Pitkästä aikaa

Viime viikolla sain sähköpostiini viestin blogiin tulleesta kommentista. Kommentti oli tullut viimeksi kirjoittamaani, elokuussa 2020 julkaistuun päivitykseen. Tiesin kyllä, että blogi on ollut pahemman kerran heitteillä jo jonkin aikaa, mutta yllätyin kuitenkin jossain määrin: enkö oikeasti ole kirjoittanut mitään koko vuonna 2021?

Blogi on kyllä ollut mielessäni säännöllisen epäsäännöllisesti. Päivitykset ovat kuitenkin jääneet ennen kaikkea siksi, että inspiraatio kirjoittamisharrastukseen on ollut kadoksissa. Lisäksi mitä pidemmäksi kirjoitustauko on kasvanut, sitä suuremmaksi on kasvanut kynnys julkaista jotain yksittäistä inspiraatiopyrskähdystä. Useasti onkin käynyt niin, että innostuessani olen kirjoittanut puolivalmiin tekstin, mutta jättänyt sen sitten keskeneräisenä pölyttymään luonnoksien kansioon. 

Nimetön kommentti viime viikolta sai kuitenkin ajattelemaan. Ihmisiä eksyy siis todistettavasti edelleen blogiini ja nyt vielä ehtisi korjata tilanteen: siispä päivitystä kehiin, että blogi saa tällekin vuodelle edes jotain täytettä! Mikäpä sopisi paremmin vuoden viimeisen päivän ja toisaalta pitkän kirjoitustauon katkaisuun kuin menneen vuoden pieni koonti. Kuvitukseksi päätin selata puhelimen galleriaan vuoden aikana kertyneitä otoksia. Vaikka en blogia ole kirjoittanutkaan, on kuvia kuitenkin onneksi tullut räpsittyä pitkin vuotta.

 

Joulu on itselleni juhlista kaikkein rakkain ja toisaalta juhla, jolloin haluan ehdottomasti olla Suomessa talven ihmemaan keskellä. Jouluksi 2020 en kuitenkaan uskaltanut reissata Suomeen koronan vuoksi. Niinpä vuosi 2021 alkoikin vähän oudoilla fiiliksillä. Vietin uutta vuotta ensi kertaa Turkissa, ja kutsuimme miehen vanhemmat ja sisaren syömään. Kotiinsa vieraat lähtivät jo hyvissä ajoin, sillä yhdeksältä (ellen ihan väärin muista) alkoi lockdown.  

Vuosi lähti käyntiin etätöiden ja arjen jatkumisen muodossa, toki vahvasti koronan sävyttämänä. Molemmat olivat päivät pitkät kotona ja niin kaupassa käynnit kuin vierailut pyrittiin pitämään normaalia vähäisempinä. Lisäksi stressiä toivat kissan terveyshuolet, jotka myöhemmin eläinlääkäri nimesi sieni-infektioksi. Kissa itse ei näyttänyt olevan päässään komeilevista karvattomista ja rupisista alueista moksiskaan, mutta omistajista ei voi sanoa samaa. Onneksi vaiva parani muutamassa kuukaudessa eikä ole uusinut.

 

Keväällä iloa arjen keskelle ammennettiin ennen kaikkea luontoretkistä. Kesällä taas pääsin 1,5 vuoden tauon jälkeen käymään Suomessa. Reissun yhteydessä tulivat tutuksi niin koronatestit kuin matkan jälkeinen karanteeni, mutta niiden jälkeen pääsin nauttimaan pitkästä aikaa Suomen kesästä.

 

Turkissa emme tehneet sen kummempia kesälomareissuja, vaan rahat pistettiin uuden auton lainanlyhennyksiin. Hotellilomien varaukselta ja ravintolakäynneiltä erossa pitivät sekä koronatilanne että Turkin taloustilanne. Tänä vuonna liiran arvo on laskenut ja samalla kaikki kallistunut. Niinpä kulutusta ja ostoksia on tullut mietittyä aiempaa tarkemmin. Elämykset haettiinkin simppeleistä jutuista: hyvästä kotikokkailusta ja lähiluonnosta.

 

Syksyllä Turkki avasi koulut suunnilleen normaaliin tapaan todella pitkän tauon jälkeen. Tämä tarkoitti sitä, että mies pääsi pois etätöistä ja opettamaan kasvotusten. Koronarajoitukset ylipäänsä olivat yhtäkkiä pitkälti poissa, lähinnä maskeista pidettiin täällä visusti kiinni.

 

Nyt talven mittaan koronaa on tuntunut olevan ihan joka paikassa. Vaikka virallisten tartuntakarttojen mukaan Mersinin tilanne on koronan suhteen hyvä, ei se siltä ole tuntunut varsinkaan marras-joulukuussa. Sukulaisperheitä on sairastunut koronaan liki viikoittain ja kouluilla riittää altistumisia.

Niinpä lopulta kävi niin, että korona tuli myös meille juuri ennen vuoden loppumista. Karanteenisäännöt ovat vaihdelleet Turkissakin siinä määrin, ettei perässä tahdo pysyä, mutta meillä asiat sujuivat näin: Kun oireileva mieheni sai positiivisen testituloksen, hänet laitettiin ensin 10 päivän karanteeniin. Minä taas kahdesti rokotettuna en joutunut heti karanteeniin, mutta velvollisuuteni oli tulla koronatestiin viiden päivän päästä. Viidennen päivän testi näytti positiivista, minkä toki edellisenä päivänä alkaneista oireista olin arvannutkin.

Mies sairasti koronan lämpöilyllä, lihassäryillä ja yskällä kolmessa päivässä. Itselläni oireina olivat edellä mainittujen lisäksi myös nuha ja maku- ja hajuaistin katoaminen sekä jälkitautina poskiontelotulehdus, joka on edelleen voimissaan. 10. sairaspäivänä tehtävällä testillä voi täällä vapautua karanteenista, jos saa negatiivisen tuloksen. Jos taas tulos on positiivinen, karanteeni kestää vielä neljä päivää lisää. Meillä molemmilla karanteeni piteni neljääntoista päivään. 

 

Juhlimme joulua miehen kanssa jo joulukuun alussa pienimuotoisesti, sillä minun ei ollut aikomuksena olla Turkissa joulunpyhinä. Pipariksi menneiden Suomi-suunnitelmien myötä turkkilaiseen karanteenijouluun oli kieltämättä vaikeata orientoitua. Mies lupautui tervehtyneenä kokkaamaan, mutta makuaistini ollessa kadoksissa esitin toiveeksi yksinkertaisesti pizzan tilaamisen. Eli jep, jouluaaton menuna oli pizzaa kotiinkuljetuksella (kuva siis joulun ennakkojuhlinnasta).

Tänään on vuorossa uudenvuodenaatto. Mies on jo karanteenista vapautunut, itselläni on käsissä vuoden viimeinen päivä ja karanteenin viimeinen päivä. Makuaistini on palautunut jo melkein ennalleen, joten on syytä juhlaan. Iltaruuaksi on tarkoitus tehdä kanaa ja salaatteja. Lisäksi kotiin on ostettu pähkinöitä, kuivahedelmiä, tuore ananas ja täytekakkua. Eiköhän näillä eväillä saada vuosi 2021 loppujen lopuksi ihan mukavasti pakettiin!