Että tämmöinen pääsiäisviikko

Taloudessamme yhdistyy kaksi kulttuuria, joten juhlapyhiäkin riittää kaksin verroin. Turkissa juhlinnat keskittyvät pitkälti Ramazan Bayramiin (sokerijuhla, jolloin juhlitaan paastokuukausi ramadanin loppua) ja Kurban Bayramiin (uhrijuhla, jonka uskonnolliset juuret juontavat kertomukseen Abrahamista, kuuliaisuudesta ja armosta). Molempien ajankohta vaihtelee vuosittain, tänä vuonna juhlitaan 14.–17.6 ja 20.–24.8. Suomesta tärkeimpinä juhlina ujuttautuvat keskelle arkeamme joulu ja pääsiäinen. Syntymäpäivät, itsenäisyyspäivät, uusivuosi, ystävänpäivä ja vappu tulevat molemmista kulttuureista siinä mittakaavassa kuin niitä kulloinkin halutaan juhlia. Huomaan antavani turkkilaisia enemmän arvoa äitien- ja isäinpäiville, kun taas he muistavat juhlistaa opettajien päivää, naistenpäivää ja lasten päivää.

Suomalaisena juhlapyhät linkittyvät kovasti erityisten ruokien ja leivonnaisten ympärille ja se tuntuu (/tuntuisi) luontevimmalta tavalta juhlia myös täällä Turkissa. Ruokia huomattavammaksi "perinteeksi" on kuitenkin ironisesti tähän mennessä muodostunut juhlapyhien sairastelu. Elämäni ensimmäistä Kurban Bayramia vietin syksyllä 2012, kun olin käymässä mieheni luona. Niin minä, mies kuin hänen ystävänsä - koko juhlaa juhlistava kolmikkomme - vietti pyhät köhien ja niiskuttaen. Tässä mielessä ei siis yllätys, että viime syksyisen, elämäni toisen Kurban Bayramin kulutin sukulaisvierailujen ja grillijuhlien sijaan kuumeessa ja vatsataudissa. Suomen itsenäisyyspäivä kului rattoisasti flunssassa.

Pääsiäinen ei täällä Etelä-Turkissa näy katukuvassa mitenkään, kirkoista seromonioita varmasti löytäisi. Itselleni pääsiäinen on mieluinen juhla, joten pohdiskelin etukäteen, mitähän kivoja juttuja pyhiin voisi ujuttaa. Hyvänä lisäpontimena toimi muutama viikko sitten saapunut Suomen paketti: rairuohon siemeniä, pari tipukoristetta ja runsaasti suklaamunia.

Pääsiäissuklaat kuluivat ennätystahtia, niin ennätystahtia etteivät ne nähneet pääsiäistä. Tiput pääsivät viime viikolla kirjahyllyyn ja rairuoho yrittää kasvaa kissan ulottumattomissa. Kun valmistelut olivat menneet näin rattoisasti, oli tietysti jo aikakin itse pääsiäisviikolla palata "perinteiden" äärelle: ensin mies virui kuumeessa ja kun hän toipui pahimmasta, aloin itse tuntea  flunssan ensioireet. Pääsiäisen tavoitteeksi muodostuikin lopulta energian puuttuessa pienimuotoinen puuhastelu. Jotain kivaa saimme onneksi ämpättyä nukkumisen, niiskuttamisen ja pakollisten kotitöiden kylkeen.

Maanantai

Viikon aluksi korkattiin mansikkakausi. Varsinainen sesonki ei vielä ole alkanut, mutta sen verran runsaasti toreilla on tarjontaa, ettei paria litraa malttanut olla ostamatta.

Tiistai & keskiviikko

 

Tunnustan olevani turkkilaisen terveydenhuollon fani, sillä oireet otetaan tosissaan ja lääkärin luo pääsee pääsääntöisesti hyvin kohtuullisella jonotusajalla. Erityisen mukava on perhelääkärisysteemi, jossa lääkäri tuntee potilaansa. Lääkitseminen on ajoittain se alue, josta en ole samoilla linjoilla, sillä mielestäni tabletteja isketään kouraan joskus turhankin hanakasti. Näinpä taloutemme flunssan hoito jakaantuu kahteen koulukuntaan: Tällä viikolla turkkilainen koulukunta käyttää nenäsumutetta ja yskänlääkettä sekä nappaa aamuin illoin parasetamoli-antihistamiini -tabletteja, lääkärin tuikkaamaa penisilliinipistosta unohtamatta. Suomalainen koulukunta puristelee itselleen sitrusmehuja, keittää inkivääriteetä, syö hunajaa ja paasaa levon tärkeydestä (sekä niistää ja voivottelee kurjaa oloaan säännöllisin väliajoin).

Torstai 

Päivälle oli tasan yksi tavoite: saada edustavia pääsiäistervehdyskuvia kissasta. Katin yhteistyöhalukkuus oli hakusessa, mutta onneksi astetta vähemmän myrtsejä ja tipujen näkökulmasta turvallisempia kuviakin saatiin lopulta aikaiseksi.

Perjantai 

Saimme lahjaksi kuivattuja aprikooseja (kayısı) ja taateleita (hurma) sekä lokumeita (Turkish delight). Muutama sukulainen ihmetteli kirjahyllyssä olevia tipukoristeita, jolloin selitin Suomessa juhlittavan pian pääsiäistä. Juhla oli heille tuntematon, mutta tuliaiset sopivat kyllä hyvin henkeen.

Viikonloppu

Kantamarkettimme kulmalla on jo kuukauden päivät myyty ihania kukkakimppuja, mutta päätin malttaa ja nyt lopulta pääsiäisen kunniaksi menin ja ostin yhden pikkunipun. Sain myös kasattua sen verran tarmoa, että leivoin yhden pääsiäisherkun tutulla ja aiempina vuosina hyväksi osoittautuneella reseptillä: pashakakku K-Ruoka -sivustolta. Jännitin etukäteen, kestääkö turkkilainen rahka uunia suomalaisen tapaan, mutta hyvin meni. Ainoastaan reseptin ranskankerman jouduin vaihtamaan tuorejuustoon (Labne peynir), kun sitä ei etsinnöistä huolimatta löytynyt.

Mutlu Paskalyalar eli iloista pääsiäistä 😊

Nopeat minisämpylät (ja turkkilaisten reseptien tuska)

 
Toisinaan on ihana tarttua monimutkaiseen leivontaohjeeseen, jonka kanssa saa askarrella vaikka kokonaisen päivän. Joskus taas tavallaan huvittaa leipoa, mutta samaan aikaan ei viitsisi laittaa tikkua ristiin. Viime viikolla olin erittäin laiskalla leivontatuulella, mutta kotiväeltä kuului toive jalostaa ei niin hyväksi osoittautunut juusto-ostos joksikin syömäkelpoiseksi. Reseptejä kahlatessani vastaan tuli 3 dakikada sivi yağlı peynirli poğaça eli kolmen minuutin juustosämpylät. Lupaus kolmesta minuutista oli tietenkin liioittelua, mutta erittäin helpoksi ja nopeaksi ohje todellakin osoittautui ja viikon sisällä näitä tuli leivottua kaksikin kertaa.

Helppo, nopea, lopputulokseenkin voi olla tyytyväinen - mutta samaan aikaan reseptissä oli jotain ärsyttävää. Turkkilaiset reseptit ovat "nipottavan" leipurin (myönnän, parhaat ystäväni leivonnassa ovat desilitran mitta ja digitaalinen keittiövaaka) kauhu suurpiirteisyydellään: teelasillinen sitä, juomalasillinen tätä ja kulhollinen tuota - mutta kaikkia näitä mittojahan löytyy hieman erikokoisina! Suomessa asuessa jouduin aina myös googlettamaan, mitähän tarkoittaa pussi leivinjauhetta tai pussi vaniljasokeria. Paistolämpötilat on ystävällisesti ilmoitettu, mutta paistoaikoja ei aina ole saatavilla edes suuntaa antavasti.

Tämäkin sämpyläresepti vilisi rentoja ainesmääriä ja paistamista kunnes "sämpylät muistuttavat granaattiomenoita". Tehtyäni kaksi sämpyläerää tulin siihen tulokseen, että tässä reseptissä onnistumisen kannalta ainesmäärät eivät onneksi ole niin grammalleen ja lisäksi ohjetta voi muunnella makunsa mukaan. Muuttelin leipomiskertojen välillä käyttämääni yrttiä ja korvasin desin vehnäjauhoista kaurajauhoilla. Juustona käytin 20-prosenttista, harvinaisen miedon makuista beyaz peyniriä (fetaa). Alla ohje sekä rennon turkkilaisittain että pienellä pilkunviilauksella :)


Nopeat minisämpylät (16 kpl)

1 kananmuna valkuainen ja keltuainen eroteltuna
1 teelasi (= 1 dl) öljyä (auringonkukka, rypsi, mieto oliiviöljy)
1 teelasi (= 1 kukkura dl) jogurttia
1 pussi (= 2 tl) leivinjauhetta
2 lasia (= 4 dl) vehnäjauhoja
1 tl suolaa (vähennä, jos juusto on kovin suolaista)
noin jälkiruokakulhollinen (vähärasvaista) juustoa murusteltuna/kuutioituna/raastettuna
noin jälkiruokakulhollinen tuoretta tilli-, basilika- tai (lehti)persiljasilppua

koristeluun erilaisia siemeniä

1) Laita kananmunan keltuainen sivuun odottamaan.
2) Mittaa kaikki muut ainekset kulhoon ja sekoita nopeasti käsin taikinaksi. Ei vaivausta!

3) Pyörittele taikinasta reilun lihapullan kokoisia minisämpylöitä ja voitele ne keltuaisella. Päälle voi ripotella siemeniä koristeeksi.
4) Paista 180 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kunnes väriä on sekä päällä että pohjassa.

Alkuperäinen resepti videoineen alla:

Istanbul neljässä päivässä

Aiemmin olen kirjoittanut blogiin Mersinistä eli Turkin asuinkaupungistani. Asuinpaikkana se on erittäin toimiva, mutta lomilla suuntaan mieluusti maan muihinkin kolkkiin. Istanbul on suosikkikaupunkini Turkissa, sillä se on kaunis, värikäs, monipuolinen, mystinen ja nähtävyyksien suhteen ehtymätön. Pientä hehkutusta en siis malta olla blogiin kirjoittamatta :)

Mietin, miten kirjoittaisin Istanbulista. Olen tehnyt kaupunkiin eripituisia reissuja vuosien varrella, mutta moni näkemisen arvoinen paikka odottaa edelleen. Koska en ole kaupungissa asunut, en pysty antamaan mitään yllättäviä käyntikohteita saati kertomaan arjesta kaupungissa, jossa yksistään elää asukkaita kolme kertaa enemmän kuin koko Suomessa. Lopulta päätin kuvailla ensimmäisen Istanbulin reissuni vuoden 2012 tammikuulta. Esimerkiksi näin voi siis viettää neljä päivää Istanbulissa:

Saapuminen

Elämäni ensimmäinen saapuminen Istanbuliin tapahtui iltapäivästä ja minä, jota ei vihlaise mahasta villeimmissä huvipuistolaitteissakaan, saavuin Turkin kamaralle karmaisevan matkapahoinvoinnin ryydyttämänä. Olin pihiyksissäni saapunut Helsinki-Vantaalle Suomen läpi huristelleella yöbussilla ja muistan istuskelleeni jo lähtöportilla unettomana, kalmankalpeana ja alati valppaana ryntäämään vessaan. Istanbulin sisällä metroilin ja raitiovaunuilin viimeisillä voimillani kohti Sultanahmetin alueella sijainnutta hotellia ja illan vietin sängyn pohjalla take away -ruokaa näykkien. Hyvin nukutun yön jälkeen seuraavaksi neljäksi päiväksi energiaa riittikin jo hyvin.

1. päivä

Ensimmäisen kokonaisen päivän aloitin hotellin lähistöltä eli Sultanahmetin alueen nähtävyyksistä. Ensin käväisin Sinisessä moskeijassa (Sultan Ahmet Camii), jossa toki ihmiset käyvät rukoilemassa ja muissa uskonnollisissa tilaisuuksissa, mutta toisaalta moni myös vain täysin turistina. Moskeija on etenkin sisältä kaunis, joten kengät vain pussiin, huivin tai hupun voi varmuuden vuoksi laittaa päähän (joskus vaaditaan, joskus ei) ja ei kun tutustumaan.

Toisena nähtävyytenä oli luontevasti Hagia Sofia (Ayasofya Müzesi), sillä se sijaitsee aika lailla Sinisen moskeijan naapurissa. Liki 1500-vuotias rakennus on alunperin toiminut ortodoksisena kirkkona, sittemmin satoja vuosia moskeijana ja nykyiseen tapaan reilut 80 vuotta museona. Rakennus on ulkoapäin varsin massiivinen ilmestys ja kauneus - ainakin omasta mielestäni - löytyy sisältä. Rakennus on täynnä mielenkiintoista kulttuurien ja uskontojen symbioosia, taidetta ja tunnelmaa.

Kävelymatkan päässä oli myös päivän kolmas kohde Yerebatan Sarayı eli Upotettu palatsi. Kyseessä on 500-luvulla rakennettu vesisäiliö, mutta nimensä mukaisesti se ei suinkaan muistuta tunkkaista vesiallasta vaan maanalaista vesipalatsia. Vaikka vesisäiliö ei ehkä kuulosta kiinnostavimmalta käyntikohteelta, on paikka näkemisen arvoinen historiansa ja hienon arkkitehtuurinsa tähden. Käynnistä on myös pyritty luomaan elämys musiikin ja kauniin valaistuksen keinoin.

Ensimmäinen päivä ei ollut turhan täyteen tupattu, vaan kolmen edellä mainitun nähtävyyden lisäksi loppupäivä kului kaupungin kaduilla käveleksiessä ja syödessä.


2. päivä

Toinen Istanbul-päivä alkoi vierailulla valtavaan arkeologiseen museoon (Istanbul Arkeoloji Müzeleri) tai oikeastaan museoalueeseen. Yli miljoonassa esineessä, muun muassa lukematon määrä patsaita, sarkofageja ja islamilaista taidetta, on katsottavaa tuntikausiksi.

Muutoin päivä kului kävellessä Istanbulin tunnettujen alueiden ja maamerkkien halki:

Kapalı Çarsı on valtava basaari täynnä ostosmahdollisuuksia.

Sultanahmetin alue edustaa klassista ottomaanista arkkitehtuuria kun taas Taksim aukion (Taksim Meydanı, kuvassa) ympäriltä löytyy erityylinen Istanbul. Aukiossa itsessään ei ole hurjasti nähtävää, mutta sitä ympäröivät hotellit, ravintolat, ostoskadut ja esimerkiksi kaunis ortodoksinen kirkko.

Taksim aukiolta voi suunnata Istiklal-kadulle, jota kävelevät päivittäin miljoonat ihmiset. Kadun varrella on runsaasti ostos-ja syömistarjontaa kuin myös kulttuuririentoja. Kävelyn lisäksi voi ajella vanhalla ratikalla.

Ikivanha torni, Galata Tower, on palvellut muun muassa vankilana ja observatoriona, mutta tänä päivänä se on pyhitetty ihmisille, jotka haluavat joko ruokailla tai katsoa maisemia.

Näkymä Galata Towerin näköalatasanteelta.

3. päivä

Kolmantena päivänä oli vuorossa loistoa, kun vierailukohteina oli kaksi kuuluisaa istanbulilaista palatsia. Aamupäivä kului Topkapın palatsissa (Topkapı Sarayı). Jo 1400-luvulla rakennettu palatsialue lukuisine rakennuksineen toimi aikoinaan ottomaanisulttaanien asuin- ja hallintopaikkana. Palatsissa on värikkyyttä - nimenomaan värikästä kauneutta, ei mitään barokkiöveriä tai kimallusta - kauniit ympäröivät maisemat ja runsaasti historiatietoutta.

Päivän toisena kohteena oli Dolmabahçe palatsi. Sulttaanit vaihtoivat kortteerinsa Topkapista Dolmabahçeen 1800-luvun puolivälissä. Tässä palatsissa onkin täysin erilainen, mutta yhtä lailla vaikuttava tyyli, johon kuuluu kimallusta, kultaa ja ylellisyyttä itämaisella twistillä. Dolmabaçhessa osallistuin noin tunnin mittaiselle opastetulle kierrokselle, sillä yksinään palatsiin ei päässyt harhailemaan.

 

Kaupungissa kuin kaupungissa, myös ihan Helsingissä, minulla on tapana hyödyntää Hop on/hop off tai Panorama Sightseeing -bussiajeluita. Istanbulissa valitsin iltakierroksen, jolloin kaupunkia näki kattavasti iltavalaistuksessaan. Huonona puolena olivat ajoittaiset ruuhkat, joilta ehkä (?) välttyisi paremmin päiväkiertoajeluilla.

 

4. päivä

Istanbulin ympäristössä riittää saaria, joille voi tehdä veneillä helposti päiväretkiä. Omaksi saarikohteekseni valikoitui Büyükada. Kesäisin alue on varmasti ihanan vehreä, mutta toisaalta talviaikaan tunnelma oli mukavan rauhallinen ja hiljainen. Saarella söin hyvin ja vuokrasin pyörän, jonka selässä ajelin pitkin saaren katuja kauniita huviloita ihastellen ja hiki päässä mäkisen maaston ansiosta. Vaivattomampi tapa kiertää saarta olisi hevosvaunujen kyyti.

Sisustusratkaisuja turkkilaisittain

Viime viikolla päädyin mutkien kautta lukemaan netistä vuoden 2018 sisustustrendejä. Samettia, puuvillaa ja pellavaa; pyöreitä muotoja; punaisen, sinapinkeltaisen ja ruskean sävyjä; kirpparilöytöjä ja viherkasveja.

Viime kesänä huonekalujen ja tekstiilien hankinta oli itselleni hyvin ajankohtaista, kun uuteen asuntoon tarvittiin yhtä ja toista. Turkista löytyisi kaikkea yksinkertaisista hyvinkin pompööseihin huonekaluihin, mutta meille valikoitui ihan perussimppeleitä tavaroita, jotka eivät eroa pahemmin suomalaisesta keskivertokodista. Trendejä ei myöskään tullut opiskeltua ennen ostoksia, mutta hauskasti jotain sattui jopa "kohdilleen", muun muassa verhojen ja mattojen värit. Verhoista on tosin todettava, etten ollenkaan osannut ajatella täkäläisen auringonporotuksen vahvuutta. Jo yksi kesä Turkin auringon paahteessa on osoittautunut melko kohtalokkaaksi Ikean pohjoiseen elämänmenoon suunnattuille verhoille. Monilla paikallisilla on kaksinkertainen verhosuojaus ikkunoissaan ja se on näköjään hyvin perusteltua!

Huonekalujen ja tekstiilien ulkopuoliset asiat eivät ole olleet omassa päätösvallassamme, vaan vuokranantajamme ovat remontoineet asunnon mieleisikseen parin viime vuoden aikana. Olin enemmän kuin hyvilläni, kun parin peruskuntoisen kämpän katselun jälkeen saimme käsiimme näin hyväkuntoisen yksilön. Mutta! Myönnettäköön, että asunto vilisee mielenkiintoisia turkkilaisia ratkaisuja.

Prameat katot. Kun katson kattojamme, koen asuvani paremmassakin kartanossa. Massiiviset listat, valaisimien ympäristöt ja monivärisyys - harva suomalainen (luullakseni) laittaisi näin paljon panostusta ysäri kerrostaloasuntonsa kattoon, mutta Turkissa kyse ei ole harvinaisuudesta.

Loistava keittiö. Keittiössä kaikki - KAIKKI - on kiiltävää: beigeä, viininpunaista ja pisteenä i:n päälle musta kiiltävä välilaatoitus ja kivitaso. Korkeakiiltoiset kaapinovet ovat ihan kivat, mutta joka sormenjälki näkyy. Hanaveden suuri kalkkipitoisuus taas takaa sen, että jokainen kivitasolle jäävä vesiläikkä muodostaa valkoreunaisen kuvion kuivuessaan.

Erityiskiitos kuitenkin kaappikorkeudesta. Kaapistot yltävät kattoon asti, joten ylähyllyille saa tungettua mielin määrin harvoin käytettävää tavaraa. Samoin eniten käytetyt yläkaapit avautuvat alhaalta ylöspäin ja korkeus on sellainen, ettei päätään saa kolhittua avonaisenkaan oven kulmaan.

Perinne-wc. Turkkilaisille tyypilliseen tapaan asunnostamme löytyy sekä isohko kylpyhuone että pieni vessa. Kylpyhuoneesta löytyvät samat asiat kuin suomalaisestakin kylpyhuone+wc -yhdistelmästä. Vessa taas on perinteinen Alaturka eli vessanpöntötön.

Myös wc:ssä riittää kiiltäviä pintoja.

Peilit sisustuselementteinä. Kotonamme on kaksi kiinteää peiliä, jotka ovat kirjaimellisesti kiinni seinissä halusimme tai emme. Toinen on tyypillisessä paikassa käytävällä ja siitä voi vilkaista itseään vaikka ennen kotoa lähtöä. Sen sijaan olohuoneen seinää koristava valtava 1m x 2m peili on ilmeisen suosittu sisustuselementti, mutta meidän makuumme hieman erikoinen. Mietimme päämme puhki, miten peilin saisi peitettyä, mutta lopulta se oli jätettävä suosiolla näkyviin.

Parvekkeiden määrä. Olen aiemmin tottunut yhteen parvekkeeseen ja sitäkin käytin laiskasti. Nykyään meillä on kuitenkin ylitsevuotavat kolme parveketta, mikä ei ole harvinaista Turkin kuumilla alueilla. Ahkerimmassa käytössä on pyykkinaruilla varustettu, muut auttavat lähinnä tuuletuksessa. Keittiön ja makuuhuoneen parvekkeet ovat alkuperäisessä kunnossaan, mutta olohuoneen parveke on remontoitu viimeisen päälle. On kiiltoa, värilaattoja ja lasiyksityiskohtia sekä ikkunalautaan muurattuna pahan onnen karkoittava lasisilmä-koriste. Turkissa rakennuksen julkisivun yhtenäisyys ei ilmeisesti ole niin vakava asia kuin Suomessa: joku remontoi, toinen ei ja kukin tyylillään - naapurien parvekkeet voivat siis olla erityyliset.

Kaappien puute. Astiakaappia ei keittiöstä löydy, mikä ei toki ulkomailla tule yllätyksenä. Turkissa on kovin tyypillistä, ettei löydy paljon muitakaan kaappeja. Olen vieraillut useammassa uudessa ja vanhassa turkkilaisessa asunnossa, jossa keittiötä lukuun ottamatta ei ole yhtään kiinteää kaappia. Meiltä löytyy onneksi edes kaksi. Eteisessä on kaappi, johon saa juuri ja juuri tungettua kahden ihmisen kenkä-, takki- ja asustevaraston. Yhdessä huoneessa on myös valtava kiinteä puukaappi, johon on sitten pyritty säilömään kaikki pyyhkeet, petivaattteet, vierastäkit ja -tyynyt, rinkat, teltat...  Vaatekaapit on suosiolla ostettava erikseen.

Kevään merkkejä

Suomen kevät on itselleni kimurantti vuodenaika. Kevättalvi auringonpaisteineen ja hankiaisineen toki on mukava. Samoin pidän kesästä, joka tietysti häämöttää kevään jälkeisessä ajassa. Mutta se vaihe, kun lumijäänteet ovat ruskeina talven hiekoituksista, puissa ei ole vielä lehtiä ja ruohikko on lähinnä kuollutta ja ruskeaa, tekee joinakin vuosina tiukkaa. Orhan Pamukin kirjassa Muita värejä on osuva lause: I don't know if this happens to other people too, but sometimes on spring afternoons it seems as if the world has become heavier. Jotain tuollaista tunnen itse helposti keväällä kävellessäni hikipäässä pitkin hiekasta pöllyävää tienlaitaa. Täytän varmaan keväisin muutaman viikon mallikkaasti valo/kevätväsymyksen kriteerit ja pisteenä i:n päälle on aina ollut kellojen siirtäminen kesäaikaan.

Tänä keväänä Turkissa ei siirretä kelloja, sillä koko talvi on porskutettu iloisesti kesäajassa eli tunti Suomea edellä. Tästä unirytmini on erittäin kiitollinen! Toisaalta täällä Turkin etelärannikolla kevät on ihan omanlaisensa ja elän vakaassa uskossa, että tänä vuonna talven ja kesän taitekohta sujuisi pehmeämmin: Osa puista ja pensaista on tiputtanut lehtensä talveksi, mutta ruoho ei ole muuttunut vihreästä ruskeaksi missään vaiheessa. Ja jo nyt, helmi-maaliskuussa, ensimmäiset kevään merkit ovat tulleet!

Viime viikkoina kotiamme ovat sulostuttaneet kukkakimput. Ensin ostimme pariin otteeseen narsisseja ja helmihyasintteja tienvarsikojuista - ne ovat toki talvikukkia täällä, mutta itselle tuovat keväisen olon. Muutama viikko sitten keittiön pöydälle ilmestyi kimpullinen työpaikan pihalta poimittuja kehäkukkia. Edellisen viikonlopun ratoksi ajelimme mieheni kanssa kohti vuoristokyliä tavoitteena katsastaa auenneet kukat ja kerätä uusi kimppu pöydälle. Lopulta löysimme neljää erilajista kukkaa, muun muassa puna-ailakkeja, sekä kukkivia mantelipuita.

 Yllä komeana kukkiva mantelipuu, johon kukat tulevat ennen lehtiä.

Yllä kukanpoimintamaisemia. Punainen kasvi on puna-ailakkia, tosin pienikokoisempaa ja hentovartisempaa kuin Suomessa. 

Kevät on siis alkamassa Mersinissä pikku hiljaa ja kauniisti 💓

Erdemli, Silifke, Tarsus...Mistä koostuu Mersin?

Kirjoitin blogiin jokunen viikko sitten Mersinin kaupungista. Tässä postauksessa kirjoitan vähän lisää Mersinistä maakuntana, sillä ytimen ympäriltäkin löytyy paljon nähtävää. Itse asiassa ydinkeskustassa ollessa turisteihin törmää harvoin ja tunnelmana on lähinnä suurkaupungin eloisuus kaikilla mausteilla. Vähän kauemmaksi mentäessä alkaa historiallisia ja luontonähtävyyksiä, rantoja ja hotelleitakin tulla vastaan entistä enemmän.

Mersinin maakunta koostuu yhteensä 13 erikokoisesta paikkakunnasta ja alueen vaihtelevuudesta + näkymistä saa hyvää makua Mersinin kaupungin virallisesta, turisteja houkuttelevasta videosta:

Videon satama, tornitalot ja ihmisvilinä ovat kuvausta Mersinin ytimestä. Ytimen tai paremminkin metropolialueen muodostavat Akdeniz, Mezitli, Toroslar ja Yenisehir.  Pienin neljästä, joskaan ei pieni, on Mezitli (n. 164 000 asukasta) ja suurin, myös pinta-alaltaan, Toroslar (reilut 280 000). Näiden neljän alueelta löytyy se todellinen suurkaupunkitunnelma ja oikeastaan en itse edes pysty erottamaan, mistä mikäkin alkaa ja mihin loppuu. Asukkaille ja turisteille on tarjolla kaikkea mahdollista museoista kulttuuririentoihin ja ravintoloista ostoskeskuksiin. Toisaalta esimerkiksi Mezitlistä löytää nykyajan lisäksi antiikin havinaakin: Soli-Pompeipolis oli antiikin aikainen satamakaupunki, josta käsin käytiin kauppaa Kyprokselle ja Egyptiin. Jonkin verran pylväitä ja raunioita on säilynyt näihin päiviin ja kiinnostuneet voivat käydä niitä nykyisen Mezitlin alueella ihmettelemässä.

Mersin Marina -ostoskeskuksessa voi käydä ihastelemassa esimerkiksi turkkilaisen Pasabahce-myymälän astioita ja koriste-esineitä. Nämä kahvikupposet noin 100 euroa kappale.

Kun siirrytään kohti maakunnan reunoja, löytyy erikokoisia paikkakuntia. Kokoluokka vaihtelee turkkilaisittain kylämäisen ja luonnonläheisen Çamlıyaylan vajaasta 9000 asukkaasta aina reilun 300 000 asukkaan Tarsukseen. Aydıncık, Bozyazı, Gülnar, Mut, Anamur - näistä kaikki ovat suomalaisin silmin pieniä ja keskikokoisia paikkakuntia. Valokuvissa ne ovat kauniita ja jos Mersinin matkailumainoksiin on uskominen, niissä pääsee tutustumaan muun muassa antiikin aikaisten kaupunkien ja rakennelmien raunioihin, kauniisiin rantoihin, vanhoihin linnoituksiin ja tippukiviluoliin.Valitettavasti itse en ole näillä alueilla vielä käynyt, enkä osaa niitä sen syvällisemmin esitellä.

Itselleni Mersinin paikkakunnista tutuimmat ovat metropolialueen ohella Erdemli, Silifke ja Tarsus, joista jokainen on omalla tavallaan tutustumisen arvoinen.

Erdemli ja Silifke

Reilun 130 000 asukkaan Erdemli ja astetta pienempi Silifke ovat itselleni kohteita, joihin olen matkannut sekä rannan että nähtävyyksien takia. Erdemlissä ja etenkin Silifkessä kohtaa jo välimerellistä rantalomakohteen tunnelmaa, sillä merta reunustavat hotellit ja aurinkotuolit. Silifkessä on paljon myös korkeita kerrostaloja, joissa paikallisten ja turkkilaisten turistien lisäksi on muun muassa saksalaisten kakkosasuntoja.

Aurinko laskee silifkeläisellä uimarannalla.

Koska henk.koht. en ole uimari ja muutun rannoilla lähinnä ravun väriseksi, itselleni suurinta antia turistina ovat luonnon muokkaamat kohteet ja antiikin rauniot. Erdemlin historiatarjontaa ovat esimerkiksi merellä siintävä linnoitus sekä Kanlidivane ja Elauissa-Sebaste lukuisine raunioineen ja kaiverruksineen. Kanlidivanesta löytyy temppeli- ja kirkkoraunioita, muinaisia vesisäiliöitä sekä luonnon syvänne, johon tarinan mukaan heitettiin rikolliset villieläinten armoille. Elauissa-Sebaste taas oli antiikin Rooman aikainen kaupunki, ja yhä tänäkin päivänä kuka tahansa voi kiivetä sen antiikkisen teatterin yläpenkille katselemaan merinäköalaa.

Elauissa-Sebaste henkii antiikkia.

Silifken luontonähtävyyksistä kenties kuuluisin on Cennet-Cehennem eli suomeksi Taivas-Helvetti. Kyse on oikeastaan kahdesta valtavasta kuilusta. Helvetin reilun 100 metrin syvyistä onkaloa voi katsella sen yllä olevalta tasanteelta ja Taivaaseen voi puolestaan kävellä kivisiä rappusia pitkin - alaspäin. Taivaan pohjalta löytyy paitsi vehreyttä myös pienen luostarin rauniot sekä pimeä ja hieman liejuinen luola. Kävely alas ja takaisin ylös on varsinainen urheilusuoritus kesähelteellä (nimim. kokemusta on), mutta elämys sinänsä. Lisäksi paikkaan liittyy kiehtova tarina. Myytin mukaan itse Zeus piti kreikkalaisen mytologian karmeinta hirviötä, Typhonia, vangittuna Helvetti-kuilussa. Taivaan ja Helvetin lähistöltä löytyy myös mukiinmenevä tippukiviluola.

Näkymä Taivas-onkalon pohjalta

Tarsus

 

Itselleni Mersinin tutuin kolkka on Tarsus, josta löytyy myös monia mukavia nähtävyyksiä. Keskustassa on pieniä putiikkeja ja kauppakeskus elokuvateattereineen löytyy, syrjempää myös eläintarha. Pienen vesiputouksen äärellä voi käydä vaikka kahvittelemassa. Myös niin sanottua Vanhaa kaupunkia on palanen jäljellä. Osa siitä on huonossa kunnossa, mutta alue on kuitenkin kävelyn arvoinen. Alue on myös suuressa hääkuvaus-suosiossa ja ennen menoa yritän aina veikata, montako paria onnistun näkemään.

Paavalin asuinaluetta ja Vanhaa kaupunkia samassa kuvassa.

Tarsus on historialtaan mielenkiintoinen paikka. Yksi kaupunkiin liittyvä tarina on niin kutsuttu Sahmeran-myytti. Tarun mukaan Sahmeran, käärmeiden kuningas, asusteli aikoinaan maan päällä. Tarsuslaiset tappoivat hänet, mutta sitä käärmeet eivät vielä tänäkään päivänä tiedä. Myytin mukaan tuomiopäivänä käärmeet saavat selville syyllisen kuninkaan kuolemaan ja tulevat kostamaan kaupungin ihmisille. Nykyään tarusta muistuttaa kaupungista löytyvä patsas.

Uskonnollista nähtävää löytyy myös. Pyhä Paavali piti aikoinaan majaansa Tarsuksessa, joten yhä tänä päivänä voi vierailla katsomasssa hänen kaivoaan (kyllä), talonsa raunioita ja kirkkoa. Myös Pyhän Danielin - tai näin uskotaan - hauta löytyy kaupungin keskustasta. Automatkan päästä löytyy Eshab-i Kehf eli seitsemän nukkujan luola. Tarun mukaan seitsemän esikristittyä pakeni luolaan roomalaisten vainoja ja he nukkuivat luolassa liki 300 vuotta - merkitystä tarinalle antavat sekä muslimit että kristityt. Nykyään paikan lähellä on iso moskeija ja luolaankin voi piipahtaa.

Pyhän Paavalin kirkko.

Aivan kaupungin keskustassa voi nähdä hieman esiinkaivettua Rooman aikaista tienpätkää sekä Kleopatran portin. Itse asiassa aikoinaan kyse oli pääportista, josta saavuttiin sisälle Tarsuksen kaupunkiin. Yhtenä vierailijoista oli Egyptin kuningatar Kleopatra, ja sen ansiosta portilla on nykyinen nimensä.


Kaiken kaikkiaan Mersinin maakunnan luonto on todella kaunis. Osa paikkakunnista sijaitsee Välimeren rannalla ja toisaalta aluetta ympäröivät Taurusvuoret. Ajeltaessa keskustoista kohti vuoristokyliä maisemat ovat usein todella jylhiä:

Istanbul - Bagdad -rautatiesilta, jonka rakensivat aikoinaan saksalaiset.

Lähteinä Mersinin kaupungin kotisivut ja kaupungin tuottama informatiivinen turistikartta + omat asumis- ja reissailukokemukset kuvineen.