Viime viikkoina olen tuskastellut jääkaapin kanssa. Se tuntuu aina olevan joko täydessä sekasorrossa tai melkein tyhjä - ei välimuotoja. Myös jääkaapin oven juomille varattu osio on tuntunut pullistevan yli äyräidensä, kun maidon lisäksi sitä ovat kansoittaneet kefir-pullot, 1,5 litran pullo salgamia ja purkillinen suomalaista kahvia. Tästä sekasorrosta sain toisaalta myös inspiraation tämänkertaiseen kirjoitukseen.
Verrattuna Suomeen osa juotavista on pysynyt samana, mutta uusiakin tuttavuuksia on tullut. Lisäksi juomatapani ovat hieman muuttuneet. Turkissa pöytään ei välttämättä kateta juomalaseja, mistä olen joskus ihmeissäni. Toisaalta tietyt ruuat ja juomat mielletään tiiviisti yhteen, joten esimerkiksi turkkilaisen pizzan (lahmacun) kanssa juodaan monesti ayrania, suolaisten pasteijoiden kanssa teetä ja Mersinissä tantuni (leipä tai wrap, joka on täytetty maustetulla lihalla) ja salgam kuuluvat monen mielessä samalle aterialle. Ruokajuomista yleisimpiä ovat vesi ja ayran, mutta myös Colaa juodaan yllättävän paljon paitsi arjessa myös juhlissa häitä myöten.
Alkoholijuomia en osaa esitellä kovin kattavasti, kun en itse niitä käytä. Raki on kuitenkin kuuluisa vahva anisviina, Efes ympäri maailmaa myytävä olutmerkki ja Turkissa tuotetaan viinejä. Alkoholikulttuuri on erilainen kuin Suomessa, mutta ei niin erilainen kuin jotkut ehkä kuvittelevat. Turkissakin illallispöydässä voidaan juoda lasi viiniä, ottaa illanistujaisissa raki-shotti tai pari pulloa olutta. Absolutismi aiheuttaa täälläkin aika ajoin ihmettelyä ja toisaalta joillakin käyttö on lähtenyt käsistä. Ehkä suurin ero Suomen alkoholikulttuuriin on se, että kännissä oloa julkisilla paikoilla voidaan paheksua huomattavasti ja mieheni kaltaisessa perinteisessä perheessä alkoholin juominen omien vanhempien tai sukulaisten edessä ei ole OK. Ne, jotka sitä käyttävät, käyttävät siis yleensä vain ystävien seurassa.
Seuraavassa listaa turkkilaisista juomista suosituimmista harvinaisempiin herkkuihin meidän taloutemme kulutuksen näkökulmasta:
1. Vesi ja kivennäisvedet
Jotkut turkkilaiset käyttävät hanavettä ja toiset paikallisen veden laadun tai omien mieltymysten innoittamina/pakottamina pullovettä. Me käytämme kotona hanavettä, koska se on täysin juomakelpoista ja maistuukin ihan hyvältä. Oikeastaan ainoa valittamisen aihe on veden korkea kalkkipitoisuus - tämä ei toki juodessa haittaa, mutta keittiötä ja kylpyhuonetta siivotessa se tuppaa rassaamaan.
Laadukas hanavesi on onni, sillä vettä kuluu etenkin Mersinin kesäkuumalla tolkuttomasti. Itselläni on huono taipumus elellä kuin aavikkoeläin, joka on jopa Suomessa onnistunut hankkimaan lievän nestehukan unohtaessaan juoda hellepäivänä. Sen verran epämiellyttävä kokemus, että yritän parhaani mukaan nykyisin juoda ylimääräisiä vesilaseja pitkin päivää.
Vesi on itselleni tylsä juoma, mutta sen sijaan rakastan turkkilaisia kivennäisvesiä ja limppareita (maden suyu, soda, mineral suyu, gazoz)! Maustamaton kivennäisvesi on aika tujua, mutta sitruuna, granaattiomena, mansikka, meloni, kirsikka ja monet muut maustetut kivennäisvedet tarjoavat mukavaa ja miedompaa vaihtelua. Kivennäisvesiä ja limppareitakin myydään paljon pienissä, parin-kolmen desin lasipulloissa, joten on aina mukava kokeilla uusia makuja.
2. Tee
Teestä olenkin aikoinaan kirjoittanut blogiin ihan oman juttunsa. Tee on turkkilaisten lempijuoma vuoden- ja vuorokaudenajasta riippumatta. Musta irtotee tarjottuna noin desin vetoisesta tulppaanilasista on turkkilaisen teekulttuurin symboli.
Minulla ja miehelläni on suvussa maine oikeinkin huonoina teenjuojina, sillä yleensä kyläpaikassa yksi lasi riittää meille, siinä kun muut täyttävät toista, kolmatta tai jopa neljättä lasiaan. Omissa silmissäni tee on kuitenkin yksi arkipäiväisimmistä juomistamme, koska joka aamu alkaa teellä ja monesti illallakin keitämme yhdet kupit.
3. Kefir
Piimän ystävä pysyy tyytyväisenä Turkissa, sillä kefir ajaa mainiosti asiansa. Suomessa myytävää kefiriä (tai suomennettuna kaiketi kefiiriä) en koskaan maistanut, joten en osaa kommentoida makua verrattuna turkkilaiseen. Joka tapauksessa kyseessä on maitopohjainen juoma kera hyödyllisten probioottien. Vertausta piimään tukee hyvin myös se, että aivan kuten piimä, myös kefir jakaa turkkilaisten mielipiteitä ja jotkut eivät voi sietää sen makua.
Itselläni oli Suomessa hyvin vaihteleva suhde piimään. Olin pitkään piimän kausittaisjuoja, kyllästyin makuun helposti ja sitten piti pitää taukoa. Parina viimeisenä Suomi-vuotena pyrin kuitenkin korvaamaan ruokajuomana maidon piimällä ja Turkissa olen jatkanut samaa trendiä kefirin kera. Tapaa tukee hyvin se, että en voi sietää turkkilaisen maidon makua.
Kuten Valion Suomi-kefiireitä, myös Turkista kefiriä löytyy eri mauissa. Olen maistanut täällä mansikka-kefiriä ja omena-kaneli-kefiriä, mutta en ole ihan varma, voinko suositella. Lapsille maustetutkin versiot näyttävät maistuvan.
4. Ayran
Ayran suomennetaan jogurttipiimäksi ja sen ainekset ovat yksinkertaisesti jogurtti, vesi ja suola, jotka voi pistää kotona sekaisin vatkaimella, sauvasekoittimella tai ayran-kannulla. Toki ayrania myydään myös marketeissa niin jogurtti-, juotava jogurtti- kuin maitopurkki koossa ja joissakin ravintoloissa voi tilata runsaalla vaahdolla kuorrutetun ayran-tuopillisen ruokajuomaksi.
Ayran on varmasti oma suosikkijuomani Turkissa, vaikkei sitä aina kaapista löydykään. Kebabin, tantunin tai lahmacunin kylkeen tilaan ravintoloissakin aina ayranin.
5. Turkkilainen kahvi
Turkissa juodaan monenlaisia kahveja. Moni kuluttaa Nescafe-jauheita, jotka tarvitsee vain sekoittaa kuumaan veteen. Kahviloista (Starbucks, Kahve Dünya, Kahve Duragi jne.) löytyy erityiskahveja ja suomalaiseen suuhun tutulta maistuvia suodatinkahveja. Klassisin kahvi on kuitenkin Türk kahvesi eli kirjaimellisesti turkkilainen kahvi, joka tarjoillaan noin desin vetoisista kupeista. Maku ei ole pienestä tarjoilukoosta huolimatta espressomaisen vahva ja halutessaan voi tilata hyvin sokerisenkin version.
Turkkilaisen kahvin kotikeittoon on joitakin kikkoja, jotka toki voi ohittaa hankkimalla sähköisen kahvinkeittimen. Jos kuitenkin keittää kahvia hellalla, kuten meillä, ei voi mennä samalla logiikalla kuin Suomi-kahvissa. Keittotapoja on varmasti erilaisia, mutta itse olen kälyltä oppinut seuraavanlaisen keittotavan:
- Ensin keittoastiaan (cezve) mitataan ainekset: 1 kukkurallinen teelusikka kahvijauhetta per juoja ja turkkilainen kahvikupillinen kylmää vettä per juoja. Jos juojat haluavat sokeria, lisätään sitä noin 1 tl per juoja.
- Keittoastia nostetaan liedelle (kaasuliesi sähköä parempi) aineksia sekoittamatta. Lämpö pidetään pienenä.
- Hetken päästä kahvin pintaa voi varovasti tökkiä lusikalla. Toista muutaman kerran keittoprosessin aikana.
- Kun kahvin päälle on kertynyt tiiviimpi kerros vaahtoa, sitä kerätään varovaisesti kuppeihin. Hyvä olisi saada useampi lusikallinen per kuppi.
- Kun vaahto osoittaa kohoamisen merkkejä, voi liekkiä hetkeksi isontaa ja antaa kahvin kuohahtaa. Keittoastia otetaan heti kuohahduksen jälkeen pois liedeltä, sillä keittäminen kitkeröittää maun, ja kahvi kaadetaan kuppeihin pohjalla olevaa sakkaa myöten.
- Kahvin on hyvä levähtää hetki ennen juomista, jotta kahvijauhe ehtii laskeutua kupin pohjalle. Kahvikupin ohessa tarjotaan usein myös lasillinen vettä.
 |
| Vaahtoa kahvin pinnalla. |
6. Salgam
Salgam on ilmeisesti hieman alueellinen juoma, vaikka sitä marketeista Adanan ja Mersinin ulkopuoleltakin löytää. Juoman pääraaka-aineena ovat mustat porkkanat ja käyminen tuo siihen oman makunsa. Vertaisin sekä väriä että makua lähinnä etikkapunajuuren liemeen. Ihan hyvää juoma joka tapauksessa on, vaikkei ehkä (?) siltä kuulostakaan.
Osa ihmisistä valmistaa salgaminsa itse, osa suuntaa markettiin. Suosiossa ovat ainakin Mersinissä myös katujen kulmissa olevat pienet salgam-kojut, joista voi ostaa pullollisen kotiin tai juoda tuopillisen kera porkkanan paikan päällä.
7. Salep
Salep on perinteisesti talvijuoma, jota tulee siemailtua kahvilassa kerran, pari vuodessa. Kyseessä on maitopohjainen, kiisselin koostumukseen vivahtava juoma, jonka erikoisuutena on orkidean juurista valmistettu jauhe. Makumaailmaltaan salep on jonkinlainen maitokiisselin ja kanelin yhdistelmä, johon orkideajauhe tuo pienen omintakeisen twistin.
En ole varma, onko seuraava neuvo pyhäinhäväistys, mutta jaetaan kuitenkin: Jos Turkin kävijä haluaa salepia maistaa, mutta sitä ei ole tarjolla (moni paikka pitää valikoimissaan vain talvisin), marketeista löytyvät valmisjauhepussit ajavat asiansa. Kotona tarvitsee vain keittää maito, lisätä jauhe ja koristella komeus kanelilla - mielestäni harvinaisen onnistunut korvike, jonka maku ei ole ollenkaan pöllömpi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti