Suomi mainittu!

Suomen tammikuu 2018...

Usein sanotaan, että suomalaisia kiinnostaa ehkä liikaakin, mitä muu maailma meistä ajattelee. Jos näin on, niin turkkilaiset ymmärtänevät meitä. Ajatuksiani turkkilaisesta ruuasta, säästä, kielestä, liikenteestä ym. ym. kysytään säännöllisesti. Onko turkkilainen vai suomalainen ruoka parempaa? Voittaako Suomen ilmasto Turkin? Onko turkin vai englannin kieli vaikeampaa? 

Kuten varmaan useimmat, en minäkään menetä yöuniani, jos ulkomaalainen poliitikko haukkuu suomalaisen ruuan tai Miss Suomen laimea fantasia-asu Universumeissa kalpenee muiden maiden värikkäille viritelmille. Kuitenkin, myönnetään, luen/katson/kuuntelen suurella mielenkiinnolla, jos huomaan ulkomaisessa mediassa Suomi-jutun.

Lentäessäni Suomesta Turkkiin nyt tammikuun alkupuolella selailin aikani kuluksi Turkish Airlinesin uusinta Skylife-lehteä. Ja mitä pamahtikaan lehden loppupuolelta: aukeaman juttu Suomesta. Ensimmäisellä sivulla hehkutettiin Suomen luontoa, tituleerattiin Helsinkiä maailmankuuluksi musiikki- ja designkaupungiksi ja muistutettiin, että löytyy maasta toki muutakin näkemisen arvoista.

Toisella sivulla opetettiin hieman suomen kieltä. Ensimmäisenä fraasina esiteltiin mitä sinulle kuuluu ja siinä sivussa tervehdyksistä terve. Seuraava fraasi oli saisinko kupin kahvia, syystä että suomalaiset pitävät kärkeä maailman kahvinkulutuksessa (per henkilö). Kolmantena fraasina tarjottiin hieman harvinaisempi onko teillä paikallisia erikoisuuksia, jolla kannustettiin lukijaa tutustumaan Suomen rikkaaseen ruokakulttuuriin. 

Jutun neljäs kohta + fraasi herättivät sekä hyviä tunteita että hämmennystä itsessäni. Kohdassa kerrottiin, että suomalaiset ovat ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Kiitos! sanoin mielessäni, sillä tämä aihe on muodostunut itselleni yllättäen yhdeksi suurimmista totuttelun kohteista täällä Turkissa. Suomessa olen aina kokenut, että esimerkiksi asiakaspalvelu on pääosin kohteliasta ja kyläilyt ovat kaikinpuolin mukavia: mahat täyttyvät, kahvi ja tee porisevat ja tunnelma on ystävällinen. Vieraina emme välttämättä ylitsevuotavasti kehu tarjottavia tai vaikkapa isäntäväen sisustusratkaisuja, mutta emme kritisoikaan. Kyllä turkkilaisetkin osaavat olla sydämellisiä ja kestitseminen on kunnia-asia, mutta monesti olen käynyt kaupassa saamatta kassalta tervehdystä, samoin kylääntulijat ovat pamauttaneet suoraan mielipiteensä esimerkiksi ostamieni verhojen "epäkäytännöllisyydestä", asunnon "väärästä" lämpötilasta ja "rasvaisesta" hajusta (pikkuleivät uunissa). Loppupeleissä molemmat kansat lienevät ystävällisiä ja vieraanvaraisia, mutta eri käsityksin ja käytännöin :)

Joka tapauksessa juttu ohjeistaa Suomen vierailijaa kiittämään kyläpaikassa fraasilla kiitoksia oikein paljon. Ohjeena on myös viedä isäntäväelle pieni lahja, vaikkapa kukkia. Jutun mukaan kukkia täytyy olla pariton määrä (ok) ja kukat eivät saa olla keltaisia, sillä se on hautajaisväri (täh?). Tässä kohtaa hämmennyin hieman, sillä en ole moista värisääntöä koskaan kuullutkaan.

Viimeisenä jutussa esiteltiin sauna, tuo moniin kieliin levinnyt sana ja turkkilaisen hamamin jonkinasteinen sukulainen. 

Skylife-paperilehden jutut löytyvät myös netistä:

englanniksi Welcome to Finland ja turkiksi Finlandiya'ya Hos Geldiniz!

                     Turkin tammikuu 2018.

Makusiirappeja kotikonstein

Joulu ja Suomen visiitti ovat takana ja paluu Turkkiin ja arkeen tapahtui muutama päivä sitten. Ensimmäisen päivän Turkissa aloitin syömällä salmiakkia vain siitä ilosta, että sitä taas taloudesta löytyi yllin kyllin. Salmiakkiaamiaisen jälkeiset aamut taas ovat alkaneet Ruispaloilla. Ruisleipää kuluu taloudessamme niin suomalaiseen kuin turkkilaiseen suuhun, joten Suomesta raahattu leipävaranto hupenee huimaavaa vauhtia.

Suomessa käsiini eksyi pari vuotta sitten julkaistu Syötävät lahjat -kirja (Taru Vihavainen aka pullahiiri.com 2016). Kirja on monipuolinen ja inspiroiva. Keksit, kakut ja karkit saavat rinnalleen muun muassa jauhosekoitepurnukat, joihin on valmiiksi mitattu leipomuksen ainesosat ja lahjan saaja voi  muutaman raaka-aineen lisäyksellä + mukana tulleen reseptin ohjein loihtia itselleen uunituoretta syötävää. Itse innostuin kokeilemaan kirjan helppoja ja nopeita makusiirappeja.

Makusiirappeja voi lorautella juomiin, leivonnaisiin, jälkiruokiin, jäätelöihin, osaa myös suolaisiin syötäviin. Oikeastaan vain mielikuvitus on rajana. Jos olisi ollut raparperikausi, testiin olisi alta aikayksikön mennyt kirjan raparperisiirappi. Koska ei ollut, päädyin tekemään jouluista omena-kanelisiirappia ja, taas kerran, sitruunaista siirappia.

Kokeilin valmistamiani siirappeja teehen. Siinä ne korvaavat sokerin tai hunajan, sillä siirapit ovat hyvin makeita. Jäätelön kanssa makusiirapit toimivat takuuvarmasti. Pidin myös siirapin ja kivennäisveden yhdistelmästä: 1/4 lasia siirappia ja 3/4 lasia kivennäisvettä. Sokeriahan näin maustetussa kivennäisvedessä toki on, mutta lisä- ja säilöntäaineettomuus ovat plussaa.

Kauniiseen pulloon tai purkkiin  pakattuna itse keitelty siirappi toimii varmasti mukavana lahjan - niin kuin kirjan nimi kertookin. Lisäksi kirjasta löytynee jokaisen makuun oleva siirappi, sillä kokeilemieni lisäksi ohjeet löytyivät (muistista kaivellen) ainakin nektariini- ja vaniljasiirappiin.


Omena-kanelisiirappi (puolitettu alkuperäisestä ohjeesta)

300 g omenoita
2,5 dl vettä
1,5 dl sokeria
kanelitanko

1) Pese omenat ja pilko ne neljään osaan. Halutessasi voit jättää kodat ja kuoret paikoilleen. Jos kuitenkin haluat syödä siirapin ohella syntyvän omenasoseen, kannattaa ainakin siemenkodat poistaa.

2) Laita kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä hiljalleen noin puoli tuntia.

3) Valuta valmis siirappi harson tai tiheän siivilän läpi. HUOM! Siivilään jää noin jälkiruokakulhollisen verran omenasosetta, jonka voi syödä vaikka puuron, jogurtin tai myslin kanssa.

Valokuva vääristää hieman väriä: siirappi on väriltään kauniin punertavaa.

- Säilytä viileässä ja käytä parin viikon sisällä.
- Kirja neuvoo käyttämään omena-kanelisiirappia esimerkiksi jäätelön kanssa sekä iltateen makeuttajana. Itse pidin maustamattoman kivennäisveden ja tämän siirapin yhdistelmästä.


Sitruunasiirappi

2 sitruunaa
2 dl sokeria
1 dl vettä

1) Pese ja kuivaa sitruunat huolellisesti. Raasta kuoret ja purista mehut.

2) Laita kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Jatka keittämistä hiljalleen noin 15 minuuttia.

3) Pullota sellaisenaan tai siivilöitynä.

- Säilytä viileässä. Säilyvyys muutamia viikkoja.
- Kirja vinkkaa käyttämään sitruunasiirappia esimerkiksi jälkiruokakastikkeena, juomien pohjana ja boolin maustajana. Itseäni alkoi kiehtoa vaniljajäätelön, marengin ja sitruunasiirapin yhdistelmä, mutta kokeilemaan en vielä ehtinyt.

Kolme jouluista jälkiruokaa

Koska en vietä joulunpyhiä Turkissa, minulla ei ole tarvetta kokata joulupöytää laatikoineen, salaatteineen, lihoineen ja kastikkeineen. Joulukoristeita ripottelin kuitenkin asuntoon pitkin joulukuuta, viimeisimpänä pienen pöytäkuusen. Fiilistelin eritoten itsenäisyyspäivää ja Lucianpäivää ja päätin pitää ruokapikkujoulut.

Pikkujoulupöydässä yhdistyivät perjantaille tyypillinen "pikaruoka" ja pari, arvioideni mukaan ei turkkilaiseen makuun liian eksoottista, jouluruokaa. Tarjolla oli siis uunissa paistettuja lohkoperunoita pienten kalkkunanakkien, ketsupin ja majoneesin kanssa, rosollia, perunasalaattia ja tuikiturkkilaista granaattiomenansiemenillä höystettyä vihersalaattia.

Jälkiruokia väkersin kolme. Yritin miettiä joulun makuja + mitä aineksia kotosalla olisi jo valmiiksi ja niillä perustein valitsin taateli-omenakakun, suklaatäytteiset luumut ja taatelisnickersit.

Pikkujoulut olivat onnistuneet, sillä lopputulemana oli jouluun erittäin kiinteästi liittyvä tunne: ruokaähky.


Pieni omena-taatelikakku

Tiikerikakkua olin tehnyt vastikään. Maustekakkuun olisi pitänyt ostaa mausteita, joiden tiesin jäävän pyörimään kaappeihin. Hedelmäkakkuun en löytänyt säilöttyjä kirsikoita. Taateli-kahvikakku kaatui siihen, että kotimme turkkilainen ei pidä kahvin mausta leivonnaisissa. Niinpä kokeilin uutta kakkua, johon kaikki ainekset löytyivät jo kaapista. Meiltä löytyi ohjeen mukaisesti tuoreita taateleita, mutta uskon vakaasti, että ns. taatelikuutiostakin onnistuu. Hyvää ja jouluista!

Alkuperäinen resepti on K-Ruoka -sivustolta ja sillä saa leivottua ison kakun. Koska tein useampaa jälkiruokaa, en halunnut tehdä isoa, normaalikokoista kuivakakkua. Kaapistani onneksi löytyy pieni, kuitenkin suht korkeareunainen kuivakakkuvuoka, josta saa noin 14 pientä kakkupalaa. Niinpä puolitin alkuperäisen ohjeen ja leivoin pienen kakun alla olevilla määrillä:

100 g (tuoreita) taateleita
1 dl vettä
1 omena
100 g voita
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 3/4 dl vehnäjauhoja
1 kukkura tl vanilja- tai vanilliinisokeria
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa

1. Hienonna taatelit ja keitä niitä kattilassa veden kanssa. Kun taatelit ovat pehmenneet (n. 5 - 10 min), laita seos syrjään jäähtymään.
 
2. Raasta kuorittu omena. Sekoita jauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja sooda keskenään.

3. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää muna vatkaten.
4. Lisää taikinaan jäähtynyt taateliseos ja omena ja sekoita käsin.
5. Siivilöi mukaan jauhoseos ja sekoita varovasti.

6. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Kypsennä 175 asteisessa uunissa reilu puolisen tuntia. Paistumista kannattaa vahtia!
7. Anna jäähtyä hetki ja kumoa vuoasta. Kuumana kakku on hajoavaa, mutta jäähtyneenä aivan normaalin kuivakakun tyyppistä.

 

Taustalla iso, edessä käyttämäni pieni vuoka. Valmis kakku jälkiruokalautasella.


"Suklaatäytteiset" luumut

Sain aikoinaan joululahjaksi Trish Deseinen kirjan Haluan suklaata (2003). Miettiessäni joulumakuja mieleeni tulivat suklaa ja luumu ja sitten tämä resepti, jossa saisin lyötyä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Reseptistä syntyy nimensä mukaisesti suklaalla täytettyjä luumuja - tai syntyy ja syntyy. Ehdin ostoskiireissäni katsoa kuivattuja luumuja vain yhdestä marketista ja jouduin tyytymään siihen mitä oli: pieneen rasiaan sullottuja, toisiinsa lytättyjä luumuja, joita ei olisi täyttänyt millään ilveellä. Siksi reseptissä alkuperäinen ja nyt toteuttamani kuppiin rakenneltu tarjoilumuoto.

150  g tummaa suklaata
1,5 dl kuohukermaa
12-18 kuivattua, kivetöntä luumua

1. Palastele suklaa suht pieneksi rouheeksi. Kaada päälle kiehuvaksi kuumennettu kerma. Sekoita tasaiseksi.
2. Vatkaa seos sähkövatkaimella kuohkeaksi. Ole kärsivällinen, tässä kestää aikansa.

VAIHTOEHTO 1:
- Leikkaa luumut varovasti halki niin, että puolikkaat jäävät kuitenkin vielä kiinni toisiinsa.
- Raota luumua ja pursota hieman suklaaseosta luumunpuolikkaiden väliin.

VAIHTOEHTO 2:
- Leikkaa luumuja pieniksi kuutioiksi.
- Laita pieniin annoskuppeihin (esim. desin espressokuppi käy mainiosti, sillä pieni annos riittää) kerroksittain suklaavaahtoa ja luumunpaloja.
- Jos viitsit, pursota päällimmäiseksi kermanokare ja/tai viimeistele esimerkiksi suklaarouheella.
- Jos haluat tarjota heti, OK! Jos et, laita odottamaan jääkaappiin. Tällöin suklaavaahto kovettuu, mutta säilyy hyvin lusikoitavana.


Taatelisnickersit

Simppeli ohje, johon olen törmännyt usein. Koska olin jo tehnyt taatelia sisältävän kakun, jälkiruokiin tuli pieni yliedustus taatelista. Kun taateleita kuitenkin kotoa löytyi mielin määrin (tänä syksynä olen kehittänyt riippuvuuden tuoreisiin taateleihin) ja kaikkia muitakin ainesosia, en malttanut olla tekemättä.


- tuoreita taateleita
- suolattuja tai suolaamattomia pähkinöitä maun mukaan (itse käytin suolattuja maapähkinöitä)
- suklaata maun mukaan (itsellä tummaa)

1. Halkaise taatelia sen verran, että saat kiven ulos (jos siis eivät ole kivettömiä).
2. Laita sisälle 1-2 pähkinää ja paina kiinni = näyttää avaamattomalta.
3. Dippaa osittain tai kauttaaltaan suklaaseen + koristele halutessasi lisää :)

Turkin tuliaisia top 5

Kävin ensimmäisen kerran Turkissa, Fethiyessä, vuonna 2011. Siltä reissulta muistelen tuoneeni Suomeen tuliaisiksi pienen kankaisen kukkaron ja koristeellisissa peltirasioissa olevia oliiviöljysaippuoita.

Fethiyen jälkeen vuorossa olivat Istanbul, Kusadasi, Izmir ja Efesos. Kaikissa näissä houkuttelivat turisteille suunnatut kojut ja basaarit, ja niistä tuli hankittua jotain pientä niin itselle kuin tuliaisiksi.

Viime vuosina olen vieraillut edelleen turistikohteissakin, mutta yhä useammin löydän itseni lahjatavakauppojen tavoittamattomista syrjäisiltä ranta-alueilta, paikallisten suosimilta kaduilta tai maatilamatkoilta. Näin tuliaisetkin ovat muodostuneet hieman erilaisiksi.

Oman lisänsä tuo nyt Turkissa asuminen ja perusarjen eläminen. Silloin oppii, mistä katsotaan uusia sukkia, mistä siivousluuttuja, mistä pähkinäsekoitusta - ja taas tuliaiset muuttuvat. Nyt kun Suomen visiitti on ajankohtainen ja laukku pullollaan tuliaisia, pohdiskelin mitä kaikkea sitä onkaan vuosien saatossa tullut tuotua ja miksi. Tässä siis omat top 5 tuliaiseni:

5. Turkkilaiset ruokatarvikkeet

Suomesta rahtaan Turkkiin päin ennen kaikkea ruisleipää ja salmiakkia. Vastaavasti Turkista löytyy tuotteita, joita toin aikoinaan Suomeen melkeinpä joka visiitillä ennen kaikkea itselleni, mutta silloin tällöin myös muille kokeiltavaksi. Tärkein näistä oli paprikapyree (biber salçası).  Sitä löytyy marketeista enemmän ja vähemmän tulisena, ja osa ihmisistä tekee sitä myös itse. Pyreetä kannattaa ehdottomasti hankkia, jos turkkilaisen ruuan kokkailu Suomessa kiinnostaa, sillä sitä sujautetaan moneen reseptiin, omalla asuinalueellani (Çukurovan alue) oikeastaan kaikkeen.

Toinen ikisuosikkini on granaattiomenasiirappi (nar ekşisi), jota käytetään ennen kaikkea salaateissa. Suomessa voi noudattaa joko löytämäänsä reseptiä tai maustaa haluamanlaisensa salaatin sitruunamehulla, ripauksella suolaa ja runsaalla lorauksella granaattiomenasiirappia.

Sumakki-maustetta (sumak) löytyy käsittääkseni nykyään enenevässä määrin myös Suomesta, mutta itse toin sitä aikoinaan Turkin reissuilta. Salaatti on klassinen käyttökohde, mutta itse käytän sitä letkeästi myös jogurttipohjaisissa dipeissä, kanan marinadissa ja lohkoperunoissakin - melko miedolla mausteella en ole onnistunut mitään pilaamaan. Sumakin lisäksi pidän turkkilaisista chilihiutaleista (kırmızı pul biber), sillä ne eivät ole liian tujuja. Viime kesänä toin perinteisten mausteitten lisäksi maatilamatkan tuliaisina omin käsin kuivattamaani ja käsittelemääni timjamia.

Yksi kestohoukutus ovat myös Halley-keksit (Ülker Çikolatalı Halley), joita löytyy marketista kuin marketista. Mikään varsinaisesti turkkilainen keksi-innovaatio tuskin on kyseessä, mutta Suomessa en ole vastaaviin onnistunut törmäämään. Kahden keksipohjan välissä on vaahtokarkkitäyte ja koko komeus kuorrutettu suklaalla - järkkymakeaa ja samalla vastustamatonta. Ehkä suomalaisissa Suukko-karkeissa on jotain yhtäläistä ja kiintymykseni niihin selittää myös kiintymykseni näihin kekseihin.

4. Saippuat

Etenkin turistialueilla, museokaupoissa ja lentokentillä olen törmännyt pieniin, pyöreisiin peltirasioihin tai muuten kauniisti pakattuihin saippuoihin. Keskustojen ja ostoskeskusten sisustukseen ja tekstiileihin keskittyvistä ketjuliikkeistä (esim. Özdilek, English Home, Madame Coco) löytyy myös usein suloisesti pakattuja tuoksusaippuoita. Kesällä sorruin juuri näiden kielo- ja granaattiomenasaippuoihin (Made in Italy, tosin). Nyt joulutuliaisiksi pakkasin mukaan melko hajutonta markettitavaraa: oliiviöljy-laakerisaippuaa, joka on tarkoitettu niin vartalolle kuin hiuksille. Omat hiukseni pitävät siitä huomattavasti enemmän kuin shampoosta.


3. Vaatteet

Turkissa vaatteiden edullinen hinta houkuttaa ostajaa. Halpa ja kestävä tai halpa ja parin pesun jälkeen kulahtanut. Ihan niin kuin Suomessakin, joskus halvalla saa hyvää, joskus ei.

Itselleni ostin vuosien saatossa muutaman paidan ja sukkia, nyt muutettuani toki kaikkea farkuista juhlamekkoihin. Tuliaiseksi olen ostanut ennen kaikkea huiveja, joissa ei tarvitse miettiä, onko vaate kooltaan oikea. Kauniita huiveja löytyy ketjuliikkeistä (esim. LC Waikiki, Koton, Mavi, De Facto) - samantyyppisiä saa Suomestakin hieman kalliimpina. Joskus käy tuuri: toreilta, markkinoilta, pieniltä käsityökojuilta tai ihan kadunvarteen pystytetystä myyntipöydästä voi löytyä hyvin edullisesti perinteisiä turkkilaisia huiveja. Ne ovat melko pieniä, ohuesta kankaasta ja niissä on usein kauniit virkatut reunukset helmikoristein tai ilman.

Näin talviaikaan Turkin kaupat ovat täynnä hyvin Suomen ilmastoonkin sopivia neuleita, tunikoja ja villatakkeja. Näinpä ensimmäistä kertaa Suomeen tulee tuliaisena myös pari paitaa ja toivossa elän, että koko olisi sopiva. Turkissa vaatteet tuntuvat välillä olevan pienempiä kuin Suomessa, mutta eivät järjestelmällisesti.


2. Muiden antamat tuliaiset

Mitä enemmän turkkilaisia tuttavia ympärilleni on tullut, sitä täydempi Suomeen lähtevä matkalaukkuni on ollut - ilman, että olisin itse ostanut kovin paljoa mitään. Olen saanut useita perinteisiä huiveja virkattuine reunuksineen. Pyyhkeen, tyynyliinoja, pöytäliinoja, kudotun shaalin ja liivin sekä tietysti runsaasti syötävää kotiin viemisiksi.

Lisäksi turkkilaiset pyrkivät huomioimaan läheiseni laajemminkin ennen kaikkea syötävillä. Yksi on leiponut valtavan rasiallisen pikkuleipiä juuri ennen lähtöä, toinen laittaa omatoimisesti laukkuun hillo-, -oliivi- ja hunajapurkkeja. Täksi jouluksi Suomeen lähtee lahjoitettuna pari huivia, oliiveja, kotitekoista paprikapyreetä ja, kun kassissa nyt sattuu olemaan tilaa ja sitruskausi on parhaimmillaan, pari kiloa sitruunoita.


1. Makeiset

Suklaakääreet on kuvitettu Turkin kuuluisilla nähtävyyksillä.

Turkish delight (lokum) ja suklaa - siinä suurimmat suosikkini. Lokumit ovat sitkeitä, hieman marmeladimaisia makeiskuutioita, jotka on usein kieritelty tomusokerissa tai kookoshiutaleissa. Makuvaihtoehtoja löytyy hurjasti. Käsi sydämellä, lokumit ovat itselleni, salmiakkia rakastavalle, maultaan lähinnä "OK". Toisaalta ne ovat kuitenkin niin turkkilaiselle makeiskulttuurille ominaisia, että tuliaiseksi tuonti tuntuu loogiselta. Oman kokemukseni mukaan jotkut suomalaiset pitävät, toiset eivät, joten suosin tuliaisina pieniä rasioita varmuuden vuoksi.

Turkkilaisesta suklaasta ihmiset yleisesti ovat pitäneet; turkkilaisesta ja "turkkilaisesta" - myynnissä on paljon esimerkiksi belgialaista suklaata. Oma vakiolentokenttäni, Istanbulin Atatürk, on mainio ja kesäisin myös käytännöllisin ostospaikka sulamisvaaran takia. Hinnat toki ovat taattua lentokenttää, mutta erilaiset suklaarasiat ovat niin kauniita, että hinnasta viis! (Jos suklaa ei innosta, kuivahedelmä-, pähkinä- ja lokumvalikoimat ovat myös kohdillaan! Ja tietysti kansainväliset makeismerkit.)

Tällä kertaa Suomeen pakkasin poikkeuksellisesti cezerye-makeisia. Ne ovat omalle asuinalueelleni tyypillisiä, porkkanapohjaisia marmeladimakeisia, joissa jouluun sopivasti maistuvat myös pähkinä, kaneli ja kookoshiutaleet. Tykkään! Ruusunterälehdillä kuorrutettuja lokumeja ostin myös tuliaiseksi pienen rasian, en ehkä niinkään maun, vaan eksotiikan vuoksi. Suklaaostoksissa luotin taas matkustuspäivään ja lentokentän suklaavalikoimaan.

Kohteliaita fraaseja turkiksi x7

Turkkilaiset viljelevät puheessaan paljon fraaseja ja sanontoja. Toisaalta tämä tietysti helpottaa kielenoppijaa: perusfraasit, kuten merhaba (hei), teşekkür ederim (kiitos), nasılsın (mitä kuuluu) ja iyiyim (hyvää kuuluu), saa otettua haltuun nopeasti.

Kun opiskelu jatkuu hieman pidemmälle, törmää kuitenkin auttamatta siihen, ettei merhabaa ja teşekküriä voikaan tunkea joka paikkaan. Suomalaisena ylikäytin kauan esimerkiksi yksinkertaista kiitos-sanaa. Kun sain lahjan, sanoin teşekkür ederim (OIKEIN). Kun minut toivotettiin tervetulleeksi, vastasin teşekkür ederim (VÄÄRIN). Kun nousin ruokapöydästä, sanoin taasen tesekkür ederim (VÄÄRIN). Pikku hiljaa opin, että suomen kiitosta vastaa turkissa sen seitsemän eri ilmausta, ja kiitostilanteesta ja aiheesta riippuen suosimani tesekkür ederim on joko hyvä, ok tai outo ilmaus.

Fraaseihin kannattaa panostaa sekä huvikseen että hyödyksi. Niiden merkitykset ovat mielenkiintoisia, ja käytännön näkökulmasta jo kourallinen fraaseja tarjoaa aloittelijallekin hyvää ensiapua esimerkiksi kyläilytilanteisiin. Pysyt paremmin kartalla tapahtumista ja turkkilaiset ilahtuvat silmin nähden. 

Voin antaa tarpeellisuustakuun ja lämpimän suosituksen muun muassa seuraavien ilmausten opettelulle:

1) Hoş geldiniz - hoş bulduk

Näitä tarvitset, kun olet vieraana tai otat omia vieraitasi vastaan: tervetuloa - kiitos. Kirjaimellisesti käännettynä tulitte mukavasti, johon vastataan löysimme mukavasti. Jos sinulla on mahdollisuus/riski vierailuun turkkilaisessa kodissa, suosittelen opettelemaan tämän fraasiparin. Isäntäväkeä ilahduttaa kovasti, kun vastaat heidän hoş geldiniz -tervetulotoivotukseensa oikealla fraasilla.

2) Hoşçakalın - güle güle

Suomennettuna hei hei/moikka/hyvästi/näkemiin. Aivan kuten suomessakin, turkin kielessä on monia hyvästelyyn sopivia sanoja. Omaan suuhuni sopii parhaiten görüşürüz eli nähdään. Hoşçakalın (jääkää hyvin)- güle güle (hymyile, hymyile) -fraasipari on kuitenkin hyvä tiedostaa. Jos lähtevä ihminen hyvästelee sanalla hoşçakalın, oikea fraasivastaus jäävältä (esim. kotiin jäävältä) on nimenomaan güle güle.

3) Buyurun

=ole hyvä ja … Tätä joka tilanteen fraasia on vaikea olla kuulematta, sillä sitä käytetään muun muassa seuraavissa tilanteissa:

- Kun joku tiedustelee, voisiko tulla käymään, todetaan tervetulokehotukseksi buyurun.

- Kun oven taakse ilmestyy kutsuttu tai yllätysvieras, todetaan buyurun (ole hyvä, tule sisään/astu peremmälle).

- Kun vierasta kehotetaan istumaan, todetaan taasen buyurun (istu (tähän), ole hyvä)

- Kun tarjoilija, isäntä tai emäntä tarjoilee ruokaa ja/tai juomaa, hän toteaa buyurun (ota tästä, ole hyvä).

- Kaupassa tai ravintolassa asiakaspalvelija saattaa sanoa/kysyä buyurun. Tällöin merkityksenä on tervetuloa, olkaa hyvä, miten voin auttaa?

- Kun huomaat, otaksut tai odotat, että joku (ei-läheinen eli henkilö jonka kanssa puhutaan muodollisesti ja tavallista kohteliaammin) haluaa sanoa sinulle jotain, voit antaa puheenvuoron sanomalla buyurun (ole hyvä, kerro vain).

4) Eline sağlık/ellerine sağlık

Tätä fraasia on hieman kimuranttia suomentaa. Kirjaimellisena viestinä on terveyttä käsillesi, piiloviestinä toivon, että kätesi pysyvät terveenä, jotta voit laittaa meille ruokaa uudelleenkin. Suomennokseksi kävisi ehkä kiitos ruuasta tai kiitos, oli oikein hyvää. Tätä fraasia ihmiset toistelevat kiitoksen sijaan maistellessaan toisten tekemää ruokaa tai viimeistään silloin, kun lopettavat ruokailun.

5) Geçmiş olsun

Suomeksi pikaista paranemista. Olipa kyseessä sitten flunssa tai vakavampi sairastapaus, sinulle ehdottomastı toistellaan tätä fraasia. On myös korrektia toivottaa geçmiş olsun, jos joku kertoo sinulle terveysvaivastaan (vaikka pienestäkin) tai olet aiemmin kuullut hänen olleen kipeänä. Kirjaimellinen merkitys on toivottavasti jätit sen taaksesi/ se meni jo.

6) Kolay gelsin

Vastaa suomalaista työniloa-toivotusta. Sanontaa käytetään huomattavan paljon. Ihmiselle toivotellaan työniloa, kirjaimellisesti urakan sujumista helposti, niin päivätöihin kuin perunoiden kuorimiseen ja tiskien tiskaamiseenkin.

7) Lütfen

Tarkoittaa samaa kuin englannin please. MUTTA! Toisin kuin englannissa, turkissa fraasia käytetään hyvin harvoin. Lütfen kuuluu muodollisiin tilanteisiin, joissa halutaan olla erittäin kohteliaita. Monesti turkin oppikirjoissa kannustetaan lütfen-sanan käyttöön, mutta arjessa kuulen sitä harvoin jos koskaan. Esimerkiksi sukulaisvierailuilla ja normaaleissa ravintoloissa ja kahviloissa on tarpeetonta sanoa Bir kahve lütfen (yksi kahvi, kiitos), pelkkä bir kahve (yksi kahvi) riittää.

Helpot sitruunakeksit

Turkkilaiset tuttavani ovat toinen toistaan parempia kokkeja. Heiltä syntyvät niin nopeat arkiset keitot, salaatit ja pilahvit kuin tuntikausia väkerrettävät sıkmat (eräänlaiset wrapit) ja mantıt (pienen pienet raviolimaiset taikinanyytit). 

Leivontaa ympärilläni sen sijaan harrastetaan vähän. Monella on yksi tai kaksi leivontabravuuria eikä innostusta sen laajempaan reseptien haltuunottoon edes ole. Energia keskitetään ruuanvalmistukseen, jälkiruuan voi korvata teellä, hedelmillä tai hillolla ja konditoriat notkuvat pasteijoita, kakkuja ja pikkuleipiä niitä haluaville. Kauppa ja leipomo eivät kaupungeissa ole koskaan kaukana ja niihin kipaistaan jopa useamman kerran päivässä mahdollisimman tuoreen leivän kiilto silmissä. 

Itselleni tulvii reseptejä, esimerkkiä ja opetustarjouksia turkkilaisille tutuista ruuista ja mielelläni otankin ohjeita vastaan kuunteluoppilaana tai apukokkina. Leipomisessa sen sijaan olen pitkälti television, kirjojen ja netin varassa. Mutta ei valittamista! Ensinnäkin yksi suosikkiharrastuksistani on notkua reseptisivustoilla ja poimia kokeiluun meneviä ohjeita. Toisekseen, kun pitäydyn turkin kielisissä resepteissä, voin vakuuttaa itselleni, että kyseessä on oikeastaan tuiki tarpeellinen kielen opiskeluhetki.

En ole tietoisesti hakeutunut sitruunareseptien pariin, mutta niin vain kävi, että sitruunakakun jälkeen seuraavaksi testattavaksi osuivat sattumalta sitruunakeksit. Resepti löytyi tällä kertaa YouTuben syövereistä. 

Keksit valmistuvat muutamasta raaka-aineesta rennolla aikataululla: taikina vaatii useamman tunnin jääkaapituksen ennen leipomista, mutta on aivan sama, ehditkö paistaa sen neljän vai 24 tunnin päästä. Itse paistoin puolet taikinasta tekopäivänä ja toisen puolen kahta päivää myöhemmin. Lopputuloksena on mukavia sitruunanmakuisia keksejä, jotka maistuvat sellaisenaan tai pikaisella kuorrutuksella kruunattuna (suosittelen!).

Sitruunakeksit (Limonlu kurabiye)

200 g huoneenlämpöistä voita

135 g sokeria

kahden sitruunan kuoriraaste

2 keltuaista

260 g vehnäjauhoja

ripaus suolaa

Koristeluun: ¼ sitruunan mehu + pari-kolme ruokalusikallista tomusokeria

1) Vatkaa huoneenlämpöistä voita pari minuuttia sähkövatkaimella tai monitoimikoneella.

2) Sekoita sokeri ja kuoriraaste ensin keskenään ja lisää ne sitten voin joukkoon. Vatkaa vaahdoksi muutaman minuutin ajan.

3) Lisää keltuaiset yksitellen vatkaten.

4) Sekoita jauhoihin ripaus suolaa ja lisää vaahdon joukkoon. Sekoittamisessa voit käyttää vatkaimen pienintä tehoa tai käsiä. Itse pistän kädet jauhoihin, sillä vatkaimestani löytyvät vain nopeudet nopea ja turbo.

5) Laita pöydälle kaksi palaa kelmua. Muotoile taikinasta kelmujen päällä kaksi suorakulmaista tankoa (pituus noin 17 cm ja leveys 5 cm). Kääräise kelmut tankojen ympärille ja laita jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi.

6) Tuntien päästä taikina on kovettunut. Leikkaa reilun puolen sentin paksuisia keksejä terävällä veitsellä. Yhdestä tangosta syntyy pellillinen, noin 20 keksiä. Jos et halua paistaa kaikkia kerralla, voi toinen tanko odottaa jääkaapissa parikin päivää.

7) Paista 180 asteessa noin 10-15 minuuttia. Keksien reunat saavat saada hieman väriä.

8) Keksien jäähdyttyä koristele kukin keksi muutamalla tipalla sitruunamehu-tomusokeri seosta.

Alla vielä reseptin alkuperäinen lähde, Idil Yazarin video, kiinnostuneille:

Kirjamessuilla: Mitä Turkki lukee?

Turkin Mersinissä on vietetty jo melkein viikon ajan kirjamessuja. Itse suunnistin paikan päälle menneenä lauantaina toisaalta uteliaisuuttani, toisaalta kirjojen ystävänä. Messuille ei ollut pääsymaksua, vaan sisään sai kävellä ilmaiseksi. Suuri halli oli jaettu kolmeen osaan: Yhdestä salista kaikuivat kirjailijoiden luennot ja haastattelut. Kaksi isoa salia taas täyttyi isojen ja pienten turkkilaisten kustantamojen myyntikojuista. 

Kuten messuilla usein käy, tarjontaa on niin paljon, että iskee ähky. Näin ollen moni ständi tulee katsottua pikaisesti ja osaa ei edes huomaa. Kahden tunnin vaeltelun aikana silmiini osui uutta ja vanhaa turkkilaista kirjallisuutta. Eurooppalaista, amerikkalaista, venäläistä, aasialaista ja australialaista proosaa. Huomattavan paljon lastenkirjallisuudelle pyhitettyjä myyntipisteitä. Yhden manga ja yhden amerikkalaista sarjakuvaa esittelevän pisteen bongasin myös. Kojullinen Turkin tasavallan perustajaan, Atatürkiin, enemmän tai vähemmän liittyvää kirjallisuutta. Eksoottisia sanakirjoja tyyliin turkki-uiguuri. Jonkin verran oheistuotteita: Le Petit Prince -kangaskasseja, Paavo Pesusieni -kirjanmerkkejä, Game of Thrones -muistikirjoja.

Tämä pisti hymyilyttämään: Mitä anoppi teki, mitä miniä kertoi?

Itse katselin kiinnostuneena, josko tarjolla olisi kirjoja englanniksi, mutta en onnistunut löytämään yhtäkään. Kirjakaupoissa olen englannin kielisiä teoksia nähnyt, mutta en osaa sanoa, oliko ne vähäiset jätetty suosiolla kauppojen hyllyihin vai, kuten arvelen, jäivätkö ne huomaamatta kaikessa hulinassa. Ruokakirjojen kanssa kävi sama juttu. Selailin hetkisen libanonilaisia reseptejä esittelevää kirjaa, mutta se olikin ainut genrensä edustaja, johon törmäsin.

 

Turkissa myytävät kirjat ovat lähes aina pokkareita. Klassikon tai uutuuden saa hyvinkin 20–30 liiralla (4–7 e), tyyriimmänkin (kustantamojen erityissarjat, Suomessa esim. Keltainen kirjasto) 50–60 liiralla (11–13 e). Messuilla useimmilla kojuilla alennukset olivat vielä 20–25 prosenttia normaalihinnoista, parilla kojulla Black Fridayn kunniaksi jopa 50 prosenttia. 

Turkissa toki arvostetaan ja luetaan edesmenneitä ja nykyisiä turkkilaisia kirjailijoita: Yasar Kemalia, Nazim Hikmetiä, Orhan Pamukia, Elif Safakia ja monia muita. Yksi asia, johon olen kuitenkin törmännyt sekä antikvariaateissa, kirjakaupoissa että nyt messuilla, on maailmankirjallisuuden klassikoiden huomattava määrä. Kafka, Stendahl, Austen, Dostojevski, Auster, Garcia Marquez – suuret nimet ja heidän teoksensa tuntuvat paikasta riippumatta valtaavan huomattavan osan hyllyistä. Samaan henkeen viime vuoden myydyimpien kirjojen joukossa seikkailivat esimerkiksi Pikku Prinssi ja George Orwellin teokset. Kirjamessuilla klassikkomania vielä konkretisoitui: samaa klassikkoa, vaikkapa Kafkan Oikeusjuttua, löytyi sen seitsemältä eri kustantajalta upouusina painoksina.

Eikä toki tapahtumaa ilman ruokaa! Messuhallille johtavan kävelytien varren olivat kansoittaneet katuruuan myyjät: kastanjoita (kestane), seesamirinkeleitä (simit) ja maissia (misir, ilman i:n pisteitä). Tuliaisina Mersinin kirjamessuilta oli loppujen lopuksi mukava lauantai-iltapäivä, kaksi venäläisklassikkoa, ilmainen turistikartta, ilmainen Atatürk Mersinissä -opus ja kaksi keitettyä ja suolattua maissia välipalaksi.