Yhtä juhlaa

Suuri osa turkkilaisista rakastaa juhlia ja vierailuita. Juhlapäiviin kuuluu niin kansallisia kuin uskonnollisia juhlia, lastenpäivää, opettajien päivää sekä perhejuhlia. Arkena kylään kutsutaan tuttuja, naapureita ja sukulaisia. Moni myös kutsuu itse itsensä eli yllätysvierasvaara on olemassa.

Toukokuuhumme sattui tänä vuonna juhlasuma. Kuukausi alkoi tietenkin vappuhulinoilla. Suomalainen vietti vappua tehden uunidonitsipalloja munkkien korvikkeeksi, turkkilainen kulutti kolme tuntia poliitiikasta ja palopuheista nauttien vappukulkueessa. Ei ollut vaikea huomata, kummalle päivä oli merkittävämpi.

Äitienpäivä oli Turkissa samaan aikaan kuin Suomessakin. Mieheni perheessä mietitään joka ikinen vuosi, pitäisikö äitienpäivälahjaksi ostaa astianpesukone. Koska itse päivänsankari kuitenkin pitää kapistusta melko tarpeettomana, ideaa ei toteutettu tänäkään vuonna. Sen sijaan suunnattiin monen muun tavoin ravintolaan syömään.

19. toukokuuta oli vuorossa Atatürk’ü Anma, Gençlik ve Spor Bayramı eli vapaasti suomennettuna Atatürkin, nuorison ja urheilun juhla. Mies kipaisi heti aamusta koulullaan järjestettyyn sunnuntaiaamunavaukseen ja tuttavien lasten kouluissakin oli laulettu, luettu runoja ja muisteltu historian tapahtumia.

Pari viikkoa sitten juhlimme hääpäiväämme. Etukäteen mietimme, mihin ravintolaan voisimme mennä vai mentäisiinkö ravintolaan ollenkaan. Muita ideoita ei oikein kummallakaan ollut.  Viime vuonna ihmiset eivät voineet käsittää, että juhlimme päivää yksinkertaisesti läheisessä kalaravintolassa. Heidän mielestään olisi ollut syytä mennä naapurikaupunkiin ja johonkin huippuravintolaan. Emme kuitenkaan tänäkään vuonna ottaneet vinkistä vaaria vaan - pihi-iitoja kun olemme - päätimme voivamme kokata ravintolaa paremmin ja halvemmalla itse.

Miehellä puski koko päivän flunssaa päälle, mutta kokkasimme sinnikkäästi koko illan ja söimme itsemme ähkyyn kanankoipien, katkarapujen, tsatsikin, salaatin, sitruuna-timjamikakun, hedelmien, suklaan ja sipsien voimin. Menu ei loppupeleissä tullut halvemmaksi, mutta hyvää oli. Vasta tiskivuorta selvitellessä ravintolakin alkoi tuntua varteenotettavalta vaihdoehdolta seuraavalle vuodelle.

Viikko sitten saimme kutsun tuttavapariskunnan lapsen 6-vuotissyntymäpäiville. Ennen juhlia oli lahjakriisin paikka. Mieheni on erittäin kiintynyt kahteen lahjaideaan: värikyniin ja kirjoihin. Itse taas olisin lähtenyt varman päälle hiusklipsi, Hello Kitty, prinsessa-linjalle. Lopulta kompromisseiltiin lahjaksi kirja ja lisäksi, vaikka Turkissa ei onnittelukorteilla ole mainittavaa asemaa, askartelin lahjan kylkeen kissakortin ja liitin mukaan vielä pienen kuvan kissastamme, johon synttärisankari on hulluna.

Synttäreitä juhlittiin perheen kerrostaloalueen puutarhassa parinkymmenen naapurin lapsen ja vanhempien ystävien voimin. Yllätyksekseni kaikki muut vieraat olivat tuoneet lahjaksi vaatteita, mutta onneksi kirja ja kortti tuntuivat kelpaavan sankarille yhtä hyvin. Tarjoiluita oli runsaasti: kizartmaa (öljyssä paistettuja perunoita, paprikoita ja sipulia), valkosipuli-bulgurpyöryköitä tomaattikastikkeessa, makaronisalaattia, minisämpylöitä, suolaisia keksejä, suklaamuffineja ja kaksikerroksinen kakku kera teen, kahvin ja mehujen. Pieni kriisi saatiin koristeilmapalloista sekä muffinien yksisarviskuvioisista pahvikuorista, joita lapsivieraat ottivat lähtiessään mukaansa (sankarin mukaan ne olisivat kuuluneet hänelle). Sen sijaan sankari ei ollut moksiskaan siitä, että kakun kynttilät sytytettiin uudelleen ja uudelleen, kun kukin lapsivieras halusi vuorollaan olla puhallusvuorossa.

Kolmituntinen synttärihumu sujui kaiken kaikkiaan mukavasti ja jälkikäteen seuraavalla viikolla kertasin vielä sankarin kanssa tapahtumia. Vakuutin kyselyihin, että olin syönyt kaikkea ja kaikki oli hyvää. Vannoin, ettei meidän taloomme ollut tullut juhlista ainuttakaan ilmapalloa saati yksisarvista ja näyttelin aavistuksen järkyttynyttä, kun hän kertoi kuuden vieraan "kähveltäneen" koristeita. En kuulemma saa unohtaa kutsua häntä omille syntymäpäiväjuhlilleni ja kakkuideankin hän oli jo avukseni keksinyt.

Suomalaisittain toukokuuta sulostutti tietenkin myös jääkiekon maailmanmestaruus. Olen periaatteessa oikeinkin innokas jääkiekkofani, mutta täältä käsin otteluita on tietenkin hankala seurata. Kun finaalipaikka kuitenkin napsahti, vietin illan suhaten puhelimella eri medioiden nettisivuja ja luullakseni juhlin voittoa aika lailla sekunnilleen oikeaan aikaan. Totesin miehelleni, että nyt koen sellaista onnea, jota et sinä et turkkilaisena koskaan tule kokemaan - hah!

Viimeksi kuluneen kuukauden aikana myös iltaruokailuilla on ollut hieman tavallisuudesta poikkeava merkitys. Meneillään on ollut ramadan, jolloin osa muslimeista syö ja juo vain auringonlaskun ja aamuhämärän välillä. Mersinissä iltaruokailun on siis voinut aloittaa kahdeksan maissa ja yöllä puoli kolmen aikoihin kaduilla pauhaavat rummut herättävät paastoajat tankkaamaan hieman ruokaa ja juomaa ennen uuden päivän valaistumista. Koska iltaruokailut ovat siis harvinaista herkkua monessakin mielessä, monissa kodeissa panostetaan ruokaan erityisen paljon tarjoamalla myös alkukeitto ja jälkiruokaa. Meidän taloudessamme ruokarytmi on normaali, mutta esimerkiksi anoppi paastoaa ja näinpä illallisvierailuilla on nautittu hieman runsaammista pöydistä. Samoin järjestimme kertaalleen vastavuoroisesti iftarin (eli ilta-aterian) alkukeittoineen, salaatteineen, pikkelsseineen, pää- ja jälkiruokineen.

Kun kesäkuu alkaa, ramadan loppuu ja se tarkoittaa muutaman päivän juhlintaa. Ramazan bayrami / seker bayrami on siis taas käsillä. Olen siivonnut asunnon viikkojen mittaan juhlakuntoon ja päättänyt ensimmäisen juhlapäivän asukokonaisuuden jo kaapista löytyvistä vaatteista. Miehellekin löytyi etsintöjen jälkeen uusi paita ennätysaikaisin, jopa viisi päivää ennen juhlallisuuksien alkua! Kulhollinen karkkeja on ostettu vieraiden varalta ja uutuuskarkkimaku kaneli maistettu ja huonoksi todettu. Ensi viikolla edessä on paaaljon vierailuita ja vähintään yhtä paljon karkkia ja kahvikupposia.

Bayram tulee ja tällä kertaa siihen on varauduttu!

Islamin pyhä kuukausi ramadan, joka osalle muslimeista tarkoittaa myös paastoamista, lähestyy loppuaan. Osa turkkilaisista ei ole syönyt eikä juonut valoisana aikana. Esimerkiksi täällä Mersinissä paastoaja on voinut ruokailla ensimmäistä kertaa vasta kahdeksan aikaan illalla auringon laskettua. Osa taas on toteuttanut kevyempää paastoa ja osalla kuukausi on sujunut täysin normaaliin tapaan.

Onpa mennyttä kuukautta viettänyt miten tahansa, tämän viikon lopulla vietettävä ramadanin loppujuhla şeker bayram (sokerijuhla) koskettaa aikalailla kaikkia. Silloin laitetaan ykköset ylle, moni kipaisee kampaajalle ja meikkiin, vieraillaan sukulaisten ja tuttavien luona ja syödään karkkia ja runsaita illallisia.

Tärkeimmät bayramit eli pyhät Turkissa ovat juuri şeker bayram ja uhrijuhla eli kurban bayram. Näiden välissä on aina kaksi kuukautta eroa. Kurban bayramin olen nähnyt, mutta şeker bayramin koen nyt mielenkiinnolla ensi kertaa. Vaikka juhlallisuudet eivät kuulosta liian kimuranteilta, olen kiitollinen siitä, että tällä kertaa olen saanut varautua tulevaan.

Viime syksynä ajattelin vain kulkevani virran mukana läpi uhribayramin. Tiesin juhlan tarkoittavan sitä, että miehen perheessä uhrataan vuohi juhlan kunniaksi ja kieltäydyin hyvissä ajoin olemasta paikalla tämän tapahtuessa. Tiesin myös edessä olevan vierailujen ja grillijuhlien loputon jono muutaman päivän ajan.

Kaksi päivää ennen uhrijuhlaa mies kysäisi kasuaalisti iltamyöhällä, mitä ajattelin laittaa päälleni. Entäs kampaaja, meikki? Olin kuin puulla päähän lyöty. Tokihan olin varautunut laittamaan kyläilylle farkut ja jonkun siistimmän paidan, mutta täysin puun takaa tuli tieto, että minun oletettiin koreilevan uusissa vaatteissa ja kengissä, tukka kuosissa ja muutenkin laittautuneena. Seuraava päivä sujui raivokkaasti shoppaillessa. Noh, lopulta kävi ironisesti niin, että uhrijuhlan vietin liki kokonaan vatsataudissa ja vaatteet jäivät käyttämättä.

Kolonya-pulloja. Pullon nestettä kaadetaan käsille ja se sekä desinfioi että antaa hyvää tuoksua. Tuoksuja on tarjolla monia erilaisia, mutta pääsääntöisesti ne ovat varsin voimakkaita raikkaan pistävästä sitruunasta hajuvesimäisiin "valtameri" ja "ilta Pariisissa" -tuoksuihin.

Syksystä ja viime hetken paniikkivalmistautumisesta viisastuneena olen nyt bayram-valmiudessa:

Kaksi eri vaatekertaa on hankittuna (en tiedä, onko juhlavuusastetta tarpeeksi, sillä ajattelin käytännöllisesti voivani hyödyntää osaa vaatteista myöhemmin töissä). Jos lähikampaaja ehtii föönata tukan tikkusuoraksi ensimmäisenä juhla-aamuna niin hyvä, jos ei, kehitän itse jotakin lainetta hiuksiin - tässä asiassa en jaksa stressata.

Siltä varalta, että joku eksyy meille kylään (oletus on, että me nuoremmuuttamme käymme kylässä muilla), kotiin on ostettu kulhollinen karkkia kauppojen notkuvista karamellivalikoimista. Lisäksi kotiin on ostettu sitruuna kolonyaa eli sitruunalta tuoksuvaa käsidesiä, sitäkin vieraiden varalle. Lisäksi olemme antaneet perinteen mukaan rahaa hyväntekeväisyyteen.

Enää täytyisi pyyhkiä pölyt ja luututa lattiat. Viimeisenä iltana ennen juhlia löydän myös todennäköisesti itseni vaatekaupasta makutuomarina, kun mies etsii uutta juhlapaitaa bayram-vierailuja varten. Edellisen kahden viikon päivittäinen muistutus juhlapaidan tarpeesta on tähän asti saanut turkkilaisen rennon vastauksen bayramiinhan on vielä rutkasti aikaa. Näiden viime hetken valmistelujen jälkeen tervetuloa şeker bayram! 

Iyi bayramlar 🌸