saisi oireita syömistään ruuista: harva se vierailu joku kertoo bulgurin turvottavan mahaa tai kahvin närästävän, mutta maku ja perinteet menevät edelle. Kaikista suurin ongelma sitten Turkkiin muuttoni ei kuitenkaan - rehellisyyden nimissä - ole vehnäntuputus vaan sokerin vastustamattomuus.
Pari viikkoa sitten päätimme miehen kanssa, että yritämme rajoittaa makean/sokerinsyöntiä yhteen päivään viikossa. Ensimmäisen viikon sokerikiintiö hupeni nopeasti jäätelöön ja sen jälkeen tuskastelin jatkuvasti suklaa ja muut herkut mielessä. Muutama päivä sitten päätimme leipoa tuskan hillitsemiseksi. Reseptiksi valikoitui turkkilaissivuston banaanikakku, sokeriton (siis ei lisättyä sokeria) ja sähkövatkaimeton. Reseptissä nimenä oli kakku, mutta samantyyppisiä ohjeita olen nähnyt myös banaanileipä nimellä.
Usko reseptiin oli niin hatara, ettei tekovaiheesta valitettavasti ole kuvia. Valmiista onneksi muutama. Vaikka tulos ei ehkä maailmaa mullista, niin hyvin kakku on meillä tehnyt kauppansa ja tulevaisuudessa ajattelimme makutuunata sitä eri hedelmillä ja mausteilla. Lisäksi sitä voi syödä niin aamu-, ilta- kuin välipalaksi - lohduttaa kummasti sokerinnälässä. Turkista on helppo löytää sokeritonta pekmeziä eli rypälesiirappia, joka koostumukseltaan (merkistä riippuen) on jotakin maidon ja piimän välimaastosta. Jos sitä ei ole saatavilla, uskoisin, että muu sokeriton siirappi, ehkä juokseva hunajakin, olisi potentiaalinen korvaaja tuomaan makeutta ja nestettä taikinaan.
Sokeriton banaanikakku
2 suurta ja mahdollisimman kypsää banaania
4 taatelia
noin 1 dl pekmeziä tai muuta sokeritonta siirappia, juoksevaa hunajaa tmv.
2 kananmunaa
3 rkl süzme-jogurttia tai rahkaa
70 g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
(1 tl kanelia)
kourallinen rusinoita
1. Poista taateleista kivet ja laita ne hetkeksi pehmenemään pieneen määrään kiehuvaa vettä. Muussaa pehmenneet taatelit ja banaanit sauvasekoittimella.
2. Vatkaa käsin kulhossa pekmez, kananmunat, jogurtti ja voi. Aluksi seos on kökkäremäistä, vatkaa kunnolla sileäksi.
=> lisää seokseen banaani-taateli -seos
=> lisää leivinjauhe ja vehnäjauho, halutessasi kanelia
=> sekoita viimeisenä joukkoon rusinat
3. Kaada voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan (esim. suorakulmio tai rengasvuoka).
4. Paista 160 asteessa, ohjeen mukaan, noin 40 minuuttia. Omassa uunissani kypsymiseen meni melkein tunti. Testaa tikulla.
 |
| Ensimmäistä kertaa ikinä vuoan jauhotuksessa käytetty vehnäjauho jäi huomattavissa määrin kiinni kakun pintaa. Siivosin enimmät pullasudilla pois. Makua ei haitannut! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti