Uutta kotia odotellessa

 

Välimeren alueella on varsin yleistä, ettei varsinkaan vanhemmissa rakennuksissa ole keskuslämmitystä. Suurimman osan vuodesta sille ei ole Mersinin alueella tarvettakaan, mutta muutamina talvikuukausina se ei todellakaan olisi pahitteeksi. 

Sateiset viikot ovat keskuslämmityksettömissä taloissa niitä tympeimpiä. Viime viikolla heräsimme arkiaamuisin poikkeuksetta sateen ropinaan ja noin 16 asteiseen sisälämpötilaan. Mies nousi sähäkästi kahvinkeittoon ja valmistautumaan töihin lähtöön, mutta minä ja kissa kääriydyimme herätyskellon soidessa kahta tiukemmin täkin alle ja jatkoimme uniamme ennen kylmän maailman kohtaamista.

Keskimäärin yhdeksän maissa pakotin itseni ylös ja aloittamaan päivän touhut. Vedin jalkaan samansuuntaiset vaatekerrokset päivästä toiseen: fleecekalsarit ja parhaat päivänsä nähneet farkut, kahdet sukat ja pörröiset keinonahkatohvelit, pitkähihaisen aluspaidan, fleecepaidan ja kirsikkana kakun päälle anopin neuloman, turkkilaisnaisten ehdottoman talviklassikon, villaliivin. Tässä varustuksessa linnoittauduin keittiöön, jossa teen keittäminen ja juominen liukuhihnalta lämmittivät jossain määrin tietokoneen ääressä työskentelevää.  

Olemme asuneet vuokralla samassa kodissa pian viisi vuotta. Kyseessä on neljännen kerroksen asunto vuonna 1991 valmistuneessa, hissittömässä kerrostalossa. Turkkilaisittain kotimme on 3+1, suomalaisittain neljä huonetta ja keittiö. Asunto on tarpeettomankin iso, mutta Turkissa on huomattavasti helpompi löytää isoja kuin pieniä asuntoja.

Kodissamme on paljon hyvää:

• Vuokranantajat ovat remontoineet sen kylpyhuonetta lukuun ottamatta alle 10 vuotta sitten, eli asunto on kunnoltaan siisti. 

• Kuntoon nähden vuokra on kohtuullinen. 
• Huoneet ovat mukavan keskikokoisia ja pohjaratkaisu toimiva.
• Keittiössä säilytystilaa on yllin kyllin. 
• Keväisin ja syksyisin asunto on juuri täydellisen lämpöinen, talvellakin aurinkoiset päivät ovat ihan lokoisia.
  
• Kodin sijainti on erinomainen: Miehen työpaikka on viiden minuutin kävelymatkan päässä. Samoin 10 minuutin kävelyetäisyydeltä löytyvät leipomo, kunnan leipäkauppa, baklavakoju, neljä pientä markettia, keskiviikon vihannestori, apteekki ja perhelääkäri. Keskustaankin kävelee alle puolessa tunnissa.

Mutta, mutta...mikä sitten mättää? 

• Keskuslämmitys puuttuu. Kun haluamme lämmittää kotia talvikuukausina, käytämme vuokranantajan jättämää ilmalämpöpumppua. Sillä saa normaalin lämpötilan lähinnä olohuoneeseen ja hieman lämpöä eteiseen ja keittiöön. Kylpyhuoneessa on pieni katossa oleva sähkölämmitin, jota voi käyttää suihkussa käydessään. Koska sähkön hinta huitelee taivaissa, kumpaakaan lämmityskeinoa ei haluta käyttää ympäri vuorokauden.  

• Lämpimän veden puute talvisin. Kesäisin pelkästään ilman lämpimyys takaa kuuman veden, mutta talvella tarvitaan myös auringonpaistetta. Jos on pilvinen tai sateinen päivä, hanoista tulee vain kylmää vettä ja avuksi on otettava erillinen vedenlämmitin. Meidän ei taida olla ihan tehokkainta mallia: puolentoista tunnin lämmityksellä saat kuumat vedet viiden minuutin suihkuun.
• Melu. Asuntomme vieressä on liikenneympyrä ja vilkkaasti liikennöity tie. Liikenteen melu on siis läsnä vuorokaudenajasta riippumatta, eikä siihen ole täysin vuosien saatossakaan tottunut. Ilmanlaatua on parempi olla edes ajattelematta...
• Erilaiset vanhan talon vaivat. Hanat jumittuvat kiinni tai tippasevat. Television kaapelijohto tulee katolta, ja se on vedetty sisään "näppärästi" ikkunankarmiin poratun reiän kautta. Televisiomme toimivuudessa on tällaisella johdotuksella ollut vuosien saatossa lievästi sanottuna toivomisen varaa. Muurahaisia on ympäri vuoden niin paljon, että kaikki kuivakaapin tavarat pitää laittaa pusseihin tai purnukoihin ja pöydälle ei saa mikään unohtua pitkäksi aikaa vahtimatta. Myrkyttämisyrityksistä ei ole ollut apua, sillä seinien sisukset tuntuvat olevan muurahaisten valtakuntaa liian laajalta alueelta. 

• Rakennuksen "heitteilläolo". Kerrostalomme julkisivusta irtoaa silloin tällöin betonilohkareita, jotka alas mätkähtäessään osuvat esimerkiksi parvekkeiden kaiteisiin ja sitten parveke on täynnä betonimurskaa. Rappukäytävämme näyttää kuluneelta ja kulahtaneelta. Ovisummerit ja alaoven avausmekanismi krakaavat muutaman kuukauden välein ja korjauksessa kestää ja kestää... Rakennuksen kuntoa kuvaavaa listaa olisi helppo jatkaa. Talossamme on jonkinlainen asukastoimikunta, joka perii kuukausittain jokaiselta taloudelta muutaman liiran: viiden asuinvuotemme aikana rappukäytävän seinät on kertaalleen maalattu näillä rahoilla. Tällä hetkellä maksamme ilmeisesti siivouksesta, kun joku ulkopuolinen taho käy tekemässä sen noin kerran kuussa. Sen kummempia sopimuksia kiinteistöhuollosta ei ole.  

Jos asiat menevät suunnitelmien mukaan, olemme muuttamassa pois nykyisestä kodistamme kevään aikana. Muuton piti tapahtua jo vuosi sitten, mutta uutta kerrostaloyhtiötämme on rakennettu kuin Iisakinkirkkoa kiitos koronan ja Turkin taloustilanteen. Uuteen kotiin liittyy sekä odotusta että jännitystä: siellä odottavat kauan kaivattu keskuslämmitys ja uutuuttaan hohtavat pinnat, mutta toisaalta myös asuminen 17. kerroksessa (kääk) ja hieman syrjäisempi sijainti.