Sadepäivän kanaruoka

Kotonamme kokataan pääasiassa turkkilaista kotiruokaa: riisi- ja bulgurpilahveja, salaattia, tsatsikia, purjopataa, linssikeittoa, papuruokia, munakoisopaistoksia, täytettyjä kasviksia. Ruuat ovat siis kasvisvoittoisia. Suomea edustaa ennen kaikkea peruna, jota kuluu niin muussina, uunijuureksena, keitettynä kuin perunarieskassa. Toinen suomalainen piirre on se, että meillä kala kokataan uunissa. Täällä päin Turkkia ihmiset yleensä paistavat tai grillaavat kalansa parvekkeella tai pihalla hajun pelossa.

Turkin eri kolkissa on erilaisia ruokaperinteitä. Osassa ruoka on tuhdimpaa, mutta täällä etelärannikolla kasvikset ovat kovassa kurssissa. Tiedän ihmisiä, jotka irvistelevät pelkästä kerma+ruoka ajatuksesta. Omassa taloudessammekin huomaan lievää ennakkoluuloisuutta kermaa kohtaan. Kesähelteellä voin yhtyä ajatukseen kermaisen ruuan raskaudesta, mutta muulloin se houkuttelee.

Tällä viikolla kävi tuuri. Edelliset viisi päivää olivat koko talven sateisimmat ja koleimmat -tuhti ruoka olisi siis ok. Alkuviikosta tuli leivottua appelsiinitoskapiirakkaa, jota varten tarvittiin kermaa, mutta vain puoli desiä. Muuten vain ostetut herkkusienet olivat liki unohtuneet jääkaappiin. Lisäksi pakastimessa odotti muutama broilerin rintafile syömistä. Asetelma helpolle, kermaiselle liharuualle oli siis valmis.

Kremali ve mantarli tavuk (eli kermaa+herkkusieniä+kanaa)

Kaksi isoa broilerin rintafilettä

Rasia herkkusieniä

1,5 - 2 dl kermaa

2-3 valkosipulin kynttä

oliiviöljyä

mustapippuria

suolaa

-Leikkaa rintafileet reilunkokoisiksi suikaleiksi. Myös herkkusienet voit paloitella suht paksuiksi viipaleiksi. Raasta, murskaa tai hienonna valkosipulinkynnet pieniksi.

-Ruskista ensin broilerisuikaleita oliiviöljyssä niin, että ne saavat hieman väriä. Lisää mukaan herkkusienet ja valkosipuli. Kun sienet ovat kypsyneet, lisää vielä kerma. Kuumenna ja viimeiseksi mausta suolalla ja runsaalla mustapippurilla.

Koska kyseessä oli nopea arkiruoka, joka syötiin alta aika yksikön, unohtui kuvien otto. Jälkiruuasta sen sijaan kuva tuli otettua. Sateisen viikon ratoksi kävimme naapurikaupungin Ikeassa. Näin ulkosuomalaisena Ikean ruokahylly luo itselleni lämpimän tunteen ja ostoshimon. Hyllyn äärellä nostalgisoidessani harkitsin vakavasti jopa puolukkahillon ostoa - näin siitäkin huolimatta, ettei se Suomessa suinkaan kuulunut keittiöni perustuotteisiin. Lopulta ostospuntarointi kohdistui kuitenkin Maraboun Daim -suklaaseen ja pipareihin. Tällä kertaa Nyåkersin piparit veivät voiton kauniin rasian ansiosta.

Turkin tuliaisia top 5

Kävin ensimmäisen kerran Turkissa, Fethiyessä, vuonna 2011. Siltä reissulta muistelen tuoneeni Suomeen tuliaisiksi pienen kankaisen kukkaron ja koristeellisissa peltirasioissa olevia oliiviöljysaippuoita.

Fethiyen jälkeen vuorossa olivat Istanbul, Kusadasi, Izmir ja Efesos. Kaikissa näissä houkuttelivat turisteille suunnatut kojut ja basaarit, ja niistä tuli hankittua jotain pientä niin itselle kuin tuliaisiksi.

Viime vuosina olen vieraillut edelleen turistikohteissakin, mutta yhä useammin löydän itseni lahjatavakauppojen tavoittamattomista syrjäisiltä ranta-alueilta, paikallisten suosimilta kaduilta tai maatilamatkoilta. Näin tuliaisetkin ovat muodostuneet hieman erilaisiksi.

Oman lisänsä tuo nyt Turkissa asuminen ja perusarjen eläminen. Silloin oppii, mistä katsotaan uusia sukkia, mistä siivousluuttuja, mistä pähkinäsekoitusta - ja taas tuliaiset muuttuvat. Nyt kun Suomen visiitti on ajankohtainen ja laukku pullollaan tuliaisia, pohdiskelin mitä kaikkea sitä onkaan vuosien saatossa tullut tuotua ja miksi. Tässä siis omat top 5 tuliaiseni:

5. Turkkilaiset ruokatarvikkeet

Suomesta rahtaan Turkkiin päin ennen kaikkea ruisleipää ja salmiakkia. Vastaavasti Turkista löytyy tuotteita, joita toin aikoinaan Suomeen melkeinpä joka visiitillä ennen kaikkea itselleni, mutta silloin tällöin myös muille kokeiltavaksi. Tärkein näistä oli paprikapyree (biber salçası).  Sitä löytyy marketeista enemmän ja vähemmän tulisena, ja osa ihmisistä tekee sitä myös itse. Pyreetä kannattaa ehdottomasti hankkia, jos turkkilaisen ruuan kokkailu Suomessa kiinnostaa, sillä sitä sujautetaan moneen reseptiin, omalla asuinalueellani (Çukurovan alue) oikeastaan kaikkeen.

Toinen ikisuosikkini on granaattiomenasiirappi (nar ekşisi), jota käytetään ennen kaikkea salaateissa. Suomessa voi noudattaa joko löytämäänsä reseptiä tai maustaa haluamanlaisensa salaatin sitruunamehulla, ripauksella suolaa ja runsaalla lorauksella granaattiomenasiirappia.

Sumakki-maustetta (sumak) löytyy käsittääkseni nykyään enenevässä määrin myös Suomesta, mutta itse toin sitä aikoinaan Turkin reissuilta. Salaatti on klassinen käyttökohde, mutta itse käytän sitä letkeästi myös jogurttipohjaisissa dipeissä, kanan marinadissa ja lohkoperunoissakin - melko miedolla mausteella en ole onnistunut mitään pilaamaan. Sumakin lisäksi pidän turkkilaisista chilihiutaleista (kırmızı pul biber), sillä ne eivät ole liian tujuja. Viime kesänä toin perinteisten mausteitten lisäksi maatilamatkan tuliaisina omin käsin kuivattamaani ja käsittelemääni timjamia.

Yksi kestohoukutus ovat myös Halley-keksit (Ülker Çikolatalı Halley), joita löytyy marketista kuin marketista. Mikään varsinaisesti turkkilainen keksi-innovaatio tuskin on kyseessä, mutta Suomessa en ole vastaaviin onnistunut törmäämään. Kahden keksipohjan välissä on vaahtokarkkitäyte ja koko komeus kuorrutettu suklaalla - järkkymakeaa ja samalla vastustamatonta. Ehkä suomalaisissa Suukko-karkeissa on jotain yhtäläistä ja kiintymykseni niihin selittää myös kiintymykseni näihin kekseihin.

4. Saippuat

Etenkin turistialueilla, museokaupoissa ja lentokentillä olen törmännyt pieniin, pyöreisiin peltirasioihin tai muuten kauniisti pakattuihin saippuoihin. Keskustojen ja ostoskeskusten sisustukseen ja tekstiileihin keskittyvistä ketjuliikkeistä (esim. Özdilek, English Home, Madame Coco) löytyy myös usein suloisesti pakattuja tuoksusaippuoita. Kesällä sorruin juuri näiden kielo- ja granaattiomenasaippuoihin (Made in Italy, tosin). Nyt joulutuliaisiksi pakkasin mukaan melko hajutonta markettitavaraa: oliiviöljy-laakerisaippuaa, joka on tarkoitettu niin vartalolle kuin hiuksille. Omat hiukseni pitävät siitä huomattavasti enemmän kuin shampoosta.


3. Vaatteet

Turkissa vaatteiden edullinen hinta houkuttaa ostajaa. Halpa ja kestävä tai halpa ja parin pesun jälkeen kulahtanut. Ihan niin kuin Suomessakin, joskus halvalla saa hyvää, joskus ei.

Itselleni ostin vuosien saatossa muutaman paidan ja sukkia, nyt muutettuani toki kaikkea farkuista juhlamekkoihin. Tuliaiseksi olen ostanut ennen kaikkea huiveja, joissa ei tarvitse miettiä, onko vaate kooltaan oikea. Kauniita huiveja löytyy ketjuliikkeistä (esim. LC Waikiki, Koton, Mavi, De Facto) - samantyyppisiä saa Suomestakin hieman kalliimpina. Joskus käy tuuri: toreilta, markkinoilta, pieniltä käsityökojuilta tai ihan kadunvarteen pystytetystä myyntipöydästä voi löytyä hyvin edullisesti perinteisiä turkkilaisia huiveja. Ne ovat melko pieniä, ohuesta kankaasta ja niissä on usein kauniit virkatut reunukset helmikoristein tai ilman.

Näin talviaikaan Turkin kaupat ovat täynnä hyvin Suomen ilmastoonkin sopivia neuleita, tunikoja ja villatakkeja. Näinpä ensimmäistä kertaa Suomeen tulee tuliaisena myös pari paitaa ja toivossa elän, että koko olisi sopiva. Turkissa vaatteet tuntuvat välillä olevan pienempiä kuin Suomessa, mutta eivät järjestelmällisesti.


2. Muiden antamat tuliaiset

Mitä enemmän turkkilaisia tuttavia ympärilleni on tullut, sitä täydempi Suomeen lähtevä matkalaukkuni on ollut - ilman, että olisin itse ostanut kovin paljoa mitään. Olen saanut useita perinteisiä huiveja virkattuine reunuksineen. Pyyhkeen, tyynyliinoja, pöytäliinoja, kudotun shaalin ja liivin sekä tietysti runsaasti syötävää kotiin viemisiksi.

Lisäksi turkkilaiset pyrkivät huomioimaan läheiseni laajemminkin ennen kaikkea syötävillä. Yksi on leiponut valtavan rasiallisen pikkuleipiä juuri ennen lähtöä, toinen laittaa omatoimisesti laukkuun hillo-, -oliivi- ja hunajapurkkeja. Täksi jouluksi Suomeen lähtee lahjoitettuna pari huivia, oliiveja, kotitekoista paprikapyreetä ja, kun kassissa nyt sattuu olemaan tilaa ja sitruskausi on parhaimmillaan, pari kiloa sitruunoita.


1. Makeiset

Suklaakääreet on kuvitettu Turkin kuuluisilla nähtävyyksillä.

Turkish delight (lokum) ja suklaa - siinä suurimmat suosikkini. Lokumit ovat sitkeitä, hieman marmeladimaisia makeiskuutioita, jotka on usein kieritelty tomusokerissa tai kookoshiutaleissa. Makuvaihtoehtoja löytyy hurjasti. Käsi sydämellä, lokumit ovat itselleni, salmiakkia rakastavalle, maultaan lähinnä "OK". Toisaalta ne ovat kuitenkin niin turkkilaiselle makeiskulttuurille ominaisia, että tuliaiseksi tuonti tuntuu loogiselta. Oman kokemukseni mukaan jotkut suomalaiset pitävät, toiset eivät, joten suosin tuliaisina pieniä rasioita varmuuden vuoksi.

Turkkilaisesta suklaasta ihmiset yleisesti ovat pitäneet; turkkilaisesta ja "turkkilaisesta" - myynnissä on paljon esimerkiksi belgialaista suklaata. Oma vakiolentokenttäni, Istanbulin Atatürk, on mainio ja kesäisin myös käytännöllisin ostospaikka sulamisvaaran takia. Hinnat toki ovat taattua lentokenttää, mutta erilaiset suklaarasiat ovat niin kauniita, että hinnasta viis! (Jos suklaa ei innosta, kuivahedelmä-, pähkinä- ja lokumvalikoimat ovat myös kohdillaan! Ja tietysti kansainväliset makeismerkit.)

Tällä kertaa Suomeen pakkasin poikkeuksellisesti cezerye-makeisia. Ne ovat omalle asuinalueelleni tyypillisiä, porkkanapohjaisia marmeladimakeisia, joissa jouluun sopivasti maistuvat myös pähkinä, kaneli ja kookoshiutaleet. Tykkään! Ruusunterälehdillä kuorrutettuja lokumeja ostin myös tuliaiseksi pienen rasian, en ehkä niinkään maun, vaan eksotiikan vuoksi. Suklaaostoksissa luotin taas matkustuspäivään ja lentokentän suklaavalikoimaan.

Kotitekoista baklavaa - tai jotain sinnepäin

Baklava on Välimeren, Balkanin, Lähi-idän ja Etelä-Aasian alueella syötävä perinneleivonnainen, johon ei Turkissa voi olla törmäämättä. Baklavaa saa ostettua leipomoista ympäri maan ja lisäksi Gaziantepin kaupunki on todellinen turkkilaisen baklavan kehto. Nimenomaan gaziantepiläinen baklava (Antep baklava) löytyy myös EU:n suojaamien ruokaerikoisuuksien listalta yhdessä fetan, karjalanpiirakan, Parman kinkun ja muiden alueellisesti huomattavien perinneruokien kanssa.

Leipomon tekemää baklavaa Luoteis-Turkista.

Turkkilaiset syövät baklavaa juhliessaan ja vieraillessaan, harvemmin arjen keskellä. Itse olen syönyt pari kertaa baklavaa baklava-kahvilassa ja muutaman kerran kyläpaikassa. Lisäksi gaziantepiläinen ystäväni on tuonut tuliaiseksi sitä ”aitoa ja oikeaa” baklavaa. Maultaan leivonnainen on aina äärimmäisen makea, mutta muuten valmistuspaikasta riippuen maussa on hienoisia eroja. Olen syönyt sekä hyvää (todella, todella hyvää) että pahaa baklavaa (mietin tosissani, onko leivonnainen pilaantunut).

Vahvin baklavamuistoni on parin vuoden takaa. Olin huomannut, että olipa kyse vierastarjoiluista tai tuliaisista, baklava ei koskaan ollut kotitekoista. Tämä tietysti herätti mielenkiinnon siitä, miksei baklavaa voisi tehdä ihan itsekin. Baklavan rakennusaineethan ovat selkeät: ohuen ohuita taikinakerroksia, voita, pähkinärouhetta ja sokeri-vesisiirappia. Lisäksi luottamus leivontataitoihini oli sen verran korkealla, että päätin tarttua haasteeseen. Internetin lukuisissa baklavaohjeissa vilisi valmiita filotaikinalevyjä, mutta sekin tuntui vielä teolliselta. Niinpä päädyin baklava from the scratch -resepteihin.

 

Puolen päivän baklavaurakka 

Vaikka YouTube-videot saavat baklavan teon näyttämään varsin helpolta, aavistin, että kyseessä lienee varsin aikaavievä urakka. Näin ollen olin varautunut ajan kanssa ja prepannut itseni netistä luetuin ohjein ja videoin.

Valmistin filotaikinan kananmunista, öljystä, vedestä, maidosta, jauhoista ja ripauksesta suolaa. Tämän jälkeen jaoin taikinan 48 osaan.

Filotaikinalevyjen kaulitsemisessa kaikki apuvälineet ovat tarpeen.

Taikinasta oli tarkoitus kaulita 48 uunipellinkokoista, ohutta taikinalevyä. Tässä en ihan onnistunut: noin kolmen tunnin kaulitsemisurakasta huolimatta taikinalevyt olivat parhaimmillaankin ison lautasen kokoisia.

Lopulta kokosin baklavan vuokaan: pohjalle 16 taikinalevyä, pistaasipähkinärouhetta, 16 taikinalevyä, pistaasirouhetta, viimeiset 16 taikinalevyä ja kaiken päälle voisulaa. Uunissa paiston jälkeen kaatelin valmistamani sokeri-vesisiirapin koko komeuden päälle. Valmis leipomobaklava tihkuu sokerisiirappia olematta silti vetinen, mutta omani ei sen sijaan imenyt siirappia nimeksikään.

Lopulta puolen päivän ahertamisen jälkeen pöydässä oli valmista baklavaa. Tai oikeammin jotain sinne päin. Alimmat 16 taikinalevyä olivat yhdistyneet yhdeksi kiinteäksi, pohjasta aavistuksen palaneeksi levyksi. Keskiväli maistui hieman raa'alta ja päällimmäiset levyt taas olivat palamisen rajamailla.

Itsetehtyä baklavaa Itä-Suomesta.

  

Kannattiko? Kannattaako?

Summa summarum: En tiedä kannattiko, mutta tulipa tehtyä :) Suomalaiset (tein siis baklavan Suomessa asuessani) söivät urhoollisesti ja turkkilaiset pitivät edes baklavan teon yrittämistä kunnioitettavana. En ole vielä tavannut yhtään tavisturkkilaista, joka olisi yrittänyt samaa. Kunnianhimoiselle leipurille sisälläni jäi houkutus revanssista, mutta toisaalta nyt Turkissa baklavaa myyvät leipomot tekevät ostamisen houkuttelevan helpoksi. 

Sinä, jota puraisi baklavakärpänen ja pidät leipomisesta, tässäpä sinulle haastetta vaikka sadepäivän iloksi. Voit googlettaa esimerkiksi Easy Turkish baklava recipe from Scratch (jos nimessä olisi vielä sana ”fast”, ironia olisi täydellinen) ja viettää haasteellisen leivontapäivän. Lisäksi annan kolme jälkiviisasta vinkkiä: Kaulitse filotaikinalevyt oikeasti, oikeasti todella isoiksi ja ohuiksi – itselläni ei lihasvoima ja/tai tekniikka riittänyt yllättävän kovan taikinan kaulitsemiseen ja "jotain sinnepäin" kaulitut levyt eivät kerta kaikkiaan toimineet. Paista baklavasi ohuessa vuoassa tai pellillä. Minä erehdyin käyttämään lasista vuokaa. Lisäksi tarkkaile haukkana paistamista. Itse en varsinaisesti käräyttänyt leipomustani, mutta kaukana se ei ollut.

Jos taas et halua viettää koko päivääsi baklavan kimpussa, suosittelen filotaikinan ostoa. Niin aion itsekin revanssia odotellessa tehdä. :)

Tervetuloa - Hoşgeldin!

Kipinä tämän blogin pystyttämiseen syttyi hiljalleen. Alkusysäyksenä toimi totuttelu elämiseen ja olemiseen uudessa asuinmaassani Turkissa. Törmäilin harva se päivä erilaisiin kulttuurikiemuroihin: joskus ihastuttaviin, joskus turhauttaviin mutta aina tavalla tai toisella mielenkiintoisiin tapoihin, ajatuksiin ja ilmiöihin. Syksyn kuluessa tuli tunne, että näistä huomioista ja kokemuksista olisi mukava myös kirjoittaa.


Muutama aihealue tullee olemaan blogissani vahvoilla: Ruokailu ja leivonta tapoineen ja resepteineen, koska itse pidän ja turkkilaiset suorastaan rakastavat em. aiheita. Lisäksi kielen ja muunkin kuin ruokakulttuurin opiskelu on itselläni jatkuvasti käynnissä ja toivon, että jakamalla oppimaani voin auttaa/ innostaa/ huvittaa muitakin kuin itseäni. 

Kommentteja otetaan ilolla vastaan, kuten myös juttuideoita :)