sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Sadetta ja aurinkoa


Sää, tuo yleismaailmallinen small talkin aihe, on Turkissakin vahvoilla. Tervehdysten jälkeen on yleistä heti kommentoida päivän säätä. Kesällä yleensä tuskastellaan Mersinissä kuumuutta, sillä syytä totisesti on, ja talvella harmitellaan etenkin pilvisten ja sateisten päivien kylmyyttä. Auringolla on lämmittävä voima kyllä ympäri vuoden eikä lunta tarvitse vuoristoa lukuun ottamatta pelätä, mutta hyytävää voi siitä huolimatta olla.

Tyypillistä talven lämpötilaongelmille on se, että kodin sisällä voi olla kalseampaa kuin ulkona. 0-10 asteeseen tippuvat yölämpötilat eivät sinällään hetkauta suomalaisen korvaa, mutta ne totisesti viilentävät kivitalot tehokkaasti! Läheskään kaikissa iäkkäämmissä omakotitaloissa ja kerrostaloissa ei keskuslämmitystä (yleensä kaasua) tunneta ja näin jää kunkin asukkaan itsensä harteille yritys luoda siedettävä/lokoisa sisälämpötila parhaaksi näkemillään menetelmillä.

Ilmalämpöpumput ovat yleisiä, yhdestä kahteen per asunto. Ilmalämpöpumpun eli kliman etuna on helppous ja tietty se, että talvella se lämmittää ja kesällä viilentää. Toisaalta monet valittavat kliman aiheuttavan tukkoisuutta ja päänsärkyä. Tottapa kyllä, ainakin kurkkuni vihaa kliman puhallusta niin kesäisin kuin talvisin, mutta voittaa klima omalla kohdallani kuitenkin soban.

Soba on tyypillisin vanhoissa omakotitaloissa, mutta toki moni virittää sen kerrostaloasuntoonsakin. Sobassa poltetaan pienen kaminan tyyliin puuta ja paperia, pähkinöiden ja siementen kuoretkin voi kipata sekaan. Tänä talvena useassa sobassa palaa myös hiili, jonka hinta on (harmillisesti) poljettu halvimmaksi. Sobassa on tunnelmaa, mutta ikävänä puolena on vääjäämätön pienen pieni musta pölykerros ja pienhiukkaset sisällä ja kaduilla iltaisin leijuva sankka savu ja katku, josta kärsivät muutkin kuin soban omistajat.

Soban ja kliman lisäksi on vielä erilaisia sähköllä toimivia pienlämmittimiä sekä -pattereita. Meiltäkin löytyy olohuoneen kliman lisäksi pieni sähkölämmitin kylpyhuoneesta. Koska muut huoneet ovat oman onnensa nojassa, on viileimpinä päivinä mukavaa esimerkiksi leipoa tai kokata uuniruokaa, mikä lämmittää mukavasti keittiötä.



Kuluva talvi on kiristänyt hermoja kalseuden lisäksi loputtomalta tuntuvalla sateisuudellaan. Yksi Mersinin ilmastoa hallitseva seikka kesäisin ja talvisin on nimittäin korkea ilmankosteus ja sateilla höystettynä siitä on tänä talvena kärvistelty huomattavasti keskiverto talvea enemmän. Pyykin kuivatus sadepäivinä on ulkona mahdotonta ja kodin sisällä tuskaisen hidasta. Kun kotonamme ei ole keskuslämmitystä, ei tietystä vesikään lämpiä tavalliseen tapaan. Esimerkiksi suihkussa käynnit suunnitellaan aurinkoisten päivien mukaan (=vesi lämpiää aurinkopaneeleilla) tai sitten odotellaan kiltisti pari tuntia veden lämpiämistä termostaatin avulla. Ehkä ärsyttävin tämän talven ilmiöistä on ollut se, että ainakin omassa kodissamme ulkoseinien sisäpinnoille tuppaa ilmestymään jonkin sortin hometäpliä, onneksi vain yhteen huoneeseen. Niitä sitten pyyhin seinistä aina viikkosiivouksen yhteydessä.



Tänä viikonloppuna sade on kuitenkin ollut tauolla! Aurinko on lämmittänyt kodin lokoisaksi ja ulkonakin on kelvannut. Tämän innostamana- ja tulevia sateita peläten - ajelimme ja kävelimme miehen kanssa ristiin rastiin pitkin kapeita kyläteitä ja ihastelimme luonnon puhkeamista kirjaimellisesti kukkaan. Helpolla ei ole luontokaan sateilla päässyt: erääseen kylään vievä rinnetie oli sortunut, pienempiä pengermien sortumia näkyi vähän väliä ja paikka paikoin pellot lainehtivat vedestä. Onneksi suunta on kohti kevättä ja uskoakseni yhä aurinkoisempia viikkoja!

2 kommenttia:

  1. Tämä talvi on ollut todella sateinen! Izmirin kaupunkia ei ole aikoinaan suunniteltu näin isoille asukasmäärille, ja viemäriverkosto on kovilla kovien sateiden takia. Meilläkin on ollut tuota pientä homeongelmaa yhdessä ulkoseinässä mutten ole sen emnemmin huolestunut, koska kukaan ei ole oireillut ja pilkkuja on ilmaantunut vain pahojen sateiden aikana. Mutta nyt tuntuu, että kevät tulee ja se on ihanaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin itsekin netistä lohdutukseksi, että tämän tyyppiset homepilkut olisi harmittomia terveydelle. Koettelevat siis onneksi lähinnä silmää ja siivoushermoja :)

      Poista