Kesän puheenaiheita

”Miten ihmeessä tässä helteessä voi elää”, tokaisi länsiturkkilaisen muuttofirman työntekijä purkaessaan Mersiniin paluumuuttaneen sukulaisen tavaroita rekasta. Hyvä kysymys! Viime viikot päivälämpötila on ollut täällä keskimäärin +35 C ja yölämpötila trooppinen +26 C. Kesän lämpöennätys kotimittarissamme on ollut +46 C.

Vaikka Turkin kesät ovat viikosta toiseen hellettä helteen perään, sään nyansseista riittää jutun juurta. Eilen tuuli oli viileämpi, eikö? Ilmankosteus on ollut vielä tavallistakin tukalammalla tasolla viimeiset kolme päivää, eikös vaan? Ja näittekö jo ennusteet; ensi viikoksi on luvattu vieläkin kuumempaa!

Sää on yksi turkkilaisten ja mediankin kestopuheenaiheista, mutta toki kesän otsikoissa vilisevät muutkin teemat kuin hellevaroitukset ja UV-indeksit. Palstatilaa ovat tänä kesänä saaneet niin puutiaiset kuin haitkin.

 

Punkit pelottavat 

 

Suomen kesä on ollut tänä vuonna punkkien puolesta ilmeisen runsaslukuinen. Turkissa ollaan samassa veneessä ja syytkin punkkien lisääntymiseen ovat Suomesta tutut. Ilmaston lämmetessä olosuhteet muuttuvat punkeille suotuisammiksi ja eri punkkilajit levittäytyvät ripeästi uusille alueille.

Turkissa punkeilta kehotetaan suojautumaan ennen kaikkea vaatetuksella: Pitkälahkeista ja -hihaista, mieluiten vaaleaa vaatetusta päälle. Housunlahkeet sukkien sisälle, ja punkkitsekki maaseudulla tai luonnossa vietetyn ajan jälkeen. Täällä korostetaan myös kovasti, että kiinnittynyt punkki tulisi irrottaa mahdollisimman nopeasti ja irrotus tulisi tehdä mieluiten terveyskeskuksessa tai sairaalassa.

Punkeista tekee pelottavia niiden levittämät taudit. Turkissa punkit levittävät muun muassa borrelioosia, Mediterranean spotted fever -kuumetautia sekä Krimin-Kongon verenvuotokuumetta.

Eniten otsikoita ovat kesän kuluessa aiheuttaneet Krimin-Kongon verenvuotokuumeen aiheuttamat kuolemat. Kyseessä on todella vakava tauti, jonka oireiden ilmaantuessa tulisi viipymättä kiirehtiä sairaalahoitoon. Kyseistä tautia levittävää punkkilajia ei tavata koko Turkissa, vaan riskimaakunnat sijaitsevat sisämaassa, idässä ja pohjoisessa. Suurimman riskin alueet ovat Sivas, Tokat, Corum, Yozgat, Kayseri, Zonguldak, Gümüshane ja Karabük.

 

Ruutikuivat metsät 

Seuraava tekstiviesti saapui puhelimeeni 2. heinäkuuta:

TÄRKEÄ VAROITUS METSÄPALORISKISTÄ!

Meteorologisten tietojen mukaan metsäpalojen riski Mersinin maakunnassa on erittäin korkea. Siksi metsäalueille meneminen on EHDOTTOMASTI kielletty.

Lisäksi avotulen tekeminen maastossa ja piknikillä, ruohikon ja roskien polttaminen sekä tulen käyttö puutarhan siivoamisessa on kielletty. Myös kaikkien kipinöitä aiheuttavien laitteiden, kuten sähköhitsauskoneiden, käyttö on kielletty. On erittäin tärkeää, että kansalaiset välttävät lasinsirpaleiden ja tupakantumppien heittämistä ympäristöön. Niitä vastaan, jotka eivät noudata sääntöjä, ryhdytään lainsäädännön mukaisiin oikeustoimiin. Metsiemme suojelemiseksi vältä huolellisesti kaikkea toimintaa, joka voi aiheuttaa tulipalon.

Jos huomaat savua tai epäilyttävää toimintaa, soita välittömästi hätäkeskukseen 112.

Tekstiviestin varoitukset ovat täysin aiheellisia, sillä tänäkin kesänä Mersinissä ja monessa muussa Turkin kolkassa on satanut todella vähän. Vaikka kuinka pinnistelisin, en pysty muistamaan, milloin kotikaupungissamme olisi viimeksi satanut. Jossain vaiheessa kesäkuuta kenties?

Erikokoisia paloja on syttynyt pitkin kesää ympäri maata tasaiseen tahtiin, ja joukkoon on mahtunut myös hallitsemattomia ja kuolonuhreja vaatineita metsäpaloja. Mersinissä paloi viimeksi viime viikolla ja jos lehtitietoihin on uskomista, valtavan laajalle alueelle levinneet palot lähtivät liikkeelle niinkin pienestä kuin vesiputken korjauksen aiheuttamista kipinöistä.

 

Turismi puhuttaa 

Viime aikoina maailmalla on puhuttu paljon liikaturismista ja siitä, miten esimerkiksi Barcelonassa ja Kanariansaarilla ollaan todella kyllästyneitä massiivisista turistimääristä aiheutuviin ongelmiin. Turkissa en ole havainnut vastaavaa mielialaa, mutta monenlaista keskustelua aiheesta on silti kesän mittaan riittänyt.

Kesäkuussa Turkissa oli havaittavissa pientä paniikkia. Lukuisat rannikkoalueiden ravintolat ja hotellit valittelivat hiljaisuutta. Heinäkuussa käydessäni Fethiyessä porukkaa oli kuitenkin mielestäni liikkeellä ruuhkaksi asti ja pysäköinninvalvoja iloitsikin parkkipaikasta maksaessamme, että sesonki oli vihdoin vilkastunut.

Turistien määrän lisäksi alkukesästä keskusteltiin myös Turkkiin saapuvien turistien ”laadusta”. Somessa levinneet videot ryyppylomalle saapuneista brittituristeista ja heille tarjottu viihde, kuten mauttomat tanssiesitykset, herättivät ärsytystä ja häpeää. Vaikka edulliset pakettimatkat voivat sinänsä ollakin Turkille kilpailuetu ja turistit ovat tervetulleita, halvaksi örvellyskohteeksi ei haluttaisi profiloitua.

Kotimaassa matkailevia turkkilaisia taas on pohdituttanut kovasti lomailun hinta. Monelle pieni- ja keskituloisellekin hotellien, aktiviteettien ja ravintoloiden hinnat ovat jo aikamoista luksustasoa. Esimerkiksi me vuokrasimme kaksi vuotta sitten Fethiyen kupeesta Airbnb-talon 10 päiväksi 7 000 liiralla. Tänä kesänä maksoimme samasta talosta 20 000 liiraa ja siihenkin sisältyi jo tuttava-alennus.

Hintojen nousun takia turkkilaiset ovat muuttaneet matkailutottumuksiaan. Aiempaa useammin jäädään kotiin. Jos rannalle lähdetään, otetaan mieluummin kotoa mukaan retkituolit ja aurinkovarjo kuin vuokrataan. Lisäksi moni vertailee tarkkaan ulkomaanmatkan ja kotimaanmatkan hintaeroa ja saattaa aiempaa useammin kallistua kaukomaille. Tai no ainakin naapuriin asti.

Viime vuosina etenkin Kreikan matkailu on lisääntynyt turkkilaisten keskuudessa paljon. Mekin kävimme miehen kanssa päiväseltään reissussa Rodoksella. Oli mukavaa ja mielenkiintoista käväistä Kreikan puolellakin, kun se onnistuu Fethiyestä käsin parin tunnin laivamatkalla.

 

Mistäs nämä hait tänne tupsahtivat? 

Alkukesästä ilmassa oli haipaniikkia. Turkin etelä- ja itärannikkoa huuhtelevat Välimeri ja Egeanmeri, joiden kaukaisilla ulapoilla asuu tiedetysti lukuisia hailajeja. Se, mikä ihmisiä kuitenkin tänä kesänä ravisutti, olivat lukuisat veneistä ja verkoista ja varsin läheltä rantoja tehdyt haihavainnot.

Syitä sille, miksi yleensä hieman kauempana rannikoista pysyttelevät hait ajautuivat nyt lähelle rannikkoa, on monia: kalastus, ravinnon perässä liikkuminen, merien pintalämpötilan nousu. Toisaalta lusikkansa hai-ilmiössä on ollut myös somella: eräs muka-turkkilainen haivideo osoittautuikin Norjassa kuvatuksi, ja erehdyttiinpä somekuvan perusteella luulemaan jättikilpikonnaakin haiksi.

Kesän mittaan tunnelmat ovat rauhoittuneet. Tutkijoiden mukaan lähelle rantoja tulleet hailajit eivät ole ihmistä kohtaan aggressiivisia, ja lomailijat ovatkin hiljalleen uskaltautuneet tavalliseen tapaan rannoille ja veneretkille. 

Turkkilaisia tapoja viikon jokaiselle päivälle

Olen asunut pian kahdeksan vuotta Turkissa. Vaikka monet turkkilaisille arkiset asiat ja tavat ovat itsellenikin jo peruskauraa, huomaan edelleen silloin tällöin pysähtyväni mietiskelemään. Yleensä pysähdys johtuu muun muassa seuraavanlaisista ajatuksista: Suomessa en kyllä toiminut näin. Onko tässä järkeä? Onko tämä oikeastaan hyvä vai huono juttu? Kas tässä listaa turkkilaisista hyvistä/huonoista/oudoista tavoista, jotka rytmittävät arkeani viikosta toiseen.

Maanantai on maitopäivä

Turkissa raakamaidon ostamisella on vankat perinteet. Monen mielestä suoraan tilalta tuleva maito on luonnollisempaa, terveellisempää ja ennen kaikkea paremman makuista kuin markettimaito.

Reilu vuosi sitten anoppini ehdotti, että voisi alkaa ostaa meille kolmen litran tonkan raakamaitoa joka maanantai. Sen sijaan, että hän lahjoittaa meille joka viikko pienen rasian kotitekoista jogurttia, voisimme itse jatkojalostaa maidon mielemme mukaan. Päätimme tarttua haasteeseen.

Ensimmäistä kertaa keitellessäni maidosta pöpöjä mietin, onko tämä vaivan arvoista. Kun kuitenkin onnistuin tekemään heti ensiyrityksellä hyvää kotijogurttia, innostuin.

Viimeisen vuoden ajan maanantai onkin ollut taloutemme maitopäivä. Kiehuteltuani maitoa kymmenisen minuuttia laitan siitä 1/3:n jääkaappiin ihan vain maitona, jota viikon mittaan käytetään kahvissa, leivonnassa ja ruuanlaitossa. 2/3 maidosta taas hyödynnän jogurtin teossa. Annan keitetyn maidon jäähtyä, lisään joukkoon 1–2 rkl vanhaa jogurttia ja käärin koko komeuden visusti pyyhkeen sisälle. Ensin käärö saa istua huoneenlämmössä muutaman tunnin, ja sen jälkeen jogurtin tulee odottaa vielä jääkaapissa vähintään 24 tuntia ennen syömistä.

Roskapalvelua ja turvamiehiä 

Kerrostaloissa asuvat maksavat Turkissa kuukausittain aidat-maksua, jota voisi sanoa jonkinlaiseksi yhtiövastikkeeksi. Meidän talossamme vastikkeella katetaan esimerkiksi yleisten tilojen siivous, piha-alueen puiden ja pensaiden hoito sekä jumittavien hissien jatkuvat (=useita kertoja viikossa) korjaukset. 

Kaksi aidat-maksulla kustannettavaa palvelua ovat sellaisia, joiden tarpeellisuutta en välillä voi olla miettimättä. Ensimmäisenä mainittakoon turvamiehet. Asumme taloyhtiössä, joka muodostuu kolmesta aidatulla alueella sijaitsevasta kerrostalosta. Taloyhtiömme alueelle tullaan portin kautta, ja portilla on 24/7 vähintään yksi turvamies, jolla on oikeus kysellä tulijoilta, mihin asuntoon tai kenen luokse he ovat menossa ja miksi. Tällaiset turvajärjestelyt ovat Turkissa yleisiä, joskin aivan yhtä yleisiä ovat kerrostalot ilman palkattuja turvamiehiä. Itselleni jälkimmäisetkin kelpaavat.

Toinen erikoisuus, jonka aidat-maksulla saamme, on roskapalvelu. Turkkilaisissa kerrostaloissa on varsin yleistä, että roskapussin voi nakata rappukäytävään ovensa viereen. Yleensä samat työntekijät, jotka hoitavat yleisten tilojen siivouksen, keräävät kerran päivässä myös roskat ovien pielistä. Kuulostaako tarpeelliselta? 

Itse en varsinaisesti haluaisi maksaa tästä palvelusta, koska en pidä roskapussin viemistä roskikseen asti kovin suurena vaivana. Suurin osa talomme asukkaista kuitenkin hyödyntää palvelua päivittäin, ja kun siitä nyt kerran maksamme, laitan roskapussin ovenpieleen noin kerran viikossa. 

Hintojen kauhistelua ja kaappien täyttämistä

 

Keskiviikko on päivä, jolloin meidän talouteemme hankitaan viikon vihannekset ja hedelmät torilta sekä isommat markettiostokset. Ruokien hinta on viime vuosina lähtenyt Turkissa aivan omille teilleen: Kun kahdeksan vuotta sitten lähdimme torille, otimme kotoa mukaan kolikoita maksuvälineeksi. Nyt sen sijaan torille lähtiessä tarkistamme, että onhan kukkarossa ainakin muutama sadan liiran seteli.

 

Koska ruoan hinta on mitä on, viime vuosien aikana minustakin on kuoriutunut turkkilaisten tapaan jatkuva hintojen päivittelijä ja armoton tarjoushaukka. Tuoreita ruokatarvikkeita ei toki voi hamstrata hyvistä tarjouksistakaan kovin suuria määriä. Kuivatarvikkeita ja vastaavaa sen sijaan voi! Kotoamme löytyykin tällä hetkellä esimerkiksi 15 litraa oliiviöljyä, koska A) sitä kuluu noin 2 litraa kuukaudessa ja B) koska nyt kannattaa vielä hamsteroida viime vuoden satoa – tuleva sato on taatusti taas jo kalliimpaa.

 

Ruoanlaittoa pieteetillä

Turkkilainen ruokakulttuuri on monipuolinen ja maukas. Aika monet ruoat ovat kuitenkin myös varsin työläitä ja aikaavieviä, joten niiden tekeminen voi vähän kehtuuttaa.

Itselleni torstai on monesti päivä, jolloin käytän suosiolla ruoanlaittoon tavallista enemmän aikaa. Toisaalta torstai on päivä, jolloin kerta toisensa jälkeen kyseenalaistan, onko tunteja vievässä pilkkomisessa, keittämisessä ja esimerkiksi viininlehtien kanssa askartelussa järjen häivääkään... En tiedä, mutta hyvää tulee! Yaprak sarman eli viininlehtikääryleiden ohella suosikkinäpertelyruokaani on imam bayildi, jossa aikaavievin osuus on munakoisojen käsittely ja paistaminen öljyssä.

Huh hellettä

Mersiniin on jo tälle vuodelle ehtinyt rantautumaan äärimmäisen kuuma, kostea ja tukalahko kesäsää. Teen kotimme jokaperjantaisen viikkosiivouksen hiki päässä ja niin tehokkaasti kun vain pystyn, sillä imuroiminen ja lattioiden luutuaminen on 35 asteen helteellä kaikkea muuta kuin herkkua.

Huhti-toukokuussa tein joka perjantai kuitenkin jotain muutakin. Yhtenä perjantaina siivosin normijuttujen lisäksi myös parvekkeet. Toisena rullailin matot pois ja laitoin ne säilytyspusseihin seuraavaksi kuudeksi kuukaudeksi. Kolmantena perjantaina vaihdoin talvikenkien ja -vaatteiden tilalle kesäiset vastineet ja niin edelleen. Toisin sanoen valmistauduin hellekuukausiin hitaasti mutta varmasti ihan niin kuin kaikki muutkin. 

Nyt kun helle on armotta päällä, keskitymme helteen kanssa pärjäilyyn. Ruuat syömme pääsääntöisesti parvekkeella, sää ja sen kauhistelu on puheenaihe nro 1, vesimelonia ja kivennäisvettä kuluu PALJON, ja yöksi kannamme patjat, tyynyt ja peitot olohuoneeseen, koska sieltä löytyy kotimme ilmalämpöpumppu. 

Kyläilyä lauantain ratoksi

 

Turkkilaiset ovat ahkeria kyläilijöitä. Monet piipahtavat naapureiden, sukulaisten ja ystävien luona monta kertaa viikossa, välillä huvikseen ja välillä joko velvollisuudentunteen tai vastavierailukutsujen ajamina. Itselleni suurin kulttuurishokki Turkkiin muuttamisen jälkeen oli juurikin se, miten valtavasti etenkin sukulaiset näkevät toisiaan kasvotusten: löysin itseni vähän väliä istumasta milloin serkun sunnuntaiaamiaiselta, milloin tädin teekutsuilta, milloin 20-hengen sukulaispiknikiltä.

Hiljalleen olen tottunut sukulaisvierailuihin paremmin ja - pois lukien kesälomakuukaudet - ymmärtänyt, ettei vierailukutsuja/velvollisuuksia loppujen lopuksi satele ihan niin jatkuvalla syötöllä kuin miltä alkushokissa tuntui. Joka tapauksessa vähintään lauantaisin käymme lähes poikkeuksetta kylässä miehen sukulaisten luona, mikä suomalaisesta voi tuntua varsin tiiviiltä tahdilta.

Pakko matkustaa on jonnekin

Turkissa tehdään todella paljon kuusipäiväistä työviikkoa. Samoin monet lapset käyvät viikonloppuisin paitsi harrastuksissa myös erilaisilla kursseilla, joissa päntätään koulun tavoin matematiikkaa ja kieliä. Monissa kodeissa sunnuntai onkin ainoa päivä, kun kaikilla on lomaa ja silloin ei jäädä kotiin homehtumaan!

Itse en välttämättä lähde joka sunnuntai pois kotoa, mutta jotain olen kuitenkin omaksunut turkkilaisten sunnuntaitavoista silloin kun lähden. Sunnuntairetki voi suuntautua luontoon, rannalle, piknikille, kahvilaan tai ostoskeskukseen. Se voi olla jotain erityistä ja kallista. Mutta ei välttämättä!

Sunnuntairetki voi olla myös sellainen, että odottelen autossa kolme tuntia miestäni, joka on tekemässä Mersinin yliopistolla englannin koetta. Yliopiston piha on täynnä odottelijoita: Yksi kokelas on istuttanut iäkkäät vanhempansa retkituoleihin ja antanut teetermoksen käteen. Toisaalla isä pelaa jalkapalloa ja heittelee frisbeetä lasten kanssa samalla, kun äiti on kokeessa. Itselläni on autossa mukana ristikkolehti ja ristipistotyö sekä vesipullo ja kotipakastimesta nappaamani sämpyläpussi. Näinkin voi sunnuntainsa viettää: odotellen ja ehkä vähän tylsistyenkin, mutta mikä tärkeintä, poissa kotoa turjottamasta!