Turkin TOP 10 -turistikohteeni

Viime viikolla sain muistutuksen sähköisten tekstien ja kuvien katoavaisuudesta, kun tietokone pimeni. Omat tärkeimmät kuva- ja tekstitiedostoni olin pari viikkoa aiemmin tallentanut ulkoiselle laitteelle (tuuri, koska saan tämän aikaiseksi vain pari kertaa vuodessa), mutta miehen keskeneräisen gradun palasia oli koneellani ja niiden kohtaloa saatiin jännätä yön yli. Loppu hyvin, kaikki hyvin: korjausliike sai koneen syövereistä kaivettua melkein kaiken siellä olleen ja laitekin herätettiin henkiin.

Jo ennen koneen häikkäilyä olin viettänyt aikaa kuvatiedostojani järjestellen ja saanut idean kompaktin listan tekemiseen Turkin paikkakunnista. Itselleni esimerkiksi Kirklarelilla ja Mersinillä on toki merkitystä siinä mielessä, että olen elänyt arkea molemmissa, mutta tämän listan kokosin turistimielessä: missä olen tykännyt käydä, käynyt useasti tai mihin haluaisin tutustua paremminkin. Tässä siis omat Turkin kohdesuosikkini lyhyine perusteluineen ja kuvineen, joita en malttanut olla filtteröimättä mustavalkoisiksi.


1. Istanbul

Istanbulia olen hehkuttanut blogissa ennenkin, mutta hehkutetaan nyt vielä hieman lisää. Itselleni paras kohde Turkissa. Täynnä värejä, kulttuureja, historiaa, nykypäivää, nähtävyyksiä, ruokaelämyksiä, aktiviteetteja ja suurkaupungin tunnelmaa. Istanbulissa voi vain sulautua joukkoon ja käveleksiä samalla ihmetellen. Itselleni plussaa ovat myös selkeästi vaihtelevat vuodenajat, jolloin koko kaupungin ilme ja tunnelma muuttuvat vuodenkierron mukaan. Kuvassa aamu Bosporinsalmen rannalla.


2. Fethiye

Ei suurkaupunkitunnelmaa, mutta hyvä paikka, kun haluaa yhdistää ranta-, kaupunki- ja luontomatkailun. Kuvassa kävelyä fethiyeläisellä kylätiellä.


3. Kappadokia

Kappadokia vilahtelee usein Turkin matkailumainoksissa kuumailmapalloineen ja auringonlaskuineen. Kyse on isommasta alueesta sisämaassa. Itse majoituin Göremen pikkukaupungissa ja tein sieltä käsin visiitit myös Urgüpiin, Avanokseen ja Hacibektasiin. Alue on maisemiltaan ainutlaatuinen muinaisten tulivuoren purkausten synnyttämien tuhkakivimuodostelmien ansiosta. Alueelta löytyy myös yllin kyllin historiallista nähtävää, muun muassa ikivanhoja kirkkoja. Superrentouttava ja mielenkiintoinen paikka, hieman luminenkin ja ihanan hiljainen tammikuussa turistikauden ulkopuolella.


4. Antalya

Yksi niistä kaupungeista, joka oli nimeltä tuttu jo ennen ensimmäistäkään Turkin vierailua. Ennakko-odotuksia kaupungin suhteen ei ollut, mutta tykkäsin kovasti. Löytyi kaupunkitunnelmaa ruuhkaisine katuineen, vanhan kaupungin pikkukujia (kuvassa yksityiskohta tälläiselta), ranta, tosi kiva arkeologinen museo ja lähialueelta hienoja historiallisia nähtävyyksiä. Vietin kolme vuotta sitten kolme päivää Antalyassa ja menisin mielellään uudelleenkin näkemään enemmän.


5. Datca

Datcassa kävin aikoinaan omalla autolla. Koska Mersinin ja Datcan väliin mahtui reissulla muitakin kaupunkikohteita, kymmeniä nähtävyyksiä, noin kymmenen päivää ja 1000+ ajokilometriä kesähelteessä, oli puhti jo hieman pois Datcaan saavuttaessa. Ehkä juuri siksi paikka tuntui niin ihanalta: se oli hiljainen, pieni ja sympaattinen. Leppoisaa rantaa reunustivat kalaravintolat. Hieman syrjemmässä oleva vanha kaupunki oli hiljainen yhtälailla (kuvassa käsityömyymälän seinustaa vanhasta kaupungista). Kauempaa löytyi myös kaunista luontoa ja antiikin havinaa muinaisen Knidoksen kaupungin raunioiden muodossa. Datcasta voisi lauttailla Bodrumiin ja vuodesta riippuen myös Kreikkaan, mikä kuulostaisi omaan korvaan houkuttelevalta. Jos Mersinistä ei olisi niin harmillisen iso välimatka Datcaan, olisin varmasti käynyt kaupungissa jo toistamiseen!


6. Igneada

Igneada on pikkuruinen paikka Mustanmeren rannalla. Hotelleja ja turisteja on jonkin verran, mutta kaiken kaikkiaan kyseessä on hiljainen ja vaatimaton paikka. Itse kävin täällä muutaman kerran mieheni asuessa Kirklarelissa. Otimme pikkubussin, joka kiemurteli mäkisiä ja metsien reunustamia teitä kohti Igneadan hiljaista rantaa. En ole ihan varma, montako päivää paikassa saisi kulutettua (ehkä vaeltaen ja leirintäalueella), mutta jotenkin paikka on supersympaattinen yhden päivän rantakohde, jos lähialueelle eksyy.


7. Kusadasi

Olen blogissa aiemminkin todennut, etten oikein sovellu pelkkään rantalomailuun, sillä sekä uiminen että auringonotto tökkivät. Pari päivää loikoilua ja lueskelua rantatuolissa kuitenkin sopii hyvin etenkin, jos samaan lomaan saa ämpättyä myös nähtävyyksiä. Kusadasi toimi tässä mielessä erittäin hyvin: päivä 1 rannalla, päivä 2 lähellä olevassa Izmirissä, päivä 3 Efesoksen antiikin aikaisilla raunioilla (kuvassa), Sirincen kylän kapeilla kaduilla ja Neitsyt Marian talolla (kuvassa talon pihapiirissä sijaitseva seinä, johon ihmiset ripustivat toiveitaan ja rukouksiaan) ja päivä 4 taas rannalla.


8. Olympos

Kemerin kupeessa sijaitsee hieman erikoisempi majoittumisympäristö, Olympos. Täällä ei käväistä ostoskaduilla tai museossa, vaan kyseessä on laakson pohja täynnä luonnonhelmaan rakennettuja majoituspaikkoja bungaloweineen. Ranta on kivinen ja vesi viileää. Meininki rentoa ja reppureissaustyylistä. Erilainen kokemus! Mieleeni jäi hyvin myös lähialueen nähtävyys Yanartas: vuoren uumenista maan pinnalle nousee kaasua, joka ilman kanssa reagoidessaan palaa ja synnyttää vuoren rinteella luonnon omia, alati roihuavia pikku nuotioita. Ehdottomasti pienen kiipeilyn arvoinen nähtävyys!


9. Canakkale

Canakkale on kohde, josta toisaalta tykkäsin ja joka toisaalta jäi kaivertamaan. Ihana satamakaupunki, joka tuntui siistiltä, kompaktilta, kivoja vanhoja kivitaloja, mahdollisuus matkustaa lautalla saarille ja helmenä eepoksistakin tunnetun Troijan rauniot. Troijan hevosesta ei ole jouhtakaan jäljellä, mutta raunioiden keskelle rakennettu moderni versio saa turistin tunnelmaan. Hampaan koloon jäi yksi saarivierailu: Canakkalesta voi ottaa lautan Turkin isoimmalle saarelle, Gökceadalle, joka kuulemma on kaunis kuin mikä ja tekemistä riittää. Tein kahden turkkilaisen kanssa retken tänne ja käteen jäi kävely muutamalla kadulla ja keiton syönti ravintolassa. Missä ne kaikki mahtavuudet olivat, ne haluaisin vielä joku päivä nähdä ja kokea!


10. Kas

Kasissa vietin vain kaksi päivää, mutta paikasta jäi mukava kuva. Toki keskusta notkui turisteja, joten niin sanottua tavallista turkkilaista arkea siellä ei ollut, mutta ympäristö oli kaunis, värikäs ja kompakti, pienet ostoskadut miellyttäviä. Lisäksi Kasista pystyi tekemään päiväretkiä merelle lounasbuffetin, uimistaukojen ja saarivierailun kera. Sijainti on myös hyvä, sillä esimerkiksi Kasin ja Fethiyen väliin jää vain päiväretket mahdollistavat 100 kilometriä.

Fethiye aina vaan

Tajusin, etten ole pitkään aikaan kirjoittanut Turkin paikkakunnista. Blogin alkuaikoina kirjoitin Mersinistä, sitten suosikkikohteestani Istanbulista ja joku kuukausi sitten Kirklarelista nostalgiahuumassani. Tällä viikolla nostalgia on taas ollut läsnä, kun olen yrittänyt järjestellä tietokoneella olevia valokuvakansioita johonkin järjelliseen tilaan.

Valokuvapuuhastelun innoittamana päätin tällä kertaa kirjoittaa Fethiyestä, sillä sieltä kuviakin totisesti riittää. Tein elämäni ensimmäisen Turkin matkani juurikin Fethiyeen. Ketään paikassa käynyttä en tuntenut, mutta kun sitä ehdotettiin, googlettelemalla sen mielenkiintoiseksi totesin ja Dalamanin lentokentälle pääsi suoraan Helsingistä, niin sinne päädyttiin - ja hyvä niin! Paikka oli sen verran mukava, että ensimmäisen reissun jälkeen olen löytänyt itseni Fethiyestä kolmesti uudelleenkin. Miksi?


Kolme keskustaa 

Fethiyessä itselleni parasta antia luonnon lisäksi on kaupungin monipuolisuus. Kaupungissa on noin 150 000 asukasta - eli turkkilaisittain melko vaatimaton määrä - mutta silti sieltä löytyy kolme omalla tavallaan täysin erilaista keskustaa. Merkez on ns. tavallinen kaupungin keskusta. Sieltä löytyy ostoskeskus, marketteja, kerrostaloja ja ihan tavallista turkkilaista elämänmenoa. Toki kävelykadut, kahvilat, ravintolat ja huvisatama tuovat iloa myös turisteille ja itse pidän tästä alueesta kovasti.

Hisarönü on paikallisbussin päässä keskustasta ja se tarjoaa täysin erilaisen maailman. Sieltä turisti löytää mielettömän määrän hotelleja, ravintoloita, kauppoja, baareja ja muuta huvia - ja poikkeuksetta englanniksi, sillä britit rakastavat Fethiyetä.

Kun taas Hisarönüstä jatkaa vielä bussilla eteenpäin, päätyy Ölüdeniz-rantakeskustaan. Tämä ranta komeilee monissa Turkin matkailumainoksissakin ja hiekkarannan, uimisen ja auringonoton lisäksi sieltä löytyy runsas valikoima kahviloita, ravintoloita ja pieniä kauppoja. Itse en pysty ottamaan aurinkoa enkä oikein välitä vedestäkään uimisperspektiivistä, mutta rannan kauneutta katselee mielellään ja ottaa päiväunet rantatuolissa. Jos riippuliito yhtään kiinnostaa, Ölüdeniz on myös oikea paikka tästä kiinnostuneille ja tämän innostuksen ruokkimiselle.

Historiaa ja nykypäivää

Fethiye on siitä ihana, että sieltä löytyy eri aikakausien historiallisia nähtävyyksiä, mutta myös täyttä nykypäivää. Lähiympäristöstä löytyy useiden antiikin aikaisten kaupunkien raunioita ja ihan keskustan kupeestakin vaikuttavia kalliohautoja.

Jostain mystisestä syystä olen itse päätynyt Fethiyessä jo useamman kerran Kayaköyn aavekaupunkiin. Jo kauan aikaa tyhjillään olleen kaupunkin tarina on seuraavanlainen: Kayaköy oli aikoinaan tiivis ja eloisa kaupunki lukuisine palveluineen, kirkkoineen, kouluineen ja tietysti asuinrakennuksineen. 1920 kieppeillä olleiden sotien ja muiden konfliktien seurauksena Turkki ja Kreikka suorittivat pakollisia väestönsiirtoja: Kreikassa asuneita turkkilaisia siirrettiin Turkkiin ja päinvastoin. Kayaköyssä asunut  runsas kreikkalaisväestö siirrettiin pois ja heidän talonsa jäivät autioiksi. Hiljenneen kylän loputkin asukkaat lähtivät muualle alueelle osuneiden maanjäristysten seurauksena ja tuloksena on nykyään toki erittäin rapistunut, mutta vaikuttava aavekaupunki, jonka kaduilla samoilevat vain turistit.

Fethiyen historianähtävyyksien lisäksi kaupunki tarjoaa myös täysin modernia menoa. Heti linja-autoaseman vieressä on iso ostoskeskus ja paikallislinjat toimivat moitteetta eri keskustojen väliä. Fethiyestä on myös helppoa löytää englantia puhuva lääkäri tai apteekkari, mikä ei esim. täällä Mersinissä todellakaan ole itsestäänselvyys.

Majoitusvaihtoehtoja

Fethiye ei toki ole ainut paikka Turkissa, jossa voi valita mitä erilaisimpia majoituskohteita, mutta jostain syystä itselleni se on tullut kohteeksi, jossa on tullut kokeiltua kaikki hotellista, farmimajoituksesta ja vapaaehtoistyöllä maksetusta majoituksesta telttailuun.

Ensimmäisellä reissullani majoituspaikkana toimi Pastoral Vadi -farmimajoitus, joka oli hieman syrjässä kaikesta, mutta jonka henkilökunta hyvin auliisti kuskasi sekä farmilla pelkästään majoittuvia että majoituksensa vapaaehtoistyöllä maksavia asiakkaita milloin rannalle, milloin keskustaan menevälle bussille tai lähimpään kauppaan. Farmilla sai syödä hyvin, samoilla pitkin peltoja, pieniä polkuja ja kylätietä, ihastella koiria, kissoja, lampaita ja sorsia. Lisäksi majoitusaikanani meneillään oli jonkinlainen ekologisen elämisen kurssi ja meidätkin kurssin ulkopuoliset hyväksyttiin mukaan rakentamaan kompostia ja keräämään levää joesta. Farmilla oli sekä turkkilaisia että ulkomaalaisia ja englantikin sujui osalta henkilökunnasta.

Toisella Fethiyen visiitillä olin neljän hengen porukalla leirintäalueen bungalow-majassa ja yhden yön myös ihan tavallisessa hotellissa. Farmeilua kaivaten kolmannella Fethiyen reissullamme miehen kanssa majoituimme yrttifarmille, joka sijaitsi aika lailla keskellä ei mitään. Me ja kaikki muutkin farmilla olijat teimme  töitä majoituksesta maksamisen sijaan: yrttien kuivausta, keräämistä, kitkemistä, savimajan tekoa ja ruuanlaittoa. Paikka oli mielenkiintoinen ja ympäristö kaunis, mutta itselleni tuotti ongelmia se, ettei paikalla ollut muita kuin turkkia puhuvia. Joka tapauksessa pariviikkoinen oli elämys: farmilla oli kiellettyä käyttää shampoota, sähköä ei ollut muuta kuin aurinkopaneeli puhelinten latausta varten. Ei lämmintä vettä, ei jääkaappia, ei sähkö - tai kaasuliettä kokkaukseen.

Neljännellä reissullamme jatkoimme edelleen työntekoa majoitusta vastaan -tyyppisellä farmilla. Tältä farmilta löytyivät tiski- ja pyykinpesukoneet, vaikka muuten hieman askeettisesti eleltiinkin. Päivittäin työskenneltiin viitisen tuntia välillä raskaissakin töissä paahtavassa auringossa. Valtavien istutusalueiden kastelut, yrttien keräämiset, heinikon lyhennys sirpeillä, kompostin rakennukset ja ikkunanpokien maalaukset olivat silti antoisaa puuhaa ja kahtena päivänä viikossa oli lomaa, jolloin pystyi suunnistamaan Fethiyen keskustaan. Farmilla oli mukava sekoitus ihmisiä Etelä-Afrikasta, Turkista, USA:sta, Venäjältä ja minä Suomesta. Oikeastaan ainut ongelma oli se, että siivouksen taso oli vähän alakanttiin: siivoustyöt eivät olleet kenenkään vastuulla ja niitä tunnuttiin pakoilevan tehokkaasti. Kahdesti kahden viikon aikana luuttusin koko yhteistalouden lattian, sillä silmäni eivät enää kestäneet katsoa.

Fethiyessä olen telttaillut Kabakin alueella. Kabakiin voi ottaa paikallisbussin, joka kiemurtelee keskustasta kippuraisia teitä perille muistaakseni pari tuntia bussinvaihtoineen. Kabakissa on ranta, muutama melko vaativa vaellusreitti (ainakin elokuun helteillä) ja mahdollisuus tehdä veneretkiä, käydä hieronnassa tai joogassa ja konserteissa. Ihmiset majoittuvat teltoissa ja alueen lukuisissa luonnonläheisissä majataloissa ja tunnelma on vähän hätkähdyttävänkin boheemi. Ensimmäisenä kesänä telttapaikkamme oli todella rauhallinen, mutta toisena taas telttamme bungalow naapurit aiheuttivat hieman unettomia öitä. Käytyäni Kabakissa kahtena kesänä ja vietettyäni siellä yhteensä viikon, koen että alue on nyt nähty ja vaellusreititkin vaellettu, mutta ruokaa tulee ikävä. Majoituspaikkojen aamupalat ja illalliset olivat niin mahtavia, että molemmilla visiiteillä odotin illallisaikaa sormet syyhyten.

Luontoa

Merta, metsiä, vuoria, kanjoneita - näitä kaikkia Fethiyestä löytyy. Maisemiin pääsee käsiksi lukuisilla eritasoisilla vaellusreiteillä, mutta oikein hyvin myös kävelemällä ja busseilemalla keskustojen välillä sekä tekemällä retken Kabakin tai vaikkapa Saklikent-kanjonin alueelle. Kuvat puhukoot puolestaan :)

Tiivistetysti Fethiye on mielestäni paikka, jossa yhdistyvät hyvin niin kulttuuri-, ranta- kuin luontokohteenkin ominaisuudet. Siksi sinne on tullut suunnattua aina vain uudelleen 😊

Teltta marketin kulmalle?

Fethiyeläinen yrttifarmi.

Työt ja Kurban bayram -juhlinnat hiipivät koko ajan lähemmäksi. Pohdinnassa kuitenkin on, ehtisikö kesään lisätä vielä parin päivän reissua vaikkapa johonkin naapurikaupungeista. Kolme vuotta sitten Turkin kesäreissumme koostui vähän suureellisemmin etelä- ja lounaisrannikon koluamisesta omalla autolla ja kahtena edellisvuotena olemme viettäneet pari viikkoa Fethiyessä.

Kesän 2015 rannikkoreissulla ajoimme neljän ihmisen joukolla Mersinistä Bodrumiin ja matkan pituudesta ja uuvuttavasta helteestä johtuen yöpymisiä kertyi runsaasti. Koska aikataulua ei oltu etukäteen lyöty lukkoon, ei myöskään majoituspaikkoja oltu varattu. Näinpä liki päivittäin ajomatkojen aikana takapenkkiläiset etsivät ja soittelivat kuumeisesti (ja matkan edetessä yhä turhautuneempina) hotelleihin, hostelleihin ja leirintäalueille. Jos puhelut eivät tuottaneet tulosta, jouduimme uudessa kaupungissa ensi töiksemme jalkautumaan hotellin etsintään. Joskus löytyminen oli kiven takana, sillä "muutama" muukin oli elokuussa liikkeellä turistialueilla.

Kesällä 2016 halusimme hieman leppoisamman loman, joten varasimme itsellemme maatilamajoituksen 1,5 viikoksi Fethiyen korvesta. Tarkemmin ottaen kyseisellä farmilla sai majoittua ilmaiseksi työntekoa vastaan. Majoitusolosuhteet olivat OK, mutta kuumassa puumajassa nukkuessamme kadehdimme kanssaihmisiä, jotka olivat tuoneet farmille omat telttansa. Telttailijoista inspiroituneena painelimme loman loppupuolella kauppaan ja ostimme sieltä halppisteltan. Hyppäsimme Kabak-kylään (turistialue rantoineen ja vaellusreitteineen Fethiyessä) vievään bussiin, kävelimme kuskin suosittelemaan majoituspaikkaan ja maksoimme kolmen päivän telttapaikasta.

Teltta numero 1 Kabak-kylässä.

Kumpikaan meistä ei ollut koskaan nukkunut teltassa. Eikä tietenkään pystyttänyt telttaa. Onneksi ohjeita seuraamalla pääsin jyvälle keppien, kankaiden ja tappien ideasta ja mies opastettuna kokosi asumuksen. Telttailu oli mukavaa, joskaan ei täysin ongelmatonta: Majoituspaikka antoi meille pari ohuen ohutta makuualustaa, mutta öisin kylkeä kääntäessä joiduin väistelemään tuntemiani kiviä. Lisäksi telttamme oli niin pieni, että isot matkalaukkumme joutuivat tilanpuutteen vuoksi yöpymään ulkopuolella. Helpotusta toi kuitenkin vieressä oleva vessa ja suihku sekä majoituspaikan ruokatarjoilu.

Viime kesänä kohteenamme oli taas Fethiye, joskin eri farmi ja eri majoituspaikka Kabak-kylässä. Nyt olimme varautuneet asiallisemmalla eli uudella isommalla teltalla, rinkoilla vedettävien matkalaukkujen sijaan sekä makuualustoilla. Telttailu sujui kivasti, mutta edelleen majoituimme koko ajan ruokatarjonnan, vessan ja suihkun välittömässä läheisyydessä.

Teltta numero 2 Kabak-kylässä.

Tähän mennessä olemme aina yöpyneet ns. pihapiireissä. Olemme tehneet teltalta käsin muutaman tunnin vaelluksia Lyykian tiellä (Likya Yolu), mutta välillä houkuttaisi ajatus myös oikeasti luonnon keskellä telttailusta. Reppujen paino versus oma fyysinen kunto, säät (kuumuus tai Turkin ulkopuolella vesisade) ja ruokahuollon järjestäminen mietityttää, mutta pidämme joka tapauksessa ajatusta hengissä, viimeisimpänä lukemalla retkiruuista. Turkkilaisen ruokasivuston kokoamalta listalta löytyi esimerkiksi ranskalainen voileipä (sisältäen leipää, öljyä, maitoa ja kananmunia), hedelmäsalaatti, grillaus (lihaa ja kasviksia) ja tacosalaatti. Aika kunnianhimoista retkiruokaa, kun jutun pointtina on valmistaa ruuat keskellä luontoa! Toisaalta ideologia on linjassa turkkilaisen piknikkulttuurin kanssa: piknikeväitä ei välttämättä esivalmistella vaan mukaan lähtee kotoa kokkausastiasto, teelasit- ja kannut, kaasukeitin, raaka-aineet raa'asta bulgurista leikkaamattomiin salaattiaineksiin.

Kun ruokasivuston ideana oli hehkuttaa, miten luonnon helmassakin voi syödä kuin 5 tähden hotellissa (jutun otsikkoon viitaten), itse arvostaisin helppoutta ja hygieniaa. Jos mentäisiin sillä ajatuksella, että mitään ei voi keittää/lämmittää, koostuisi ruoka lähinnä pähkinöistä, energia/myslipatukoista ja muusta pilaantumattomasta - parin päivän reissulla tietysti helppo homma. Mutta pidemmällä reissulla: Kylmäsäilytys? Kypsennys? Vesipullojen raahaus? Ainakaan vielä en taida olla kovin vaellusvalmis Turkin helteisiin (kuten eivät retkiruoka-listan laatijatkaan).

Nyt lähitulevaisuuden reissua ajatellen olemme miehen kanssa yhtä mieltä siitä, että majoituspaikkana toimii teltta ja teltan pystytyspaikka sijoittuu kävelymatkan päähän kaupasta. Pehmeä askel kohti tositelttailijuutta olkoon se, että tarjolla ei tällä kertaa ole suihkua 10 metrin säteellä saati puolihoito-ruokatarjoilua :)

Yksi paikoista, jossa olisi mieluusti viipunyt yön ylikin: Gelidonya majakka, jonne vaelsimme pitkin Lyykian tietä vuonna 2015.

Turkkilainen kesä-Suomessa

Blogi heräilee taas hiljalleen henkiin! Syy pieneen kirjoitustaukoon on ollut Suomi-vierailussa, johon sekä minä että mieheni olemme nyt heinäkuussa uppoutuneet.

Mieheni on käynyt Suomessa aiemmin vain talvisin. Näillä vierailuilla on koettu talvisäiden koko kirjo loskaisista vesisateista -30 asteen pakkasiin. On hiihdetty, luisteltu, avantouitu ja reippailun vastapainoksi kierrelty museoita, kauppakeskuksia, hiljaisia talvikatuja. Nyt kesällä turkkilainen tunsi tulleensa melkein kuin toiseen maahan: vihreään, vehreään ja kuumaan - kiitos superhelteiden!

Itse tietoisesti eristäydyin loman ajaksi tekniikasta ja somesta - koska niska-hartiajumit, koska olen muutenkin toivottoman laiska somettaja. Turkkilainen ei sen sijaan malttanut pitää näppejään kurissa vaan innostui valjastamaan Facebook-tilinsä jonkinlaiseksi väliaikaiseksi Suomi-blogiksi. Sinne päivittyi kuvia ja tekstiä harva se päivä Suomi-tunnelmista ja ajatuksista. 

Saapumispäivänä meille jäi lennon ja pohjoiseen suuntaavan yöjunan väliin neljä tuntia luppoaikaa. Kävelimme pitkin leppoisaa ja ruuhkatonta Helsinkiä: Senaatintorin ja Kauppatorin ympäristöä, Esplanadin puistoa, Tähtitorninmäen lakea. Mies oli silminnähden innoissaan yöttömästä yöstä, josta olemme tietysti puhuneet, mutta joka tuntuu turkkilaisille olevan vain yksi tuhannen ja yhden yön taruista ennen kuin sen omin silmin näkee. Yöjunasta pitikin naputella ensimmäinen päivitys ja kuva Facebookiin:

Huomioita Helsingistä: 1. Hiljaisuus ja rauhallisuus. Turkissa elämme keskellä melusaastetta. 2. Sopusointu luonnon kanssa. Lehmuksen tuoksuinen kaupunki. 3. Tähän aikaan vuodesta yötkin ovat valoisia, mikä mahdollistaa yölliset konsertit, juhlat ja piknikit. 4. Ihmiset eivät puutu toistensa asioihin, tuomitse, katso päästä varpaisiin, ole olevinaan.

Seuraavaksi päästiin kokeilemaan Pohjois-Pohjanmaalla mökkielämää avoimilla mielin ja hyttysmyrkkypullo kourassa. Mökki keskellä metsää, vain kaksi naapuritaloa, suomenpystykorva, rantasauna ja puucee. Turkkilaiseen, jonka sisässä asuu vankka puutarhapuuhastelija ja telttailija, konsepti toimi hyvin:

Vaikka kesät Suomessa ovat viileähköjä, ihmisillä on kesämökkejä. Mökit eivät ole Turkin tyyliin betoni-luksus-helvettejä. Pari puista mökkiä metsän keskellä riittää. Eniten rakastan saunaa, josta on metsänäkymä. Ainut ongelma ovat hyttyset.

Loman edetessä turkkilainen vaikuttui lisää mökkeilystä, suomalaisesta sukulaisperheestä ja suosikkiaiheestaan eli suomalaisesta koulutusjärjestelmästä nähtyään mökkipaikkakunnan keskuskoulun ympäristöineen: 

Suomen koulujärjestelmä on kuuluisa. Esimerkiksi tavallisen pikkukunnan koululla on jalkapallokenttä, jäähalli, liikuntasali, lähikirjasto jne. Yksi syy koulujärjestelmän hyvyyteen täytyy olla kasvatuksessa. Suomalaiset välittävät lapsistaan, mutta eivät ole ylisuojelevia vanhempia. -- Täällä lapset pyöräilevät vesisateessa, uivat kesäisin joissa ja järvissä, kalastavat. He pelaavat videopelejäkin, mutta samalla löytyy liikkumismahdollisuuksia. Myös asuminen antaa lapsille tilaa liikkua. Monet suomalaiset perheet asuvat esimerkiksi rivitaloissa. On tilaa trampoliineille, frisbeen heitolle jne. Turkkilaisten vanhempien pitäisi tulla Suomeen inspiroitumaan.

Kun mökkipäivät olivat takana, päästiin kotoilemaan pohjoiskarjalaisen pikkukunnan keskustaan. Siellä innostusta herätti muun muassa kirjasto ehkä siksi, että olemme viime aikoina Turkissakin yrittäneet aktivoitua kirjojen lainaamisessa ostamisen sijaan.

Suomessa kirjastot ovat mahtavia sekä tarjonnaltaan että arkkitehtuurisesti. Ehkä Suomessa on vähemmän kirjakauppoja kuin Turkissa, koska ihmiset voivat ostamisen sijaan lainata kirjastoista kirjoja, elokuvia, musiikkia, pelejä. Kirjojen ostaminen on kallista, sillä hinnat ovat Turkkiin nähden moninkertaiset. Kirjasto palvelee myös koulua. En voinut olla miettimättä turkkilaisia kirjastoja: vanhoja kirjoja, kaaosta, epäjärjestystä, tympääntyneitä työntekijöitä. --

 
Seuraavaksi aihealueeksi valikoitui ruoka. Vaikka kotosalla mies on nirso kuin mikä, Suomi-vierailuilla ruoka uppoaa kiitettävän hyvin. Tällä kesäreissulla hän sai myös parannettua vohvelitraumansa, jonka Turkissa syöty överimakea vohveli oli jättänyt. Lisäksi mies söi elämänsä ensimmäisen hampurilaisaterian Hesburgerissa ja heltyi antamaan 4/5 tähteä.

Mitä suomalaiset syövät, juovat, tekevät? Vaikka he elävät modernisti, he pitävät yllä myös perinteitä. He vain ovat muuttaneet perinteet moderniin sopivaksi. Suomalaiset rakentavat edelleen perinteisiä puutaloja, mutta lisäten mukavuuksia niihin. Joka talossa ja metsän keskelläkin on sauna. Saunoja täytyy olla. Ruoassa olennaisia ovat kala, marjat, perunat, mansikat. Ruisleipää ja kahvia kulutetaan paljon. He todella hallitsevat kalan kokkaamisen: uunissa, paistamalla, savustamalla, keitoissa, suolaamalla. Suomessa söin myös elämäni parhaan mansikan.

Kun ruoka oli käsitelty, oli aika hehkuttaa asumis- ja elämiskulttuuria, joka ei ole turkkilaisen trendin mukainen, mutta miellyttää pohjoismaista tyyliä ihannoivaa miestäni kovasti. Viimeisen sysäyksen tähän kirjoitukseen hän sai kierrätyskeskusvierailusta, joka oli "parasta ikinä" (heti metsämansikoiden jälkeen). Mies innostui hinnoista ja ideologiasta niin, että oli valmis hankkimaan kaikki tuliaisetkin siinä ja heti. Yksi tuliainen mukaan lähti, mutta muuten sain jarruteltua, kun tiesin etteivät lahjojen saajat todellakaan arvostaisi second handia:

Vaikka Suomen BKT asukasta kohden on paljon Turkkia korkeampi, ihmiset ovat uskomattoman vaatimattomia ja arvostavat yksinkertaista elämää. Kierrätyskeskukset ja kirpputorit ovat suosittuja, tuotteet hyvälaatuisia ja halpoja. Kierrätys on yleistä. Suurin kansantalousongelma lienee se, että kukaan ei tuhlaa rahaa :) Täällä on rivitaloja pilvenpiirtäjien sijaan. Yhteisiä pyykkitupia, pihoja ja leikkialueita. --

Viimeisenä lomapäivityksenä oli yleistä pohdiskelua ja lupaus siitä, että nyt Suomen matkailumainonta loppuisi :) (lupaus ei pitänyt, sillä ennen lähtöä syömäpaikaksi valikoitunut kreikkalaisravintola osoittautui päivityksen arvoiseksi): 

Yleensä kesäsää on täällä viileähkö ja sateinen, mutta minulle sattui kymmeneksi päiväksi Turkista tuttu helle. Kuten kaikilla mailla, Suomella on hyviä ja huonoja puolia. Hyviä ovat mahtava luonto, rajoittamaton vapaus, hiljaisuus (hiljaisuutta rakastaville, sillä oikeasti todella hiljainen) ja vauraus. Kääntöpuolena kaikki on äärettömän kallista (paitsi bensa, autot ja puhelimet ovat samaa hintaluokkaa Turkin kanssa :)), maahanmuuttovastaisen politiikan suosio, väestön vanheneminen, pohjoismaisen sosiaaliturvan murentuminen. --  


Mansikat, rantasauna, uimiset, luonto ja siihen liittyvät aktiviteetit- muun muassa näiden vaikuttavuuden osasin arvata. Sen sijaan kierrätyskeskus, loimulohi (kala nauloilla kiinni laudassa oli todellinen WAU), yötön yö, rivitalot, kasvissosekeitto, trampoliini mökkipihalla... Turkkilaiset silmät näkivät sellaistakin huomionarvoista, mitä en olisi ihan heti arvannut. 

Lähtöpäivänä satuimme Helsingissä todellisen turistiryntäyksen keskelle Kauppatorilla. Tämä hieman järkytti turkkilaista mieltä, joka ei ennen ollut nähnyt Suomea ihmispaljouden vallassa. Onneksi jo lentokentälle vievässä lähijunassa mieli palautui taas hiljaiseen harmoniaan. Siitä oli hyvä sujahtaa Istanbulin koneeseen rinkka puolillaan Pentikin pyyhkeitä, ruisleipää ja kahvia.