Turkkilaisia tapoja viikon jokaiselle päivälle

Olen asunut pian kahdeksan vuotta Turkissa. Vaikka monet turkkilaisille arkiset asiat ja tavat ovat itsellenikin jo peruskauraa, huomaan edelleen silloin tällöin pysähtyväni mietiskelemään. Yleensä pysähdys johtuu muun muassa seuraavanlaisista ajatuksista: Suomessa en kyllä toiminut näin. Onko tässä järkeä? Onko tämä oikeastaan hyvä vai huono juttu? Kas tässä listaa turkkilaisista hyvistä/huonoista/oudoista tavoista, jotka rytmittävät arkeani viikosta toiseen.

Maanantai on maitopäivä

Turkissa raakamaidon ostamisella on vankat perinteet. Monen mielestä suoraan tilalta tuleva maito on luonnollisempaa, terveellisempää ja ennen kaikkea paremman makuista kuin markettimaito.

Reilu vuosi sitten anoppini ehdotti, että voisi alkaa ostaa meille kolmen litran tonkan raakamaitoa joka maanantai. Sen sijaan, että hän lahjoittaa meille joka viikko pienen rasian kotitekoista jogurttia, voisimme itse jatkojalostaa maidon mielemme mukaan. Päätimme tarttua haasteeseen.

Ensimmäistä kertaa keitellessäni maidosta pöpöjä mietin, onko tämä vaivan arvoista. Kun kuitenkin onnistuin tekemään heti ensiyrityksellä hyvää kotijogurttia, innostuin.

Viimeisen vuoden ajan maanantai onkin ollut taloutemme maitopäivä. Kiehuteltuani maitoa kymmenisen minuuttia laitan siitä 1/3:n jääkaappiin ihan vain maitona, jota viikon mittaan käytetään kahvissa, leivonnassa ja ruuanlaitossa. 2/3 maidosta taas hyödynnän jogurtin teossa. Annan keitetyn maidon jäähtyä, lisään joukkoon 1–2 rkl vanhaa jogurttia ja käärin koko komeuden visusti pyyhkeen sisälle. Ensin käärö saa istua huoneenlämmössä muutaman tunnin, ja sen jälkeen jogurtin tulee odottaa vielä jääkaapissa vähintään 24 tuntia ennen syömistä.

Roskapalvelua ja turvamiehiä 

Kerrostaloissa asuvat maksavat Turkissa kuukausittain aidat-maksua, jota voisi sanoa jonkinlaiseksi yhtiövastikkeeksi. Meidän talossamme vastikkeella katetaan esimerkiksi yleisten tilojen siivous, piha-alueen puiden ja pensaiden hoito sekä jumittavien hissien jatkuvat (=useita kertoja viikossa) korjaukset. 

Kaksi aidat-maksulla kustannettavaa palvelua ovat sellaisia, joiden tarpeellisuutta en välillä voi olla miettimättä. Ensimmäisenä mainittakoon turvamiehet. Asumme taloyhtiössä, joka muodostuu kolmesta aidatulla alueella sijaitsevasta kerrostalosta. Taloyhtiömme alueelle tullaan portin kautta, ja portilla on 24/7 vähintään yksi turvamies, jolla on oikeus kysellä tulijoilta, mihin asuntoon tai kenen luokse he ovat menossa ja miksi. Tällaiset turvajärjestelyt ovat Turkissa yleisiä, joskin aivan yhtä yleisiä ovat kerrostalot ilman palkattuja turvamiehiä. Itselleni jälkimmäisetkin kelpaavat.

Toinen erikoisuus, jonka aidat-maksulla saamme, on roskapalvelu. Turkkilaisissa kerrostaloissa on varsin yleistä, että roskapussin voi nakata rappukäytävään ovensa viereen. Yleensä samat työntekijät, jotka hoitavat yleisten tilojen siivouksen, keräävät kerran päivässä myös roskat ovien pielistä. Kuulostaako tarpeelliselta? 

Itse en varsinaisesti haluaisi maksaa tästä palvelusta, koska en pidä roskapussin viemistä roskikseen asti kovin suurena vaivana. Suurin osa talomme asukkaista kuitenkin hyödyntää palvelua päivittäin, ja kun siitä nyt kerran maksamme, laitan roskapussin ovenpieleen noin kerran viikossa. 

Hintojen kauhistelua ja kaappien täyttämistä

 

Keskiviikko on päivä, jolloin meidän talouteemme hankitaan viikon vihannekset ja hedelmät torilta sekä isommat markettiostokset. Ruokien hinta on viime vuosina lähtenyt Turkissa aivan omille teilleen: Kun kahdeksan vuotta sitten lähdimme torille, otimme kotoa mukaan kolikoita maksuvälineeksi. Nyt sen sijaan torille lähtiessä tarkistamme, että onhan kukkarossa ainakin muutama sadan liiran seteli.

 

Koska ruoan hinta on mitä on, viime vuosien aikana minustakin on kuoriutunut turkkilaisten tapaan jatkuva hintojen päivittelijä ja armoton tarjoushaukka. Tuoreita ruokatarvikkeita ei toki voi hamstrata hyvistä tarjouksistakaan kovin suuria määriä. Kuivatarvikkeita ja vastaavaa sen sijaan voi! Kotoamme löytyykin tällä hetkellä esimerkiksi 15 litraa oliiviöljyä, koska A) sitä kuluu noin 2 litraa kuukaudessa ja B) koska nyt kannattaa vielä hamsteroida viime vuoden satoa – tuleva sato on taatusti taas jo kalliimpaa.

 

Ruoanlaittoa pieteetillä

Turkkilainen ruokakulttuuri on monipuolinen ja maukas. Aika monet ruoat ovat kuitenkin myös varsin työläitä ja aikaavieviä, joten niiden tekeminen voi vähän kehtuuttaa.

Itselleni torstai on monesti päivä, jolloin käytän suosiolla ruoanlaittoon tavallista enemmän aikaa. Toisaalta torstai on päivä, jolloin kerta toisensa jälkeen kyseenalaistan, onko tunteja vievässä pilkkomisessa, keittämisessä ja esimerkiksi viininlehtien kanssa askartelussa järjen häivääkään... En tiedä, mutta hyvää tulee! Yaprak sarman eli viininlehtikääryleiden ohella suosikkinäpertelyruokaani on imam bayildi, jossa aikaavievin osuus on munakoisojen käsittely ja paistaminen öljyssä.

Huh hellettä

Mersiniin on jo tälle vuodelle ehtinyt rantautumaan äärimmäisen kuuma, kostea ja tukalahko kesäsää. Teen kotimme jokaperjantaisen viikkosiivouksen hiki päässä ja niin tehokkaasti kun vain pystyn, sillä imuroiminen ja lattioiden luutuaminen on 35 asteen helteellä kaikkea muuta kuin herkkua.

Huhti-toukokuussa tein joka perjantai kuitenkin jotain muutakin. Yhtenä perjantaina siivosin normijuttujen lisäksi myös parvekkeet. Toisena rullailin matot pois ja laitoin ne säilytyspusseihin seuraavaksi kuudeksi kuukaudeksi. Kolmantena perjantaina vaihdoin talvikenkien ja -vaatteiden tilalle kesäiset vastineet ja niin edelleen. Toisin sanoen valmistauduin hellekuukausiin hitaasti mutta varmasti ihan niin kuin kaikki muutkin. 

Nyt kun helle on armotta päällä, keskitymme helteen kanssa pärjäilyyn. Ruuat syömme pääsääntöisesti parvekkeella, sää ja sen kauhistelu on puheenaihe nro 1, vesimelonia ja kivennäisvettä kuluu PALJON, ja yöksi kannamme patjat, tyynyt ja peitot olohuoneeseen, koska sieltä löytyy kotimme ilmalämpöpumppu. 

Kyläilyä lauantain ratoksi

 

Turkkilaiset ovat ahkeria kyläilijöitä. Monet piipahtavat naapureiden, sukulaisten ja ystävien luona monta kertaa viikossa, välillä huvikseen ja välillä joko velvollisuudentunteen tai vastavierailukutsujen ajamina. Itselleni suurin kulttuurishokki Turkkiin muuttamisen jälkeen oli juurikin se, miten valtavasti etenkin sukulaiset näkevät toisiaan kasvotusten: löysin itseni vähän väliä istumasta milloin serkun sunnuntaiaamiaiselta, milloin tädin teekutsuilta, milloin 20-hengen sukulaispiknikiltä.

Hiljalleen olen tottunut sukulaisvierailuihin paremmin ja - pois lukien kesälomakuukaudet - ymmärtänyt, ettei vierailukutsuja/velvollisuuksia loppujen lopuksi satele ihan niin jatkuvalla syötöllä kuin miltä alkushokissa tuntui. Joka tapauksessa vähintään lauantaisin käymme lähes poikkeuksetta kylässä miehen sukulaisten luona, mikä suomalaisesta voi tuntua varsin tiiviiltä tahdilta.

Pakko matkustaa on jonnekin

Turkissa tehdään todella paljon kuusipäiväistä työviikkoa. Samoin monet lapset käyvät viikonloppuisin paitsi harrastuksissa myös erilaisilla kursseilla, joissa päntätään koulun tavoin matematiikkaa ja kieliä. Monissa kodeissa sunnuntai onkin ainoa päivä, kun kaikilla on lomaa ja silloin ei jäädä kotiin homehtumaan!

Itse en välttämättä lähde joka sunnuntai pois kotoa, mutta jotain olen kuitenkin omaksunut turkkilaisten sunnuntaitavoista silloin kun lähden. Sunnuntairetki voi suuntautua luontoon, rannalle, piknikille, kahvilaan tai ostoskeskukseen. Se voi olla jotain erityistä ja kallista. Mutta ei välttämättä!

Sunnuntairetki voi olla myös sellainen, että odottelen autossa kolme tuntia miestäni, joka on tekemässä Mersinin yliopistolla englannin koetta. Yliopiston piha on täynnä odottelijoita: Yksi kokelas on istuttanut iäkkäät vanhempansa retkituoleihin ja antanut teetermoksen käteen. Toisaalla isä pelaa jalkapalloa ja heittelee frisbeetä lasten kanssa samalla, kun äiti on kokeessa. Itselläni on autossa mukana ristikkolehti ja ristipistotyö sekä vesipullo ja kotipakastimesta nappaamani sämpyläpussi. Näinkin voi sunnuntainsa viettää: odotellen ja ehkä vähän tylsistyenkin, mutta mikä tärkeintä, poissa kotoa turjottamasta!