Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leivonta. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. elokuuta 2019

Testissä lapsuuden traumakakku (gluteeniton ja maidoton)

Viime aikoina leipomisintoani ovat piinanneet toisaalta ruokarajoitukset, toisaalta yllättäen loppuneet leivontatarpeet. Ruokarajoituksilla tarkoitan sitä, että minun tulisi terveysmielessä välttää ylenpalttista vehnänsyöntiä. Käytännössä voin hyvällä omallatunnolla syödä kyläpaikan baklavan tai käydä kahvilassa tai pizzalla silloin tällöin, mutta pääsääntöisesti pitäisi pysyä dieetin tiellä. Kotona vehnän välttämistä auttaa kummasti, kun jääkaapissa ei ole keksipaketti tai täytekakku houkuttelemassa.

Sekä vehnää välttelevien että keliaakikoiden avuksi niin Suomessa kuin Turkissakin rientävät gluteenittomat tuotteet. Ihan joka marketissa ei välttämättä gluteenittomaan Turkissa törmää, mutta mitä isompi kauppa, sen parempi. Läheisessä kauppakeskuksessamme on iso Migros-marketti ja sen gluteeniton ja sokeriton -hylly näyttää tältä.


Tarjolla on makaronia ja spagettia, sämpylöitä, makeita ja suolaisia keksejä, suklaamuroja, kauratuotteita ja erilaisia jauhoseoksia niin leivän kuin kakkujen leivontaan. Lisäksi kuivahyllyyn oli avuliaasti kiinnitetty tieto, mitä gluteenitonta etsivä löytää pakastealtaasta: erilaisia pizzoja ja ravioleja. Tarjontaa siis on jonkin verran. Kääntöpuolena ovat korkeat hinnat. Keliaakikolla ei myöskään ole välttämättä kodin ulkopuolella helppoa, sillä monelle tauti on tuntematon tai ei käsitetä, kuinka tarkkana oikeasti keliakiaa sairastavan tarjoiluiden kanssa pitää olla.

Ruokarajoitukseni ovat toisaalta olleet viime aikoina kiitollisia siitä, että kotoamme tuntuu aina puuttuneen joku leivonnan perusraaka-aine ja näin moni dieetin "tuhoava" ylimääräinen kakku ja keksi on jäänyt ajatuksen tasolle. Kun ajattelin ex temporena tehdä tiikerikakun, huomasin aineksia kasaillessa, että sokeri on loppu. Mannajälkiruokaa pohtiessa kotoa puuttui niin jogurttia kuin auringonkukkaöljyä. Kun palasin lähikaupasta niiden hakureissulta, huomasin leivinjauheenkin ammottavan tyhjyyttään. Viime viikolla mies halusi suolakeksejä, mutta vetosin siihen, että voita ei ollut tarpeeksi ja perusvehnäjauhot olivat samoin tällä kertaa totaalisen loppu. Koska jääkaapissamme on kuitenkin norkoillut jo kuukausitolkulla maissitärkkelystä, tarjouduin tekemään korvikkeeksi turkkilaiselta YouTube-kanavalta löytämälläni reseptillä kuivakakun. Mies katsoi kakun kuvaa, eikä vaikuttanut järin innokkaalta, pikemminkin skeptiseltä. Itseäni kiinnosti kuitenkin kokeilla erittäin helpolta näyttävää, jauhotonta, gluteenitonta ja maidotonta kakkureseptiä, joten tartuin tuumasta toimeen.

Kun tarjosin miehelle valmista kakkua, selvisi syy nihkeyteen. Lapsuudestaan mies muistaa tietynlaisen, aina kyläpaikoissa tarjolla olleen kuivakakkutyypin, joka hänen muistoissaan on vaalea, tiivis ja leipämäinen ja jota hän söi vain kohteliaisuudesta. Reseptin perusteella hän uumoili, että leivontakokeiluni tuloksena uunista tulisi juuri tätä kuuluisaa lapsuuden traumakakkua, mutta ei. Kakku sai hyväksynnän. Itse pidin siitä etenkin lämpimänä, mies kylmänä. Jos kylkeen vielä laittaisi hilloa, marjoja, jäätelöä ja/tai kermavaahtoa, niin nam :)


Kakku on nopea tehdä ja jo kahdella kananmunalla saa varsin ison kakun. Ihan ystävällisenä vinkkinä: tee kakku ihan normaalikokoiseen kuivakakkuvuokaan, sillä se kohoaa todella paljon. Allekirjoittanut teki kakun pienempään vuokaan ja pääsi rikittelemään leivinpapereita ja vähän siivoamaan uuniakin paiston loppupuolella. Jos kakkua on syömässä keliaakikko, tarkista tärkkelyspaketin kyljestä, että se on varmasti gluteenitonta. Täällä Turkissa olen törmännyt sekä gluteenittomaan että "saattaa sisältää gluteenia" -pakkaukseen. Älä myöskään erehdy jauhottamaan kakkua tavallisilla korppujauhoilla, vaan valitse gluteeniton vaihtoehto.


Gluteeniton ja maidoton kuivakakku

2 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl auringonkukka- tai rypsiöljyä
2 dl maissitärkkelystä (esim. Maizena)
kukkurallinen 1 tl vaniljasokeria
kukkurahko 1 tl leivinjauhetta

1) Vatkaa kananmuna ja sokeri hyvin vaahdoksi sähkövatkaimella.

2) Lisää sekaan öljy edelleen vatkaten.

3) Sekoita kuivat aineet ensin keskenään ja lisää sitten sähkövatkaimella vatkaten taikinaan. Vatkaa vain pikaisesti sekaisin, älä ylenpalttisesti.

4) Kaada jauhotettuun vuokaan ja paista 150 C noin 35 minuuttia.

Maistuu niin lämpimänä kuin kylmänä tomusokerilla koristeltuna. Pelkältään tai hillon, marjojen, hedelmien, jäätelön tai kerman kera.

perjantai 25. tammikuuta 2019

Erilainen jälkiruoka mannasuurimoista



Marraskuussa mies tuli kotiin ja kertoi syöneensä töissä jälkiruokaa nimeltä hira tatlisi. Toiveena oli, että tekisin sitä joskus myös kotona.

Tutustuin netissä hira tatlisi -ohjeisiin enkä ollut heti myyty kiitos resepteissä esiintyvien mannasuurimoiden. Leipävanukas, riisivanukas - manna kuuluu itselläni hieman samaan epäilyttävään sarjaan, jos jälkiruuista puhutaan. En myöskään ole mannan suurkuluttaja: lapsena mannapuuroon sai sekoittaa kaakaojauhetta, jotta sain sen alas. Aikuisena olen siitä oppinut jopa pitämään, mutten siinä määrin, että olisin koskaan tehnyt mannapuuroa -tai velliä kotikeittiössäni.

Toinen syy nyrpeälle reaktiolle oli se, että Turkissa on muitakin mannajälkiruokia ja niistä yksi, irmik helvasi, on ollut kokeilussa useampaan kertaan. Koskaan lopputulos ei ole ollut sitä mitä pitäisi, mikä on tietysti luonut itselleni mielleyhtymän hankalasta raaka-aineesta.

Kolmas syy vitkasteluun reseptin kanssa oli sokeriliemi, tuo turkkilaisista jälkiruuista ah niin tuttu elementti. On todella tyypillistä, että turkkilainen jälkiruoka on kostea ja tihkuu sokerilientä. Usein se ei ole ongelma, mutta joskus kaipaa ihan peruskuivakakkua tai munkkia ilman sokeriliemi- ja ällömakeustwistiä.

Lopulta ohje meni kuitenkin kokeiluun helppoutensa takia ja hyvä niin. Tekeminen on nopeaa: ensin leivotaan simppelit "pikkuleivät", niiden paistuessa sekoitellaan sokeriliemi ja lopuksi pikkuleivät saavat omin päin imeä sokerilientä kolmisen tuntia. Tekopäivänä maku ei vielä ole parhaimmillaan, vaan mielestäni parin, kolmen päivän päästä. Turkin sukulaisemme tykkäsivät mausta erittäin paljon ja Suomestakin resepti sai vihreää valoa - kiitokset äidille, joka testasi reseptin toimivaksi suomalaisilla aineksilla ja otti vielä kuviakin - itse unohdin, taas kerran, ikuistaa omat leipomukseni. Toki suomalaiseen makuun resepti on hieman erikoisempi tuttavuus, muttei liian erikoinen ja hyvä vaihtoehto, jos haluaa kokeilla turkkilaisen jälkiruuan tekemistä. Mannapuuro on lopputuloksesta kaukana :)


Hira tatlisi (n. 15 kpl)

Taikina:
  
1 dl rypsiöljyä tai auringonkukkaöljyä

1 dl jogurttia

1 kananmuna
1 pussi eli 5 g (kukkura tl) vaniljasokeria
1 pussi eli 10 g (2 tl) leivinjauhetta
2 dl mannasuurimoita (Turkissa "irmik", Suomessa testattu Nalle mannasuurimoilla)

3 dl vehnäjauhoja

Sokeriliuos:

4 dl vettä 
4 dl sokeria


1) Laita taikina-ainekset kulhoon ja sekoita ne käsin taikinaksi. 
 
2) Pyörittele taikinasta (tarvittaessa öljytyin käsin) ison lihapullan kokoisia palloja (noin 13-15 kpl), kierittele pallot mannasuurimoissa ja laita leivinpaperin päälle.


3) Paista 170 C, 25 min/kunnes pallot saavat hieman väriä.



4) Paistumista odotellessa tee sokeriliuos: yhdistä hanakylmä vesi ja sokeri ja sekoita, kunnes sokeri on liuennut.



5) Siirrä uunikuumat pallot esim. uunivuokaan ja kauho sokeriliemi päälle. Pallojen ei tarvitse olla liemen peitossa, vaan noin puoliväliin saakka liemessä. Pidä pöydällä huoneenlämmössä kolmisen tuntia, jolloin suurimman osan nesteestä pitäisi olla imeytynyt.


6) Laita pallot jääkaappiin (vaihda astiaa tai valuta ylijäänyt liemi pois ennen säilömistä). Hira tatlisi säilyy jääkaapissa useamman päivän. Koristele esimerkiksi pistaasirouheella tai kookoshiutaleilla ennen syöntiä.



Alla vielä selkeä video ja ohjeen lähde:



maanantai 13. elokuuta 2018

Lohtukakku (sokeriton ja sähkövatkaimeton)


Taloudessamme asuu kaksi sokerihiirtä. Viime vuoden puolella sokerinsyönti oli vielä suht kuosissa, mutta kevään mittaan makeansyönti alkoi lipsua enemmän ja enemmän. Joka kauppa- ja bensanhakureissulta tuli ostettua suklaapatukka + jäätelöllä käynnit + bayram karkkeineen + omat leivonnat + kyläpaikkojen tarjoilut. Iltakävelyllä koukattiin parhaimmillaan baklavaleipomon kautta.

Menneisyydessä olen terveyssyistä pystynyt olemaan jopa kokonaisen vuoden syömättä sokeria. Ja vehnää. Ja hiivaa. Säilykkeitä, etikkaa, sieniä, kahvia. Siis kaikki pannassa samaan aikaan. Ruokavalio oli tiukka ja hankalakin, mutta toimiva hoitokeino. Kun vuoden päivät oli pinnistelty, sain luvan höllentää ja tärkeintä on kontrolloida eniten oireita aiheuttavien ruoka-aineiden, vehnän ja sokerin, määrää.

Turkissa erityisruokavalion noudattaminen tuntuu paljon hankalammalta kuin Suomessa. Yksi syy on ruokaperinteissä: esimerkiksi bulgurvehnäpohjaisia ruokia on paljon, vaalea hiivalla kohotettu leipä dominoi leipätarjontaa ja sitä syödään p-a-l-j-o-n. Toinen hankaluus on se, että ainakaan omat turkkilaisläheiseni eivät käsitä erityisruokavalioita. Jos jotakin ei syö, se ymmärretään joko laihdutuksena tai hän ei pidä tästä ruuasta -tavalla. Kertoessani liiallisen leivänsyönnin aiheuttavan minulle vatsakipua sain ohjeen se johtuu siitä, että syöt liian vähän leipää. Sinun tulee totuttaa kehosi syömällä sitä enemmän. Eihhh! Kyse ei ole siitä, etteivätkö monet turkkilaisetkin saisi oireita syömistään ruuista: harva se vierailu joku kertoo bulgurin turvottavan mahaa tai kahvin närästävän, mutta maku ja perinteet menevät edelle. Kaikista suurin ongelma sitten Turkkiin muuttoni ei kuitenkaan - rehellisyyden nimissä - ole vehnäntuputus vaan sokerin vastustamattomuus.

Pari viikkoa sitten päätimme miehen kanssa, että yritämme rajoittaa makean/sokerinsyöntiä yhteen päivään viikossa. Ensimmäisen viikon sokerikiintiö hupeni nopeasti jäätelöön ja sen jälkeen tuskastelin jatkuvasti suklaa ja muut herkut mielessä. Muutama päivä sitten päätimme leipoa tuskan hillitsemiseksi. Reseptiksi valikoitui turkkilaissivuston banaanikakku, sokeriton (siis ei lisättyä sokeria) ja sähkövatkaimeton. Reseptissä nimenä oli kakku, mutta samantyyppisiä ohjeita olen nähnyt myös banaanileipä nimellä.

Usko reseptiin oli niin hatara, ettei tekovaiheesta valitettavasti ole kuvia. Valmiista onneksi muutama. Vaikka tulos ei ehkä maailmaa mullista, niin hyvin kakku on meillä tehnyt kauppansa ja tulevaisuudessa ajattelimme makutuunata sitä eri hedelmillä ja mausteilla. Lisäksi sitä voi syödä niin aamu-, ilta- kuin välipalaksi - lohduttaa kummasti sokerinnälässä. Turkista on helppo löytää sokeritonta pekmeziä eli rypälesiirappia, joka koostumukseltaan (merkistä riippuen) on jotakin maidon ja piimän välimaastosta. Jos sitä ei ole saatavilla, uskoisin, että muu sokeriton siirappi, ehkä juokseva hunajakin, olisi potentiaalinen korvaaja tuomaan makeutta ja nestettä taikinaan.

Sokeriton banaanikakku

2 suurta ja mahdollisimman kypsää banaania
4 taatelia
noin 1 dl pekmeziä tai muuta sokeritonta siirappia, juoksevaa hunajaa tmv.
2 kananmunaa
3 rkl süzme-jogurttia tai rahkaa
70 g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
(1 tl kanelia)
kourallinen rusinoita

1. Poista taateleista kivet ja laita ne hetkeksi pehmenemään pieneen määrään kiehuvaa vettä. Muussaa pehmenneet taatelit ja banaanit sauvasekoittimella.

2. Vatkaa käsin kulhossa pekmez, kananmunat, jogurtti ja voi. Aluksi seos on kökkäremäistä, vatkaa kunnolla sileäksi.
=> lisää seokseen banaani-taateli -seos
=> lisää leivinjauhe ja vehnäjauho, halutessasi kanelia
=> sekoita viimeisenä joukkoon rusinat

3. Kaada voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan (esim. suorakulmio tai rengasvuoka).

4. Paista 160 asteessa, ohjeen mukaan, noin 40 minuuttia. Omassa uunissani kypsymiseen meni melkein tunti. Testaa tikulla.


Ensimmäistä kertaa ikinä vuoan jauhotuksessa käytetty vehnäjauho jäi huomattavissa määrin kiinni kakun pintaa. Siivosin enimmät pullasudilla pois. Makua ei haitannut!

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Nopeat minisämpylät (ja turkkilaisten reseptien tuska)

 
Toisinaan on ihana tarttua monimutkaiseen leivontaohjeeseen, jonka kanssa saa askarrella vaikka kokonaisen päivän. Joskus taas tavallaan huvittaa leipoa, mutta samaan aikaan ei viitsisi laittaa tikkua ristiin. Viime viikolla olin erittäin laiskalla leivontatuulella, mutta kotiväeltä kuului toive jalostaa ei niin hyväksi osoittautunut juusto-ostos joksikin syömäkelpoiseksi. Reseptejä kahlatessani vastaan tuli 3 dakikada sivi yağlı peynirli poğaça eli kolmen minuutin juustosämpylät. Lupaus kolmesta minuutista oli tietenkin liioittelua, mutta erittäin helpoksi ja nopeaksi ohje todellakin osoittautui ja viikon sisällä näitä tuli leivottua kaksikin kertaa.

Helppo, nopea, lopputulokseenkin voi olla tyytyväinen - mutta samaan aikaan reseptissä oli jotain ärsyttävää. Turkkilaiset reseptit ovat "nipottavan" leipurin (myönnän, parhaat ystäväni leivonnassa ovat desilitran mitta ja digitaalinen keittiövaaka) kauhu suurpiirteisyydellään: teelasillinen sitä, juomalasillinen tätä ja kulhollinen tuota - mutta kaikkia näitä mittojahan löytyy hieman erikokoisina! Suomessa asuessa jouduin aina myös googlettamaan, mitähän tarkoittaa pussi leivinjauhetta tai pussi vaniljasokeria. Paistolämpötilat on ystävällisesti ilmoitettu, mutta paistoaikoja ei aina ole saatavilla edes suuntaa antavasti.

Tämäkin sämpyläresepti vilisi rentoja ainesmääriä ja paistamista kunnes "sämpylät muistuttavat granaattiomenoita". Tehtyäni kaksi sämpyläerää tulin siihen tulokseen, että tässä reseptissä onnistumisen kannalta ainesmäärät eivät onneksi ole niin grammalleen ja lisäksi ohjetta voi muunnella makunsa mukaan. Muuttelin leipomiskertojen välillä käyttämääni yrttiä ja korvasin desin vehnäjauhoista kaurajauhoilla. Juustona käytin 20-prosenttista, harvinaisen miedon makuista beyaz peyniriä (fetaa). Alla ohje sekä rennon turkkilaisittain että pienellä pilkunviilauksella :)


Nopeat minisämpylät (16 kpl)

1 kananmuna valkuainen ja keltuainen eroteltuna
1 teelasi (= 1 dl) öljyä (auringonkukka, rypsi, mieto oliiviöljy)
1 teelasi (= 1 kukkura dl) jogurttia
1 pussi (= 2 tl) leivinjauhetta
2 lasia (= 4 dl) vehnäjauhoja
1 tl suolaa (vähennä, jos juusto on kovin suolaista)
noin jälkiruokakulhollinen (vähärasvaista) juustoa murusteltuna/kuutioituna/raastettuna
noin jälkiruokakulhollinen tuoretta tilli-, basilika- tai (lehti)persiljasilppua

koristeluun erilaisia siemeniä

1) Laita kananmunan keltuainen sivuun odottamaan.
2) Mittaa kaikki muut ainekset kulhoon ja sekoita nopeasti käsin taikinaksi. Ei vaivausta!



3) Pyörittele taikinasta reilun lihapullan kokoisia minisämpylöitä ja voitele ne keltuaisella. Päälle voi ripotella siemeniä koristeeksi.
4) Paista 180 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes väriä on sekä päällä että pohjassa.

Alkuperäinen resepti videoineen alla:




lauantai 17. helmikuuta 2018

Suolakeksejä ja kestitsemistä




Kun kutsun tai kuulen kotiimme olevan tulossa vieraita, ensimmäinen ajatus päässäni on usein, mitä heille tarjottaisiin. Jos kyse on illallisesta, ruokien miettimiseen kannattaakin uhrata tovi. Kahvi- ja teekutsuilla keittiössä puurtamisen sen sijaan voisi välttää kokonaan - jos osaisi.

Kun menen kylään turkkilaisille (ei syömistarkoituksessa) tarjoilut noudattavat yleensä seuraavaa kaavaa: Jos tarjotaan kahvia, tarjolla on a) pelkkää kahvia tai b) kahvia ja sen kyljessä pari suklaamakeista tai lokumia (Turkish delight).

Teen kanssa ei välttämättä tarvitse tarjota mitään. Kukaan ei katso tätä pahalla, jos he ovat itse tulleet yllättäen kylään, olet esittänyt teetarjouksen ex tempore -tyyliin hyvin lyhyellä varoitusajalla tai näette toisianne usein. Tälläinen on toisaalta äärimmäisen helpottavaa: on lohdullista ajatella, että yllätysvieraan edessä ei tarvitse hävetä, kunhan vain on teekuppi tarjottavana. 

Jos teekesteihin on ehditty valmistautua, tarjottavaa toki usein löytyy: isäntäväki on voinut kipaista leipomosta lajitelman suolaisia ja makeita pikkuleipiä teen kaveriksi, joskus täytekakkua tai baklavaa. Myös markettien peruskeksit, suolatikut ja pähkinä-siemensekoitukset ovat hyvää naposteltavaa teen oheen etenkin yllätysvieraille. Joskus joku on leiponut jotain itse. Konditoriat ovat kyllä loistavia valikoimineen, eikä ole ihme, että ihmiset suosivat niitä. Kuitenkin, jos aikataulu suo, koen henk.koht. jonkinlaista sisäsyntyistä halua/velvollisuutta leipoa itse.

Viime viikolla olin ensin itse kyläilemässä. Isäntäväki tarjoili leipomosta ostettuja keksejä ja harmitteli niiden sokerisuutta. Heidän mukaansa viimeaikoina oli tullut syötyä niin paljon sokeria, että ellotti. Näin ollen, kun kuulin heidän olevan tulossa vastakyläilylle, tiesin, että joudun leivonnassa epämukavuusalueelleni: suolaisiin leivonnaisiin. Lopulta päädyin tekemään suolaisia keksejä turkkilaisella ohjeella. Lopputuloksena ei ollut ollenkaan hullumpi vaihtoehto! Helppoja, nopeita, eivätkä häviä sokerisille tarjottaville.


Suolakeksit (pellillinen)

125 g huoneenlämpöistä voita tai margariinia
1 rkl öljyä (esim. rypsi, oliivi, auringonkukka)
1 rkl sokeria
1 rkl etikkaa (itselläni rypäle-etikkaa)
1 tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa
n. 3 dl vehnäjauhoja (samoja, mitä käytät sokerisissa leivonnaisissa)

1 keltuainen voiteluun + siemeniä koristeeksi (itselläni seesamin- ja mustakuminan siemeniä)

1. Vaivaa öljy käsin huoneenlämpöisen rasvan joukkoon.
2. Lisää mukaan sokeri, etikka, leivinjauhe ja suola. Vaivaa sekaisin.
3. Lisää jauhot vähitellen vaivaten ja tarkkaile koostumusta. Valmis taikina on kiinteää ja helposti käsiteltävää.


4. Muotoile taikinasta haluamasi mallisia keksejä, kuten rinkuloita, rinkeleitä yms. Taikinaa on helppo pyöritellä tangoiksi, joskin lämmetessään koostumus vähän muuttuu ja homma vaikeutuu.
5. Nosta keksit pellille, voivat olla hyvin lähekkäinkin. Voitele keltuaisella ja ripottele päälle siemeniä.
6. Paista 190 C noin 20 minuuttia tai kunnes keksit ovat pohjaa myöten saaneet hieman väriä.





Yllä ensin oma keksipellilliseni ennen paistoa. Tein 15 isoa keksiä, halkaisijaltaan noin 6 cm. Yllä toisessa kuvassa ovat paistuneet keksit; ruskeaa väriä saa tulla, muttei liikaa.

Alla on reseptin löytöpaikka, YouTube-video Bayatlamayan Tuzlu Kurabiyesi. Jos olet kiinnostunut tekemään rinkelin mallisia keksejä, video tarjoaa siihen oivan ohjeistuksen. Huomaa, että alkuperäinen ohje on aineksiltaan kaksinkertainen.


 

torstai 21. joulukuuta 2017

Kolme jouluista jälkiruokaa

Koska en vietä joulunpyhiä Turkissa, minulla ei ole tarvetta kokata joulupöytää laatikoineen, salaatteineen, lihoineen ja kastikkeineen. Joulukoristeita ripottelin kuitenkin asuntoon pitkin joulukuuta, viimeisimpänä pienen pöytäkuusen. Fiilistelin eritoten itsenäisyyspäivää ja Lucianpäivää ja päätin pitää ruokapikkujoulut.

Pikkujoulupöydässä yhdistyivät perjantaille tyypillinen "pikaruoka" ja pari, arvioideni mukaan ei turkkilaiseen makuun liian eksoottista, jouluruokaa. Tarjolla oli siis uunissa paistettuja lohkoperunoita pienten kalkkunanakkien, ketsupin ja majoneesin kanssa, rosollia, perunasalaattia ja tuikiturkkilaista granaattiomenansiemenillä höystettyä vihersalaattia.

Jälkiruokia väkersin kolme. Yritin miettiä joulun makuja + mitä aineksia kotosalla olisi jo valmiiksi ja niillä perustein valitsin taateli-omenakakun, suklaatäytteiset luumut ja taatelisnickersit.

Pikkujoulut olivat onnistuneet, sillä lopputulemana oli jouluun erittäin kiinteästi liittyvä tunne: ruokaähky.


Pieni omena-taatelikakku

Tiikerikakkua olin tehnyt vastikään. Maustekakkuun olisi pitänyt ostaa mausteita, joiden tiesin jäävän pyörimään kaappeihin. Hedelmäkakkuun en löytänyt säilöttyjä kirsikoita. Taateli-kahvikakku kaatui siihen, että kotimme turkkilainen ei pidä kahvin mausta leivonnaisissa. Niinpä kokeilin uutta kakkua, johon kaikki ainekset löytyivät jo kaapista. Meiltä löytyi ohjeen mukaisesti tuoreita taateleita, mutta uskon vakaasti, että ns. taatelikuutiostakin onnistuu. Hyvää ja jouluista!

Alkuperäinen resepti on K-Ruoka -sivustolta ja sillä saa leivottua ison kakun. Koska tein useampaa jälkiruokaa, en halunnut tehdä isoa, normaalikokoista kuivakakkua. Kaapistani onneksi löytyy pieni, kuitenkin suht korkeareunainen kuivakakkuvuoka, josta saa noin 14 pientä kakkupalaa. Niinpä puolitin alkuperäisen ohjeen ja leivoin pienen kakun alla olevilla määrillä:

100 g (tuoreita) taateleita
1 dl vettä
1 omena
100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 3/4 dl vehnäjauhoja
1 kukkura tl vanilja- tai vanilliinisokeria
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa


1. Hienonna taatelit ja keitä niitä kattilassa veden kanssa. Kun taatelit ovat pehmenneet (n. 5 - 10 min), laita seos syrjään jäähtymään.
 
2. Raasta kuorittu omena. Sekoita jauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja sooda keskenään.



3. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna vatkaten.
4. Lisää taikinaan jäähtynyt taateliseos ja omena ja sekoita käsin.
5. Siivilöi mukaan jauhoseos ja sekoita varovasti.

6. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Kypsennä 175 asteisessa uunissa reilu puolisen tuntia. Paistumista kannattaa vahtia!
7. Anna jäähtyä hetki ja kumoa vuoasta. Kuumana kakku on hajoavaa, mutta jäähtyneenä aivan normaalin kuivakakun tyyppistä.

 

Taustalla iso, edessä käyttämäni pieni vuoka. Valmis kakku jälkiruokalautasella.


"Suklaatäytteiset" luumut

Sain aikoinaan joululahjaksi Trish Deseinen kirjan Haluan suklaata (2003). Miettiessäni joulumakuja mieleeni tulivat suklaa ja luumu ja sitten tämä resepti, jossa saisin lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Reseptistä syntyy nimensä mukaisesti suklaalla täytettyjä luumuja - tai syntyy ja syntyy. Ehdin ostoskiireissäni katsoa kuivattuja luumuja vain yhdestä marketista ja jouduin tyytymään siihen mitä oli: pieneen rasiaan sullottuja, toisiinsa lytättyjä luumuja, joita ei olisi täyttänyt millään ilveellä. Siksi reseptissä alkuperäinen ja nyt toteuttamani kuppiin rakenneltu tarjoilumuoto.

150  g tummaa suklaata
1,5 dl kuohukermaa
12-18 kuivattua, kivetöntä luumua

1. Palastele suklaa suht pieneksi rouheeksi. Kaada päälle kiehuvaksi kuumennettu kerma. Sekoita tasaiseksi.
2. Vatkaa seos sähkövatkaimella kuohkeaksi. Ole kärsivällinen, tässä kestää aikansa.

VAIHTOEHTO 1:
- Leikkaa luumut varovasti halki niin, että puolikkaat jäävät kuitenkin vielä kiinni toisiinsa.
- Raota luumua ja pursota hieman suklaaseosta luumunpuolikkaiden väliin.

VAIHTOEHTO 2:
- Leikkaa luumuja pieniksi kuutioiksi.
- Laita pieniin annoskuppeihin (esim. desin espressokuppi käy mainiosti, sillä pieni annos riittää) kerroksittain suklaavaahtoa ja luumunpaloja.
- Jos viitsit, pursota päällimmäiseksi kermanokare ja/tai viimeistele esimerkiksi suklaarouheella.
- Jos haluat tarjota heti, OK! Jos et, laita odottamaan jääkaappiin. Tällöin suklaavaahto kovettuu, mutta säilyy hyvin lusikoitavana.


Taatelisnickersit

Simppeli ohje, johon olen törmännyt usein. Koska olin jo tehnyt taatelia sisältävän kakun, jälkiruokiin tuli pieni yliedustus taatelista. Kun taateleita kuitenkin kotoa löytyi mielin määrin (tänä syksynä olen kehittänyt riippuvuuden tuoreisiin taateleihin) ja kaikkia muitakin ainesosia, en malttanut olla tekemättä.


- tuoreita taateleita
- suolattuja tai suolaamattomia pähkinöitä maun mukaan (itse käytin suolattuja maapähkinöitä)
- suklaata maun mukaan (itsellä tummaa)

1. Halkaise taatelia sen verran, että saat kiven ulos (jos siis eivät ole kivettömiä).
2. Laita sisälle 1-2 pähkinää ja paina kiinni = näyttää avaamattomalta.
3. Dippaa osittain tai kauttaaltaan suklaaseen + koristele halutessasi lisää :)

maanantai 4. joulukuuta 2017

Helpot sitruunakeksit

Turkkilaiset tuttavani ovat toinen toistaan parempia kokkeja. Heiltä syntyvät niin nopeat arkiset keitot, salaatit ja pilahvit kuin tuntikausia väkerrettävät sıkmat (eräänlaiset wrapit) ja mantıt (pienen pienet raviolimaiset taikinanyytit). 

Leivontaa ympärilläni sen sijaan harrastetaan vähän. Monella on yksi tai kaksi leivontabravuuria eikä innostusta sen laajempaan reseptien haltuunottoon edes ole. Energia keskitetään ruuanvalmistukseen, jälkiruuan voi korvata teellä, hedelmillä tai hillolla ja konditoriat notkuvat pasteijoita, kakkuja ja pikkuleipiä niitä haluaville. Kauppa ja leipomo eivät kaupungeissa ole koskaan kaukana ja niihin kipaistaan jopa useamman kerran päivässä mahdollisimman tuoreen leivän kiilto silmissä. 

Itselleni tulvii reseptejä, esimerkkiä ja opetustarjouksia turkkilaisille tutuista ruuista ja mielelläni otankin ohjeita vastaan kuunteluoppilaana tai apukokkina. Leipomisessa sen sijaan olen pitkälti television, kirjojen ja netin varassa. Mutta ei valittamista! Ensinnäkin yksi suosikkiharrastuksistani on notkua reseptisivustoilla ja poimia kokeiluun meneviä ohjeita. Toisekseen, kun pitäydyn turkin kielisissä resepteissä, voin vakuuttaa itselleni, että kyseessä on oikeastaan tuiki tarpeellinen kielen opiskeluhetki.

En ole tietoisesti hakeutunut sitruunareseptien pariin, mutta niin vain kävi, että sitruunakakun jälkeen seuraavaksi testattavaksi osuivat sattumalta sitruunakeksit. Resepti löytyi tällä kertaa YouTuben syövereistä. 

Keksit valmistuvat muutamasta raaka-aineesta rennolla aikataululla: taikina vaatii useamman tunnin jääkaapituksen ennen leipomista, mutta on aivan sama, ehditkö paistaa sen neljän vai 24 tunnin päästä. Itse paistoin puolet taikinasta tekopäivänä ja toisen puolen kahta päivää myöhemmin. Lopputuloksena on mukavia sitruunanmakuisia keksejä, jotka maistuvat sellaisenaan tai pikaisella kuorrutuksella kruunattuna (suosittelen!).


Sitruunakeksit (Limonlu kurabiye)

200 g huoneenlämpöistä voita
135 g sokeria
kahden sitruunan kuoriraaste
2 keltuaista
260 g vehnäjauhoja
ripaus suolaa

Koristeluun: ¼ sitruunan mehu + pari-kolme ruokalusikallista tomusokeria

1) Vatkaa huoneenlämpöistä voita pari minuuttia sähkövatkaimella tai monitoimikoneella.



2) Sekoita sokeri ja kuoriraaste ensin keskenään ja lisää ne sitten voin joukkoon. Vatkaa vaahdoksi muutaman minuutin ajan.
3) Lisää keltuaiset yksitellen vatkaten.
4) Sekoita jauhoihin ripaus suolaa ja lisää vaahdon joukkoon. Sekoittamisessa voit käyttää vatkaimen pienintä tehoa tai käsiä. Itse pistän kädet jauhoihin, sillä vatkaimestani löytyvät vain nopeudet nopea ja turbo.

5) Laita pöydälle kaksi palaa kelmua. Muotoile taikinasta kelmujen päällä kaksi suorakulmaista tankoa (pituus noin 17 cm ja leveys 5 cm). Kääräise kelmut tankojen ympärille ja laita jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi.



6) Tuntien päästä taikina on kovettunut. Leikkaa reilun puolen sentin paksuisia keksejä terävällä veitsellä. Yhdestä tangosta syntyy pellillinen, noin 20 keksiä. Jos et halua paistaa kaikkia kerralla, voi toinen tanko odottaa jääkaapissa parikin päivää.





7) Paista 180 asteessa noin 10-15 minuuttia. Keksien reunat saavat saada hieman väriä.


8) Keksien jäähdyttyä koristele kukin keksi muutamalla tipalla sitruunamehu-tomusokeri seosta.


Alla vielä reseptin alkuperäinen lähde, Idil Yazarin video, kiinnostuneille:


perjantai 17. marraskuuta 2017

Kotitekoista baklavaa - tai jotain sinnepäin

Baklava on Välimeren, Balkanin, Lähi-idän ja Etelä-Aasian alueella syötävä perinneleivonnainen, johon ei Turkissa voi olla törmäämättä. Baklavaa saa ostettua leipomoista ympäri maan ja lisäksi Gaziantepin kaupunki on todellinen turkkilaisen baklavan kehto. Nimenomaan gaziantepiläinen baklava (Antep baklava) löytyy myös EU:n suojaamien ruokaerikoisuuksien listalta yhdessä fetan, karjalanpiirakan, Parman kinkun ja muiden alueellisesti huomattavien perinneruokien kanssa.

Leipomon tekemää baklavaa Luoteis-Turkista.
Turkkilaiset syövät baklavaa juhliessaan ja vieraillessaan, harvemmin arjen keskellä. Itse olen syönyt pari kertaa baklavaa baklava-kahvilassa ja muutaman kerran kyläpaikassa. Lisäksi gaziantepiläinen ystäväni on tuonut tuliaiseksi sitä ”aitoa ja oikeaa” baklavaa. Maultaan leivonnainen on aina äärimmäisen makea, mutta muuten valmistuspaikasta riippuen maussa on hienoisia eroja. Olen syönyt sekä hyvää (todella, todella hyvää) että pahaa baklavaa (mietin tosissani, onko leivonnainen pilaantunut).

Vahvin baklavamuistoni on parin vuoden takaa. Olin huomannut, että olipa kyse vierastarjoiluista tai tuliaisista, baklava ei koskaan ollut kotitekoista. Tämä tietysti herätti mielenkiinnon siitä, miksei baklavaa voisi tehdä ihan itsekin. Baklavan rakennusaineethan ovat selkeät: ohuen ohuita taikinakerroksia, voita, pähkinärouhetta ja sokeri-vesisiirappia. Lisäksi luottamus leivontataitoihini oli sen verran korkealla, että päätin tarttua haasteeseen. Internetin lukuisissa baklavaohjeissa vilisi valmiita filotaikinalevyjä, mutta sekin tuntui vielä teolliselta. Niinpä päädyin baklava from the scratch -resepteihin.
 

Puolen päivän baklavaurakka 


Vaikka YouTube-videot saavat baklavan teon näyttämään varsin helpolta, aavistin, että kyseessä lienee varsin aikaavievä urakka. Näin ollen olin varautunut ajan kanssa ja prepannut itseni netistä luetuin ohjein ja videoin.

Valmistin filotaikinan kananmunista, öljystä, vedestä, maidosta, jauhoista ja ripauksesta suolaa. Tämän jälkeen jaoin taikinan 48 osaan.

Filotaikinalevyjen kaulitsemisessa kaikki apuvälineet ovat tarpeen.
Taikinasta oli tarkoitus kaulita 48 uunipellinkokoista, ohutta taikinalevyä. Tässä en ihan onnistunut: noin kolmen tunnin kaulitsemisurakasta huolimatta taikinalevyt olivat parhaimmillaankin ison lautasen kokoisia.

Lopulta kokosin baklavan vuokaan: pohjalle 16 taikinalevyä, pistaasipähkinärouhetta, 16 taikinalevyä, pistaasirouhetta, viimeiset 16 taikinalevyä ja kaiken päälle voisulaa. Uunissa paiston jälkeen kaatelin valmistamani sokeri-vesisiirapin koko komeuden päälle. Valmis leipomobaklava tihkuu sokerisiirappia olematta silti vetinen, mutta omani ei sen sijaan imenyt siirappia nimeksikään.

Lopulta puolen päivän ahertamisen jälkeen pöydässä oli valmista baklavaa. Tai oikeammin jotain sinne päin. Alimmat 16 taikinalevyä olivat yhdistyneet yhdeksi kiinteäksi, pohjasta aavistuksen palaneeksi levyksi. Keskiväli maistui hieman raa'alta ja päällimmäiset levyt taas olivat palamisen rajamailla.

Itsetehtyä baklavaa Itä-Suomesta.
  

Kannattiko? Kannattaako?


Summa summarum: En tiedä kannattiko, mutta tulipa tehtyä :) Suomalaiset (tein siis baklavan Suomessa asuessani) söivät urhoollisesti ja turkkilaiset pitivät edes baklavan teon yrittämistä kunnioitettavana. En ole vielä tavannut yhtään tavisturkkilaista, joka olisi yrittänyt samaa. Kunnianhimoiselle leipurille sisälläni jäi houkutus revanssista, mutta toisaalta nyt Turkissa baklavaa myyvät leipomot tekevät ostamisen houkuttelevan helpoksi. 

Sinä, jota puraisi baklavakärpänen ja pidät leipomisesta, tässäpä sinulle haastetta vaikka sadepäivän iloksi. Voit googlettaa esimerkiksi Easy Turkish baklava recipe from Scratch (jos nimessä olisi vielä sana ”fast”, ironia olisi täydellinen) ja viettää haasteellisen leivontapäivän. Lisäksi annan kolme jälkiviisasta vinkkiä: Kaulitse filotaikinalevyt oikeasti, oikeasti todella isoiksi ja ohuiksi – itselläni ei lihasvoima ja/tai tekniikka riittänyt yllättävän kovan taikinan kaulitsemiseen ja "jotain sinnepäin" kaulitut levyt eivät kerta kaikkiaan toimineet. Paista baklavasi ohuessa vuoassa tai pellillä. Minä erehdyin käyttämään lasista vuokaa. Lisäksi tarkkaile haukkana paistamista. Itse en varsinaisesti käräyttänyt leipomustani, mutta kaukana se ei ollut.

Jos taas et halua viettää koko päivääsi baklavan kimpussa, suosittelen filotaikinan ostoa. Niin aion itsekin revanssia odotellessa tehdä. :)

torstai 16. marraskuuta 2017

Tervetuloa - Hoşgeldin!

Kipinä tämän blogin pystyttämiseen syttyi hiljalleen. Alkusysäyksenä toimi totuttelu elämiseen ja olemiseen uudessa asuinmaassani Turkissa. Törmäilin harva se päivä erilaisiin kulttuurikiemuroihin: joskus ihastuttaviin, joskus turhauttaviin mutta aina tavalla tai toisella mielenkiintoisiin tapoihin, ajatuksiin ja ilmiöihin. Syksyn kuluessa tuli tunne, että näistä huomioista ja kokemuksista olisi mukava myös kirjoittaa.


Muutama aihealue tullee olemaan blogissani vahvoilla: Ruokailu ja leivonta tapoineen ja resepteineen, koska itse pidän ja turkkilaiset suorastaan rakastavat em. aiheita. Lisäksi kielen ja muunkin kuin ruokakulttuurin opiskelu on itselläni jatkuvasti käynnissä ja toivon, että jakamalla oppimaani voin auttaa/ innostaa/ huvittaa muitakin kuin itseäni. 

Kommentteja otetaan ilolla vastaan, kuten myös juttuideoita :)